Apua ailahtelevalle?

Kertokaa mulle, miten 1. tyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö, epävakaa persoonallisuus ja mielialan aaltoiluhäiriö eroavat toisistaan?

Mielestäni nuo kaikki kolme kuvaavat minua. Olen äärimmäisen ailahteleva ja impulsiivinen, en kuitenkaan mielestäni maaninen. Viimeisen puolen vuoden aikana nuo oireet ovat tuntuneet lisääntyneet huimasti. Myös läheiseni ovat maininneet asiasta.

Hyvinä hetkinä olen energinen, puhelias (melkein ylisosiaalinen) ja täynnä tarmoa tehdä asioita. Maailma on avoinna minulle ja elämä ihanaa. Jo tunnin kuluttua tuosta hetkestä saatan kokea huiman pudotuksen ed. tunnetilasta ja yhtäkkiä tuntea itseni todella masentuneeksi. Pää on täynnä itsetuhoisia ajatuksia ja kaikki huonosti. Silloin mikään ei näytä valoisalta ja saan kamalia ahdistusitkukohtauksia, kun maailma kaatuu päälle. Joskus näin paremmalla tuulella pelkään todella, että vielä joskus tuolloin lähden toteuttamaan noita ajatuksia. :/

Minun on myös vaikea hillitä itseäni ja impulsiivista käyttäytymistäni, minkä pelkään vaikuttavan ihmissuhteisiini. Saatan sanoa monestikin asioita, joita en todellakaan tarkoita, vaan ne menevät suoraan mielialanvaihteluiden piikkiin. Jälkeenpäin tuntuu todella pahalta, että loukkaa tärkeitä ihmisiä tahtomattaan. :(

Miltä tämä kuvaus teistä vaikuttaa, voisinko olla diagnostisilta kriteereiltä melkein mikä tahansa noista, vai nouseeko joku noista alussa mainitsemistani enemmän esiin? Iältani olen vielä melko nuori, täysi-ikäistyn siis tämän vuoden aikana.
1149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

heippa. nuo kolme persoonallisuushäiriötä eivät suinkaan sulje toisiaan pois, vaan niitä voi ja onkin usein useampi. nuo sinun oireet ei musta kuitenkaan viittaa kaksisuuntaiseen kestonsa puolesta, siinä jaksot on pidempiä. itselläni on diagnosoitu tuo epävakaa persoonallisuus, ja se on paljon yleisempi kuin luullaan. onko sulla taustalla mitään mielenterveyden häiriötä, tai oletko käyttänyt mielialalääkkeitä? vaatiiko mielialan muutos jonkin tietyn tapahtuman, vai suututko/hermostutko/riemastutko ilman mitään selitettävää syytä? sanoit että itsehillintä on vaikeaa, onko se kuitenkin mahdollista?

varaa aika lääkäriin ja vaadi että asialle tehdään jotain, älä anna pistää kaikkea nuoren ikäsi piikkiin. tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hurja# kirjoitti:

Kertokaa mulle, miten 1. tyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö, epävakaa persoonallisuus ja mielialan aaltoiluhäiriö eroavat toisistaan?

Mielestäni nuo kaikki kolme kuvaavat minua. Olen äärimmäisen ailahteleva ja impulsiivinen, en kuitenkaan mielestäni maaninen. Viimeisen puolen vuoden aikana nuo oireet ovat tuntuneet lisääntyneet huimasti. Myös läheiseni ovat maininneet asiasta.

Hyvinä hetkinä olen energinen, puhelias (melkein ylisosiaalinen) ja täynnä tarmoa tehdä asioita. Maailma on avoinna minulle ja elämä ihanaa. Jo tunnin kuluttua tuosta hetkestä saatan kokea huiman pudotuksen ed. tunnetilasta ja yhtäkkiä tuntea itseni todella masentuneeksi. Pää on täynnä itsetuhoisia ajatuksia ja kaikki huonosti. Silloin mikään ei näytä valoisalta ja saan kamalia ahdistusitkukohtauksia, kun maailma kaatuu päälle. Joskus näin paremmalla tuulella pelkään todella, että vielä joskus tuolloin lähden toteuttamaan noita ajatuksia. :/

Minun on myös vaikea hillitä itseäni ja impulsiivista käyttäytymistäni, minkä pelkään vaikuttavan ihmissuhteisiini. Saatan sanoa monestikin asioita, joita en todellakaan tarkoita, vaan ne menevät suoraan mielialanvaihteluiden piikkiin. Jälkeenpäin tuntuu todella pahalta, että loukkaa tärkeitä ihmisiä tahtomattaan. :(

Miltä tämä kuvaus teistä vaikuttaa, voisinko olla diagnostisilta kriteereiltä melkein mikä tahansa noista, vai nouseeko joku noista alussa mainitsemistani enemmän esiin? Iältani olen vielä melko nuori, täysi-ikäistyn siis tämän vuoden aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu