Hei! Minulla on hyvä työpaikka mutta aina ahdistaa ja pelottaa mennä sinne. Pelkään että mokaan, teen jotain väärin ja muutenkin on tosi huono itsetunto..Punastelen vähän väliä. Jos mokaan niin punastun ihan täysin enkä pääse mihinkään pakoon, olen kaikenlisäksi asiakaspalvelutyössä. Lisäksi en osaa kieliä enkä oikein laskeakkaan ja minun on vaikea keskittyä siihen mitä teen, tunnen olevani täysi paska. Ja se ei auta asiaa että on huono muisti ja mokailen aina välillä ja punastun vähän väliä. Joka päivä ahdistaa kun tietää joutuvansa seuraavana päivänä töihin.. En halua mitään uusia haasteita töissä koska pelkään mokaavani ja punastuvani. Mitä ihmettä voisin tehdä tälle asialle, tuskin mitään!!? Pitäisi kai mennä johonkin tehtaaseen töihin missä istutaan päivät pitkät ja painetaan vaan jotain nappia.. jotain helppoa että en varmasti mokaa. Tunnen olevani kuin vammainen joka ei ole yhtä hyvä kuin muut. Ajattelen usein että kuka tahansa on parempi kuin minä ja olisi parempi kun minua ei olisi. :(
mokaamisen pelko ja punastuminen
tyhmätytttö
121147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hei,
olin nuorena just samanlainen- kun ikää karttuu ja elämänkokemusta niin "kyllästyt" itsesi tarkkailuun ja huomaat oireesi hävinneen.Olet joutunut kierteeseen joka ruokkii itse itseään. Sinun täytyy aktiivisesti hakeutua tilanteisiin joissa tiedät jännittäväsi - pikkuhiljaa saat "onnistumisen kokemuksia" seurassa ja työssäsi. Se voi olla rankkaa mutta kannattaa pitkän päälle. Hyväksy kuitenkin oma ujoutesi - se on vain merkki siitä että sinulla on jotain arvokasta sielussasi, sen aika ei vielä ole tulla esille. Olet hyvä työssäsi ja hyvä juuri omana itsenäsi!
Syöthän terveellisesti? Muista D-vitamiini näin talviaikaan. Hyvä fyysinen kunto kasvattaa itseluottamusta.
Tsemppiä!
sun täytyy vaan jaksaa, ite sama tilanne, prkl, onneks 2ystävää, kerro ja oo kova ja kovemmaksi muutut, ei anneta periks, ite saanu mailaa , kettingiä, mutta ny se on loppu. saa tulla kukavaan, takasin tulee, oon sanonunu kaikille, misä, ja millon, menny jo 5v , ei ongelmia , mua ei elävältä syödä, pistä hanttiin prkl.
Moikka!
Ymmärrän sinua täysin, koska kun luin tarinaasi, se oli kuin suoraan minun elämästä. Ymmärsin että olet vielä aika nuori, kuten itsekin, mutta olen "kärsinyt" tällaisesta ahdistuksesta jo monia vuosia töissä ja koulussa. Aloitin vähän aikaa sitten uudessa työssä ja alku on ollut todella vaikeaa juuri sen vuoksi, että jännitän jatkuvasti sitä että teen jotain väärin yms. Ja kun teen virheitä, koen että olen maailman huonoin ihminen. Olen kuitenkin selviytynyt ihan hyvin töissäni, mutta nykyisessä työpaikassa tuntuu että jokaista liikettä tarkkaillaan, esimies on tiukka ja vaatii täydellisyyttä työntekijöiltään, ja se jos mikä tekee olostani ja työnteostani vieläkin vaikeampaa. Olen kateellinen niille, jotka eivät stressaa ja mieti turhia, sillä välillä tuntuu että tämä jatkuva stressaaminen saa minut joskus vielä hulluksi. Minulla on huono itsetunto, josta kaikki varmaan johtuukin, koska välillä koen että minusta ei ole mihinkään. Olen pahoillani puolestasi, mutta toisaalta iloinen, että en ole ainoa maailmassa joka tuntee samoin:) Olisipa vaan joku lääke tähänkin vaivaan!
kiitos kannustavista vastauksista! Asiat ei ehkä ole niin pahasti kun kirjoitin, mutta asiat paisuu päässä miljoonakertaa pahemmiksi kun niitä iltaisin miettii ja ahdistaa mennä nukkumaan kun tietää että seuraavan kerran silmänsä avaa, pitää nousta ja mennä töihin.. En osaa arvostaa itseäni missään asiassa. Ainut lohduttava asia sen jälkeen kun olen esim punastunut ja nolostunut on se, että onneksi kaikki kuolee kuitenkin ja kukaan ei muista sitä enää 50 vuoden päästä. Mietin aina iltaisin mielessäni että tulisipa maailmanloppu, kaikki vaan loppuisi ja kuoleminen on kuin nukkuisi vaan ikuisesti eikä heräisi. Nukkuminen on ihanaa, silloin harvoin tulee mietittyä kaikenmaailman mokia. Kun iltaisin menen nukkumaan, en oikeastaan haluaisi herätä ja muistaa/ajatella kaikkia pahoja asioita omassa elämässä ja muiden elämissä. Tuskaa tuottaa myös se että tietää niin monien kärsivän täällä maanpäällä. :/ olen herkkä masentumaan vaikka periaatteessa asiat on aika hyvin. Pelkään että joku päivä päätän itse päiväni ja minua jäädään suremaan ja pidetään itsekkäänä. :(
Minä jos joku tiedän mitä on punastuminen sosiaalisten tilanteiden pelko jne.....olenkärsinyt kyseisestä ongelmasta koko elämäni huom olen 58v. Siispä sanoisin teille nuorille menkää puhumaan asiasta asiantuntijoille ja alan auttajille, muuten ongelma rajoittaa elämää suunnattomasti, tai perustakaa joku ryhmä jossa voisi avata asiaa ja rauhassa punastella, eikä kukaan sano olet taas kuin paloauto hyi.....niitä ihmisiä kumpa tietäisivät miten se sattuu.
Hei
Olen noin 30V mies ja olen koko elämäni kärsinyt huonosta itsetunnosta, jonka seurauksena olen aina soimannut itseäni. Vituttaa välillä itseäkin kun onnistuu jossain niin senkin saa käännettyä niin että oli vaan kauheeta tuuria/säkää ja muita musta itsestä riippumattomia syitä jonka takia onnistuin. Koskaan en saa onnistumisen iloa mistään asiasta vaikka joskus yritänkin todella kovasti
Olen siitä ihmeellinen/outo että kaikki sanovat että tulen kaikkien ihmisten kanssa hyvin toimeen joka pitää kyllä paikkaansa, mutta sekin kai on vaan jotain itsesuojelua... Haluan että kaikki ihmiset tykkäävät olla seurassani, enkä halua edes ymmärtää sitä ettei kaikkia ihmisiä voi miellyttää, joka on ehkä suurin tuskan aihe.
Siitä huolimatta että olen todella sosiaalinen, pelkään todellakin kaikkia tilanteita, joissa pitää puhua toisille ihmisille... ihan normaaleja asioita, esim. kaupan kassalta pitää pyytää jotain, mennä jollekkin tiskille ilmoittautumaan, soittaa jollekkin joka on jostain syystä suurin ongelmani. Minun pitää pikku pääni sisällä käydä oudolle ihmiselle puhelu läpi kymmeniä kertoja ennekö alan soittamaan etten vaan MOKAA... tämä on todella ärsyttävää ja stressaavaa... tämän takia myös jätän paljon asioita hoitamatta :(. Uhohtelen myös ihan hemmetisti asioita, enkä osaa (ainakaan omasta mielestäni) yhtään mitään vaan olen vitun tyhmä, kaikki on parempia kun minä.
Nyt olen huomannut käyttäväni paljon alkoholia, koska silloin rentoudun ja uskallan puhua ihmisille. Sitäkään en hallitse kunnolla vaan juon liikaa ja saan niin kovan morkkiksen asioista mistä olen puhunut, että saatan itkeä itsekseni koko seuraavan päivän ja harkita kaikenlaista harkitsematonta...
Olen todella ahdistunut koko tilanteestani ja ajatusmaailmastani ja yritän löytää syitä miksi olen näin saatanan ujo ja ahdistunut ja pelkään ihmisiä. Usein syytän vaan itseäni ja omaa tyhmyyttäni, että olen niin huono ihminen. Joskus geenejä, joskus mietin että tyhmyyteni ja osaamattomuuteni johtuu lapsena saadusta pahasta aivotärähdyksestä...
Tässä mun surullinen vuodatus suoraan sydämmestä... voimia sulle eteenpäin jaksamiseen
Uskomatonta. On joku toinenkin ihminen joka tuntee aivan samoin. Olen 24-vuotias nainen ja joka päivä kamppailen samojen asioiden kanssa. Tällä hetkellä olen työtön, ja elämäni on muutenkin hyvin hankalassa vaiheessa. Hirveä stressi/painostus päällä, joka syö voimia entisestään. Mutta eiköhän se tästä. Päivä kerrallaan. Pakko yrittää.
Tervetuloa kerhoon!
Täällä toinen sielunsisar.Minä tosin en tee asiakaspalvelutyötä vaan nuorisotyötä.Koko ajan pelkään mokaavani ja sitä että en osaa tehdä töitäni.
Haluaisitko vaihtaa ajatuksia sähköpostitse?
Terve vaan ,itse ,mies olen kypsässä keski-iässä 48v. ja olen kärsinyt jännittämisestä ahdistuksesta 30v.Noin 10 v. sitten otin itseäni niskasta kiinni ja hakeuduin lääkäriin, ja sain oireisiini masennuslääkityksen joka on muuttanut oloni huomattavasti siedettävämmäksi.En sano että tämä olisi ratkaisu kenellekkään mutta,alkoholia huomattavasti parempi keino se on, koska alkoholi vaan lisää sitä masennustilaa ja tuo mukanaan muita ongelma.Itse en enään pulloon koske ja pyri ottamaan päivän kerrallaan ja olen hyväksynyt sen että joudun syömään lääkkeitä ehkä loppuelämäni.Jaksamisia kaikille!
kirjoituksenne ovat kuin suoraan minun elämästäni. minä sain jännittäviin tilanteisiin ja punasteluun lääkkeen nimeltä ranoprin. on toiminut todella hyvin punasteluun joka on suurin ongelma, samoin tärinä ja hikoilu, suosittelen kysymään lääkäriltä tästä, tai jostain muusta lääkkeestä, kun sinullakin nämä ongemat hallitsevat elämää näin paljon. et ole yksin.
niin haluaako teistä joku vaihtaa ajatuksia sähköpostitse?
Hei,
kärsin ihan samasta jutusta.. Olen 25 tyttö ja tehtaassa töissä. Työni on suht vastuullista, kun yksin väärä ainesosa/lämpötila/paine yms. voi pilata useita tonneja tavaraa.. Ahdistaa mennä töihin, kun pelkään koko ajan että teen jotain väärin. Ja sitten punastelen kanssa tosi helposti. Pelkään että uuvun lopulta tähän jatkuvaan jännittämiseen/asioiden tarkastamiseen moneen kertaan. Vapaa-ajallakin tulee herkästi mietittyä työjuttuja.. Mutta tsemppiä kaikille samasta vaivasta kärsiville, ehkä se tästä vielä helpottaa. :)