opiskelija + adoptio + muita kysymyksiä

Olemme nuori pariskunta ja olemme alkaneet miettiä adoptiota. Luultavasti saisimme biologisen lapsen, mutta olemme molemmat sitä mieltä, että maailmassa on jo tarpeeksi lapsia vailla kotia ja rakastavia vanhempia. Asia ei ole ihan vielä ajankohtainen, mutta haluaisin kysellä jo hieman tietoa ja mielipiteitä.

Itse olen 23-vuotias opiskelija (valmistuminen muutaman vuoden päässä) ja mieheni 24-vuotias vakituisessa työsuhteessa oleva. Meillä on oma rivitalokaksio. Tiedämme, että meidän tulee olla naimisissa ennen kuin voimme adoptoida, mutta miten muuten adoptio meidän tapauksessa onnistuisi? Tuleeko molempien olla 25-vuotiaita? Entäpä miten yleensä suhtaudutaan siihen, että toinen on opiskelija ja tulee olemaan vielä pitkän aikaa? En tiedä vaaditaanko adoptiovanhemmila omistusasuntoa, mutta sellainen meillä on, aika pieni kylläkin. Voiko adoptioneuvontaan mennä jo ennen kuin on täyttänyt 25? Olen lukenut jostakin, että adoptiovanhempien ja -lapsen ikäero pyritään pitämään mahdollisimman luonnollisena, eli nuoret adoptoijat saisivat mahdollisimman nuoren lapsen? Pitääkö tämä paikkansa? Itsellämme olisi tietenkin haaveissa saada pieni lapsi, ei tarvitse olla vauva, mutta ei mikään kovin monen vuoden ikäinenkään vielä.

Kiitoksia kaikista mietteistä!
1743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei!
Löysin viestisi arkistosta. Tilanteeni on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sama kuin sinulla. Oletko saanut miehesi kanssa vietyä adoptioasiaa eteenpäin? Mistä mahdollisesti olet saanut vastauksia kysymyksiisi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--00-- kirjoitti:

Olemme nuori pariskunta ja olemme alkaneet miettiä adoptiota. Luultavasti saisimme biologisen lapsen, mutta olemme molemmat sitä mieltä, että maailmassa on jo tarpeeksi lapsia vailla kotia ja rakastavia vanhempia. Asia ei ole ihan vielä ajankohtainen, mutta haluaisin kysellä jo hieman tietoa ja mielipiteitä.

Itse olen 23-vuotias opiskelija (valmistuminen muutaman vuoden päässä) ja mieheni 24-vuotias vakituisessa työsuhteessa oleva. Meillä on oma rivitalokaksio. Tiedämme, että meidän tulee olla naimisissa ennen kuin voimme adoptoida, mutta miten muuten adoptio meidän tapauksessa onnistuisi? Tuleeko molempien olla 25-vuotiaita? Entäpä miten yleensä suhtaudutaan siihen, että toinen on opiskelija ja tulee olemaan vielä pitkän aikaa? En tiedä vaaditaanko adoptiovanhemmila omistusasuntoa, mutta sellainen meillä on, aika pieni kylläkin. Voiko adoptioneuvontaan mennä jo ennen kuin on täyttänyt 25? Olen lukenut jostakin, että adoptiovanhempien ja -lapsen ikäero pyritään pitämään mahdollisimman luonnollisena, eli nuoret adoptoijat saisivat mahdollisimman nuoren lapsen? Pitääkö tämä paikkansa? Itsellämme olisi tietenkin haaveissa saada pieni lapsi, ei tarvitse olla vauva, mutta ei mikään kovin monen vuoden ikäinenkään vielä.

Kiitoksia kaikista mietteistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu