Rötösherrat

Nyt koittaa uusia aika
Paavo takaisin 26.1.2010 09:14
Nyt vaan te rotestipuolueiden "räksyttäjät , olkaatte niin hyvin ja menkää peilin eteen ja sanokaa itsellenne "minä tuhlaajapoika palaan takaisin kepuun".
Otat vaan hatun rohkeasti käteesi ja pyydät nöyrästi anteeksi , on tullut aika rakentaa uusi alku Ilomantsille.
Paavo valitaan puheenjohtajaksi ja puolueemme kasvot saavat oikean värin.
Ei oe häpeä , että myönnätte olleenne väärässä ja palaatte takaisin.
Kiitos. ))
----------------------------------------------------------------------------------------------------


Jalasmökkiväyrynen kekkosajalla.
1990-luvulla keskustan Kauko Juhantalo valtakunnanoikeudessa.
2000-luvulla Anneli Jäätteenmäen lyhyeksi jäänyt kausi pääministerinä.
Ja nyt Matti Vanhanen on ehkä ollut jäävi ollessaan päättämässä Nuorisosäätiön vaalirahoista. KRP selvittelee asiaa ja nähtäväksi jää päätyykö Matti Vanhanen valtakunnanoikeuteen

Eli toden totta, uusi aika koittaa..hähähähh!

Tv:Kuotta.Kansanvalistuseurojen pääesikuntapäällikkö.
8319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Haikailunne takaisin kepuun on ajankohtainen.
Maalainen ajatus siitä "mitä kurjempi kansa , sitä vallankumouksellisempi" , toteutuu nyt kepussa.
Mitä syvemmälle lokaan kepu uppoaa , sitä vallankumouksellisempia jäsenet ovat.
Meillä korpikommunisteillä on tapa , että me vastustajamme hajotamme "sisältä" ,on antoisa kokemus
tökkiä "polittisesti pulassa olevia" kepillä perseeseen ja kaivaa kuoppaa alta.
Älä pelkää kuotta , vallankumous on ovella.

Äänestä

Se on suomalaista kateutta , että menestyvän puolueen henkilöitä turhaan vainotaan.
Katsohan meidän politikkojen kasvoja miten on viattomia.

Äänestä

likkö Kuotta.
Herra "kalluppi" teki puolueiden kannatuksesta taas kyselyn ,
kok , sdp , kesk kannatusluvuissa ei muutoksia.
Kansa luottaa päättäjiin.
Onko mielestäsi kansa;
1 ) yksikertaisia

2 ) tyhmiä

3 ) idiootteja

Jäämme mielellämme kuulemaan mielipiteenne.

Äänestä
  • Kannatusprosentti 0,023 propsenttia.

    Äänestä

  • Moi!


    Kansahan ei ole edellä olevien vaihtoehtojen luettelossa ollenkaan, vaan kansa on älykästä ja sivistynyttä porukkaa sekä moraalin että oikeudenmukaiseuuden suhteen !

    Siksi Kepuleille käy aina ja alati Kepulisti!

    Häh hää..

    Tv. Kuotta , Kansan syvien rivien tulkki!

    Äänestä

  • Paskat. Pakkasjakson keskiarvohan on tuo. Kepulien kannatusluku on sama mikä on maininittu. Ei puolta prosenttia enää.

    Äänestä

  • 2b2b2b kirjoitti:

    Paskat. Pakkasjakson keskiarvohan on tuo. Kepulien kannatusluku on sama mikä on maininittu. Ei puolta prosenttia enää.

    Näin on

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinni kirjoitti:

Nyt koittaa uusia aika
Paavo takaisin 26.1.2010 09:14
Nyt vaan te rotestipuolueiden "räksyttäjät , olkaatte niin hyvin ja menkää peilin eteen ja sanokaa itsellenne "minä tuhlaajapoika palaan takaisin kepuun".
Otat vaan hatun rohkeasti käteesi ja pyydät nöyrästi anteeksi , on tullut aika rakentaa uusi alku Ilomantsille.
Paavo valitaan puheenjohtajaksi ja puolueemme kasvot saavat oikean värin.
Ei oe häpeä , että myönnätte olleenne väärässä ja palaatte takaisin.
Kiitos. ))
----------------------------------------------------------------------------------------------------


Jalasmökkiväyrynen kekkosajalla.
1990-luvulla keskustan Kauko Juhantalo valtakunnanoikeudessa.
2000-luvulla Anneli Jäätteenmäen lyhyeksi jäänyt kausi pääministerinä.
Ja nyt Matti Vanhanen on ehkä ollut jäävi ollessaan päättämässä Nuorisosäätiön vaalirahoista. KRP selvittelee asiaa ja nähtäväksi jää päätyykö Matti Vanhanen valtakunnanoikeuteen

Eli toden totta, uusi aika koittaa..hähähähh!

Tv:Kuotta.Kansanvalistuseurojen pääesikuntapäällikkö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu