Hienoa..

..kun lapset tekevät lapsia, eivät ole edes murrosiässä.

Säälin noita raukkoja, jotka joutuvat elämään lapsuutensa vanhempiensa teinihelvetin liekeissä.

Sallaista lapsuutta en soisi kenellekkään.

Kiitos!

PS: Edes 25 vuotias ihminen ei välttämättä ole valmis kasvattamaan lapsia. Saati sitten varhaismurrosiässä olevat lapset.
19609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

edes 40 vuotias ei ole välttämättä valmis kasvattamaan lasta. Joku ei ole koskaan. Kysymys on hyvin yksilökohtainen.

Äänestä
  • jotkut eivät todellakaan ole koskaan valmiita kasvattamaan lapsia,ja hyvin monen tämän keskustelun tiimoilta mielipiteitään kirjoittavan asenteet vaikuttaa sellaisilta että toivottavsti muistavat itse käyttää aina ja varmuudenvuoksi ehkäisyä. Muutaman toivoisi hankkivan sterilisaation, ettei noin raakein ajatuksin varustetut ihmiset todellakaan saattaisi lasta maailmaan.
    Ihme keskusteluja, ulkopuoliset ovat tietävinään paremmin mikä kellekin on parhaaksi. Jos ja jos ja mutku ja mutku.
    Yksinkertainen ajatusmalli pätee: kun tilanne on nyt tämä niin se ei ole mikään muu kuin tämä, vaan vain ja ainoastaan tämä.
    Miksi ei mietittäisi loanheiton sijaan mistä ja miten saada voimaa selvitä tilateista johon elämä kutakin vie sen sijaan, että pohditaan ja jossitellaan asioissa joita ei voi muuksi muuttaa..

    Äänestä

  • mama42 kirjoitti:

    jotkut eivät todellakaan ole koskaan valmiita kasvattamaan lapsia,ja hyvin monen tämän keskustelun tiimoilta mielipiteitään kirjoittavan asenteet vaikuttaa sellaisilta että toivottavsti muistavat itse käyttää aina ja varmuudenvuoksi ehkäisyä. Muutaman toivoisi hankkivan sterilisaation, ettei noin raakein ajatuksin varustetut ihmiset todellakaan saattaisi lasta maailmaan.
    Ihme keskusteluja, ulkopuoliset ovat tietävinään paremmin mikä kellekin on parhaaksi. Jos ja jos ja mutku ja mutku.
    Yksinkertainen ajatusmalli pätee: kun tilanne on nyt tämä niin se ei ole mikään muu kuin tämä, vaan vain ja ainoastaan tämä.
    Miksi ei mietittäisi loanheiton sijaan mistä ja miten saada voimaa selvitä tilateista johon elämä kutakin vie sen sijaan, että pohditaan ja jossitellaan asioissa joita ei voi muuksi muuttaa..

    toivoisin että kaikki teinitytöt rokotettaisiin kampanjalla, ettei he kykene saattamaan lapsia maailmaan ennen kuin ovat ainakin ikänsä puolesta naisia...
    Eiköhän nykyteknologialla tuokin olisi mahdollista...??

    Äänestä

kolmikymppinen ei aina jaksa temmeltää leikki-ikäisen kanssa.
Joten mikä se oikea ikä sitten onkaan...

Äänestä
  • ...siis EI JAKSA??? Kolmekymppisenä???? Ja elää pitäisi jaksaa kahdeksankymmentä vuotta...!!!

    Äänestä

  • Aino kirjoitti:

    ...siis EI JAKSA??? Kolmekymppisenä???? Ja elää pitäisi jaksaa kahdeksankymmentä vuotta...!!!

    Se on niin ihmisestä kiinni miten jaksaa. Viitsiikö vanhempi nainen enää osallistua lapsen leikkeihin ja pitää pintansa rajojen kanssa?

    Äänestä

  • Ruusunen kirjoitti:

    nainen on niin paljon itsevarmempi ettei hän hanki lasta "pakosta", kun kaverillakin on. Ei liioin siksi, että tulisi aikuiseksi. Hän voi aivan hyvin jättää lapset hankkimatta, jos tuntee ettei viitsi...tajuutko?

    teininkään ole mikään PAKKO tehdä penskaa, jos aika tuntuu sopivalta, niin miksi ei.
    Omani oli ihan silkka vahinko, mutta toiset tekevät tarkoituksella. Se on jokaisen oma valinta.

