Arkangelo puski kengillänsä mustaa paskaa virtaavaan veteen. Kaukaa, kuin veden alta hän kuuli Mestarinsa äänen. Hän liikuttui tästä niin, että aivot turposivat ja pää paisui valtavaksi palloksi. "I love HIKI!" huudahti hän ja syöksyi Järjestön tiloihin perustamaan koripalloseuraa. Kävi kuitenkin niin, että Arkangelo oli paisunein aivoinensa niin hullun näköinen, että Johtajaa alkoi kovin naurattaa. Niin kovasti Johtaja nauroi, että kuolema tuli parissa minuutissa räkään tukehtumisen muodossa. Arkangelo poistui toimistosta apein mielin. Hän ei tiennyt kumpi oli pahempi juttu - julkinen nöyryytys vaiko Johtajan kuolema. "No, onhan Minulla siprustimeni", naurahti hän kuivasti, tunki porkkanan perseeseensä ja nousi korkeimpaan kirkkauteen. Auringonlaskun aikaan Isä ja Poika näkivät hänet, ja Poika kysyi Isältä: "kuka se on?" "Yks vitun hullu vaan", vastasi Isä lakonisesti. Molemmat nauroivat niin, että Pojan nenästä tuli räkää ja Isän vasempaan keuhkoon suurehko reikä, jonka läpi mahtuisi penis. Miksei jopa banaani.
Isä, Poika ja Pyhä Arkangelo
Tarinaniskijä
1
962
Vastaukset
- Varrotaan vitsiä
Mene tutkituttaan kaalisi jos luulet juttuasi hauskaksi, sairas päätön jokellus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117