koiran paskaa

Johan on Loimaalaisilla murheet. Toiset kiroavat koiran paskoista ja toiset hampurilaispapereista, kolmas lasin palasista jne. Sitten kilpaillaan siitä, mikä näistä maatuu ensimmäisenä. Totuushan on se, että niin kauan kuin loimaalla on koiria, kissoja, grillejä ja kauppoja kaikkia jätöksiä löytyy ja tulee löytymään tulevinakin vuosina. Itse koiraihmisenä omakotitalossa asuvana koiranpaska ei haittaa niin paljon kuin muu roskaaminen ja pullojen jättäminen ja heittäminen tienvarsiin. Koiran omistajien kannalta on ikäväistä se, että talvella jätökset näkyvät paremmin. Tosin Loimaalla on isojakin kaksijalkaisia kiimaisia koiria aina viikonloppuisin ravintolan lähellä, jotka kuseskelevat minne sattuvat, onneksi näiden koirien paskat ovat jääneet vielä housin.
Onhan se selvää tietysti, että kaupungissa asuvat koiranomistajat voisivat ottaa niitä pusseja mukaan ja kerätä ne jätökset pois, samoin grilliruuan ystävät voisivat käyttää roskiksia ja pullotkin voisi palauttaa vaikka kauppaan, mutta mikä siinä kaikessa on niin jumalattoman vaikeeta.
4308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä valita turhista asioista.

Äänestä

ennemmin roskia kuin paskaa ja kusta kadun varret täyteen!!!!!!

Äänestä

Sakkorahoja valtiolle siitä vaan sakottamaan.Voi palkata yhden ihmisen kokopäisesti.

Äänestä

Olet täysin oikeassa tuossa roskaamisessa. Olisi vain niin paljon helpompaa kun niitä roska-astioita olisi hiukan enemmän. Koirien jätökset kyllä ovat paljon helpompia kuin nuo lasi- ja muovijätteet. Ja mielestäni meillä on kyllä nytkin melkoisen siisti ja kaunis kaupunki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hohhoijaa... kirjoitti:

Johan on Loimaalaisilla murheet. Toiset kiroavat koiran paskoista ja toiset hampurilaispapereista, kolmas lasin palasista jne. Sitten kilpaillaan siitä, mikä näistä maatuu ensimmäisenä. Totuushan on se, että niin kauan kuin loimaalla on koiria, kissoja, grillejä ja kauppoja kaikkia jätöksiä löytyy ja tulee löytymään tulevinakin vuosina. Itse koiraihmisenä omakotitalossa asuvana koiranpaska ei haittaa niin paljon kuin muu roskaaminen ja pullojen jättäminen ja heittäminen tienvarsiin. Koiran omistajien kannalta on ikäväistä se, että talvella jätökset näkyvät paremmin. Tosin Loimaalla on isojakin kaksijalkaisia kiimaisia koiria aina viikonloppuisin ravintolan lähellä, jotka kuseskelevat minne sattuvat, onneksi näiden koirien paskat ovat jääneet vielä housin.
Onhan se selvää tietysti, että kaupungissa asuvat koiranomistajat voisivat ottaa niitä pusseja mukaan ja kerätä ne jätökset pois, samoin grilliruuan ystävät voisivat käyttää roskiksia ja pullotkin voisi palauttaa vaikka kauppaan, mutta mikä siinä kaikessa on niin jumalattoman vaikeeta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu