Moi oon 16-vuotias tyttö ja oon noin 3 vuotta sitten sairastanut bulimiaa. En ollut missään hoidossa, vaan juttelin asiasta pari kertaa kuraattorin ja terkkarin kanssa. Olin sen jälkeen pitkään tyytyväinen itseeni ja pystyin syömään normaalisti. Mutta vuosi sitten kaikki muuttui. En ollut tyytyväinen itseeni ja yritin laihduttaa. Tuntui, että en onnistunut laihduttamaan ja oisin ollut valmis taas oksentamaan ruuat. En kuitenkaan tehnyt sitä. Vuosi siis meni siinä, että itkin ja katsoin itseäni, kuinka ruma olen ja löysin aina jonkin kohdan kehostani, mihin en ollut tyytyväinen. Nyt sitten mulla on pahentunut vaa kaikki nää ongelmat. Oon vähentänyt mun syömiseni ihan olemattomiin. Yritän juoda nälkään vettä tai mehua. Painoa olen saanut tiputettua 5,8 kg aika nopeassa ajassa. Ruokaa on oikeasti vaikeaa syödä, jos syön haluan heti päästä kuluttamaan kaiken.
Koulussa ruokailu tilanteet on ahdistavia ja samoin kotona. Arki- illat menee hyvin, koska silloin pystyn valehtelemaan, että olen syönyt niin hyvin koulun jälkeen, että ei ole nälkä, mutta viikonloput on vaikeita. Aamulla ensimmäinen asia on, että menen vaalle. Päiväni on pelastettu, jos huomaan, että olen laihtunut. Tuntuu, että mun on pakko koko ajan liikkuu, että kuluttaisin kaikki mahdolliset kalorit. Musta tuntuu vaan, että mun elämä pyörii siinä, että tarkkailen mun painoa. Joka päiväinen pelon aihe on ruoka. Joka kerta mietin miten pystyn välttämään tämän päivän ruuat. Ja mua ahdistaa, jos en tiedä miten ruoka on valmistettu. Eli voiko tämä siis olla anoreksiaa?
Kun sairastin bulimiaa viiltelin itseäni myös. Nyt musta vaa alkaa tuntuu, että mun ois ehkä pitäny päästä johonkin hoitoo sillon, kun oksentelin. Syöminen on paljon vaikeampaa. Tuntuu, että ongelmat on vaan pahentunut.
Koulussa ruokailu tilanteet on ahdistavia ja samoin kotona. Arki- illat menee hyvin, koska silloin pystyn valehtelemaan, että olen syönyt niin hyvin koulun jälkeen, että ei ole nälkä, mutta viikonloput on vaikeita. Aamulla ensimmäinen asia on, että menen vaalle. Päiväni on pelastettu, jos huomaan, että olen laihtunut. Tuntuu, että mun on pakko koko ajan liikkuu, että kuluttaisin kaikki mahdolliset kalorit. Musta tuntuu vaan, että mun elämä pyörii siinä, että tarkkailen mun painoa. Joka päiväinen pelon aihe on ruoka. Joka kerta mietin miten pystyn välttämään tämän päivän ruuat. Ja mua ahdistaa, jos en tiedä miten ruoka on valmistettu. Eli voiko tämä siis olla anoreksiaa?
Kun sairastin bulimiaa viiltelin itseäni myös. Nyt musta vaa alkaa tuntuu, että mun ois ehkä pitäny päästä johonkin hoitoo sillon, kun oksentelin. Syöminen on paljon vaikeampaa. Tuntuu, että ongelmat on vaan pahentunut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.