TÖRKEE TEMPPU

Serkkupoika32w

Oltiin sitten tänään serkun ja sen naisen häissä.
Alkudrinkki oli OMENA-MARJAMEHUA. Kuulema omasta tarhasta viime kesältä.
Pöydissä oli viini ja vesilasit. Mutta ei minkäänlaisia juomia.
kun sitten päästiin kiertämään ruokapöytää, selvisi että huoneen perällä oli baaritiski missä takana seisoi kaksi baarimikkoa.
Aha, juomat tuolla......tuli ajatus. Tiskillä sitten selvisi että kaikista juomista pitää maksaa!!!!!?????
Kraanavettä sentään antoivat ilmaiseksi, suoraan hanasta. Vissystä olisi pitänyt maksaa!!!!!!!!!!

Kun sitten tuli skoolaamisen aika se sama mehu ilmestyi taas esiin.

Ja kysymys ei ollut alkoholittomista häistä. Baaritiskin takana oli viinaa ja viinejä olutta ja siideriä niin paljon että koko porukka olisi ollut pers'kännissä siitä määrästä. Myös lapsille oli limppaa, ja tietenkin maksullista.

Ostettiin niille lahjaksi hieno sampanjakulho ja sinne aito juoma. Teki oikeesti mieli hakea se pullo pois sieltä lähtiessä, mutta kun oli niin tiiviissä paketissa.

Eikö tollanen pitäisi ilmoittaa jo hääkutsussa?

Huomattiin että alkoi väki nopeasti häipyä paikalta kun valssit oli tanssittu.

69

9397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pariisinperuna

      Eli suurin syysi mennä serkkusi häihin oli se, että saat ilmaisella viinalla pääsi täyteen? Kaikki eivät halua katsella suurena juhlapäivänään örveltäviä sukulaisiaan ja ystäviään.

      Kukin järjestäköön häänsä haluamallaan tavalla ja vieraat taipukoot hääparin tahtoon (jollei nyt ihan laittomia/moraalittomia vaadita).

      • ::::::::::

        Olishan siitä tietysti jonkinlainen etukäteis maininta kiva kun selvästikään eivät alkoholittomia häitä välttämättä halunneet (siis alkoholia kun oli saatavilla) niin olisi vieraat osanneet varautua sillä silmällä. Itselläni ainakin harvoin juhlissa edes lompakkoa mukana eli jos olisi jotain halunnutkin ostaa niin ei edes mahdollista. Muuten kyllä ymmärrettävää, jokaisella on oikeus omanlaisiinsa häihin ja onhan tuo juomapuolen tarjjoaminenkin varsin kallista puuhaa, mutta etukäteismaininta tuskin olisi hääpariakaan haitannut (tehdäänhän näin usein alkoholittomien häidenkin kohdalla) kun Suomessa on kuitenkin totuttu ainakin ruokajuoma viinit yleensä saamaan juhla-aterialla.

      • persaukisena
        :::::::::: kirjoitti:

        juhliin odottaen ilmaista viinaa:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Oman Poikani häissä oli myös baaritarjoilu ja yksikään vieraista ei
        siitä loukkaantunut - katsos heillä oli fyffet mukana.

        Ja asiasta ei oltu etukäteen ilmoitettu.

        Otahan se järki kätees ja mieti kumpaa olet menossa
        juhlimaan.

        Kahta rakastunutta vai ilmaista viinaa??????????????????

      • viisas..
        :::::::::: kirjoitti:

        Olishan siitä tietysti jonkinlainen etukäteis maininta kiva kun selvästikään eivät alkoholittomia häitä välttämättä halunneet (siis alkoholia kun oli saatavilla) niin olisi vieraat osanneet varautua sillä silmällä. Itselläni ainakin harvoin juhlissa edes lompakkoa mukana eli jos olisi jotain halunnutkin ostaa niin ei edes mahdollista. Muuten kyllä ymmärrettävää, jokaisella on oikeus omanlaisiinsa häihin ja onhan tuo juomapuolen tarjjoaminenkin varsin kallista puuhaa, mutta etukäteismaininta tuskin olisi hääpariakaan haitannut (tehdäänhän näin usein alkoholittomien häidenkin kohdalla) kun Suomessa on kuitenkin totuttu ainakin ruokajuoma viinit yleensä saamaan juhla-aterialla.

        meillä oli myös viinat maksullisia ja ihan syystä! Molempien suvusta löytyy niin monta alkoholistia tai tulevaa alkkista, että a) viinaa olisi pitänyt olla aivan käsittämättömiä määriä ja b) bileet olisivat olleet pilalla näiden sankareiden ja sankarittarien kännäilyn takia. Nyt edes vähän hidasti tahtia kun joutui itse ostamaan :)

      • M.i

        Älä pidä juhlia jos olet perseaukinen eli ei ole vara tarjota juomia. Tai vaihda ravintola savusaunaksi missä juhlasi pidät.

    • no huhheijaa

      En ole koskaan ollut häissä jossa hääpari tarjoaa kaikki viinat! Monissa on toki alkumalja tarjottu, ja sen saa valita myös alkoholittomana. Mutta olen ollut myös täysin alkoholittomissa häissä. Juuri tuolla tavalla ravintoloissa häät on aina ollut, baaritiskiltä jokainen ostaa omat juomansa vettä lukuunottamatta. Mun mielestä tuo on aivan itsestäänselvä asia, eikä itsestäänselvyyksiä ilmoitella kutsussa. Mitä siinä kutsussa olisi pitänyt lukea? "Emme juota hääväkeä känniin meidän piikkiin, ryypätkää omilla rahoillanne".

      • 22Täh?

        no huhheijaa; Oletpas sitten ollut kummallisissa häissä. Kyllä nyt perinteisesti häissä tarjotaan juomat, jokainen sitten itse päättää kuinka paljon ja minkälaista. Tuossa alkaa jo olla kyseessä etikettivirhe, sillä harvoin kutsuttu vieras joutuu itse maksamaan ettei siitä oltu ilmoitettu millään tavalla etukäteen.
        En tiedä missäpäin Suomea nämä aloittajan serkun häät ovat olleet, mutta kyllä meillä maalla ainakin hääpari tarjoaa koko illan!

      • liza.
        22Täh? kirjoitti:

        valitettavasti ravintolassa järjestettävissä häissä usein joudutaan turvautumaan baaritiskiin, sillä omia juomia ei voi esim. virosta hakea. varmaan ymmärrät että jos viinipullokin maksaa ravintolassa 30€ niin harvalla hääparilla on varaa tälläisiä summia kustantaa. varsinkin jos suku on pesusienikansaa. mielestäni itsestään selvää, että jos hääjuhla vietetään ravintolassa niin vieras maksaa itse juomansa...

    • Minä vain

      Oletko todella noin naiivi??? :)))

      • ee

        En ole moisia ennen kuullutkaan. Ei tulis mieleenkään, että kutsuisin vieraat ja sitten he saisivat maksaa vielä tarjoilusta. Tarjoiluunhan alkoholi kuuluu.
        Tyylikkäämpää olisi tarjota pari paukkua talon puolesta ja sillä selvä. Ei mitään maksullisia baareja hääjuhliin.

      • mieti vähän
        ee kirjoitti:

        Katsos kun monet järjestävät häät ravintolassa jossa se baari on automaattisesti. Ja se ravintola saattaa muilta osin olla auki yleisölle, tai sitten tiettynä kellonaikana se avataan. Ei sitä baaria siis voi ravintola kiinni pitää.

      • lellu...
        ee kirjoitti:

        En ole moisia ennen kuullutkaan. Ei tulis mieleenkään, että kutsuisin vieraat ja sitten he saisivat maksaa vielä tarjoilusta. Tarjoiluunhan alkoholi kuuluu.
        Tyylikkäämpää olisi tarjota pari paukkua talon puolesta ja sillä selvä. Ei mitään maksullisia baareja hääjuhliin.

        Viimeksi olin häissä, jossa tarjoiltiin alkumalja, ruuan kanssa viiniä sekä lopuksi oli boolia. Jos halusi muita juomia baarista, piti maksaa itse.

        On jokaisen hääparin oma asia millaiset tarjoilut haluaa häissään järjestää. Alkoholin tarjoaminen voi olla myös rahakysymys. Jos juhliin osallistuja ei osaa juhlia ilman alkoholia, kannattaa miettiä syytä siihen.

      • ei
        lellu... kirjoitti:

        jos häät ovat ravintolassa. Siellä toimitaan ravintolan ehdoilla. Tässä tapauksessa baari oli perustettu "huoneen perälle".
        Tarviiko häissä sitten olla umpikännissä ja jos tarjoillaan alkoholia niin pitääkö tarjoilla liikaa??

      • sellaista
        ee kirjoitti:

        En ole moisia ennen kuullutkaan. Ei tulis mieleenkään, että kutsuisin vieraat ja sitten he saisivat maksaa vielä tarjoilusta. Tarjoiluunhan alkoholi kuuluu.
        Tyylikkäämpää olisi tarjota pari paukkua talon puolesta ja sillä selvä. Ei mitään maksullisia baareja hääjuhliin.

        Olin viimekesänä ystäväni häissä. Siellä alkumaljat ovat alkoholittomat ja viinit sai pöytään, kun haki itse tiskiltä ja maksoi ne. No ok. jokainen maksoi siis juomansa. Mutta hauska oli illan aikana huomata, kun sulhanen kuljetti omat mieskaverinsa hotellihuoneeseen juomaan. Siellä he pitivät omat hauskat häänsä ja me morsiammen ystävät ja muut naispuoliset olimme hääsalissa morsiammen kanssa. Kun eri ohjelmat alkoivat piti sulhanen ja betman, sekä heidän kaverinsa käydä aina hakemasta sieltä hotellihuoneesta. Kivat oli kekkerit, mutta hieman erikoiset.......

      • pettynyt juhlija
        sellaista kirjoitti:

        Tässä sen näkee mitä voi seurata joka tapauksessa eli juhlat voivat pilaantua vaikka juomia ei tarjoaisikaan. Kuvaan tulee nämä yksityiset juomingit ja porukan hajaantuminen. Kun on laajasti porukkaa, niin mukaan mahtuu raivoraitista ja juoppoa ja kaikkea siltä väliltä. Jos tietää vieraiden taustat niin varmaan pystyy ennakoimaan mitä on odotettavissa. Juomaan tulleet juovat sitten omista pulloistaan jos alkoholia ei tarjota muuten. Molemmat ääritapaukset tuntuvat ikäviltä, siis kuivat häät ja känniset örvellys- ja oksennushäät. Ei sekään ole kyllä hauskaa, jos häät ovat tylsemmät ja jäykemmät kuin hautajaiset. Ja alkoholi vapauttaa jäykkyyden parhaassa tapauksessa.

        Mielestäni tässä juhlimiskustannusten siirrossa on huippu kuitenkin eräs väitöstilaisuus, mihin minut oli kutsuttu. Pääsylippuna oli kutsuvierailla oman illalliskortin lunastaminen hintaan 30e. Tämä sen lisäksi, että pitää olla arvokas lahja ja vielä antaa rahaa keräykseen. Kaikki piti itse maksaa ja juomat tietysti ruokien lisäksi. En osallistunut. Ihan sama jos syntymäpäiville myytäisiin pääsylippuja ja tarjottavat ja lahjatkin pitää tietysti vieraiden tuoda. Jotenkin aivan häikäilemätöntä. Ehkä tarkoituksena olikin rajoittaa köyhät ja pientuloiset pois listalta.

      • juopppo
        ei kirjoitti:

        jos häät ovat ravintolassa. Siellä toimitaan ravintolan ehdoilla. Tässä tapauksessa baari oli perustettu "huoneen perälle".
        Tarviiko häissä sitten olla umpikännissä ja jos tarjoillaan alkoholia niin pitääkö tarjoilla liikaa??

        olikohan heillä anniskelulupa kunnossa.

      • karitsa0
        ee kirjoitti:

        En ole moisia ennen kuullutkaan. Ei tulis mieleenkään, että kutsuisin vieraat ja sitten he saisivat maksaa vielä tarjoilusta. Tarjoiluunhan alkoholi kuuluu.
        Tyylikkäämpää olisi tarjota pari paukkua talon puolesta ja sillä selvä. Ei mitään maksullisia baareja hääjuhliin.

        kuka sanoo, että alkoholi KUULUU tarjoiluun? Jokainen saa itse päättää mitä haluaa vierailleen tarjota. Kaikki eivät halua pilata omia/toisten juhlia kännisten örveltäjien sekoilulla....

      • Häät -11
        sellaista kirjoitti:

        Olin viimekesänä ystäväni häissä. Siellä alkumaljat ovat alkoholittomat ja viinit sai pöytään, kun haki itse tiskiltä ja maksoi ne. No ok. jokainen maksoi siis juomansa. Mutta hauska oli illan aikana huomata, kun sulhanen kuljetti omat mieskaverinsa hotellihuoneeseen juomaan. Siellä he pitivät omat hauskat häänsä ja me morsiammen ystävät ja muut naispuoliset olimme hääsalissa morsiammen kanssa. Kun eri ohjelmat alkoivat piti sulhanen ja betman, sekä heidän kaverinsa käydä aina hakemasta sieltä hotellihuoneesta. Kivat oli kekkerit, mutta hieman erikoiset.......

        Siinäpä mukava alku avioliitolle... Morsian siis vietti aikaa vieraitten kanssa ja sulho omien kavereidensa kanssa. Mä olisi pistellyt tollasta ukkoa korville! Mut onneks ei oo pelkoa moisesta, meidän häissä tullaan tarjoilemaan ruuat ja juomat, kenenkään ei tartte maksaa itse mitään.

      • Matti ja Mervi
        ee kirjoitti:

        En ole moisia ennen kuullutkaan. Ei tulis mieleenkään, että kutsuisin vieraat ja sitten he saisivat maksaa vielä tarjoilusta. Tarjoiluunhan alkoholi kuuluu.
        Tyylikkäämpää olisi tarjota pari paukkua talon puolesta ja sillä selvä. Ei mitään maksullisia baareja hääjuhliin.

        No meidän häissä oli ainakin sen verran viina että olisivat voineet vaikka siinä uida....

    • varmaan hyvä maku

      Ilmeisesti huoneen perällä häärivät baarimikot ravintolan henkilökuntaa ja myytävät juomat ravintolan anniskeluoikeuden ja laskutuksen piirissä ? Eihän niitä ilmaisksi saa.

      Törkeää laittaa TYHJÄT lasit pöytään, joihin saa käydä OSTAMASSA ruokajuomat. Jos ei ole vara tarjota ruokajuomia, parempi aloittaa se maksullinenkin tarjoilu ruuan jälkeen. Tai valita paikka sen mukaan mihin on varaa.

      • 23123213

        Olen samaa mieltä, jos ruoka tulee ilmaiseksi, kyllä myös ruokajuoman joka myös viini on, pitäisi olla ilmaista.

        Siis tyyliin 1 lasillinen valkoista/punaista per ruoka. Jos on esim. ensin kalaa ja sitten lihaa, niin 2 lasia viintä.

        On kevyesti menty sieltä mistä rima on matalin kun ei edes tuohon ole satsattu rahaa. Halpaakin viiniä on Alkossa, sitä saa vaikka kanistereissa josta riittää helposti n. 25 lasillista/kanisteri.

        100 aikuisen häävieraan ruokailuun olisi mennyt siis 4 tonkkaa viintä ja hinta olisi ollut 80-100€ yhteensä.

        Ja on jo typerää kävellä baaritiskille hakemaan ruokaviintä kun ruoka odottaa kesken pöydässä.. ei näin.

      • kerrassaan!
        23123213 kirjoitti:

        Meillä tarjoilut tulee maksamaan 38e/hlö.
        Viinipullon hinta on n.30-> euroa/pullo.

        Koska emme voi tarjota vieraille loputtomasti viiniä, pitäisikö meidän laittaa vieraat maksamaan MYÖS ruokailu itse?

    • YETSKA

      parituneiden, vaan juhlapaikan.

      Ts. kyseisessä mestassa ei saanut tarjoilla omia juomia :) Taidat olla aika vähän perillä tällaisten juhlien järjestämisestä ...

    • Mies 31

      Häät on sellainen juhla, jossa juomat eivät saa loppua ja todellakin ne juomat maksaa hääpari/vanhemmat/isovanhemmat aivan sama mutta kuka mutta ei vieraat. Olut, siideri, booli ja ruokaviini kuoharit ovat olleet kaikissa häissä, joissa olen ollut tarjolla. Juomaahan saa virosta puoli ilmaiseksi raahata juhliinsa. Kokonaislasku juomista voi olla luokkaa 1000€ joka on aika pieni hinta verrattuna muihin kuluihin.

      • ttppii

        Jos se kännääminen on NOIN tärkeää, kannattaa miettiä omaa suhdetta alkoholiin.

      • Pienihiprakkaonin
        ttppii kirjoitti:

        Jos se kännääminen on NOIN tärkeää, kannattaa miettiä omaa suhdetta alkoholiin.

