Köyliön kunnan sosiaalityöntekijä

Jatkoa kirjoitukseeni tuttavastani, jolle ei maksettu omista työmarkkinatukirahoistaan kuin alle 100 euroakin kuussa ns. käyttörahaa, josta virheellisesti käytettiin myös nimitystä toimeentulotuki.

Tuttavallani oli siis pääasiallisena tulona työmarkkinatuki joka määrältään oli vähän vajaa 400e /kk.

Toimeentulotukilaissa tuodaan esiin, että tämä työmarkkinatuki on henkilön ensisijainen tulonhankkimsmuotonsa jonka lisäksi kunnan tulee maksaa toimeentulotukea asumiseen, mikäli on sellaiseen oikeutettu, kuten tässä tapauksessa asia oli koska työmarkkinatuki oli siis määrältään alle 400e.

Tuttavani suostui siihen että sosiaalitoimi hoitaa hänen raha-asioitaan siten että hän on ns. välitystiliasiakkaana, jonka tarkoitus sellainen, että työmarkkinatukensa menee kunnan välitystilille josta se sitten jaetaan henkilölle vähittäin, tässä tapauksessa viikottain.

Lain rikkomukset tapahtuivat siten, että tuttavalleni ei maksettu näistä omista varoistaan kuin alle satakin euroa kuukaudessa ja näistä saamistaan työmarkkinatuista kerättiin tällä tavoin tilille rahaa, jolla sitten maksettiin mm. hänen vuokriansakin.

Vuokrat olisi kuitenkin tullut maksaa toimeentulotuen lisäosalla kuten laki asian määrittelee, jonka asian kaikki halukkaat voivat netistä tarkistaa.

Koska tuttavalleni ei maksettu käyttörahaa siten kuin toimeentulotukilaki määrittelee, perui hän välitystiliasiakkuutensa.

Tästä oli seurauksena että Köyliön kunnan sosiaalityöntekijä teki 27.12.2006 päätöksen, lähetti tuttavalleni kirjeen, että koska olet lopettanut välitystiliasiakkuutesi, saat hankkia rahat vuokranmaksuun itse.

Minulla on tämä sosiaalityöntekijän lähettämä kirje tallessa.

Eikö tässä ole selvästi syyllistytty virkarikokseen? Sosiaalityöntekijän olisi tullut maksaa tuttavalleni toimeentulotukea vuokraan.

Koska tuttavani ei enää voinut maksaa vuokraa, sai hän häädön majaillen milloin missäkin, tuttaviensa luona, 1-2 vuotta.

Tuttavani antoi siis luvan Köyliön kunnan sosiaalitoimelle ohjata saamansa työmarkkinatuen kunnan välitystilille tarkoituksenaan että sieltä maksetaan tuo tuki viikoittain hänelle. Näin ei tapahtunut siten kuin laki asian määrittelee, vaan hänelle maksettiin rahojaan liian vähän siihen nähden mitä toimeentulotukilaissa tuodaan esiin, eli n.362e / kk.

Koska kunta oli saanut haltuunsa tuttavani varoja ja käyttänyt ne muuhun kuin oli tarkoitettu, on asiassa syyllistytty nähdäkseni kavallukseen, josta rikoslaki sanoo seuraavaa:

( 4 § (24.8.1990/769) Kavallus. Joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta, on tuomittava kavalluksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.

Kavalluksesta tuomitaan myös se, joka anastaa löytämiään tai erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan varoja tai muuta irtainta omaisuutta.

Kavalluksesta tuomitaan niin ikään se, joka saatuaan toimeksiannon perusteella tai muulla sellaisella tavalla haltuunsa varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä toiselle, oikeudettomasti käyttämällä sanottuja tai niiden tilalle tulleita varoja taikka muulla sellaisella tavalla aiheuttaa tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen joko sovittuna tai muuten edellytettynä aikana.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun anastamisen yritys on rangaistava. )

Köyliön kunta sai siis toimeksiannon perusteella haltuunsa varoja, joita käytti muuhun kuin siihen tarkoitukseen johon välitystiliasiakkuus olisi viranhaltijat velvoittanut.

0

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        172
        1137
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        132
        857
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        84
        793
      4. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        738
      5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        55
        549
      6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        37
        541
      7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        296
        538
      8. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        215
        489
      9. Pakkomielle

        Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
        Ikävä
        45
        482
      10. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        49
        477
      Aihe