Nykiminen

Pääasiassa nykimistä ilmenee jaloissani. Tämä on aika kausittaista, että on aika pahojakin kausia ollut ja sitten taas hiljaisempaa. Luulin sen johtuvan muuhun vaivaan tarkoitetusta lääkityksestä, mutta olen lopettanut sen syksyllä eli useita kuukausia sitten. Vaiva palasi jälleen, mutta nyt välillä nykivät myös kädet sekä sormet. Yhtenä päivänä nykimistä oli jopa naamassa.

Olen käynyt nyt neurologilla kerran jatkuvan leuassa ilmenevän hermosäryn vuoksi. Hän epäilee, että kyseessä on kolmoishermosäryn tyyppinen vaiva. Magneettikuvassa kävin perjantaina, mutta tulokset saan vasta puolentoista viikon päästä. Voiko tälläinen nykiminen olla osa esimerkiksi tuota kolmoishermosärkyä? Onko kellään saman tyyppistä vaivaa? Kävin neurologilla syksyllä, jolloin olin lopettanut lääkityksen, josta luulin nykimisen johtuvan, eikä nykimisestä keskusteltu sen kummemmin. Olen vasta 20, eikä järin ilahduta nykiä lopun elämäänsä.
3308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olla hermoradoissa tai aivoissa tapahtuu sähköhäiriöitä. Olen hyvin herkkä reagoimaan kaikkiin "kemiallisiin" aineisiin, kuten lääkkeisiin ja alkoholiin. Krapulassa rupean aina nykimään. Olo on sekava ja ahdistunut. Saatan saada paniikkihäiriöitäkin silloin.
Toivottavasti syy sinun nykimiseen löytyy.

Äänestä

Oon minimoinut kaikkien lääkkeiden syönnin ja alkoholia en ole käyttänyt ollenkaan sitten kesäkuun. Suututtaa itseään, kun aina joku paikka nykäisee. Onneksi nyt ei ole kuitenkaan pahimmillaan.. Luultavasti syy voi olla joku ihan tavallinen, että ei mitään erityisen vakavaa tarvitse pelätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aadolfiina kirjoitti:

Pääasiassa nykimistä ilmenee jaloissani. Tämä on aika kausittaista, että on aika pahojakin kausia ollut ja sitten taas hiljaisempaa. Luulin sen johtuvan muuhun vaivaan tarkoitetusta lääkityksestä, mutta olen lopettanut sen syksyllä eli useita kuukausia sitten. Vaiva palasi jälleen, mutta nyt välillä nykivät myös kädet sekä sormet. Yhtenä päivänä nykimistä oli jopa naamassa.

Olen käynyt nyt neurologilla kerran jatkuvan leuassa ilmenevän hermosäryn vuoksi. Hän epäilee, että kyseessä on kolmoishermosäryn tyyppinen vaiva. Magneettikuvassa kävin perjantaina, mutta tulokset saan vasta puolentoista viikon päästä. Voiko tälläinen nykiminen olla osa esimerkiksi tuota kolmoishermosärkyä? Onko kellään saman tyyppistä vaivaa? Kävin neurologilla syksyllä, jolloin olin lopettanut lääkityksen, josta luulin nykimisen johtuvan, eikä nykimisestä keskusteltu sen kummemmin. Olen vasta 20, eikä järin ilahduta nykiä lopun elämäänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu