olen ollut jo 4-5vuotta poissa hokutoryu treeneistä koska aiemmalta paikkakunnaltani Kemissä loppui hokutoryun opettaminen. aikoina jolloin olin mukana toiminnassa niin kävin ahkerasti leireillä ja oranssiin vyöhön asti. Oranssin kokeen jälkeen olo oli tyhjä ja epävarmuus tulevasta koska aiempi seura vaihtoi lajin ekjt:hen joka muutamien kuukausien jälkeen alkoi tuntumaan ettei ole minun lajini, vaan treenaamisen palo oli vielä verissä ja kuten nälkä kasvaa syödessä hyvin menneen oranssin vyön jälkeen oli alunperin tarkoituksena jatkaa treenaamista jopa mustaan saakka. kiinnostus kyl edelleen lajia kohtaan on olemassa mutta ei ollut mitään järkeä jatkaa treenaamista koska 100km lähimpään seuraan jossa olisi päässyt harjoittelemaan. jälkeen päin olen jatkanut treenaamista vapaasti ja harjoitellut potkunyrkkeilijöiden, painijoiden sekä judokoiden kanssa ja punttia tullut tehtyä. mutta erelleen ku olen jo muuttanut seinäjoelle ja kurikassa olisi ollut seura mutta senkin toiminta oli jo loppunut. joten voisiko leireille osallistua koska tällä hetkellä ei ole hokutoryu seuraa vaan joutuu treenailee muiden lajien harrastajien kanssa? Veri vetää edelleen tatamille ja tavoite nyt kevään ja tulevan kesän aikana saada kroppa ja kunto sellaiseen kuntoon että pääsee vaasaan treenaamaan ja aion näyttää entiselle seuralleni että vaikkei hokutoryuta siellä järjestetäkkään niin vihreän otan vaikka mikä olisi. .seuraava leiri mahdollisuus muuten olisi pääsiäisleiri hämeenlinnassa ja hyvä sauma tehdä COME BACK. tosin vie varmaan aikaa että saa kerrattua vanhaa oppia ja on yhtä hyvässä vireessä kuin ennenkin.
Vastaukset 1
- sippiliiteri
lajia, helppo ratkaisu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???251036- 71922
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha591865- 48855
- 82748
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69654
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646
