En ole aikoihin käynyt täällä, joskus tämä piti minut hengissä. Sinä pidit. Viimeisen kerran oli vielä tultava tänne ja sinulle viesti jätettävä, jos vaikka sinäkin kerran vielä tänne eksyisit ja minua kaipaisit. Meitä.
Tulit elämääni, jonka huomaan nyt minulta puuttuneen. Annoit minun tuntea, mitä oli rakastua ja rakastaa. Huomaan nyt, että aikaisemmin olin vain luullut rakastavani, olin luullut osaavani rakastaa. Nyt tiedän, että sinua osasin rakastaa, ehkä liikaakin :) Täytit sydämeni ja koko maailmani. Sellainen minä olen.
Tietämättäsi ohjasit minua oikeaan suuntaan, jo kun tuulen mukana olin päätymässä jonnekin, mistä et kai koskaan minua olisi löytänyt. Otit minusta viime hetkellä kiinni ja rakastuit. Minä rakastuin sinuun. Rakastuin todella. En vain siksi, koska tulit silloin, kun sinua tarvitsin. En vain siksi, koska sinun tapasi katsoa minua, sai minut taivaisiin. En siksi, että olisin valinnut juuri sinut mukaani elämäni myrskyyn. Vaan siksi, koska sinä olet sinä. Ja vain sinä olet saanut minut tuntemaan niin toista ihmistä kohtaan.
En oikeasti tiennyt sinusta mitään, en muistanut edes nimeäsi, vaikka olinhan minä sen kuullut. Olit vain jäänyt niin hyvin mieleeni ja olin ajatellut sinua aina ihmeellisen paljon. Hassua, etten koskaan ottanut sinusta silti sen enempää selvää. Minulle riitti, että olit olemassa. Oli olemassa ihanat silmät ja maailman salaperäisin katse :) Riitti, kun olit ajatuksissani ja aina välillä myös todellisesti olemassa.
En tiedä mitä lopulta tapahtui. Maailma ja ihmiset erottivat kaksi rakastunutta, jotka eivät koskaan tulleet tietämään, mitä olisi oikeasti rakastaa toista kaltaistaan. Vieläkin mietin, millaista olisi ollut toteuttaa unelmiamme yhdessä ja elää elämää rinnallasi.
Voinko koskaan löytää toista kaltaistasi? Tiedän etten voi. Ei ole toista meitä, ei tule toista samanlaista rakkaustarinaa.
Hymyilyttää, kun muistelen kaikkea tapahtunutta. Uskomatonta, mutta kai sen totta täytyi olla. Niin kuin myös sinun. Ja olin niin varma, että olet se oikea...:)
Tulit elämääni, jonka huomaan nyt minulta puuttuneen. Annoit minun tuntea, mitä oli rakastua ja rakastaa. Huomaan nyt, että aikaisemmin olin vain luullut rakastavani, olin luullut osaavani rakastaa. Nyt tiedän, että sinua osasin rakastaa, ehkä liikaakin :) Täytit sydämeni ja koko maailmani. Sellainen minä olen.
Tietämättäsi ohjasit minua oikeaan suuntaan, jo kun tuulen mukana olin päätymässä jonnekin, mistä et kai koskaan minua olisi löytänyt. Otit minusta viime hetkellä kiinni ja rakastuit. Minä rakastuin sinuun. Rakastuin todella. En vain siksi, koska tulit silloin, kun sinua tarvitsin. En vain siksi, koska sinun tapasi katsoa minua, sai minut taivaisiin. En siksi, että olisin valinnut juuri sinut mukaani elämäni myrskyyn. Vaan siksi, koska sinä olet sinä. Ja vain sinä olet saanut minut tuntemaan niin toista ihmistä kohtaan.
En oikeasti tiennyt sinusta mitään, en muistanut edes nimeäsi, vaikka olinhan minä sen kuullut. Olit vain jäänyt niin hyvin mieleeni ja olin ajatellut sinua aina ihmeellisen paljon. Hassua, etten koskaan ottanut sinusta silti sen enempää selvää. Minulle riitti, että olit olemassa. Oli olemassa ihanat silmät ja maailman salaperäisin katse :) Riitti, kun olit ajatuksissani ja aina välillä myös todellisesti olemassa.
En tiedä mitä lopulta tapahtui. Maailma ja ihmiset erottivat kaksi rakastunutta, jotka eivät koskaan tulleet tietämään, mitä olisi oikeasti rakastaa toista kaltaistaan. Vieläkin mietin, millaista olisi ollut toteuttaa unelmiamme yhdessä ja elää elämää rinnallasi.
Voinko koskaan löytää toista kaltaistasi? Tiedän etten voi. Ei ole toista meitä, ei tule toista samanlaista rakkaustarinaa.
Hymyilyttää, kun muistelen kaikkea tapahtunutta. Uskomatonta, mutta kai sen totta täytyi olla. Niin kuin myös sinun. Ja olin niin varma, että olet se oikea...:)
Vastaukset 50
Vanhimmat
Jos kirjoitettu tähtiin on mahdollista kohdata uudelleen. http://www.youtube.com/watch?v=DVV4TW7o48A
ehkä ensi elämässä...
http://www.youtube.com/watch?v=UxvNe761z2g&feature=channel
ei kai me mut aloittajalle.
kaunista sinua Enkelia
Miksi annoit maailman ja ihmisten erottaa teidät. Rakkaus on asia josta tulee taistella. Mikäli hän on sinulle se oikea, annatko tosiaan jonkun tulla väliinne. Mene ja taistele rakkautesi puolesta!!
Sait minut lukemaan taas. Tämän toivoisin niin olevan sinulta minulle. Olet niin saavuttamaton, kuin kaunis uni ja ajatus, joka ei jätä minua rauhaan. Tämä on vain toivomus tai unelma mielessäni jonka toivoisin todeksi muuttuvan, vaan kunhan haaveilen itsekseni. Mietin, mikä on totta ja mikä vain kuvitelmaani meistä. Voisiko sittenkin unelmia muuttaa todeksi?
tunteineen tulee takaisin
Teidät Rakkaus on arvokas siitä kannattaa taistella,oikean rakkauden löytäminen omalle kohdalleen on onnen asia.MinultaSinulle pidä puolesi taistele,rakkaasi on valinnut sinut,hän rakastaa sinua ehkä arkaillen
outoja asioita välinne ilmestyi.
Rakkaus kestävä ei horju ei kaadu
kestää myrskyt jopa maanjäristykset.
Rakkaus on arvokas asia välillänne älkää
hyljätkö toisianne,pitäkää vaikka käsistänne
sormenpäistänne kiinni,älkää antako tummien
tunteiden sokaista mieliänne.
Suuret unelmathan ovat sitä varten :) Jonain päivänä unelma voi olla todellisuutta, jos sitä sydämessään kantaa. Mutta uskoa, toivoa ja rohkeutta siihen tarvitaan...
osui ja upposi minuun...josko oli minulle.. juuri nyt tarvitsisin sinun tukeasi
minä ole kadonnut
tukea annan
edelleen keskustelua haluan
putoan aina välillä
kiipeän ylös
sinua aina
tukea annat kirjoittamalla nettiin pari sanaa,, sehän jo auttaakin paljon !
erotti....?
Kerro se mulle...
isosti ajateltavaa....
olet rakkaani tiedät minut..
;) ?
you got it! ;)
sanatonta viestintää? jos olisit hän, niin mistä voisin tietää että olet todella juuri hän?
olisit viettänyt yhden ainoan yön hänen kanssaan ja hyvästellyt aamuyön tunneilla .
taisi siinä käydä niiin!itse olet sellanen Tuuliviiri;)
Niin tuttu tarina, mutta koska loppua ei ole vielä eletty, sen voi muuttaa :)
Muutos tehdään tähän kohtaan: "En tiedä mitä lopulta tapahtui."
Tarinan uusi loppu:
Rakastuneina mutta erillään kuljimme molemmat tahoillamme, kunnes eräänä päivänä sen tajusin, näin ei voi jatkua. Jotain on tehtävä tai menetän tämän ihanan ihmisen! Rakastan häntä ja hän minua, mitä enää epäröin. Otin häneen yhteyttä. Ensin kaveripohjalta tapasimme ja juttelimme, mutta pian jo selvisi että edellytyksiä ja halua on enempään. En siis ollut yksin tunteineni enkä ollut kuvitellut asioita, kuten olin pelännyt.