        Sittenkun me mennään naimisiin kesällä niin ajateltiin tarjota hernekeittoa ja jälkiruoksi kahvia.
        Lisäksi vettä löytyy.
        Mitään muuta ei tipu !
        Joku tuossa tuskasteli että olisi jotenkin kallista kun tarjoaa juomat vajaalle 70 henkilölle,höpö höpö !
        Hakee autolla booliainekset sekä halpaa viiniä virosta.
        200 eurolla saa jo aikamoiset juomingit aikaiseksi ja voihan juomakelpoista viiniä tehdä itsekkin.

        Ollaan myös oltu kerran häissä missä ei lainkaan alkoholi tarjontaa,tunnelma oli joka pöydässä kuin hautajaisissa.

      • kaappijuoppo
        Pienihiprakkaonin kirjoitti:

        laita sit ilmoitus että omat viinat mukaan.

      • kotikalja,
        ttppii kirjoitti:

        Jos se kännääminen on NOIN tärkeää, kannattaa miettiä omaa suhdetta alkoholiin.

        siinä ruokajuomat joilla ei kännejä vedetä ja vasta ruokailun jälkeen tuollaiset maksulliset baarit avataan. Sen että on köyhä eikä oikeasti olisi varaa järjestää häitä ymmärtää mutta se että ei pysty peittelemään sitä järjen köyhyyttään on jo muutakin kuin etikettivirhe.

    • sehond

      Olen samaa mieltä kanssasi. Kyllä häissä pitäisi saada ruoat ja viinat hääparin tarjoamana. Jos ei ole varaa kustantaa, silloin on parempi olla järjestämättä suuria häitä. Häät ovat perinteinen tapahtuma, joita on vietetty useissa kulttuureissa päiviäkin. Jeesuksen ensimmäinen ihmetekokin liittyy häihin. Isäntäväki joutui noloon asemaan, kun viini oli loppunut häistä. Jeesus tuli hääparin avuksi ja muutti 30 litran vesiastiat viiniksi. Näin häät jatkuivat rentoon tapaan...

      • aa

        Taitaa nykyhäissä Jeesus jäädä kutsumatta!

      • msda

        no sitten meidän häillä ei niinkään taida olla väliä, kun häitä vietämme ns. pakanoina. Viinat joutuu kyllä meillä vieraat itselleen ostamaan. Alkumaljat tarjoamme. Se miksi näin johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin inhoan isääni kännissä(eikä kyllä kovin moni mukaan ole ihana kännissä), budjettimme on noin 4000euroa ja juhlapaikalla on a-oikeudet(omia viinoja ei saa viedä) ja heidän boolinsa oli ihan naurettavan hintainen. Joten näin ollen, jos joku haluaa juopotella niin saa juopotella omaan laskuunsa. Tosin luulen, että taskumatti pyörii kyllä, jos sukuni oikein tunnen.

      • Munkkipulla

        Et ole tainnut koskaan laskeskella kuinka paljon pienenkin porukan juhlajuomat tulevat maksamaan? Olisitko itse valmis kustantamaan n.70 ystäväsi baariviikonlopun? Todennäköisesti et, kuten ei moni muukaan joka vinkuu että pitää saada viinaa juhlissa. Laskekaapa huvikseen oikeesti kuin paljon hilloo menee juomiin:)

      • Maakutsuuuuuuu
        Munkkipulla kirjoitti:

        Et ole tainnut koskaan laskeskella kuinka paljon pienenkin porukan juhlajuomat tulevat maksamaan? Olisitko itse valmis kustantamaan n.70 ystäväsi baariviikonlopun? Todennäköisesti et, kuten ei moni muukaan joka vinkuu että pitää saada viinaa juhlissa. Laskekaapa huvikseen oikeesti kuin paljon hilloo menee juomiin:)

        Tämä riittää varmasti suuremmallekkin porukalle.

        100 eurolla kirkasta virosta josta hyvää boolia
        100 eurolla viiniä
        100 eurolla bissee

        Sano nyt vielä että 300euroa on paljon hää menoista.

      • msda
        Maakutsuuuuuuu kirjoitti:

        Tämä riittää varmasti suuremmallekkin porukalle.

        100 eurolla kirkasta virosta josta hyvää boolia
        100 eurolla viiniä
        100 eurolla bissee

        Sano nyt vielä että 300euroa on paljon hää menoista.

        se onnistuu, jos on mahdollista tarjota omia juomia juhlapaikalla. Mutta kun kaikkialla ei ole. Niinkuin tuossa aikaisemminkin kirjoitin budjetti on pieni ja juhlapaikalla a-oikeudet, joten omia juomia ei saa viedä. Minusta ainakin tärkeämpää on juhlapaikka, ruoka, tärkeät ihmiset juhlissa, ei se illan ryypiskely.

      • noDaa!
        Maakutsuuuuuuu kirjoitti:

        Tämä riittää varmasti suuremmallekkin porukalle.

        100 eurolla kirkasta virosta josta hyvää boolia
        100 eurolla viiniä
        100 eurolla bissee

        Sano nyt vielä että 300euroa on paljon hää menoista.

        100e viiniä = n.3 pulloa
        100e bisseä = n.30 tuoppia

        No ei tuo minun laskujen mukaan riitä kovin monelle hengelle, vaikka tuohon laskettaisiin vielä 100e boolia.. Ehkä viidelle, ei kovin janoiselle vieraalle.

    • JH

      Minusta häissä ei alkoholin tarvitse olla ilmaista. Siitä pitäisi kuitenkin ilmoittaa kutsussa, kuten sinäkin kirjoitit. Lisäksi ruokajuomaa pitää aina olla. Perusruokajuomat, eli vesi, maito, kotikalja ja mehu, kuuluvat tarjoiluun, ja niiden on oltava ilmaisia.

      Jossain vastineessa joku kirjoitti, että kyseessä ei olisikaan ollut ravintola vaan baari olisi ollut yksityinen baari. Siinä taidettiin silloin rikkoa lakia, koska alkoholin myyntiin pitää olla anniskeluoikeus, eikä sitä saa pelkästään yksiä häitä varten.

    • vanhempi morsian

      Jos olisin nyt menossa naimisiin, niin kyllä häissäni tarjottaisiin kuohuviinit, viinit ruoan kanssa ja tuo on hyvä idis, booli "tanssijuomaksi". Alkoholitonta vaihtoehtoa unohtamatta.

    • Tiksulaiea

      Meillä oli siskon häät viimekesänä. Pienen budjetin häät, mutta siitä huolimatta oli hääparin puolesta alkoholi tarjoilu tanssilavan yhteydessä. Häät siis pidettiin maaseudun idyllissä vanhassa kartano miljöössä. Kaikille vieraille ilmoitettiin kutsun yhteydessä, että häissä on juotavaa, mutta ei paljoa alkoholia koska hääpari ei halua häissä juotavan. Ei siitä ihmiset olleet moksiskaan. Yllätys olikin kaikille suuri kun tanssien alkaessa tehtiin booli jota riitti koko yön sekä nostettiin oluet, siiderit ja lonkerot pöytään. Oli mahtavat rennot häät ja kaikki ketkä halusivat jäädä yöksi majoitettiin piharakennuksiin. Vieraiden ei tarvinnut siis huolehtia mistään ylimääräisistä kuluista saavuttuaan hääpaikalle. Ihmisiä oli n. 50 ja kaikki ei tosiaan edes halunneet alkoholia juoda, joten ei se ole valtavan suuri lisäkustannus tarjota juomia.

    • Johan olis "juhlat"

      Itse en kehtaisi järjestää häitä missä vieraitteni pitäisi ostaa juotavat?? aivan käsittämätöntä..

    • e

      juhlis ja tiettyjen henkilöin synttäreil täytyy olla oma pullo mukana

    • eikös alkoholilaissa sanota ettei yksityistilaisuuksissa tarjottava viina saa olla maksullista?

      • kaappijouppo

        jos tilaisuus järjestetään ravintola-alueella viinat maksaa joku aina se voi olla hääpari ja
        omia viinoja ei ole mahdollista tarjoilla.
        jos tilaisuu järjestetää yksityistiloissa juomat taas ei saa maksaa.
        Kumminkin molemmilla alueilla voidaan järjestää yksityistilaisuuksia.

    • ensimmäinen ihmetyö

      Kaanaan häissäkin Jeesus muutti veden viiniksi. Miksi Jeesusta ei oltu kutsuttu teidän häihin, olisitte saaneet ilmaiset kännit.

    • zilezze

      PROVO!

      Ei tällaista voi olla olemassakaan... Ei jumalauta.. :S

    • ei ymmärräää

      Siis missä noi bileet oli ? Anniskeluravaintolassa mukana omat marjamehut ? "Huoneen perällä baaritiski" ??? Siis missä. Ei mitään ruokajomia ? Jos AP on olemassa voisi vähän valottaa.

    • pragmaatikko_

      Hyvä asenne sulla ;) Ostat viinakset ite juhliin, mut juot ne eri putelista että muodollisuudet lahjoista saa hoidettuu jaloista. Sit huomaat et vittu. Täälläki pitää maksaa juomista. Hitsi mäpä haen noi omat juomani takasin prkle, maksoin jo lärvini.

      Oikea asenne. Tosimies laskee aina lahjan arvon, varsinkin jos se boossia. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Mut selvästi joku muukin osaa, ja se vasta pannuun ottaakin (paitsi jos työssäkäyminen oli jo valmiiksi pankin aiheuttamaa pakkoliikettä).

      • olet.

        Siis alkoholisti ja sinua sinua harmitti suunnattomasti,kun häissä piti maksaa viinasta. Monet häihin menevistä eivät edes ajattele alkoholia,eivätkä myöskään nauti häissä alkoholia. Olet ymmärtänyt häiden tarkoituksen aivan väärin.

      • herää !!
        olet. kirjoitti:

        "Olet ymmärtänyt häiden tarkoituksen aivan väärin."

        Niin hääjuhlan, mutta samalla myös vapun, uudenvuoden, joulun, juhannuksen, pääsiäisen ja vaikka lakkiaiset. Nautin niissä alkoholia (olutta, viiniä) kohtuudella, mutta kuitenkin sopivasti. En syljeskele lasiin, niinkuin ei muutkaan 98% suomalaisista tee.

        Joten olenkohan MINÄ nyt ymmärtänyt asian jotenkin väärin, vai ettei se vain olisi kirjoittaja itse? Toki käyttämäsi termi "monet" on hyvin vapaa... jos sillä siis tarkoitat 2% vähemmistöä, niin lienet oikeassa.

      • tarjonneet

        vierailleen vain leipää ja vettä, huoneen perältä ois sitten saanut ostaa pitsaa ja kebabia parilta karvakädeltä...

      • itseltäsi.
        herää !! kirjoitti:

        "Olet ymmärtänyt häiden tarkoituksen aivan väärin."

        Niin hääjuhlan, mutta samalla myös vapun, uudenvuoden, joulun, juhannuksen, pääsiäisen ja vaikka lakkiaiset. Nautin niissä alkoholia (olutta, viiniä) kohtuudella, mutta kuitenkin sopivasti. En syljeskele lasiin, niinkuin ei muutkaan 98% suomalaisista tee.

        Joten olenkohan MINÄ nyt ymmärtänyt asian jotenkin väärin, vai ettei se vain olisi kirjoittaja itse? Toki käyttämäsi termi "monet" on hyvin vapaa... jos sillä siis tarkoitat 2% vähemmistöä, niin lienet oikeassa.

