Onko joku lukenut

subjektiivinen mielipiteeni: Hyvä

Missä kuljimme kerran

“Stadilaisille; jo kalsaan skrubuun slepatuille,
näitä kartsoja yhä dallaaville, vielä hukiaan venaaville.
Helsinkiläisille; menneille, eläville, tuleville.”

näinhän se kirja alkaa.

Luen kaikenlaisia kirjoja aika kriittisesti. Minulla tämän kirjan lukemisen alku takkuili melkolailla, teksti ei lähtenyt viemään mukaansa, sillä olihan se kasattu niin monesta palasesta. Lähinnä kait häiritsevintä oli melko töksähtelevä ihmiskuvaus ja ikäänkuin Westö niillä lähes täydellisillä ihmisten ulkoasujen ja myös tarkoilla kalustuksien kuvauksilla olisi tehnyt jo osittain elokuvakäsikirjoitusta! Kirjan sitten kokonaan luettuani tajusin, että niinhän se oli kirjoitettavakin, sillä faktaa oli määrällisesti otettava mukaan niin paljon enemmän kuin räiskähteleviä dialogeja (joita ei siis ollut lainkaan).

Ja kun tuossa aiemmin ihmettelin, että voiko ”ulkopuolinen” ymmärtää kirjan väärin, niin ei huolta, sillä kaikki kirjat voi lukea omalla tavallaan, eikä kaikkia kirjoissa olevia rivien välejä saakaan aukenemaan. Ihmiset ottavat ja poimivat kirjoista juuri ne asiat, joihin elämänkokemus edellyttää. Hesarin blogin mielipiteet ja Westön henkilökohtainen osallistuminen siihen toi hienon lisän ja täydennyksen lukuelämykseeni. Kirja sai myös oman uteliaisuuteni taas heräämään menneeseen aikaan ja halun ottaa vielä paremmin selvää historiasta, ja lähinnä tietysti kiinnostaa minuakin oma sukuni, vai pitäisikö sanoa heimoni, vai klaanini vai... mihin minä kuulun!? ... mitä, tuleeko tässä nyt joku identiteettikriisi...no joka tapauksessa:
Kiitos kirjailija Westö hienosta lukuelämyksestä!

¤
... siis tuon ylläolevan olen
kirjoittanut kirja-arvostelut palstalla vuonna 2007 (siellä se on arkistossa nähtävänä)
ja nythän on sitten ilmestynyt jo Westön

Älä käy yöhön yksin

joka tuli myös luettua joulun jälkeen. Myös tässä kirjassa aivan mielettömän upeita Helsinki kuvauksia. Lukijana kuljin kaduilla ja näin saman maiseman kuin kirjailija. Välillä oikein mietiskelin, että miten hän voikaan nähdä kotikaupunkini toisinaan aivan samalla tavalla kuin minä. Käsitämätöntä jotenkin!
Ja kirjan luettuani jälkimakuna jäi vahva odotus seuraavasta kirjastaan.
Onkohan hän jo kirjoittamassa seuraavaa?

scarabaeus kirjoitti:

Missä kuljimme kerran

“Stadilaisille; jo kalsaan skrubuun slepatuille,
näitä kartsoja yhä dallaaville, vielä hukiaan venaaville.
Helsinkiläisille; menneille, eläville, tuleville.”

näinhän se kirja alkaa.

Luen kaikenlaisia kirjoja aika kriittisesti. Minulla tämän kirjan lukemisen alku takkuili melkolailla, teksti ei lähtenyt viemään mukaansa, sillä olihan se kasattu niin monesta palasesta. Lähinnä kait häiritsevintä oli melko töksähtelevä ihmiskuvaus ja ikäänkuin Westö niillä lähes täydellisillä ihmisten ulkoasujen ja myös tarkoilla kalustuksien kuvauksilla olisi tehnyt jo osittain elokuvakäsikirjoitusta! Kirjan sitten kokonaan luettuani tajusin, että niinhän se oli kirjoitettavakin, sillä faktaa oli määrällisesti otettava mukaan niin paljon enemmän kuin räiskähteleviä dialogeja (joita ei siis ollut lainkaan).

Ja kun tuossa aiemmin ihmettelin, että voiko ”ulkopuolinen” ymmärtää kirjan väärin, niin ei huolta, sillä kaikki kirjat voi lukea omalla tavallaan, eikä kaikkia kirjoissa olevia rivien välejä saakaan aukenemaan. Ihmiset ottavat ja poimivat kirjoista juuri ne asiat, joihin elämänkokemus edellyttää. Hesarin blogin mielipiteet ja Westön henkilökohtainen osallistuminen siihen toi hienon lisän ja täydennyksen lukuelämykseeni. Kirja sai myös oman uteliaisuuteni taas heräämään menneeseen aikaan ja halun ottaa vielä paremmin selvää historiasta, ja lähinnä tietysti kiinnostaa minuakin oma sukuni, vai pitäisikö sanoa heimoni, vai klaanini vai... mihin minä kuulun!? ... mitä, tuleeko tässä nyt joku identiteettikriisi...no joka tapauksessa:
Kiitos kirjailija Westö hienosta lukuelämyksestä!

¤
... siis tuon ylläolevan olen
kirjoittanut kirja-arvostelut palstalla vuonna 2007 (siellä se on arkistossa nähtävänä)
ja nythän on sitten ilmestynyt jo Westön

Älä käy yöhön yksin

joka tuli myös luettua joulun jälkeen. Myös tässä kirjassa aivan mielettömän upeita Helsinki kuvauksia. Lukijana kuljin kaduilla ja näin saman maiseman kuin kirjailija. Välillä oikein mietiskelin, että miten hän voikaan nähdä kotikaupunkini toisinaan aivan samalla tavalla kuin minä. Käsitämätöntä jotenkin!
Ja kirjan luettuani jälkimakuna jäi vahva odotus seuraavasta kirjastaan.
Onkohan hän jo kirjoittamassa seuraavaa?

Olen nyt sivulla 112 ja kuten kirjoitit "kirjan lukemisen alku takkuili" minullakin. Luen sitä ruotsiksi ja silläkin on tietysti oma vaikutuksensa asiaan, mutta nyt olen aivan toisella tavalla kirjassa "kiinni". Tapahtumat ovat vieneet mukanaan ja "nälkä kasvaa syödessä" eli lisää pitää ahmia tätä romaania, joka on tosiaan kyllä laadukas ja arvokas. Kirjailija on todella perehtynyt historiaan syvällisesti.

Tässä kohdassa romaania, sivulla 112, Eccu on värväytynyt valkoisten armeijaan...