TUTKINTAVAATlMUS KÖYLIÖN KUNNALLE
Tutkinnan vaadin suorittamaan seuraavat henkilöt - taikka toimielimet:
Kunnanjohtaja Seppo Saarinen
Tarkastuslautakunta / puheenjohtaja Jorma Pohjus
Vaadin kuntaa tutkimaan minusta vuosina 2004-2005 tehdyt lastensuojeluilmoitukset, joita käytetty
mm poikani XXXXX XXXXXXXXX huostaanoton tukena.
Kyseisiä lastensuojeluilmoituksia on siis käytetty minua vastaan mm poikani huostaanotossa sekä
muissakin yhteyksissä, joista on aiheutunut minulle suurta vahinkoa sekä henkistä kärsimystä koska
nämä ilmoitukset ovat olleet aiheettomia, eikä niitä ole missään vaiheessa tutkittu eikä todettu
aiheettomiksi vaikka todisteita näistä ei ole esitetty ja osa onkin ollut perusturvajohtaja Ritva
Vainion mukaan nimettömiä ilmoituksia.
Nyt on rikostutkinnassa tullut selvitetyksi, että poikani huostaanoton yhteydessä on käytetty
huostaanoton tukena mm perätöntä lastensuojeluilmoitusta jonka on tehnyt XXXXX XXXXXXXX, että
poikani XXXXXX olisi ollut mukana ryypiskelyreissullani. (viite syyttämättäjättämispäätökseen R
09/208.)
On siis rikostutkinnalla selvitetty, että kyseinen väittämä oli perätön ja että tällaista perätöntä
väitettä, asiakirjaa on käytetty poikani huostaanoton tukena.
Olen jo vuosia vaatinut sosiaalitoimea oikaisemaan virheellistä, valheellista tietoa sisältävät
asiakirjat mutta tähän ei ole suostuttu. Ei edes nyt, vaikka asiassa on suoritettu rikostutkinta joka
osoitti em väitteen paikkansapitämättömäksi.
Edellä olevaan viitaten vaadin kaikki minusta tehdyt lastensuojeluilmoitukset tutkittaviksi
välittömästi ja viimeistään kahden viikon kuluessa, ja ne lastensuojeluilmoitukset joita ei
sosiaalitoimi kykene kiistattomasti todistamaan tapahtuneiksi, on kirjallisesti todettava
aiheettomiksi.
Mikäli vaatimaani tutkintaa ei suoriteta eikä minulle ole toimitettu kahden viikon kuluessa
asiakirjaa jossa nämä todistamattomat lastensuojeluilmoitukset ovat todettu aiheettomiksi, tulen
tekemään asiassa rikosilmoituksen Teitä kunnanjohtaja Seppo Saarinen, sekä tarkastuslautakunnan
puheenjohtajaa Jorma Pohjusta vastaan rikosnimikkeellä virkavelvollisuuden rikkominen, sekä
sosiaalitoimen osalta perusturvajohtaja Ritva Vainiosta sekä sosiaalityöntekijä, lastenvalvoja Mailis
Eerola-Evansista virkavelvollisuuden rikkominen sekä virka-aseman väärinkäyttäminen, laatimalla
perättömien, tutkimatta jätettyjen lastensuojeluilmoitusten perusteella laaditut asiakirjat.
Vaatimukseni tutkinnasta perustuvat henkilötietolain 29§ :ään, jonka mukaan virheelliset tiedot on
oikaistava.
Nakkilassa 31.1.2010
XXXXXX XXXXXXXX
Vaatimus Köyliön kunnalle
12
2010
Vastaukset
- von Lagerbom
4 luku
Viranhaltijan velvollisuudet
17 §
Yleiset velvollisuudet
Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä.
Viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla.
Viranhaltija ei saa vaatia, ottaa vastaan tai hyväksyä sellaista taloudellista tai muuta etua, josta säädetään rikoslain (39/1889) 40 luvussa.
41 §
Virkasuhteen purkaminen
Työnantaja saa purkaa viranhaltijan virkasuhteen noudatettavasta irtisanomisajasta tai määräajan pituudesta riippumatta päättyväksi heti vain erittäin painavasta syystä. Tällaisena syynä voidaan pitää laista tai määräyksistä johtuvien, virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden niin vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa.
9 luku
Virantoimituksesta pidättäminen
47 §
Virantoimituksesta pidättäminen
Jos viranhaltijan voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen virantoimituksessa virkarikokseen tai muuten menetelleen siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, hänet voidaan pidättää tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi virantoimituksesta. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.
Milloin viranhaltijan voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen rikokseen virantoimituksen ulkopuolella, hänet voidaan pidättää tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi virantoimituksesta, jos asiassa ilmenneillä seikoilla voi olla vaikutusta viranhaltijan edellytyksiin hoitaa tehtäväänsä.
Muussa kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa viranhaltija voidaan pidättää virantoimituksesta siksi ajaksi, kun viranhaltija ei voi hänestä johtuvasta syystä suorittaa asianmukaisesti virkatehtäviään.- von Lagerbom
"Syyksiluetttavuudella tarkoitetaan tekijän suhdetta rikokseksi määriteltyyn tekoon. Puhdas objektiivinen vastuu on suljettu pois rikosoikeudesta; tapaturmasta ei rangaista. Rangaistusvastuun syntymisen edellytyksenä on peittämisperiaatteen mukaisesti vaaditun syyksiluettavuuden ulottuminen kaikkiin rikostunnusmerkistön osiin. Syyksiluettavuuden perusmuodot ovat tahallisuus ja tuottamus.
Rangaistavuuden lähtökohtana on tahallisuus, mutta myös tuottamus voi aiheuttaa rangaistusvastuun syntymisen, jos niin on erikseen edellytetty. Tahallisuusarvostelussa on kyse siitä, mitä tekijä on mieltänyt tai tahtonut teon tehdessään. Tuottamuksella tarkoitetaan taas tekijän huolimattomuutta tai varomattomuutta, ts. tekijän huolellisuusvelvollisuuden rikkomista."
Yllä olevasta tulee esiin että sosiaalitoimen laatimat perätöntä tietoa sisältävät asiakirjat ovat laissa tuomittavia huolimatta siitä ovatko tehdyt huolimattomuudesta tai tieten tahtoen.
Koska kuitenkin olen vaatinut näitä sosiaalitoimen kirjaamia, minua vastaan käytettyjä perättömiä lastensuojeluilmoituksia tutkittaviksi useita kertoja, ei voitane katsoa kyseessä olevan tuottamuksellisesta virkarikoksesta, vaan kyseessä ovat täysin tahalliset teot joiden tarkoituksena on ollut saada poikani huostaanotettua mm.
- jpäsmp'bs'
Jotkut tantan ne luulee, että kaikkia saa polkea kuin omaa miestään. Tiedän erään kaverin, jonka lapsen lastensuojelukertomuksesta löytyi kymmeniä valheita, Vainion vääristelyjä ja toisaalta kirjaamatta jättämisiä. Ei taida olla helppoa olla isä ja samalla puolustaa lapsiaan väkivaltaiselta ja manipuloivalta äidiltään.
- jpäsmp'bs'
Näitä valheita viranomaisen puolelta, lastenvalvoja vai mikä sen nimike oikeasti on, on tullut ajan kanssa vain lisää. Kaveria on yritetty jättää ottamatta selvää esim. oliko joku viesti lähetetty ja mennyt perille. Kun kuitenkin selvitti, lainasi siihen muuten multa rahaa, löytyi yllättäen että on jopa oikeuteen viety valheellisia lastensuojelun asikirjojen otteita. Niin se vaan on, että olkaa iskät kiltisti siellä perheissänne. Äidit kun suuttuvat esim. kun arvostelet tämän tiuhaa kiroilua lapsille. Ja kun tietty raja ylitetään, päästetäänkin sitten mietintämyssyssä jo vuosikymmenniä vartoomassa olleet ilkeydet irti.Mies on tällaista vastaan aseeton, kun on tottunut vain lasten parasta ajattelemaan ja heitä suojelemaan. Naiselle nämä muutenkin vain jaloissa olleet lapset käyvät kyllä rakastavaa isää vastaan erinomaiseksi aseeksi, ja ihan sosiaalin luvalla.
- Varkaat linnaan!!!!
jpäsmp'bs' kirjoitti:
Näitä valheita viranomaisen puolelta, lastenvalvoja vai mikä sen nimike oikeasti on, on tullut ajan kanssa vain lisää. Kaveria on yritetty jättää ottamatta selvää esim. oliko joku viesti lähetetty ja mennyt perille. Kun kuitenkin selvitti, lainasi siihen muuten multa rahaa, löytyi yllättäen että on jopa oikeuteen viety valheellisia lastensuojelun asikirjojen otteita. Niin se vaan on, että olkaa iskät kiltisti siellä perheissänne. Äidit kun suuttuvat esim. kun arvostelet tämän tiuhaa kiroilua lapsille. Ja kun tietty raja ylitetään, päästetäänkin sitten mietintämyssyssä jo vuosikymmenniä vartoomassa olleet ilkeydet irti.Mies on tällaista vastaan aseeton, kun on tottunut vain lasten parasta ajattelemaan ja heitä suojelemaan. Naiselle nämä muutenkin vain jaloissa olleet lapset käyvät kyllä rakastavaa isää vastaan erinomaiseksi aseeksi, ja ihan sosiaalin luvalla.
Sano kaverilles, että kertoo vaan totuuden ja koko totuuden, ja käy tsekkaamassa päänsä kunnon. Valitettavan usein nämä varttihullut kun eivät tajua itse, että jossain vippaa ja pahemman kerran ;) Siinä sitten ihmetellään, kun viranomaiset katsovat alta kulmien, päätään pyörittäen. Kaikkeen sinäkin rahojasi "lainailet", voit olla satavarma, että lanttiakaan et tuolta "kaveriltasi" takaisin saa.
Niin se vaan on, että jos mies on normaali, ei muijankaan tarvitse kiroilla, eikä miehen tehtailla valituksia, viranomaisten toimista.
- hullu säkylästä
Hanki magnus elämä!!! Vika on peilissä. Vaarallisinta on sillon kun muut huomaa mutta ite ei näe.
- gambussss
Vaatimus suomen valtiolle: iskekää kaikki avohoitopotilaat neljän seinä sisään ja suojelkaa kaikki Suomen lapset mielenvikaisilta isiltä
- Köyliist
Hei,
toivottavasti olet saanut oikaisun asioihisi!
Olipa hurjia uutisia MTV3 45 minuuttisessa. Nyt kyllä ihmetyttää Köyliön kunnan luottamus ex-pankinjohtajaan, joka edelleen toimii kunnanhallituksessa ja tarkastuslautakunnassa. Eikö jo kolmisen vuotta sitten ollut jotain epäilyttävää ilmassa, kun silloinen OP:n johtaja Pohjus ajoi hyvin voimakkaasti Osuuspankin yhdistymistä Euran OP:n. Nyt pääsi jo Köyliökin huonoon maineeseen Pohjukseen liittyvän rikostutkimuksen vuoksi. Mitä on muuta on tulossa seuraavaksi? Onko muita osallisia? tms.
Kyllä hävettää OP:n hallituksen ja hallintoneuvoston puolesta, kun ex-johtaja järjestänyt/järjestää ongelmia. Onko kyseisellä henkilöllä oikeus toimia luottamustehtävissä?
Auringonpaistetta "mustille pilville" - von Lagerbom
No en katsonut ko. ohjelmaa. No eipä Pohjus kyllä lukuisista ilmoituksistani huolimatta alkanut penkomaan asioita vaikka selvät todisteet väärinkäytöksistä esitin joihin lukeutuu mm perusturvajohtajan todistetut perätöntä tietoa sisältävät asiakirjat. Nyt on menossa sosiaalityöntekijän antama perätön lausuma käräjäoikeudessa. Poikani täyttää seuraavaksi 18 v ja voi itse sitten halutettaan laittaa prosessin vireille laittomasta vapaudenriistosta jota sitten jatkunut yhteensä melkein 8 vuotta. Sattuneesta syystä Osuuspankki oli mukana myös syntymäkotini myynnissä jossa minulle oli kauppakirjassa mainittuna elinikäinen asumisoikeus, joka kauppakirja oli Kiukaisten Osuuspankissa laadittu, elikä Osuuspankki oli asumisoikeudestani täysin tietoinen mutta silti tila myytiin huomioimatta asumisoikeuttani. Ja tila myytiin vieläpä henkilölle jolla oli- tai ainakin nyt on kytköksiä Osuuspankkiiin toimimalla vakuutusasiamiehenä.
- MB Suomi
Niin vain on nytkin tullut osoitetuksi kuinka eräskin vain kaikille hyvää tahtova äiti jallitti viranomaisia kostaakseen erossa miehelleen. Samaan retkuun meni sukulaisetkin,ja paljon viime aikoina julkisuudessakin mainittu ilotyttö kelpasi kostosuunnitelmien tekoon. En ole perusturvajohtajalta pyynnöistä huolimatta saanut erästä todistetta näistä kostosuunnitelmista. Maksullisiin kun ei kai ihan täysin kannata luottaa, ja nuokin kostosuunnitelmat päätyivät tallennettuna sanelukoneelle ilotytön varmistellessa selustaansa...
- Minä tein sen jo
Köyliön kunnan tulisi hoitaa, että tämä vetoomus annettaisiin kaikkien kuntalaisten tietoon:
Pääsemme eteen päin allekirjoittamalla tämän vetoomuksen.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/707
Paneliasta
. - Satakuntalainen
On se varmaan kamalaa olla koko yhteiskunnan vainoama. Koko kunnan organisaatio työskentelee täysillä yhden ihmisen nujertamiseksi. Samassa juonessa on tietenkin myös poliisi, koska kunnanjohtajan käskystä ei tutki kamalia rikoksia, joihin on syyllistynyt koko kunnan organisaatio kunnanjohtajan johdolla.
Mahtaisko asia kuitenkaan olla ihan noin?
Asiassa on erityisesti huomioitava, että asianosainen saa kirjoitella asiasta ihan mitä mieleenjuolahtaa, mutta viranomainen ei saa kertoa asiasta julkisuuteen yhtään mitään. Joten - täällä on vain yksipuolinen kertomus. Totta - vai väritettyä?
Tulee vahvasti mieleen eräs betonilaivamies. Hän väitti, että Porin kaupunki, poliisi, valtakunnansyyttäjä ja jopa hovioikeus ovat salaliitossa häntä vastaan. Ja Porin käskystä Paraisten virkamiehet estivät häneltä sataman käytön...
Eipä se tarvitse olla isokaan vika, jos se on ihmisen päässä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768