        Miksi minun pitää käyttää alkoholia ja miksen pysty olla selvinpäin? Alkoholisti keksii kyllä hyviä syitä juomiseensa,kuten sinäkin jo mainitsit 98% käyttää alkoholia,siis miksen minäkin? Huom!Häät eivät ole sinun juhlasi,vaan sinä olet siellä vieraana ja jos sinun kohokohtasi häävieraana on saada ilmaista viinaa juodaksesi, olet todellakin ymmärtänyt häävieraan osan täysin väärin ja suosittelen sinulle lämpimästi hakeutumaan aa-kerhoon tai johonkin muuhun apu-ryhmään.Ja jos olet joskus aiemmin ollut häissä juhlien loppuun asti,olet huomannut että kaikkien häävieraiden autot ovat kadonneet juhlapaikan paikoitusalueelta juhlien loputtua...Tämähän jo kumoaa sen väittämäsi,että 98% juo häissä alkoholia. Jos sinä käytät alkoholia,se ei tarkoita sitä että kaikki muutkin ihmiset ovat yhtä reppanoita ja asennevammaisia kuin sinä olet.

      • Kyllästy-nyt
        olet. kirjoitti:

        Siis alkoholisti ja sinua sinua harmitti suunnattomasti,kun häissä piti maksaa viinasta. Monet häihin menevistä eivät edes ajattele alkoholia,eivätkä myöskään nauti häissä alkoholia. Olet ymmärtänyt häiden tarkoituksen aivan väärin.

        Nythän kommentin kirjoitit! Monet häihin menevistä ei edes ajattele alkoholia... Oikeesti? Kyllähän nyt suomalaisiin häihin kuuluu se, että ruokajuomat tarjotaan ja iltajuomat tarjotaan. Jokainen voi sitten juoda niin paljon kuin haluaa. Se, että tarjolla on alkoholia, ei tarkoita sitä, että on pakko vetää lärvit.
        Kummaa porukkaa täällä palstalla... kirjoitellaan normaalista tarjoiluista, ja heti on joku toteamassa, että olet alkoholisti, ja viina on tärkeämpää kuin hääpari jne. Ihmiset katsokaa peiliin!

    • morsian 2010

      Jos häät olivat järjestetty ravintolassa tai majatalossa jossa A-oikeudet, ei hääpari saa laittaa omia juomiaan tarjolle. Näin meni esimerkiksi myös isäni 5-kymppiset. Jokainen osti juomansa itse baarista ja ne jotka halusi riipaista kännit halvemmalla, tekivät sen omassa huoneessaan (majatalo kyseessä).

      Tosia asia on se että jos hääpari valitsee heidän mielestään kauniin juhlapaikan, ei yleensä ole merkitystä saako sinne omia juomia tuoda vai pistetäänkö vieraat maksamaan.

      Ymmärrystä hei!

      • Alff

        Ei pidä ihan paikkaansa. Järjestimme häät tunnetussa ravintolassa, ja järjestin itse paikalle erikoista alkoholitonta juomaa eikä ravintolalla ollut mitään sitä vastaan.

      • jkjk_klk

        Hääpari saa kustantaa vieraille juomat, kunhan hankkii ne ko. ravintolasta. Eli ns. piikki auki.
        Juomien tarjoaminen on periaatteellinen velvollisuus, ei sille kenellekään vieraalle normaalipiireissä ole taloudellista merkitystä.

      • lewin
        Alff kirjoitti:

        Ei pidä ihan paikkaansa. Järjestimme häät tunnetussa ravintolassa, ja järjestin itse paikalle erikoista alkoholitonta juomaa eikä ravintolalla ollut mitään sitä vastaan.

        Tottakai voit tuoda ALKOHOLITTOMIA juomia anniskelualueelle. Ei sitä ole kielletty, jos asia on vaan ok ravintolan puolesta. Kysehän onkin juomista, jotka sisältävät alkoholia. Omia alkoholillisia juomia ei saa nauttia anniskelualueella eli näissä tapauksissa ravintolassa.

    • zilleeee

      Aivan perseestä tuollainen touhu. Meillä oli kans ne kaksi baarimikkoa meidän häissä ja kaikki juomat oli ilmaisia.

    • ryöstöjuhlat

      Olen itse valitettavasti huomannut samanlaisen trendin olevan yleistymässä nuorten hääjuhlissa. En siis väitä, että häiden pitäisi olla kultaiset ökyhäät, mutta kyllä tarjoilun pitää pelata. Jos ei ole varaa kestitä isompaa joukkoa ihmisiä, niin pitäkööt sitten häät vähän pienemmälle seurueelle. Kyllä ruokaa ja juomaa pitää olla tarpeeksi ja sen täytyy olla hyvää & laadukasta.

      On se aika jännä fiilis, että kun tosissaan tuo tullessaan kalliin häälahjan, niin sitten pitäisi vielä erikseen alkaa maksamaan ruokajuomista. Hyvällä tuurilla hääpari on jo kutsussa ilmoittanut "häämatkakassan tilinumeron" jonne kerjätään rahaa. Sitten itse hääjuhlassa juodessasi itse maksamiasi juomia yrität löytää tiesi häälahjapöydälle, että voisit jättää lahjasi, niin eiköhän sielä tule joku "morsiammen ryöstäjä" kerjäämään lisää rahaa daamin palauttamiseksi.

      Kas kun eivät keksi hääjuhlasta lähtiessä pyytää vielä narikkamaksua tai veloittaa taksin soittamisesta vitosta.

      Parasta on kun äänestää sitten jaloillaan. Juhlat kyllä loppuu lyhyeen, kun vieraat lähtevät omille teilleen.

