Olen erittäin ihmeissäni tunteistani. Olen alkanut tapailla erästä naista, joka on aivan upea. Meillä on niin paljon yhteistä ja arvot samanlaiset. Hän on kaunis ja huumorintajumme kohtaavat täydellisesti. Liikunta on hänelle tärkeää kuten minullekin ja hän on töissä ja elämä muutenkin radallaan. Hän on aivan täydellinen paketti. MUTTA en tiedä tunnenko mitään. Ennen ihastumiseni ovat olleet niin selkeitä: perhoset lepattavat mahassa ja ajatukset liitelevät pilvissä. Nyt sen sijaan en huomaa tuntevani häntä kohtaan mitään. Toisaalta kun hän on poissa, ikävöin häntä paljon. En ajattele kuin häntä, mutta se ei ole sellaista leijumista. Tunnen kyllä selkeästi seksuaalista vetovoimaa häntä kohtaan. Juuri ja juuri saan pidettyä näppini hänestä erossa. Mutta mitä nämä tunteet ovat? Enkö tunne mitään oikeasti häntä kohtaan vai yritänkö jostain syystä alitajuntaisesti olla ihastumatta häneen? En ymmärrä... No tuskin te muutkaan tiedätte yhteen sen enempää... Onko muilla ollut vastaavaa? Onko ihastuminen aina niin selkeää ja jalat alta vievää?
Tunteettomuus
kysymysmerkki.
301006
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
se on liian täydellistä..niin sun pakko kehittää jtn ongelmia.. :D
Jos sinä häntä ikävöit ja kaipaat ja tunnet seksuaalista vetoa, silloin sinulla on tunteita häntä kohtaan. Ehkä se tuntuu liian hyvältä, että alitajuisesti yrität työntää tunteitasi piiloon... jospa pelkäät että siitä tulee liaan vakavaa?
Kuulostaa kyllä jotenkin loogiselta. Itse asiassa kaikki nuo voisivat pitää paikkansa. Kaikki on liian hyvin niin teen ongelmia kun olen tottunut elämään sellaista elämää. En uskalla luottaa siihen, että kaikki kerrankin menisi hyvin? Ja ehkä olen sitoutumiskammoinen? Hyvin mahdollista. Pelkäänkö suhdetta? Enkä uskalla ottaa hänen kanssaan puheeksi tätä, koska se vain satuttaisi häntä. Tiedän siis, että hänellä on tunteita minua kohtaan. Minulla ei myöskään ole itsetunto ihan kohdillaan, joten saatan kyllä arastella häntä siksi että vertaan itseeni ja tunnen itseni mitättömäksi ja mietin miten voisin kelvata... Nyt alkaa tuntua siltä, että minulla on jonkinlaista pelkoa. En tiedä vielä mistä, mutta pelkoa tämä taitaa olla. Onpa vaikeaa....
Höpö höpö, kyse on seksistä ei tunteesta. Kaikki sitä haluavat jonkun sopivan kanssa jos ei sitä oikeaa löydy. Miksi maailmassa muuten olisi prostituutiota hölmö?
Maalaamatta mitään mihinkään, tuossa on mielestäni muutama vaihtoehto.
Jos hän ei tunne sua kohtaan mitään. On ihmisiä, jotka eivä pysty tuntemaan sairauden takia.
Ja sitten hän voi olla niin sulkeutunut ja peittää tunteensa visusti.
Yleensä ne tunteet alkavat roihuamaan, kun molemmat antavat merkkejä tykkäämisestään.
Ollaan niinkuin samalla aallolla.
Aikahan sen näyttää.
Kaikkea hyvää.
Kyse on tarpeen tyydyttämisestä ei tunteesta. Ihastumiseen ei tarvita täydellisyyttä, mutta täydellisyyteen voi ihastua. Hän on viehättävä ja ihailusi kohde mutta tunnetta ei ole. Tuollaista nukkea voi käyttää hyväkseen mutta ei siihen sen enempää liity. Ihan normitapaus, tuollaisia kaikilla on siinä vaiheessa kun etsivät sitä oikeaa.
sen kyllä tuntee! haluat ja etsit ehkä rakkautta, ja hän tuntuisi kaikin puolin sopivalta, mut rakkaus ei tuu sillon kun haluis, se ei pal noudattele mitään sopivuussääntöjä. jos sun tarvii kysellä tunnetko mitään häntä kohtaan, niin silloin se ei oo rakkautta ainakaan. ikävää voit tuntea siks että muuten olisit yksin.
Eli siis en tunne mitään, mutta toivon vain niin, koska hän olisi täydellinen... Sitten tietenkin löydän jonkun narkin, jolla ei ole kotia ja jolla on luottotiedot menneet ja 100000e lainat maksamatta eikä töitä ja rakastun sitten häneen. Niin se tietenkin menee... On tämä niin väärin. Petän sitten ilmeisesti vain itseäni ja tätä tyttöä, jos jään vitkuttelemaan... Pitäisikö minun vain unohtaa koko juttu tai ehdottaa kaveruutta, koska sellainen meille voisi tulla erittäin hyvä? Vai onko toivoa, että oppisin tykkäämään hänestä? Miksi joihinkin ihmisiin vain ihastuu niin helposti ja joihinkin ei vaikka kuinka yrittäisi?
luokseen ilman tunteita, niin jonain päivänä sitten tulee se, johon rakastut oikeasti. silloin särjet tän nykyisen sydämen, kun oot seurrustellut vääristä syistä. eikä tartte mennä äärilaidasta toiseen, miks ihmeessä rakastuisit velkaiseen narkkariin.. siinä välissäkin on paljon erilaisia ihmisiä.
rakastuminen on maailman upein asia, sitä kannattaa odottaa.
ja muuten, sinä aikana ei oo sopivaa leilliä kenenkään tunteilla, se on vaarallinen leikki. se.
yhdessä sänkyyn ja katsokaa mitä tapahtuu.
Jos sielläkin sulaudutte täydellisesti yhteen, nii on selvä tapaus.
Ellei, niin on parasta, että otatte etäisyyttä toisiinne.
Jollei yhtymistä turhaa on haaskata kummankin aikaa jonninjoutavaan.
voi morjesta pöytään!
Mitä täällä puhutaan jo rakkaudesta??? en tajua? hetikö pitäs jo rakastaa???
jos on pelkoja tai jotain esim. keskenerästä tunne puolella menossa ja tapaa jonkun ja alkaa tapaileen, niin aikaahan tässä tarvitaan eikä heti pidä tietää mitä tuntee jos muuten on vaikka mukavaa. Mikä ihmeen kiire lepakoilla on??? katsokaa rauhassa, antakaa tunteiden kehittyä älkääkä heti hakeko jalat alta tunteita ( ne voi mennä myöhemminkin). Niitä ei montaa koe elämässään ja kaikki tarinat ei todellakaan ala suurilla tunteilla. Rauhassa siis :)
se oikea kun tulee niin sen kyllä huomaa, sä et vaan oo semmosta tavannut? Jalat menee alta sitten kun tulet niin vanhaksi että alapää alkaa pettää, sorry, näin se menee. Suuret tunteet ei tule seuraavassa ratikassa, ne on siinä ekassa vaunussa ja sillee!
itse oon kyllä kokenut kun jalat menee alta, mutta se ei todellakaan ole ainoa tapa löytää onnea, että silleen ;p
vain, että onko tarkoitus etsiä sitä suurta ihastumista / rakastumista vai voiko suhde onnistua, jos kaikki on muuten hyvin: kiintymystä, luottamusta, hyvää seksiä, huumoria. Tarvitaanko aina SE tunne, pilvissä leijailu ja perhoset vatsassa, joka loppujen lopuksi voi hävitä yhtä nopeasti kuin alkoikin. Kannattaa pitää kiinni siitä, jonka kanssa on onnellinen ja jonka kanssa on hyvä olla. Täydellisyyttä ja ikuista onnea ei ole.