    Äänestä

  • Ruusunen kirjoitti:

    teininkään ole mikään PAKKO tehdä penskaa, jos aika tuntuu sopivalta, niin miksi ei.
    Omani oli ihan silkka vahinko, mutta toiset tekevät tarkoituksella. Se on jokaisen oma valinta.

    mitä kirjoitit! "Jokainen oma valinta", kirjoitit ja silti väität että joku hankkii lapsia vaikka tietää, ettei haluu olla heidän kanssaan! Mikä oma valinta se sitten enää on? Kuka tekee itselleen rasitetta tahallaan? Lisäksi vielä väität, että vanhemmat naiset tekevät näin...

    Kyllä se lähinnä siltä tuntuu että teinin on pakko (milloin mistäkin syystä), aikuinen suunnittelee, eikä tee, jos ei halua.

    Teinit elää jossain kummallisessa harmaassa tilassa, jossa kaikki on aina auki. Elävät kuin tuuliviirit!

    Myös sillä on eroa, tietääkö mitä tekee. Vaikka kuinka "tekee tarkoituksella", väitän että teininä ei tiedä mihin ryhtyy. Vanhempana miettii kahdesti ja tekee sitten, jos vakuuttuu.

    Väitän, että joku hankkii lapsia vaikka tietää ettei niitä halua? Nyt meni ohi.

    Vahinkojakin sattuu. Kyllä kait monen nuoren muksu saa alkunsa vahingossa. Päätös on vaikea ja abortti ajatuksena kamala.

    Kirjoittanut: Ruusunen, 2.4.2004 klo 23.22

    Se on niin ihmisestä kiinni miten jaksaa. Viitsiikö vanhempi nainen enää osallistua lapsen leikkeihin ja pitää pintansa rajojen kanssa?

    Siis "viitsiikö vanhempi nainen enää osallistua lapsen leikkeihin ja pitää pintansa rajojen kanssa" sinä kirjoitit. Jos vanhempi nainen ei viitsi, hän ei hanki lasta. Sillä hän EI HANKI lasta siksi, että päästi vahingossa/tietämättömyyttään naapurin Villen sisälleen , eikä siksi, että muut pitäisivät häntä aikuisena...

    Joko nyt meni jakeluun?

    äidillä se aina menee näin?
    Aina vahingossa päästetään äijä pökkimään.
    Toi on niin jumalattoman typerää yleistämistä kaikki mitä täällä tulee.
    Nuoria haukutaan ja sätitään, kun samalla voisi tukea ja ymmärtää. Mulla niin palaa pinna vanhempien kaikki teitäväisyyteen.
    Aina voi yrittää ymmärtää.
    JA helpointa ehkäisyä on kertoa lapsille kotona ajoissa mitä se seksi on.
    Kasvattakaa omat lapsenne niin, ettei vahinkoja satu ja tulkaa sitten meille kitisemään, kun hoidamme lapsiamme parhaamme mukaan.

    sinäkin täällä toisaalla vihjailet...en minä sitä keksinyt. Vahinkoja kuulemma sattuu...

    Äänestä

  • Ruusunen kirjoitti:

    äidillä se aina menee näin?
    Aina vahingossa päästetään äijä pökkimään.
    Toi on niin jumalattoman typerää yleistämistä kaikki mitä täällä tulee.
    Nuoria haukutaan ja sätitään, kun samalla voisi tukea ja ymmärtää. Mulla niin palaa pinna vanhempien kaikki teitäväisyyteen.
    Aina voi yrittää ymmärtää.
    JA helpointa ehkäisyä on kertoa lapsille kotona ajoissa mitä se seksi on.
    Kasvattakaa omat lapsenne niin, ettei vahinkoja satu ja tulkaa sitten meille kitisemään, kun hoidamme lapsiamme parhaamme mukaan.

    toivottavasti lapsi ei saa ikinä tietää, että hän oli vain pelkkä vahinko, voisi tuntua kurjalta...En halua syyllistää teiniäitejä, mutta mielestäni vanhemmalla iällä osaa ottaa vastuuta jo vähän enemmän, ja miten niin kolmekymppiset ei jaksa leikkiä lasten kanssa? ton perusteella päiväkodin henkilökunta pääsisi eläkkeelle jo kolmekymppisenä! *nauraa*

    Äänestä

  • jeps kirjoitti:

    päiväkodin henkilöstö AINAKIN saisi painua eläkkeelle. Tietäisitte vain millaista se meno sielä päiväkodissa todellisuudessa on.
    Se on aivan kamalaa se meno sielä.

    Enkä minä todellakaan ole väittänyt etteikö ikä tuo kokemusta. Sinä tässä kitiset, ettei 15 ja 17 vuotiaiden ajatusmaailma poikkea toisistaan. Tuolla sinun jatkuvalla kitinälläsi, et Aino pieni voita mitään.

    oletko kenties ollut töissä päiväkodissa? ilmeisesti et..meneppä tutustumaan toimintaan ja arvostele vasta sitten...

    Äänestä

  • hoitaja kirjoitti:

    oletko kenties ollut töissä päiväkodissa? ilmeisesti et..meneppä tutustumaan toimintaan ja arvostele vasta sitten...

    Olen ollut päiväkodissa töissä ja tiedän mitä se siellä on. Hirveetä menoa ainakin kyseisessä päiväkodissa jossa olen työskennellyt.

    Äänestä

  • jeps kirjoitti:

    toivottavasti lapsi ei saa ikinä tietää, että hän oli vain pelkkä vahinko, voisi tuntua kurjalta...En halua syyllistää teiniäitejä, mutta mielestäni vanhemmalla iällä osaa ottaa vastuuta jo vähän enemmän, ja miten niin kolmekymppiset ei jaksa leikkiä lasten kanssa? ton perusteella päiväkodin henkilökunta pääsisi eläkkeelle jo kolmekymppisenä! *nauraa*

    Melkeinpä puolet lapsista on vahinkoja, iästä riippumatta! Ei lapsia tehdä, niitä saadaan.

    Minunkin lapseni on vahinko, ja olen jo 28-vuotias. Mitä sitten jos lapseni saa sen tietää, ei hän kuitenkaan epätoivottu ole! Minä en ollut harkinnut tätä raskaaksi tulemista, mutta kun näin kävi, otan ilolla vastaan sen mitä annetaan. Enkä varmasti rakasta lastani sen vähempää kuin nekään, jotka ovat lapsensa harkitusti alulle panneet.

    Äänestä

Olen 23 vuotias lapseton nainen, ja en ole vielä " kypsä" äidiksi, mitä ikänä se sitten tarkoittaakaan. Haluan elää, nähdä ja kokea monenlaisia asioita, matkustella ja nauttia omasta ajasta. Haluan saada kunnon työn, oman kodin siis talon, koska asunto jo onkin.

Mikä sitten määrittelekään sen, milloin on valmis äidiksi/ isäksi?? Ei tietty teiniäitejä voi aina moittia, varmasti hekin parhaansa tekevät, kuten myös aikuiset ihmiset. Mutta henkisesti " kypsä" ihminen ei ole teini-iässä. Olen aina ollut "varhaiskypsä", mutta viime vuosina olen muuttunut melkoisesti kaikesta huolimatta. Ehkä se, kun käyt töissä, maksat asuntoa, maksat laskut.... hoidat kaikki itse.... yms. opettaa parhaiten. Ja hoidat kotiasiat niin että kaikki on kunnossa kahdelle ihmiselle.

Ja silti koen olevani täysin raakile. Tutuissa kavereissani on paljon perheellisiä ihmisiä, joista nainen on kotona ollut koko ajan, ei työkokemusta, ei mitään vastuuta taloudellisista asioista. Hoitaa päivät lapsia, ja menee illat jossain... minusta näin ei kuuluisi olla!

Mutta tunnen myös nelikymppisiä naisia, mitkä työpäivänsä jälkeen menevät kuppilaan ja sanovat että lasten kasvatus kuuluu koululle, ja heidänkin lapset ovat jossain yksin illat pitkät!! Että näin meillä. Ehkä en koskaan lapsia haluakaan, kun se tuntuu aina niin vaikeaa olevan, olit sitten nuori tai vanha!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maxbet kirjoitti:

..kun lapset tekevät lapsia, eivät ole edes murrosiässä.

Säälin noita raukkoja, jotka joutuvat elämään lapsuutensa vanhempiensa teinihelvetin liekeissä.

Sallaista lapsuutta en soisi kenellekkään.

Kiitos!

PS: Edes 25 vuotias ihminen ei välttämättä ole valmis kasvattamaan lapsia. Saati sitten varhaismurrosiässä olevat lapset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu