Olenko mukamas jotenkin outo jos en ole seurustellut vaikka täytän kohta jo 23 vuotta? Jossain typerässä chatissa olin ja möläytin siellä sitten saman asian ja heti alettiin pilkata ja kutsua luuseriksi. Ei se mua itseä paljon haittaa etten ole koskaan seurustellut, kyllä haluaisin, mutta en nyt tosta noin uskolla mennä uusille ihmisille puhumaan joten vähän vaikeaa. Olenko mukama ainoa joka ei ole seurustellut 23 vuoteen mennessä? Nyt kyllä tuntuu siltä..
Luuseri?
Tyttö233
191180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
En ole minäkään ja täytän myös 23, nainen minäkin. Olitko jossain teinichatissa? Ei kukaan normaali pilkkaa sellaisesta asiasta! Mitä se kellekään kuuluu?
Ei oo mitää hävettävää. Itse 20v ja oon oikeestaan ylpee siitä, että nuorena ei ollu mitää sekoiluja/säätöjä.
Ja sit se on tulevalle kumppanillekkin mukavempi, että toisella ei oo ollu mitää säätöjä/yhden illan juttuja yms.
Itsekin oikeestaan haluaisin tällaisen kumppanin mut enpä nyt sit tiiä et onko mulla varaa valita. :D
Tällä menolla luultavasti itsekkään en ole seurustellut 23 vuotiaana.
se on jokaisen oma asia. Syitä on varmasti paljon erilaisia. Itse olen sinua vähän vanhempi. En osaa kuvitella seurustelevani jonkun sellaisen, josta en ole kiinnostunut, kanssa. Ne taas joista olisin ollut kiinnostunut, ..no, kaikki ei aina mene niin kuin joskus toivoi. Ehkä itse kiinnostui myöhemmin kuin toinen tai ei huomannut, että toinen oli kiinnostunut.
Et varmasti siis ole ainoa. Sitä puhumistakaan ei kannata liikaa miettiä.. joskus jossakin paikassa sattuu vain olemaan joku, jolla juttelu sujuu ihan luontevasti. :)
Olen 21 ja mies ja tavallaan pidän itseäni jonkinlaisena "luuserina", kun en ole koskaan seurustellut. Mutta täytyy rehellisesti sanoa, että en ole koskaan ollut edes ihastunut, enkä suhdetta halua pelkästään sen itsensä takia. Toinen seikka sitten tietysti vielä tämä ujous, jonka takia tuskin uskaltaisin mitään tehdäkkään, vaikka "unelmanaisen" sattuisi kohtaankin..
21v. nainen täällä eikä mitään seurustelukokemuksia. Ei oikeestaan ole mua häirinnyt tämä seikka. Jos ei ole tullut vastaan sopivaa, niin minkäs sille mahtaa. Eikä ole ollenkaan outoa, kyllähän meitä löytyy molemmista sukupuolista.
Olen 21 vuotias kaveri, enkä ole kerennyt vielä elämäni aikana ihastua. No kai se sitten joskus napsahtaa, kai :D.
Itse olin 25-vuotias, kun ensimmäisen kerran sain hieman lähemmän kontaktin vastakkaiseen sukupuoleen, suudelmien ja halauksien muodossa. Siitä jutusta ei kuitenkaan tullut sitten mitään, vaikka yritinkin saada sitä toimimaan. Käytännössä se oli kaukana edes seurustelusta...mutta eka kerta tuntea toinen lähellään hetken aikaa, tuntui mahtavalta.
Ensimmäinen lähes seurustelun sain aikaiseksi muutaman vuoden myöhemmin 28-vuotiaana, mutta kyseinen ihminen paljastui lopulta pahasti yhteensopimattomaksi itseni kanssa. Lankesin liian helposti, kun oli suuri kumppanin kaipuu.... Tässä yrityksessä meni oma neitsyyskin, eli ensimmäisen kerran harrastin seksiä 28-vuotiaana.