ensin pitääkin laittaa pääkoppa kondikseen ja keskeneräset asiat hoitaa alta pois, sitten vasta voi alkaa harkitsemaan uusien ihmisten tapailua! haloo, ja sitäpaitsi hyvin nopeasti tietää sen, rakastuuko ihmiseen vai ei. jos joku sitten tyytyy vain ''ei suuriin'' tunteisiin, niin pettää itseään ja etenkin sitä toista osapuolta. leikkii toisella vain. se suuri tunne kun on sitten kuitenkin tulossa jossain vaiheessa jotain toista kohtaan, ja sit ei asiat ookkaan enää ihan yksinkertasia..
katsos kun ketään ei sais tällä elämänpolulla loukata, eikä kenenkään tunteilla leikkiä.
kaikki minkä taakses jätät, edestäs löydät. kuitenkin.
et RAKKAUS on hyvä perusta alottaa suhde. mun mielestä se ainoa. sillon suhde kestää tulevat vaikeudet ja suhteen ja toisen ihmisen eteen on valmis tekemään kaikkensa.
jos ei oo sitä 'suurta tunnetta' niin ei siihen suhteeseen viitsi panostaakaan. elämä kuitenkin tuo vaikeuksia jos jonkin näkösiä.
nykyäänhän erotaan tosi helposti, ihmiset on vähä niinku kertakäyttösiä. ehkä just siks ettei malteta odottaa oikeaa, isoa tunnetta.
SE tunne tarvitaan, se on sitä rakkautta. Muuten tuo kaikki kuvailemasi, on ystävyyttä.
...mutta kysehän oli että toinen ei vielä tiedä mitä hän tuntee vai tunteeko mitään ja onko kyse peloista vai mistä tässä aloittajalla, niin itse suosittelen silloin että katselee rauhassa. Mikäs kiire ja kertoo samalla toiselle että on epävarma jne..
Ja kuka on sanonut että niitä suuria tunteita kaikille tulis?? ei kukaan! osa meistä vaan joutuu tai haluaa elää yksin. Joskus on vaan hyvä yrittää eikä vaan odottaa haavekuvaansa...
Ja se on totta että jos ihmisillä leikit niin leikit omalla elämälläsi, etkä koe pintaa suurempaa oikein koskaan. jokainen tyylillään.
on kyllä ihanaa, sitä hullaantuu ihme asioista ja todellakin perhosia on vatsassa. Ehkä tämä nainen on niin paljon sun kaltainen ettei hänessä ole sellaista mistä sä hullaantuisit koska sä tavallaan tunnet kaikki jo itsessäsi.
Sä tiedät mitä suurinpiirtein odottaa häneltä ja ehkä se tekee hiukan tylsän hänestä sulle vaikka et niin suoranaisesti ajattelekkaan.
Se voi olla niin pienistä kiinni.
En mä tiedä sun tunnehistoriaa joten vaikea sanoa miten sä tunnet kun olet hulluna johonkin, mutta kuten sanottu, mäkin antaisin aikaa katsoa mitä tapahtuu. Ehkä hänestä puuttuu se arvaamattomuuden ja epätietoisuuden ja villiyden merkit jotka saavat aikaan sen että hän tuntuu heti turvalliselta vaihtoehdolta, järkevältä. Siinä ei ole mitään pahaa, ei missään nimessä, mutta ehkä liika tasaisuus vie myös vähän sitä jännitystä.
tapas sanoo et toista ihmistä opi elläis tuntemaa ko hampaisii saakka ja hän ol naimisis likes 70 vuotta.mää allekiriootan hänen sanans.mut jos alottaja jo ny näkee et nainen on tylsä, taikka helevatan kriittinen kaikkee kohti taikka muuten nyree ja nega nii empä mää ruutia tuhlais,muutens kyllä. sitte toiseksee mun mielipide o et ystävää kohti ei voi tuntee seksuaalisii tunteit,muuton se on jottai muuta.mää kuvittelisisin et alottaja pelkää jutun syvenemän eikä uskalla mennä täysillä ko ei oo saanu toiselta minään moist vastakaikuu.mitähkäs jos toinen sanoiski et mää kans rakastan sua,syventysikös tunteet
Olisiko ystäväsi valmis vakavaan suhteeseen? Millaiset hänen tunteensa ovat?