      • ooDiWille

        Hyvässäkin naimakaupassa tulee aina niitä mustia lampaita. Niitä sukulaisia ja tuttuja jotka joutuu
        kohteliaisuudesta kutsumaan. On rikkaita setiä ja täteja, ovat jo yli kuusikymppisiä, lapsettomia
        käyvät joka häissä ja synttäreillä kertomassa hienoja matkakertomuksia ulkomailta.
        Eivät omiin juhliinsa koskaan ketään kutsuneet. Toisten juhlia on niin helppo arvostella.

        Tiimarin unikkimaljakko ei paljon nuoren parin onnea lisää.

        Eikä matkamuistona tuotu silkkisolmio paljon tuo lisäarvoa keski-ikäiselle miehelle.
        Synttärilahjana se on tietysti mainio - onhan niitä varastossa laatikollinen.

      • joku urpo toivoa
        ooDiWille kirjoitti:

        että ne lyö just mun lahjashekkiin ainakin tontun kun ne on niin rikkaita kun ne käy ulkomaillakin ja ne on jo säästäneet niin paljon kun on antaneet muille niitä paskoja lahjoja.

        Luulis nyt vähemmästäkin tajuavan et ne tyypit kandee jättää kutsumatta mut kun ei, niin ei. Ketään ei kiinnosta että ehkä ne ei haluu teidän juhliin kun oikeesti niil ei oo varaa mut eivät kehtaa jättää tulematta.

      • wejhfas

        Toi on ihan totta, että nykyään jo vieraana olo häissä vie hitosti rahaa. On just noi matkakassat, ja morsiammen ryöstöt ja sitten jos vielä juomat pitää maksaa itse! Voisi kysyä, kuka tässä nyt on ahne, hääpari? Vai vieras, joka täällä ihmettelee juomatarjoiluiden puutetta? Kaikki häät, joissa minä olen ollut, on tarjoilu pelannut hyvin, mitään ei ole tarvinnut maksaa itse. Tuntuu koko touhu pyörivät nykypäivänä liikaa rahan ympärillä, halutaan järjestää suvulle ja ystäville hienot juhlat, mutta sitten ne ei saisi maksaa mitään.
        Vinkki: Jos ei oo varaa kestitä vieraitaan, niin sitten jätetään juhlat juhlimatta!

    • Ei voi olla....

      Minustakin aika törkeä "temppu". On nyt aikoihin eletty, että häissä pitää maksaa juomista, olise sitten alkoholillista tai ei!! Jos ei oo varaa tarjota suvulle ja ystäville edes ruokajuomia, niin sitten voi pitää pienemmät häät tai ei sen kummempaa juhlaa ollenkaan. Monet häät on tullut käytyä, mutta ei sentään tällaista ole kohdalle osunut. Kertoo hääparin pihiydestä tuollainen. Itse en edes kehtaisi maksattaa vieraillani juomia, mutta meitä on tietysti niin moneen junaan...

    • ljkhkgh

      Itse olen ollut sellaisissa häissä, joissa oli alkumaljan lisäksi yksi maljallinen boolia..loput piti ostaa itse.. Olihan se vähän outoa, mutta juhlapaikkana oli A-oikeuksin varustettu tila, joten sinne ei omia alkoholipitoisia juomia saanut viedä..kaikki piti ostaa talon sisältä.. Ei siis mikään ihme, ettei hääparilla ollut varaa kuin noihin edellä mainittuihin.. Tämänhän sanoo alkoholilainsäädäntökin, miten toimitaan tällaisissa juhlatilaisuuksissa.. Ja sinulle, joka veit häihisi alkoholitonta juomaa, eikä ravintolalla ollut mitään vastaan..EI TIETENKÄÄN..se oli alkoholitonta..ei alkoholia.. Toisissa häissä oli ainoastaan pirtupohjaista boolia tarjolla..siitäpä sai koko juhlaväki helvetinmoiset kännit..olisi voinut jotain muutakin olla tarjolla..hääpari itse joi lonkeroa hääauton takaluukusta..että näin.. Itse haluaisin järjestää hääni ravintolassa, missä hyvää ruokaa, viiniä, alkumaljat kuoharia, jälkiruoat..siis ravintolaillallinen pitkän kaavan mukaan..Ei tanssia, ei pelejä, ei leikkejä, alle 50 henkeä.. Jos sukulaiset tai ystävät haluavat persekännit, lähtekööt baariin tilaisuuden jälkeen!!! Onneksi omat ystävät ymmärtävät esim. loistavan ruoan perään ja sukulaiset ovat kaikki kovia puhumaan ja nauramaan..ihan selvänäkin.. joten luulisi jutun luistavan myös parin viinilasin jälkeen..

    • Jallu*

      Tämähän se on oikea paikka valittaa, jos ei ole varaa juoda. Mene sossuun anomaan kaljarahaa.

    • ...miten paljon häitten pito MAKSAA ? Jos vielä ravintolahinnoilla tarjotaan viinat,niin APPA JEE.Hinta helposti kaksinkertaistuu. Riippuen hääparin vanhempien varakkuudesta tai hengellisestä vakaumuksesta,viinaksia ei ole mikään pakko tarjoilla.
      Me ratkaisimme asian siten,että yksissä häissä oli kotoisten ruokajuomien lisäksi talon viinit pöydissä.(Kukaan ei "juopunut"). Toisissa häissä oli virvokepöydällä boolimaljat joista toisessa oli hieman alkoholia(ei vienyt vararikkoon).
      Elikkä on juhlien järjestävän tahon harkinnassa,onko tarjoilua vai ei. Jos vieraissa on mahdollisia "kännääjiä",en minä ainakaan tarjoilisi viinoja vapaasti.
      Terveisin monet onnistuneet häät järkännyt.

      • hautajaiset vai häät

        Olen kyllä sitä mieltä, että jos kerran odottaa, että saa häälahjoja, niin tarjoilun pitäisi pelata. Tietty hääparilla voi olla tarkoitus hyötyä mahdollisimman paljon mahdollimman halvalla kaikenmaailman rahankeruineeen. Pitää varautua seuraavan kerran halpahäihin vaikka viemällä lahjaksi paketti kertakäyttömuovilusikoita tms niin on lahjat tarjoilun mukaan eikä tule hyväksikäytetty olo. Olin kerran niin kuolettavan tylsissä ja halvalla järjestetyissä häissä, että meidän suvussa hautajaisetkin on hauskempia. Kyseisissä häissä oli jotain kuppaista lihasoppaa seurakuntatalolla ja taisi olla peräti kahvitkin päälle. Sitä odotti vain että milloin ruumis kannetaan sisälle, kun porukka istui naamat pitkänä kuin joku olisi juuri kuollut. Mitään musiikkia ei ollut eikä mitään muutakaan ohjelmaa.

        Perinteisiin häihin kuuluu viinakset tai viinit niin meillä kuin melkein missä tahansa muuallakin. Pakkoko sitä on juoda päätään täyteen. Kyllä ihan kohtuullisestikin voi nauttia.

    • önttöp

      Olen 29v ja olen ollut 4 häissä oma ja ainoastaan yhdessä on ollut maksullinen baari. Kumma kyllä... Ainoastaan niissä häissä jossa oli se maksullinen baari, oli kummasti vipinää autojen takakohteissa ja se taas aiheutti sen että, kun jokin ohjelmanumero tuli, niin piti koota vieraat erikseen yhteen. Näissä häissä haettiin jopa juomista läheiseltä huoltsikalta, kun ei osattu varautua maksuihin yms yms. Vieraiden joukossa on myös opiskelijoita tms, joilla ei ole varaa ostaa kaikkea juomista baarista ja hekin haluavat ehkä juhlia rillustella.

      Ymmärrän että moni haluaa sijoittaa rajallisen budjettinsa laadukkaseen ruokaan ja toimivaan tarjoiluun ja siirtää ryyppykustannuksia vieraille. Se on minusta täysin OK Mutta olisi reilua ilmoittaa kutsussa tavalla tai toisella. Vittumainen tilanne jos paikka ottaa vain käteistä ja ostajalla on vain kortti... Itse mieluiten syön hyvää ruokaa ja ostan juomat itse, kun syön "jotain pöperöä" ja juomat tulee ilmaiseksi..

      Alkottomiin häihin en mene ellei ole kyse tärkeästä ihmisestä.

      Yleisesti tunnettuun Suomalaiseen hääkulttuuriin kuulu alkoholi siinä missä kinkku jouluun.

      • samaa mieltä

        Olen ihan samaa mieltä siitä, että alkoholi kuuluu tarjoiluihin siinä missä ruokakin. Hienon juhla-aterian kanssa nyt vaan kuuluu olla mahdollisuus nauttia viiniä eikä pelkästään vettä tai vissyä. Meillä on häät 7 kk kuluttua ja valitsimme hääpaikaksi juhlatilan johon saa viedä haluamansa pitopalvelun ja omat juomat. Tämä juurikin siitä syystä, että voimme tarjota vieraille myös alkoholit. Meillä ei ole ystävissä eikä suvussa ketään örveltäjiä, mutta kyllä lähes kaikki vieraat tykkäävät juhlatilanteissa juoda alkoholia kohtuudella. Tarjoamme siis häävieraille alkumaljan, viinit ruuan kanssa ja tanssin alkaessa pöytään ilmestyvät sitten oluet, siiderit ynnä lonkerot. Ei tarvitse kenenkään kuivin suin olla. Meilläkin monet ihmiset matkustavat häihin muulta paikkakunnalta emmekä maksa heidän majoitustaan.

        Toisin sanoen, jos ihmiset vaivautuvat vuoksemme maksamaan hotellihuoneen itselleen, laittautumaan juhlaa varten (joku saattaa ostaa vaikka uuden puvun tai käydä kampaajalla) ja tuomaan mahdollisesti vielä lahjankin niin kyllä minusta vähintä mitä me voimme tehdä on tarjota vieraille täysi ylöspito runsaine ruokineen ja asiaankuuluvine juomineen.

    • mors.maikki

      meillä häävastaan otto paikka jossa talon puolesta laitetaan tilatut ruoat. Omia viinoja ei saa viedä, mutta paikan päällä on myös ns.baaritiski josta jokainen saa itse ostaa sen mitä tahtoo.. mutta mepä teemme niin, että ostamme tästä baaritiskiltä suoraan jokaiseen pöytään pullon (vielä ei olla päätetty mitä , mutta kumminkin) Olis aika törkeää jos vieraille ei ilmoiteta, että joutuvat itse maksamaan juomansa..

      • ikäneito ja vapaa

        ""mutta kumminkin) Olis aika törkeää jos vieraille ei ilmoiteta, että joutuvat itse maksamaan juomansa"

        Samallahan hääpari vois ottaa maksun muistakin tarjottavista, ruuasta jne. Ovella myytäisiin ruokalippuja ja juomalippuja sen mukaan mitä aikoo syödä. Itse seurustelin kerran niin helvetin pihin miehen kanssa, että luultavasti häissämme ruokatarjoiluna olisi ollut soppatykki, josta saa hernesoppaa 5e/lautasellinen ja juomaksi vettä, 50sent/muovikupista. Kahvit voi halutessaan ostaa kahviteltasta hintaan 4,40. Leivonnainen tietysti nostaa hintaa.

        Appiukko, joka poikaansa vieläkin itarampi, olisi piilotellut housuissaan kossupulloa, josta joisi itse, eikä antaisi muille kuin hyville kavereille, siis yhdelle miehelle. Onneksi ymmärsin lopettaa suhteen, se tapahtui toisen anoppikyläilyn seurauksena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe