Muistatko sen ensimmäisen

kyllä kyllä kyllä kyllä
kyllä kyllä kyllä kyllä
kyllä kyllä kyllä kyllä
kyllä kyllä kyllä kyllä

:)

monta asiaa..ei ole nyt sanoja, on vain tunne..

Ensimmäisessä yhteisessä katseessa oli varmasti yhtä paljon pelkoa ja tietämättömyyttä edessäolevasta tai jotain sellaista mitä ei voi selittää sen voi vain aistia ja kysymyksiä, joille itsekin tiesi olevan sellaisia ettei kukaan varmasti osaisi niihin tyhjentävästi vastata kuitenkaan. Mutta se vuosien takainen tervehdys oli kaikki ovet avaava, tai siltä ainakin minusta tuntui puhumattakaan siitä jälleennäkemisen riemusta kun jatkossa tavattiin.

Ensimmäinen halaus oli niin korrekti, että on pakko sanoa "ääneen" jääneeni silloin kyllä kaipaamaan lisää vaikka hetken pohdinkin, että olikohan mielikuvitukseni tehnyt pirullisen temppunsa minulle.

Ensimmäiset kyyneleet, ellei ne olleet liikutuksen kyyneleitä, oli varmaan ne jotka kumpikin tukahdutti sisäänsä näyttämättä niitä koskaan toisilleen.

Tuota viimeistä en ymmärtänyt, koska kokiessani ihmisen välittämisen arvoiseksi, niin kaikkia pieniäkin sanomisia voi katsoa välittämiseksi enkä voi alkaa luetella kaikkia sanomisia tässä.


Ps. Vastasin tähän viestiin, koska olin tulossa kirjoittamaan oman aloitukseni omalla tavallani aiheesta välittäminen ja siitä kuinka paljon vaikeampaa sen osoittaminen onkaan tällaisessa paikassa kun se pitää yrittää kertoa säilyttäen anonyymiuden ja sen ihmisen koskemattomuuden kenelle sanansa haluaisi välittää koska hänestä oikeasti välittää. Se on ihan mahdoton tehtävä tällaisessä paikassa.