Työttömyydestä ja yrittäjyydestä

pirre-tyttö

Helsingin Sanomat kertoi jo vuonna 2005 näin:
http://fi-lib.blogspot.com/2005/05/mist-tyttmyys-johtuu.html

Päteekö se tänä päivänä kun elämme vuodessa 2010, eli aikaa tuossa välissä on kulunut 5 kokonaista vuotta..
Mutta moniko yritys tänä päivänä on pystyssä mitä oli vuonna 2005.. usea on tuossa välissä tehnyt konkurssin.. Tuossa välissä myös ihmisiä on sairastunut.. tai joutunut muulla tavoin pois työelämästä.. konkursseissa lukuisa joukko ihmisiä on joutunut ilman omaa syytään työttömäksi..

Millä nuo ihmiset sitten elää.. mielestäni yhteiskunnan on tehtävä jotain.. jottei nuo vähäiset työssä käyjät ihan kuole työtaakkansa alle.. Jakaako he työtään jossain vaiheessa.. että myös työttömät ja eri tavoin sairaat ihmiset saa ja pystyy hakemaan kaupasta ruokaan.. Millä konstin ruokitaan kymmenien ja jopa satojen työttömien joukko.. Tuossa joukossa voi olla myös lapsiperheitä.. ja muita sairaita..

Miten sitten jatkossa eteenpäin.. siinä kysymystä yhdelle jos toiselle.. Kun mietitään kokonaisvaltaisesti eri asioita.. Laman vaikutus tulee näkymään eri tahoilla, tavalla tahi toisella.. Se näkyy jo viime vuoden jäljiltä.. jo yhteiskunnassa.. Silti ihmisiä pitäs kannustaa yrittämiseen.. mutta millä työtön perustaa yritykseen.. siihen mol:n sivujen mukaan saa starttirahaa.. Mä muistan muutaman yrittäjän jotka tuon avulla lähti yrittämään ja kokeilemaan omia siipiään olemaan oman firmansa pyörittäjiä.. jotkut pyörittää niin kauan kun yhteiskunnalta tulee tukea.. mutta vuosien saatossa olen huomannut että suuri joukko noista yrittäjistä lopettaa toiminnan kun ei yhteiskunnan tukea enää saakkaan.. vaan joutuu elämään sillä mitä saa tuotteita ja palveluita kaupaksi maailmalle..

Tätä mieltä minä olen.. mitä te näistä samoista asioista?

2

144

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Ni kun alkuperäiseen artikkeliin ei ollut linkkiä, johonkin mihin lie blogiin kyllä, en kommentoi hesarin artikkelia.

      Ikivanha juttu, kuolemanlaakso on noin viidessä vuodessa. Elinkelvottomat yritykset kuolevat pois. Elinkelpoiset jatkavat toimintaa, ei tuossa ole mitään erikoista. Periaatteessa koko yrittämistä on mystifioitu. Onhan niitä naikkikauppiaita ollut aina. Ravintoloitsija on hampurilaisgrilleineen samalla lailla yrittäjä kuin joku Sukari. Yrityksiä kun on niin monenlaisia. Ihan kuin ihmisiäkin.

      Yrittäjyys on yhteiskunnalle erinomainen asia. Ihmiset koittavat pitää itse huolta toimeentulostaan. Se jotenkin mun mielestä normaalia toimintaa. Se että ei yritä mitään on jo epänormaalia. Perskele, hakeehan sitä duunarikin töitä jos on työttömänä ja kaurapuurovärkit alkaa oleen finaalissa ruokakaapissa?

      Konkurssi puolestaan on osa yrittäjyyden riskejä. Haloo, pitäiskö konkurssit kieltää, että taitamattomat pisnesmiehet sais ajella mersuillaan? Vitut kukaan tee konkurssia syyttään. Laskelmat olleet pielessä tai ei ole osttu varautua muuttuviin olosuhteisiin. Jos ei osaa junailla hommia kannattavasti, turha siitä ulkopuolisia on syyttää. Mokia sattuu, se kuuluu elämään ja yrittämiseen. "Verottaja kaatoi tai pankki kaatoi".. joo, kyse on vain yrittäjän itsensä ammattitaidottomuudesta, ei muusta.

      Ei kaikista ole oman pajan pyöritttäjiksi, se totta. Mutta jos ei anneta mahdollisuutta kokeilla, jäisi moni menestystarina kirjoittamatta. Ja sitä, kenestä on menestystarinan tekijäksi, sitä ei voi ennustaa tai luokitella. Homma on kovaa, eikä kaikki pärjää. Mutta jotkut pärjäävät. Mieti mieluummin sitä.

      Nih, voihan yrittäjäkin sairastua tai jotain, kai ihan normaalia ihmisillä noin yleensäkin. Siinä pahimmillaan loppuu työkyky ja joutuu yhteiskunnan elätiksi. Mitä ihmeellsitä siinä on jos yrittäjä sairastuu? Sitäpaitsi yrittäjille on kyllä ihan hyvin tarjolla vakuutuksia ja eläkesäästämisvaihtoehtoja. Kuten kaikille muillekin.

      Mun mielestä lamassa on hyviä puolia paljonkin. Otetaan löysät pois ja palataan perusjuttuihin. Epäterveellä pohjalla olevat firmat häviää. Pahimmassa jamassa ovat tietenkin duunarit. Net kun ei itse voi vaikuttaa asioihinsa siinä vaiheessa mitään. Mutta iteppähän ovat sosiaalidemokraatteja vaaleissa äänestäneet. Märisivät niille. Urpilainenhan singahtaa unelmieen heti hernerokkapurkin kanssa jeesaamaan.

      Ruokaa muuten voi tilata netistä. Ja voi pyytää naapuria käymään kaupassa. Haja.asutusalueilla sosku ajattaa taksilla ruokaa huonokuntoisille ihmisille kotiin. Ja jos ei sitten pärjää, aina pääsee laitokseen, missä lapetaan lusikalla soppaa naamariin.

      Mitä nariset? En ymmärrä.


      =DW=

      • meinaan ruokaa ja hoivaa.. laitoshoitomaksuja sosiaali- ja terveysviranomaiset on tämän vuoden alusta korottaneet.. Millähän ne luulee työttömien niitä maksavan.. sinunkin pussista se vain otetaan herra =DW= , jos ei muuna niin verotuloina..


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      101
      960
    2. 60
      883
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      68
      683
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      645
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      61
      639
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      552
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      548
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      46
      484
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      478
    Aihe