Ja tässä sitä nyt ollaan... Niiiin rakastuneina ja onnellisina. Vain luoja tietää, miten tarina päättyy. Nyt kaikki on paremmin kuin koskaan. Kaikki edellytyksen vuosisadan rakkaustarinaan on olemassa. Ei kai sitä enempää voisi toivoakaan?
loppu:
Kumpikaan ei koskaan tullut sanoneeksi ääneen tunnettaan. He näkivät silloin tällöin, kun se oli pakollista, mutta eivät pystyneet puhumaan enää keskenään. Paikkakunnan vaihto oli ainoa mahdollisuus. Oli päästävä kauas, paikkaan jossa ei olisi yhteisiä muistoja. Hän huomasi, että oli todella helppoa jatkaa elämää ilman tunnekontaktia - niinkuin siihenkin asti. Hän havaitsi myös, että ei tarvitse rakkautta, joka aiheuttaa vain tuskaa. Tajutessaan, ettei hellyydellä tai kosketuksella ole merkitystä, ei niitä ollut hänelle juuri tarjottukaan - ja vähäiset kauniit "kirjoitetut sanat" helisivät rikki suojamuuriin törmättyään - hänestä tuli kova, kylmä ja hymytön. Hän huomasi, ettei elämää ole - hänelle..
rakastan sua.............mikset ota yhteyttä??
Viesti aloittajalle - vaikuttavaa tekstiä.
Syvästi tuntevana kysynkin, onko rakkaustarinan viimeinenkin sivu jo kirjoitettu - ehkä tarinan loppuun voi vielä vaikuttaa jotenkin omalla toiminnalla - kaikkia kiviä ei ole vielä käännetty.
Kaikille toivotan onnekasta viikonloppua.
kaikkien puolesta. Siis KIITOS. Kuin myös itsellesi. Onnekasta viikonloppua.
täältäkin.. Pidän onnellisista kohtauksista:
" Hän oli huomannut jo kauan sitten itsessään muutoksia. Hän ei ollut koskaan halunnut tarvita ketään, mutta silti erään henkilön läsnäolo ja sitten poissaolo sai hänet melkein sekaisin. Olisiko läsnäolo jotakin sellaista, mitä hän tarvitsi? Hän harmitteli mielessään. Eihän se voinut olla, ei siinä ollut mitään järkeä. Hän käveli ajatuksissaan, toista miettien, ja tietäen samalla, ettei se ainakaan helpottaisi seuraavaa näkemistä.
Yhtäkkiä hän meinasi kompastua johonkin. Katsellessaan ympärilleen hän huomasi koiranomistajan ja tämän lemmikin, sekä kuljetushihnan, johon hän melkein olo kompastunut. Hän huomasi myös jonkun seisovan lähistöllä. Jonkun, joka näytti katselevan hänen suuntaansa. Hän katsoi hetkisen sinne, ja mietti, lähtisikö kävelemään sinne. Toinen otti muutaman askeleen hänen suuntaansa, eli hän tuskin oli mietteidensä kanssa yksin.
Jotenkin ympäristö ei merkinnyt sillä hetkellä mitään. Hän huomasi vain lähestyvän henkilön kasvot. Silmät katsoivat takaisin hänen silmiinsä. Kun matkaa oli enää muutama askel, hän pysähtyi. Hän saattoi tuntea toisen läsnäolon siinäkin, koskettamatta toista. Jostakin syystä kumpikin astui vielä askeleen eteenpäin. Pieni nyökkäys, ja hän oli jo astunut eteenpäin ja halasi toista. Vaikka olisi ollut viileää, hänelle ei olisi tullut kylmä."
Kuten tavallista, tämäkin viesti on löytänyt itselleen kohteita... Kauniita loppuja ovat ihmiset keksineet kyllä.
Jos ap olet täällä joskus ja lueskelet näitä, niin voisitko antaa ihan jonkin pienen vinkin, että kenelle tämä viesti on tarkoitettu? Tuntuu vain niin tutulta ja niin uskomattoman uskomattomalta! Ainakin tunteet joita minä olen kokenut, kaikessa mahdottomuudessaan.
Pieni tarina on tarkkanäköinen kuvaus. Ilahduin.
Joskus elämässä on tilanteita, jolloin sanat rikkovat tilanteen - ja ne ovat tarpeettomia.
Sanoja vain tilanteen mukaan - kumpa osaisi.
Toivotan kaikille hyvää viikkoa.
Täältä tekstejä lukiessa nousee mieleen monenlaisia takaumia menneistä vuosista ja nyt en voi olla kirjoittamatta mitään tähän kohtaan. Maailmahan on iso paikka ja joskus ihminen voi tuntea olonsa todella yksinäiseksi vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihmisiä ja koskaan ei voi tietää mitä yksi kaunis sana tai jo pelkästään se, että sinut huomataan tai muistetaan, voi saada aikaiseksi sellaisessa tilanteessa ihmeellisen hyvän olon tunteen toiselle ihmiselle. En saata kyllä uskoa, että nyt on kyseessä sellainen tilanne, enemmänkin koomiseksi sanoisin jos osuu kohdalleen, mutta kun eihän sitä tiedä ja siitäkin huolimatta. Ja en todellakaan tiedä lukeeko koskaan näitä sivuja kyseinen ihminen, joka tuosta pienestä tarinasta yhdistettynä tähän mietintääsi nousi mieleen, mutta en sitäkään pidä mahdottomana ajatuksena.
Se "meidän tarina" ei ihan noin mennyt kuin tuossa kuvaelmassa, mutta toivottavasti elämääsi kuuluu tänä päivänä pelkkää hyvää ja kaunista. Olen silloin tällöin oikeasti miettinyt, mitä elämääsi kuuluu. Joskus elämäntilanteet vaan on koomisia, sille ei mahda mitään. Oisiko meistä tullut aikoinaan ystäviä keskenään jos sanat eivät olisi aikanaan rikkoneet tilanteita?
Niin, sitä minäkin joskus vielä mietin. Miten olisi jos sanat eivät olisi rikkoneet... Ja mitä sinulle/hänelle tänä päivänä kuuluu?
Hymyilyttää lukea tätä kyseistä viestiä. Tuntuu ihan siltä, kuin hän olisi sanansa tänne riipustanut. Ainakin toivon, että merkitsin hänelle joskus jotakin. Nykyisin toivon enää, että hän on onnellinen.
rakkautta suurta onnellisuutta
pois itseys hallitsemasta
mitä muuta voi toiselle enää haluta kuin hyvää
rakkaus on vapaa kaikesta
rakkaus vain on sun ja mun....ääretön.
Mitta ektutumata merkattettamaa?
Mutta vastaan kuitenkin omalla tavallani tähän ja toivottavasti viimeistä kertaa.
Meidän rakkaustarina ei koskaan unohdu. Se alkoi vaahtokylvystä joskus ja keskustelua silloin yksinäisyydestä. Sitä kautta aloitimme elämäni merkittävimmät ajatusten vaihdot. En vain koskaan oikeen tiennyt kenen kanssa asioitani vaihdoin, sillä ei silloin tuntunut olevan merkitystäkään. Täreintä minulle oli se sieluni tuntema yhteinen ymmärrys ja sympatia. Hän kirjoitti kuin olisin itse asiat kirjoittanut, jos olisin osannut.
Tunsin ihmeellistä yhteenkuuluvuutta ihmiseen, jonka oikeaa nimeä en ehkä koskaan tiennyt.
Yhtä taivaallisissa oloissa kun hänen kanssaan olin lähes vuoden päivät, tapasimme yhtenä sovittuna yönä, kun olin kaukana kotoa, merellisissä maisemissa:)
Sitä yötä ei vain voi unohtaa. Eikä sitä tunnetta, jonka hän jätti taaksensa, kun autonsa vähitellen häipyi näkyvistä.
Emme enää sen jälkeen kirjoittanut montaa kertaa. Tapahtui jotain onnettomuutta. Hän vain katosi, vaikka oli luvannut, ettei minua koskaan haluaisi satuttaa.
Teki sen silti. Jäin tunteideni kanssa elämään.
En unohda häntä kai milloinkaan ja se vaivaa todella etten tiedä hänestä mitään.
Tälläistä sattuu elämässä ja joku ihminen voi todellakin jäädä toiseen niin syvälle, ikuisuuteen.
Ajattelen häntä ja miten hänen elämänsä menee tänään? Onko hän onnellinen?
Mitään muuta en hänelle voisi toivoa kuin onnea ja hiljaa sisällä kiittää siitä että hän on ollut olemassa
minulle joskus...
nyt otat yhteyttä tähän ihmiseen oikeassa elämässä, ymmärrätkö! tai laitat riittävästi tunnisteita. Jos olisit hän, niin pystyt sen tekemään siten että oikea ihminen sen ymmärtää eikä kukaan muu! sen pitäisi olla sulle hyvin helppoa. Tee se nyt!
ajatuksena kaunis, mutta elämässä tuskallinen kokemus. Ihmettelemään jää sitä, kuinka sitten antaa ihmisten erottaa jos jotain merkittävää on tapahtunut? Kuinka jättää kaiken näille palstoille? Mieleen tulee monenlaista selitystä, mutta mikään niistä ei ole rakkautta. Jos olisi rakkautta, niin ei voisi eksyä ja jättää kaikkea tällaiseen paikkaan.
siis -voiko eksyä- päättänyt että kaikki päättyy tähän palstaan?
Voihan sitä jatkaa jossain muualla mutta siihen asti ylläpito täällä tunteille on hyvä kanava.
On todella harvinaista että joku saa jotain sisimmässäni liikahtamaan. Kaikki loksahtaisi kohilleen. Molemmat varmasti osaisivat nauttia kokonaisuudessaan yhteisestä elämästä. Ainakin itse tunnen niin. Olen ihminen jolla ei salattavaa. Avoin. Joku asia on olemassa josta en pysty puhumaan koska tunnen että satutan itseäni. Muut pitävät tollona.
että jos on rakkautta, niin ei pitäisi jättää kaikkea tällaiselle palstalle.
Muut ajattelevat joka tapauksessa mitä ajattelevat, kuka mitäkin, jos pitävät tollona, niin eivät sitten ainakaan uhkana itselleen koe ja sehän on oikeastaan hyvä. Saa tolloilla rauhassa. :)
Tutustuminen muualla on tärkeää, sillä täällä tutustuu vain osaan toisesta kirjoittajasta. Tunteiden ylläpitäjänä... hiukan uhkarohkeaa.
Tunteiden ylläpito on täällä kuin hidas kuolema... Ei mua kiinnostaisi mitä muuta ajattelevat, ei todellakaan. Kyllähän nämä palstat koukuttavat jos täällä vain rakastaisi.
Hänen kanssaan voisin olla kokonainen. Tää tarkoittaa, että kaikki, mitä tähän asti on ollut muuttuisi. Olisin kyllä valmis siihen. hänestä en ole aivan varma.
kyllä kuin minun suustani, en vain olisi itse osannut laittaa sitä noin kauniiseen muotoon. Koin sen aikalailla... hmmm.. no sanotaanko meidän tilanteemme kuvaukseksi, ja täytyy myöntää, että aika liikuttunut olo tuli.
En itsekkään usko, että koskaan enää saan kokea mitään vastaavaa.. toista meitä ei vaan ole, eikä tule. Kaikkeni oli asian eteen valmis tekemään, se ei vaan riittänyt.. ehkä tunne ei sitten ollut molemmin puolin yhtä voimakas.. En tiedä, paha veikkailla, vastauksia olisin niin kaivannut. Ikävää kun elämän suurin juttu jääkin selvittämättä, mitähän oikeasti meidän välillä tapahtui? No, se on ainakin varmaa, että ikuisesti häntä tulen ainakin jollain tasolla rakastamaan, sitä ei kukaan voi multa pois viedä.. Tavallaan tosi surullista, mutta niin totta.
Kauniisti kirjoitat; tuollaista ei moni koe koskaan elämässään.
Ihminen on jossitteleva eläin, kun toinen ihminen on vielä saavutettavissa on tartuttava hetkeen. Myöhemmin ei tarvitse miettiä olisiko pitänyt tehdä jotain enemmän...
Vähän kuin itsellä. En ihastunut häneen ensisilmäyksellä, mutta yllätin itseni katselemasta hänen suuntaansa usein. En edes kasvoja ollut nähnyt. Siitä se lähti. Muutama vuosi sitten opiskelupaikassa "tavattiin" mutta ne ajat vetelee viimeisiään ja yliajalla mennään. Taidan luovuttaa... On se v vaikeaa jutella sille kelle haluaisi, mutta ei muille pimuille; nykyään kai jo mahdotonta. Ne muut vaan ei säväytä. Naiselle siis.
kaunis juttu, kauniit muistot.. korjaan kuitenkin pari asiaa, toivon, että on opittu jotakin. Jos ei ole opittu, mikään ei muutu. Minä olen muuttunut. Minä tiedän mitä tapahtui. Maailma ja ihmiset ei erottaneet kahta ihmistä toisistaan, ei niin käy, jos niin ei anneta tapahtua. Valintaa oli se, että sen annettiin tapahtua. Syyteltiin epäolennaisuuksia, kaivettiin esteitä, ja joku kyllä käytti hyväuskoisuutta hyväksi.. Tosielämässä, jos oltaisiin opittu välittämään ja oltu rohkeita, kukaan eikä mikään olis tullut siihen väliin. Oltais haistatettu pitkät asioille, joille ne kuuluu ja oltu onnellisia, mutta ei me niin valittu. Valittiin tietoisesti jotakin muuta. Haluttiin uskoa toisistamme ja itsestämme huonoa, anneettin sellaisten asioiden vaikuttaa, jolle toiset olis nauraneet. Oltiin heikkoja ja kypsymättömiä. Luulen, että tajuttiin itsestämme asioita, joita piti väistämättä oppia. Ja piti lähteä pois, syitä en muista tai halua muistella. Ehkä sille oli tarve, ja lopulta joku syy, mikä tahansa syy olis käynyt, jotta tapahtui se, mitä piti tapahtuakin. Luulen, että niin olis käynyt jokapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Oli mukavia muistoja kyllä, moniakin, mutta oli niitäkin asioita, joita ei muistelis ja oltiin sellaisia ihimsiä, ettei uskottu kumpikaan itseemme tarpeeksi. Sitä en tiedä, miten se nyt on. Joskus mietin ihmisten "rakkaustarinoita". Mietin ihannoidaanko niitä liikaa. Ihmiset on inhimillisiä, kaikki ei mene niin kuin haluaa. Itse tekee virheitä, muut tekee virheitä, mutta ottaako niistä edes opiksi? Ja mitä asioita lopulta pitää tärkeänä? Minkä asioiden antaa vaikuttaa ja mitä itse itsestään haluaa, ja mitä toisesta haluaa.. Osaako mitään vieläkään katsella ulkoapäin, edes itseään ja osaako vieläkään tiedostaa, mikä tilanne oli. Ehkä ei.
Ei tule enää samanlaisia meitä, ei ainakaan niitä meitä, keitä olimme. Eikä samanlaista "rakkaustarinaa", joka on jälkeenpäin aika hutera rakennelma kaikesta sellaisesta, missä enempi osa on tunteita ja kuvitelmia ja luuloja, kuin sitä, että oikeasti oltais kohdattu kunnolla, ehkä se ei sitten riittänyt ja jälkeenpäin olen tyytyväinen, ettei se riittänyt. Kai se riitti silloin johonkin tarpeeseen, mikä oli, mutta nyt on toinen aika ja toiset tarpeet. Ja hyvä niin.
ikävää, että sinulla on tälläinen kokemus. Hyvä asia on että olet ottanut opiksesi -kaikella on tarkoituksensa.
Kaikessa taitaa olla kysymys itsensä tuntemisesta ja tiedostamisesta ja henkilökemioista. Joskus todella rakennetaan kuvitelmien varaan liikaa asioita. Kokemuksesi on varmasti kasvattanut sinua.
Kyllä sitä varmasti kasvaa ikävien kokemusten opettamista asioista, mutta minä en vieläkään vo iolla tyytyväinen siihen, miten eräs asia aikanaan meni. (Tai meni, koska minä mokasin.) Olisin toivonut paljon muuta kuin oppimista. Kai sen tosin huomaa siitä kirjoituksestanikin... No, kai sitä ainakin voi oppia jotain.
ei ole vielä tapahtunut mitään (en puhu siis menneessä muodossa) mutta me eletään juuri tuota aikaa, nyt, tässä, täysillä. Ei ole tietoa mitä pitäisi tehdä. Tiedämme vain ettei tälläistä samanlaista tule kokemaan kuin kerran pari elämässä. Ehkä tämä on se viimeinen kerta? Kuka sen kertoisi? Mistä sen tietää? Kun katse etsii vain toisen katsetta, kaikki muu häviää ympäriltä, on vain me kaksi. Käsi hakee toisen kättä, millään muulla ei ole väliä. Sydän pakahtuu, iho värisee. Ei haluaisi lähteä toisen luota pois. Haluaisi vain jäädä siihen, lähelle, tuntea toisen käden kosketus. Kuulla äänen, rauhoittavan äänen täynnä lämpöä ja rakkautta ja huolenpitoa. Mutta asiat ei aina ole niin helppoja..
eksytä ei, kaiken tämän jälkeen se aika mahdotonta
tuo eksyminen... En tiedä oikein mitä tarkoittaakaan. : )
tuo tunteella kirjoitettu.. Hetken kyyneleet tuntui silmäkulmissa. Pakko nielaista.
"Ei eksytä" - kirjoittaja on osunut täydelliseti kuvaamaan rakastumista. Kun on odottanut joskus
kohtaavansa rakkautta ja lämpöä - ja kun niin on tapahtunut - on täysin ymmällään. Ei tiedä, miten jatkaisi kun pysähtyäkään ei voi. Teksti lämmitti, kiitos siitä.