Kolminaisuusoppi.
300-luvulla munkki Areios perusti oppisuunnan, jonka mukaan Kristus oli Jumalan ensimmäinen luomus, eikä "Isästä iankaikkisuudessa syntynyt". VT:ssä ei ole kolminaisuusoppia myöskään.
Nikeassa v. 325areiolaisuus tuomittiin. Konstantinopolissa v. 381 areiolaisuus tuomittiin lopullisesti, koska se opetti että Isä ja Poika ovat eri koostumusta ja Pyhä Henki on erikseen.
Efesoksessa v. 431 tuomittiin idän ja etelän oppi,Monofysiittinen näkemys, jonka mukaan Jeesus oli vain täydellinen ihminen. Myös perisyntikäsite aiheutti lihavan riidan. N.s. koptinen kirkko samankaltaisineen erosi (erotettiin?) Bysantin kirkon jäsenyydestä, josta oli tullut virallinen kristinoppi Konstantinuksen aikana.
Kalsedoniassa v. 451 tuomittiin käsitys, että Jeesuksella oli vai maallinen luonto .
Konstantinopolissa v. 553 tuomittiin Origeneen oppi jne.
Huom. lännen kirkot siirtyivät kolminaisuusoppiin vasta 600-700 luvuilla.
Tästä ei saarnatuoleista koskaan puhuta mitään.
Tämä on osa kristinuskon kehitystä. Uskonnot muuttuvan "ajan hengen" myötä.
Keskustelua Raamatusta
11
116
Vastaukset
- kylläkylläjaei
Menee kategoriaan yleistä keskustelua kristinuskosta ja kirkoista.
Harmi ettei täällä ole sheriffiä niin yli puolet keskusteluista voisi siirtää muualle tai deletoida ihan säälittä.- lakkiluke
...hyvä kanssakulkija, lajitoveri. Ei tämä sen kauempana Raamatusta ole kuin moni herja, joita päin naamaa heitellään. Kunhan tässä vähän petaillaan keskustelua, se saattaa liipata hyvinkin läheltä Raamattu-nimistä kirjaa. Uskostahan minä en väittele vaan otan esille asioita, jotka ovat vaikuttaneet Raamattuun ja sen tulkintoihin eri aikoina. Ok?
Sheriffi saisi tullakin. Kunhan ei olisi valmiiksi ennakkoasenteinen, eikä ainakaan kovin kiihkeä lahkolainen.;) - kylläkylläjaei
lakkiluke kirjoitti:
...hyvä kanssakulkija, lajitoveri. Ei tämä sen kauempana Raamatusta ole kuin moni herja, joita päin naamaa heitellään. Kunhan tässä vähän petaillaan keskustelua, se saattaa liipata hyvinkin läheltä Raamattu-nimistä kirjaa. Uskostahan minä en väittele vaan otan esille asioita, jotka ovat vaikuttaneet Raamattuun ja sen tulkintoihin eri aikoina. Ok?
Sheriffi saisi tullakin. Kunhan ei olisi valmiiksi ennakkoasenteinen, eikä ainakaan kovin kiihkeä lahkolainen.;)Jos keskustelua haluaa saada aikaan niin olisit tuohon alotukseen laittanut jotain muutakin kuin jostain wikipediasta kopioitua tekstiä. Itselleni tuttuja juttuja kristinuskon historiasta. Eli mistä halusitkaan keskustella?
- lakkiluke
kylläkylläjaei kirjoitti:
Jos keskustelua haluaa saada aikaan niin olisit tuohon alotukseen laittanut jotain muutakin kuin jostain wikipediasta kopioitua tekstiä. Itselleni tuttuja juttuja kristinuskon historiasta. Eli mistä halusitkaan keskustella?
...että wikipediastakin jotain löytyy aiheesta. Tosin wiki on aika epäluotettava, koska sinne voi kirjoitella olettamuksia ja uskomuksia. Muualta maailmankirjallisuudesta löytyy sentään jonkin verran luotettavampaa tietoa, joka ei aina perustu esimerkiksi uskomukseen, kuten uskontojen kirjat perustuvat.
Jos sinua kiinnostaa oikeasti keskustelu Raamatusta, niin lueskele odotellessasi edellistä avaustani. Mahdolliset kommentit olisi suotavaa perustella jollain muulla kuin omalla uskomuksellaan. Vaikkapa eri kirjallisilla lähteillä.
Kysymys sinulle: Mikä Raamatun käännös on se aito, oikea totuus, josta täällä peistä taitetaan? Miltä vuodelta ja minkä kielinen? Vai onko niin, että käännösten tuleekin muuttua ajan myötä, että uskomuskin saisi tilaa muutoksille?
- lakkiluke
...vettä myllyyn.
Raamatun ristiinnaulitseminen on ymmärrettävä sen aikaisesta näkökulmasta. Kaikki Paavalin aikaiset uskonnot Lähi-idässä julistivat, että heidän omat pelastajansa tai jumalansa olivat tavalla tai toisella tapetut mutta nousseet kuolleista. Sellainen jumala, joka ei olisi noussut kuolleista, oli Jeesuksen tai oikeammin Paavalin ajan uskontojen kilpailussa arvoton.
Tutkija Graves luettelee 16 eri jumalaa Krishnasta – Mithraan ajalta 1700 – 600 e. Kr, joita olisi ristiinnaulittu vanhojen myyttien mukaan.- vain Jeesus pelastaa
voi antaa elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjan Jeesuksen opetuksen ja lupausten mukaan, niin että vastaanottaja saa elävän sydämmen uskon ja rukousvastaukset ja muut voimavaikutuksen Hengen hedelmänä elämäänsä.
Voin toki vastata, että ei yksikään, vaan ovat kuolleita epäjumalia. Sitten on valitettavasti Jumalaa vastustavat pahuuden henkivallat, jotka toimivat sielullisesti voivat saada aikaan näennäisiä ihmeitäkin, ainakin valheessa ja vääryydessä ja laittomuudessa niinkuin Egyptissäkin oli faaraolla maan viisaat ja taikurit ja muut, jotka jäljittelivät Jumalan tekoja tiettyyn rajaan saakka, mutta hyytyivät. Ja lisäksi on hyvä huomata, että elävällä Jumalalla on valta elämässä ja kuolemassa, sielullisessa ja hengellisessä, eikä tarvitse mitään temppuja vaan riittää Raamatun pyhät kirjoitukset ja Jumalan Pyhä Henki, joka todistaa Isästä Jumalasta ja Pojasta Jeesuksesta ja Herrasta ja Kristuksesta. Nuo muut epäjumalat todistavat taas omista herroistaan ja jumalistaan ja jos todistavat jeesuksistaan niin eivät kuitenkaan Jumalan Hengen hedelmässä, armossaan ja totuudessaan. Ristiinnaulitseminen oli yleinen rangaistus- ja teloitusmuoto tuohon aikaan, Roomalaiset olivat sen perineet muilta kansoilta. Ei siihen tarvi välttämättä liittyä mitään uskonnollista.
En ymmärrä hokemaasi "uskonnot muuttuvat". Kolminaisuusoppi on löydettävissä Uudesta Testamentista hyvin kirkkaasti ja monin paikoin, ei kolminaisuuden todistamisessa tarvitse vedota mihinkään kirkolliskokouksien päätöksiin,kuten ihmiset näyttävät luulevan. Vanha Testamentti taas antaa viitteitä kolminaisuuteen.
Se taas, että uskonto tai mikä tahansa vakaamus/järjästö/aate/-ismi torjuu sellaiset seikat jotka eivät ole heidän oppinsa vastaavia ei ole mielestäni mitään muuttumista vaan ihan järjellistä ja luonnollista toimintaa. Jos näin ei tehtäisi,silloin ne todella muuttuisivat ajan hengen mukaisiksi.- adkl
Kannattaisi lukea Uutta Testamenttia Vanhan käännöksen mukaan, jota Kaarlo Syväntö pittää parhaana käännöksenä, jota kutsuvat v. 1776 mukaan. Jos luet totuudessa niin huomaat kirkolliskokousten olevan oikeilla vesillä uskon asioissa. Jeesuksen Jumaluus on kuvattu Paavalin kirjeessä:" Vaikka hänellä oli Jumalan muoto, ei hän katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen...". Pyhä Henki on Jumalan Henki, joka laskeutui Jeesuksenkin päälle, eli Jeesuksella oli Pyhä Henki. "Ja Jeesus puhalsi opetuslasten päälle ja sanoi ottkaa Pyhä Henki!"
Ensimmäisenä Helluntaina apostolit saivat Pyhän Hengen voiman ja alkoivat saarnata Evankeliumia!- adkl
vanha KirkkoRaamattu V.1776 käännös löytyy Googlettamalla hakusanalla Raamattu. Löytyy joistakin kirjakaupoistakin ja SRK:N kirjamyynnistä.
- lakkiluke( ei kirj.)
adkl kirjoitti:
vanha KirkkoRaamattu V.1776 käännös löytyy Googlettamalla hakusanalla Raamattu. Löytyy joistakin kirjakaupoistakin ja SRK:N kirjamyynnistä.
...ei uskon, vaan tiedon kautta.
Kun Kristinuskossa syntyi uusi jumala vanhan jumalan lisäksi löydettiin näppärästi hyvä paikka Jeesus-jumalalle nimittämällä hänet Sanaksi. Pyhästä Hengestä tehtiin myös persoona kirkolliskokousten päätöksillä ja niin oli jumala, jossa oli kolme erillistä persoonaa syntynyt alun perin monoteistisessa uskonnossa, esikuvana väärin ymmärretty trimurtitulkinta ja uuden kirkon vallan vahvistamiseksi.
VT ei tunne kolminaisuusoppia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727