Kokoomus

Täytyy myöntää, että näillä kokoomuksen uusilla ja nuorilla valtuutetuilla on ollut pallo vähän hukassa.
He eivät vielä osaa tehdä politiikkaa riittävän hyvin ja siksi jäävät vähän demareiden jalkoihin.
Mutta onneksi he kaikki kokoomuslaiset ovat koulutettuja, täysipäisiä ja oppivat pian miten politiikkaa tehdään.
Sen he kyllä ovat tienneet, että politiikka ei tehdä suuta soittamalla.
568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vie vuosia, viedä vanhalta leijonalta turkki.

Äänestä

valtaosa ole niitä puhuttuja kokoomuksendemareita. Huom! kokoomuksessa on ollut oikeistokokoomuslaisten savustus käynnissä, ei Karhulassa.

Äänestä

Kauoanteossa kokoomusllaiset ovat taitavia. Omat intressit on se ykkösjuttu.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Omat intressit aina etusijalla ei veronmaksajien. Jokainen valtuustossa/hallituksessa oleva yrittäjä haluaa saada keikkaa kaupungilta ja siksipä on myytävä sielunsa.
    Esimerkkejä löytyy. Näitä keikanhaalijoita on myös kokoomuksendemareissa ja tästä näkee miten oma etu on aina etusijalla, ja vanha tekijä onkin.

    Äänestä

  • kaikki on tiedossa kirjoitti:

    Olet oikeassa. Omat intressit aina etusijalla ei veronmaksajien. Jokainen valtuustossa/hallituksessa oleva yrittäjä haluaa saada keikkaa kaupungilta ja siksipä on myytävä sielunsa.
    Esimerkkejä löytyy. Näitä keikanhaalijoita on myös kokoomuksendemareissa ja tästä näkee miten oma etu on aina etusijalla, ja vanha tekijä onkin.

    Kekkosen aikaan Kokoomus oli 24 vuotta oppositiossa.
    Se oli Suomen nousun aikaa!
    90 luvulla Kokoomus taas pääsi johtoon.Maa ajautui konkurssitilaan.
    Senjälkeen johdon otti SDP.Suomi nousi maailman kilpailukykyisimmäksi kansaksi.
    Nyt on taas Kokoomus johtamassa maata.Seuraukset voi nähdä jokainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapaa-tietäjä kirjoitti:

Täytyy myöntää, että näillä kokoomuksen uusilla ja nuorilla valtuutetuilla on ollut pallo vähän hukassa.
He eivät vielä osaa tehdä politiikkaa riittävän hyvin ja siksi jäävät vähän demareiden jalkoihin.
Mutta onneksi he kaikki kokoomuslaiset ovat koulutettuja, täysipäisiä ja oppivat pian miten politiikkaa tehdään.
Sen he kyllä ovat tienneet, että politiikka ei tehdä suuta soittamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu