että jaksan vielä odottaa sua vähän aikaa, kaikista sanoistasi ja teoistasi huolimatta. Mä luulen, että jaksan vielä elää haaveissani jonkin aikaa. Mä tiedän jossakin sisälläni, että elän tällä hetkellä haavemaailmassa, jonka olen itse muodostanut. Uskoin silloin aikoinaan sanoihisi ja lupauksiisi, jotka melkein heti söit. Naivisti ajattelin, että olit niin epävarma, nuori, haavoilla menneistä. Mitä minä silloin ymmärsin? Vuosia myöhemmin tajusin, että jossakin on joku, joka ottaa minut, sulkee syliinsä, antaa turvaa. Kenties vielä silloinkin kun hän sulkee minut syleilyynsä, mietin vielä sinua ja mitä olisi voinut olla. Kenties itken muutaman kyyneleen jollekin, mitä ei koskaan oikeasti ollut. Jollekin, mille käänsit selkäsi paljon ennen kuin ymmärsin tämän kuvion. Mutta pikku hiljaa unohdan. Pikku hiljaa otan kiinni siitä toisesta niin tiukasti etten halua koskaan päästää. Pikku hiljaa rakastan sitä tuntematonta enemmän kuin ketään. Päivä päivältä osaan arvostaa sitä turvallisuuden tunnetta ja aitoa rakkautta enemmän kuin tyhjänpäiväisiä lupauksia, jotka eivät koskaan nähneet päivänvaloa.
Joskus vuosien päästä kun sinut näen, en enää tunne sinua. Minuun ei enää koske. Joskus vuosien päästä sanasi eivät satuta. Joskus vuosien päästä näen itseni kauniina. Joskus vuosien päästä minä koen rakkauden. Koen jotakin sellaista, minkä ansiosta minun ei tarvitse joka päivä miettiä olenko tarpeeksi hyvä. Että rakastatko sinä minua vielä huomennakin vai käännätkö minulle selkäsi jälleen. Koen aitoa rakkautta, koska sinun jälkeesi olen tiennyt, että en enää mene kauniiden sanojen, epävarman olotilan, itsesyytösten ja jatkuvien anteeksi pyytelyjen ansaan. Se ei ole rakkautta. Sitä en koskaan sinulta saanut.
Nämä ovat ajatuksia, jotka kirjoitin tarkoituksella sinä-muotoon, vaikka ne eivät ole kenellekään täällä palstalla ja tavallaan ne ovat kaikille täällä. Etenkin niille, jotka tietävät, mistä puhun. Kuinka sitä joskus nuorempana kuvitteli olleensa niin äärimmäisen rakastunut johonkin, vaikka se toinen sai pelkäämään koko ajan sitä, kestääkö tämä rakkaus. Kuinka se toinen näki sinut huonona ja kuinka sinäkin aloit näkemään itsesi huonona.
Joskus vuosien päästä kun sinut näen, en enää tunne sinua. Minuun ei enää koske. Joskus vuosien päästä sanasi eivät satuta. Joskus vuosien päästä näen itseni kauniina. Joskus vuosien päästä minä koen rakkauden. Koen jotakin sellaista, minkä ansiosta minun ei tarvitse joka päivä miettiä olenko tarpeeksi hyvä. Että rakastatko sinä minua vielä huomennakin vai käännätkö minulle selkäsi jälleen. Koen aitoa rakkautta, koska sinun jälkeesi olen tiennyt, että en enää mene kauniiden sanojen, epävarman olotilan, itsesyytösten ja jatkuvien anteeksi pyytelyjen ansaan. Se ei ole rakkautta. Sitä en koskaan sinulta saanut.
Nämä ovat ajatuksia, jotka kirjoitin tarkoituksella sinä-muotoon, vaikka ne eivät ole kenellekään täällä palstalla ja tavallaan ne ovat kaikille täällä. Etenkin niille, jotka tietävät, mistä puhun. Kuinka sitä joskus nuorempana kuvitteli olleensa niin äärimmäisen rakastunut johonkin, vaikka se toinen sai pelkäämään koko ajan sitä, kestääkö tämä rakkaus. Kuinka se toinen näki sinut huonona ja kuinka sinäkin aloit näkemään itsesi huonona.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vain nuoruuteen. Myös vanhemalla iällä voi rakastua, mutta sada vain tyhjiä lupauksia tyhjiä maalailuja. Paskaa suorastaan silmille. Että se siitä. ja piste.
Jotkut ihmiset ovat vain niin hyviä lupaamaan kaikea ilman aikomustakaan lunastaa yhtäkään lupauksistaan.
Eli järki päähän. Ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää ja itsellen he loppujen lopuksi sen tekevät. Toki niille /meille hyväuskoisille hölmöillekkin.
Oppia ikä kaikki. Ja senkin yli pääsee ajan kanssa. Luottamus seuraavaan voi tosin kestää kauan jos on kovin haavoitettu ed. suhteessa. Mutta näin on.
Ja niin tutuista tuntemuksista ja ajatuksista :).
"Naivisti ajattelin, että olit niin epävarma, nuori, haavoilla menneistä. "
voi haavoittaa helposti lisää?