Mulla on oikeestaan vähän sama tilanne... Tosin mä olen antanut sen ajan kulua - puolisen vuotta. Jotenkin just sama fiilis kuin sulla, että jalat vie alta aina ne pahimmat tapaukset, mutta nyt olis käsissä joku hyvä ihminen jonka kanssa viihtyy ja vois kuvitella vanhenevansa ja jakavansa elämänsä... Mutta sitä rätinää ja räiskettä ei vain ole kuulunut täälläkään.... :(
Oon alkanut miettiä, että mistä tässä elämässä loppujen lopuks on edes kyse?? Oon vaan jotenki niin turtunut kaikkeen..
no sä tavallaan vastaat ittelles tossa... eli kun oot turtunut et tunne kunnolla eli silloin ei kaikki astit ole avoinna ja tuo rätinä ja räiske ei tunnu ni voimakkaasti ehkä.. ehkä tarvitset aikaa tämän ihmisen kanssa ja antaa tunteiden tulla etenkin jos nyt on turtunut olo. Antaa aikaa tunteille jotta tuo turtuminen vähenisi.
Hyviä ihmisiä tuntuu olevan harvassa nykyään eli jos sellainen on lähelläsi niin kannattaa katsoa kuin katua. Ajan kanssa saat vastauksia lisää.
Elämässä on niin paljon kysymyksiä että niitä ei edes kannata alkaa kiireellä käymään läpi. Aloittaa voi omasta onnestaan, katsoa mikä omassa elämässä on hyvin, oppia rakastaan omaa arkeaan ja sitä kautta sitten muita :)
mitä etsii, toisaalta siitä mihin on valmis tyytymään. Ikä saattaa olla esim just sellanen tekijä, mikä saa ihmisen tyytymään siihen et toinen on vaan ''ihan kiva''. Tosin mulla ei. Tarvitsen, ja odotan edelleen sitä rakastumista ja kolahtamista, ennen kuin alan suhteeseen.
Mitäköhän järkeä siinä muuten olisikaan. Kaverit on kavereita. Rakkaus jotain ihan muuta.
ei asiat ole noin mustavalkoisia.. tuntuu että tässä ei tajuta kuin kaksi asiaa joko kaveruus tai rakkaus, ei huomata epävarmuuttaa, turtumista jne... ne on tekiöitä mitä joskus joutuu toisen vierellä kohtaan ennenkuin uskaltaa taas tuntea ja rakastua.
On "klisee" odottaa ja odottaa että jalat menee alta, kaikilla ne ei vaan mene niin helposti monestakin syystä.
Tietysti pitää olla tunteita silti alussa mikä voi johtaa rakkauteen kun kaikki tuo edellä oleva on käyty läpi, mutta ei edellenkään elämä ole mustavalkoista ja pelkkää haaveilua. Pitää myös olla valmis tekeen töitä tunteiden eteen ja kohtaan asioita, eikä vaan odottaa.
Tarinoita on joka lähtöön ja jokaisella on omat lähtökohtansa niihin lähteä eli rakkauteen ei ole yksiselitteistä tietä olemassa!
kokemusta on tullut ja näkökenttä on laajentunut tässä asiassa..
Puhut asiaa... Kun on elänyt ja kokenut niin se jättää ihmiseen jälkensä.. Ei mene enää vaaleenpunaset rillit päässä ja pää edellä eteenpäin ja anna kaikkeensa kaikille. Ei vaan jaksa. Turtuu kun aina saa turpiinsa jne..
Minä ehkä selitin asiani vähän nuivasti.. Minä siis tykkään yli kaiken tästä ihmisestä jonka olen tavannut. Hän on kaikkea sitä mitä olen ikinä toivonut toisen ihmisen olevan! Ja nyt hän on edessäni ja minä olen kuin kävelisin langalla kilometrin korkeudessa..! :O Pelkään yli kaiken että minä mokaan - tai hän mokaa..!
selvä että pelottaa laittaa tunteensa peliin, vähän mielummin varoo ja katselee ja tunnustelee. Minusta vain on kauheaa jos sä suhteen alussa jo pelkäät että mokaat tai hän mokaa. Sun ajatukset on negatiiviset jo valmiiksi ja suhtautumisesi ainakin alitajuntaisesti täten muuttuu.
Kun on se tunne että itse rakastuu, pitää uskaltaa heittäytyä. Kuten sanottu on sydänsuruja ennenkin koettu ja ei niihin kuole. Minusta se vain on ihana huomata että toinenkin uskaltaa heittäytä ja olla pelkäämättä. Siitä joko syntyy ikuisesti kaunis tarina tai vähän lyhyempi mutta eihän sekään ole negatiivista pelkästään jos kaikki ei kestä ikuisesti.
Ei tunteita voi ikinä pelata varmuudella eikä niistä ikuisen takeita saada, siksi on elettävä nyt niissä ja olla iloinen tästä. Ei turhaan kuluttaa energiaa murehtimalla ja koittamalla elää mielessään 10 vuotta eteenpäin ja ennustaa miten tässäkin käy.
Elämä on yksinkertaisesti ihanaa kaikkine muutoksineen, kun sen niin ajattelee.
Enhän minä nyt niin tietoisesti pelkää ja pelkoani näytä. Se on vain tuolla jossakin takaraivossa.. Mutta katellaan, pikkuhiljaa.. Ihanaa se on kun on kerrankin vierellä ihminen jolla on kaikki palikat paikallaan! ;)
mun korviin siltä et tää tyttö on sulle ikäänkuin just se mitä oot aina halunnu ja ettinyt. Kuten asian selkeästi ilmaisit: " Meillä on niin paljon yhteistä ja arvot samanlaiset. Hän on kaunis ja huumorintajumme kohtaavat täydellisesti. Liikunta on hänelle tärkeää kuten minullekin ja hän on töissä ja elämä muutenkin radallaan. Hän on aivan täydellinen paketti.". Nyt kun tällanen, sun silmissä täydellinen paketti, tulee vastaan ni huomaatkin et se mitä ihminen edustaa, ulkonäkö, arvot etc. vaik tärkeitä onkin nii ei ole siltikään takeena siitä et rakastut, tai edes ihastut.
Ehkä ongelma on just et ootte liiankin samanlaisia, sillä juuri pienesti erilaiset maailmankatsomukset tekee toisesta jännittåvän. Tavallaan saa mahdollisuuden oppia toisesta ja itsestäänkin sitä kautta.
Esimerkkinä omasta suhteestani, ajattelin aina et haluan vahvan, päämäärätietoisen naisen, joka pitäisi matkustelusta, olisi sponttaani. Urheilullisuus ja tummat piirteet vetoo ja pitäis olla muodokas eikä mikään liian tikku. JA kuinkas sitten kävinkään. Rakastuin ensisilmäyksellä, palavasti, sen enempää taustoja selvittelemättä, sillä kaikki noi kadotti merkityksensä. Tämä nykyisin avopuolisoni (yli 3 vuoden ajan) ei tuolloin harrastanut liikuntaa, oli aivan ylilaiha, punaiset hiukset, millaisista en oo koskaan pitäny, ei ollu koskaan matkustanut kaukomaille koska oli lentopelkoa, oli masentunut ja todella epävarma itsestään. MUTTA MITÄ SITTEN??
Nyt on hiukset värjätty, meillä on yhteisiä harrastuksia, ja hänellä omiakin urheilutreenejä, käytiin kesällä eka kertaa ulkomaanmatkalla yhdessä, masennuskin loppui jo seurustelun alkuaikoina. Jotenkin vaan kaiken jälkeen tästä naisesta on tullu just se mun unelmien nainen, ja hän on todellakin ollu sitä juurikin alusta asti vaikkei mitään sen aikasia "vaatimuksiani" /mieltymyksiän täyttänytkään :)
paremmaksi ja tunnet olevasi mitätön kassialma, etkä uskalla tuntea yhtään mitään. Onhan Almallakin kassinsa, mutta onko sulla edes niitä?