Nyt 29-vuotiaana olen taas törmännyt uuteen ihmiseen. Tällä kertaa vaikuttaisi, että viimein löysin ihmisen, jonka kanssa jonain päivänä tulen jakamaan elämäni :) Olemme tunteneet nyt toisemme 9 kuukautta. Pari vaikeahkoa hetkeä meilläkin on ollut, mutta molemmat oikeasti haluavat kuitenkin olla yhdessä. Tunnumme ymmärtävän toisiamme pääasiassa varsin hyvin :)
En enää muista tunsinko itseäni luuseriksi, kun en 25 vuoteen ollut kertaakaan vielä seurustellut, tai saanut edes fyysistä kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen... Pahalta se kuitenkin tuntui, kun lähes kaikki sukulaiset seurustelivat, vaihtelivat jopa kumppaneita aika useinkin. Sekä (lähes) tuntemattomillakin ihmisillä vaikutti monesti olevan seurustelu/seksi kumppaneita.
Oma ongelma on ollut erittäin suuri ujous ja itseluottamuksen puute. Vähitellen olen henkisesti voimistunut. Nykyään tunnen olevani melkein eri ihminen kuin 25-vuotiaana. 4 vuotta voi muuttaa jo paljon. Parin ekan säädön jälkeen olin jo vahvempi ihminen, pystyin jopa riitelemään tasaväkisemmin ;)
Edelleen kuitenkin olisi tekemistä oman itsevarmuutensa kanssa. Jos pitäisi, niin edelleenkin tuottaisi lähes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia mennä juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle kiinnostuneissa merkeissä. Olen kuitenkin onnellinen, että nykyään kykenen jo katselemaan silmiin kiinnostavia ihmisiä normaalia pidempään, ja välillä jopa hymyilen heille. Aikaisemmin lehahdin lähes punaiseksi, hiki virtasi yms, kun joku hyvännäkönen vähän edes katsahti päälle, ja halusin vain painua maan alle.
Pidä vain itsesi kasassa, älä hosu seurusteluissasi. Sinulla on noin 70 v. aikaa.
Olin 18v kun aloin seurustelemaan ja seksiä harrastin ensimmäisen kerran 19-vuotiaana.. Tunnen ikäisiäsi neitsyitä 5 kpl, että ei todellakaan ole mitenkään epänormaalia
Missä teitä sitten tapaa? Katsoin suomi24 treffisivuilta mutten nähnyt yhtään mielenkiintoista profiilia.
Olen aina tullut yksikseni liian hyvin toimeen. Opin jo lapsesta asti, että täällä seistään yksin eikä sellasta turvaa ole. Ihmisiin pettyy aina, siksi en ole ottanut tavaksi luottaa heihin. Ehkä tässä se syy miksi ihmissuhteet on niin vaikeita. Kavereita on aina ollut mutten ole halunnut raottaa kilpeäni.
Minun kohdalla asiat on niin, etten pysty tyrkyttämään itseä muille kuin aina on joutunut ottamaan sen puolustuskannan. Tästä syystä haluan edetä hitaasti joten palataan taas alkuperäiseen kysymykseen.
Oon 20 enkä oo koskaan seurustellut..oon ujo ja hiljainen..
kyl se vaivaa aika paljon, vaikka tunnen kyllä mua vanhempiakin, jotka ei oo seurustellu.
Siis en ymmärrä miksi edes seurustelisit kun
saat niitä yhden yön säätöjä niin helposti
miten tunnistaa naisen joka ei ole koskaan seurustellut
missä ne liikkuvat?
No todellakin on outoa, jos yli 20v ei ole koskaan seurustellut! Olen itse samanlainen, ja kyllähän se ottaa koville kun näkee kaikenlaisia 10v pentuja pussailemassa bussipysäkeillä. Se on vaan ujous, mikä pilaa kaiken... kun ei ole itseluottamusta eikä minkäänlaista luonnetta/persoonaa niin on vaikea erottautua. ei kukaa tämmöisiä huoli.
Minä olen 25 (tänä vuonna 26), enkä myöskään ole vielä koskaan seurustellut, ollut "treffeillä" KERRAN.. Vähän nuorempana olin vielä huomattavasti ujompi ja arempi kuin nyt, mikä varmasti on ollut yhtenä suurena syynä siihen ettei missään ole tullut sitten oikein käytyäkään, että olisi voinut tavata mahdollisia seurustelukumppaneita. (Toinen syy saattaa olla että saatankin olla kiinnostuneempi ihan toisesta sukupuolesta, mutta ei siitä sen enempää tässä. ;) ) Välillä tuntuu että olisi se kiva jo seurustella jonkun kanssa, mutta enimmäkseen olen ihan tyytyväinen näin. Kunhan nyt koko loppuelämäänsä ei tarvitse olla yksin. ;)
Mutta et todellakaan ole outo/epänormaali/luuseri! En itse ainakaan koe itseäni sellaiseksi, vaikka olenkin "jo" 25. Aika nuori se kuitenkin vielä on. ;)
Eihän tuo ole mitenkään "epänormaalia". Monet eivät ole seurustelleet tai olleet minkäänlaisessa yhteydessä vastakkaisen sukupuolen kanssa tuossa iässä...
Ongelmahan on vain siinä että nykyisin media yms. tunkee seksiä ja parisuhde yms. asioita joka paikasta ja näin ollen jo ala-asteikäisetkin kuvittelevat että heidän pitäisi olla jo "kumppanin kanssa". Asia sitten nousee vielä enemmän pintaan ylä-asteella kun halutaan olla "massan mukana" ja siitä eteenpäin ajatellaan jo kyseinen asia "itsestäänselvyydeksi".
Hyvin monet aloittavat seurustelun vasta iässäsi tai vasta vuosia myöhemmin.... Eli eipä tuon asian kanssa mitään kiirettä ole.
Olen sosiaalinen mies ja pystyn juttelemaan naisten kanssa ongelmitta, saan jopa naiset nauramaan juttujani, mutta suhdetta en saa aikaiseksi koska olen työtön. Ei kukaan huoli. Seksiä silloin tällöin, mutta olen joutunut valehtelemaan että käyn työssä jne. Sitten kun olen pitänyt naisesta ja kertonut totuuden itsestäni niin sehän lähti lätkimään aika vauhdilla. En ole kuitenkaan alkoholisti renttu, mutta muuten häviäjä.
Minusta minä en ole mikään luuseri vaikken ole seurustellut (22v nainen). Tapaillut olen, juttua on ollut ihmisten kanssa lyhyemmin tai kauemmin, mutta kaikkiin on löytynyt syy miksei se tyyppi ollut oikea juuri minulle. Minusta sitäpaitsi tuntuu että olen vasta aloittanut tämän tapailunkin (17-vuotiaana), ja aika on kulunut niin nopeasti riennoissa ja uusiin ihmisiin tutustuessa että ei minulla välttämättä edes ole kiire seurustella, mieluummin näin kuin että alkaisin seurustella 17-vuotiaana ja eroaisin 25:sena.
Jotenkin aina tuntuu herättävän kummastusta kun mies kysyy että milloin olen seurustellut viimeksi ja sanon ettei ole ollut mitään vakavaa koskaan. Joten kai se jotenkin kummallista sitten on.
Ja jos syitä kysellään, niin
1. No joo, olen keskimääräistä hiukan arempi ja hiljaisempi, mutta minulla menee kuitenkin hyvin kun on kavereita, elämää, harrastuksia yms.enkä ole enää niin arka kuin lapsena. Tämä häiritsi yhtä suhdettani josta toivoin tulevani jotain. Ja varmaan jossain määrin vaikeuttanut uusiin ihmisiin tutustumista.
2. Pari kertaa en ole saanut vastakaikua vaikka itse olisin ollut kiinnostunut.
3. Itse olen myös valikoiva enkä "kelpuuta" ketä tahansa, näin mennyt monen tyypin kanssa.
4. En pidä kiirettä ja viihdyn näin nuorena vapaanakin. Kolmikymppisenä alan sitten vasta stressaamaan. Heh.
Eli suomeks toiselta kannalta sanottuna: Et pidä parisuhdetta minään mittarina itsellesi. Suurin osa tämän asian kokenutkin jo paukuttaa lapsilleen, että älä ota paineita siitä. Tee niin kuin itse parhaimmaksi näet ja et jää junnaamaan paikoilleen. Voit kehittää itseäsikin monen muun asian suhteen. Luusereita me kaikki ollaan silti tai voittajia? Miten vaan katsoo asiaa.