Onko

Äiti halusi minusta lapsettoman, mutta itse halusin äidiksi. Se kuului mm. kolmenkympin kriisiin kohdallani. Ainoa estävä tekijä oli, että äidille mieluista vävyä en löytänyt ajoissa. Äiti piti huolen, että olin jo täyttänyt 35 ennen häitä. Jäin siis haluamattani lapsettomaksi.

Koko ikäni olen ollut sekä äidin että muiden naisten kiusattavana, en kaverina.
On ainakin väärä asenne, jos pitää lastenhankintaa pakollisena. Yksilönvapaus kuuluu olla kaikissa tilanteissa. Itse en siis saanut yksilövapautta em. tilanteissa.

Yhtä arvokkaita naisia ollaan, lapsettomat ja lapsia hankkineet. Kyllä sen tietää, haluaako lapsia vai ei. Pitää vain kuunnella itseään eikä muiden ihmisten toiveita tai yleistä mielipidettä/velvoitetta. Toki mieli voi muuttua, voi alkaa haluta lapsia, vaikka on jossain vaiheessa vannonut, ettei ikinä tee lapsia. Itse olen lapseton, ja se on tietoinen valinta. En ole kertaakaan elämässäni potenut vauvakuumetta. Siinä sitä on riittänyt ympäristöllä ihmettelemistä. Alkuun kyselivät, miksi et halua lapsia. Vaikea vastata, miksi, kun en itsekkään tiennyt vastausta. En vaan tuntenut niin, enkä halunnut toimia vastoin omaa tuntemustani. Nyt olen liian vanha lapsentekoon, mutta kertaakaan en ole katunut tätä tietoista valintaani, vaikka se on ollut "vastavirtaan uimista". Suurin osa naisista kuitenkin kaipaa saada tulla äidiksi, kai se on heillä sitten se biologinen tarve. Olen kummallinen, mutta sittenpä olen!

Ainakin me lapsettomat / puolisottomat miehet ollaan jotenkin huonompia, kuin ne joilla on vaimot ja lapset, tiedä sitten miten ihmisarvo mitataan...