Haluaisin tietoa erilaisista kuvataidetta opettavista kouluista Suomessa. Mitä painotuksia on tietyissä kouluissa ja millaista opetuksen tasoa, näin omakohtaisena kokemuksena. Itse olen kiinnostunut nimeomaan piirtämisestä, näin kansanomaisesti ilmaistuna, liekö tuolla sitten joku hienompi nimi ammatillisissa piireissä, sekä maalaamisesta ja jonkin verran myös kuvanveistosta. Olen katsonut joidenkin koulujen nettisivuja, joissa kerrotaan että koulussa opetetaan mm. "taidegrafiikkaa, tilataidetta ja yhteisötaidetta". Mitä nämä käsitteet pitävät käytännössä sisällään? Onko taidegrafiikka nimenomaan sitä piirtämistä mitä haen?
Toivoisin asiallista keskustelua, sillä yritin etsiä samalla topicilla olevaa keskustelua, mutta jokainen aihetta sivuava keskustelu jonka löysin näytti kääntyvän joidenkin nimimerkkien riidaksi, jolloin varsinaisesta aiheesta ei saanut mitään tieoa. Eli mielellään asiallista keskustelua, ettei tarvitse aloittaa taas uutta keskustelua.
Kiitos kaikille vastanneille etukäteen!
Kuvataideopiskelu Suomessa
5
771
Vastaukset
- BARE...
Mitä tarkoitat tolla piirtämisellä? Sitäkin on niin monta lajiketta. Minkälaista taidetta haluaisit tehdä, onko jotain tiettyjä taiteilijoita joidenka maalauksista tai piirustuksista pidät?
Grafiikka pitää todennäköisesti sisällään etsausta. Eli kaivertamista kuparilevylle ja sen kaiverroksen painamista musteella paperille.
Tilataide ja yhteisötaide voi nyt melkeempä tarkoittaa ihan mitä vaan. Niiden opiskelu on todennäköisesti enemmän teoreettista, eikä käytännön käsityön harjoittelua (jos sitä käsityötä haet tolla piirtämisellä :D).- Morna87
Hei Bare!
Piirtämisella tarkoitan sitä että laitetaan kynä paperille ja piirretään :D Eli tarkemmin sanottuna tarkoitan lyijykynällä/värikynillä/hiilellä/tussilla piirtämistä lähinnä. Olen itse kiinnostunut juuri siitä, samoin maalaamisesta, jos puhutaan vesi -akryyli tai -guassiväreillä maalaamista. Öljyväreistä en oikein välitä. Olen piirtäjänä ja maalaajana hyvin nopea, joten menetän usein kärsivällisyyteni "hitaissa" tekniikoissa kuten nimenomaan öljyväreillä maalattaessa.
Lemitaiteilijoitani ovat mm. Gustav Klimt, Salvador Dali ja H.R. Giger. Klimtin värikkäät työt vetoavat minuun, samoin Dalin maalausten muodot, ja Gigerin tarkka kynänjälki. Olen kiinnostunut monista tekniikoista ja niiden sekoittamisesta, ja mietinkin sitä, että hakiessani kouluun, mikä erikoistumisala pitää sisällään näitä eri tekniikoita? Kun vaihtoehtoina on esim. tilataide, yhteisötaide, maalaustaide ja taidegrafiikka. En haluaisi opetella tai käyttää vain yhtä tekniikkaa.
Itsellenikin tuli taidegrafiikasta nimenomaan tuo kuparilevylle kaivertaminen, olen joskus kokeillutkin, eikä tainnut olla ihan mun juttu. Ja kyllä, haen nimenomaan käsityötä ja käytännön tekemistä, joten vaikka nyt puhunkin vähän hassuilla termeillä niin tuo "piirtäminen" tarkoittaa juuri sitä :)
Vielä lisäkysymys, mikä unohtui tuosta ensimmäisestä viestistä, että tietääkö joku mikä mahtaa olla Tampereen AMK:n painotus ja millaista opetusta siellä on? Jostain aiemmasta viestiketjusta luin, että sinne ei kannata hakea kuvataidetta opiskelemaan, mutta ei tarkennettu asiaa sen enempää. Tampere viehättää paikkakuntana. - BARE...
Morna87 kirjoitti:
Hei Bare!
Piirtämisella tarkoitan sitä että laitetaan kynä paperille ja piirretään :D Eli tarkemmin sanottuna tarkoitan lyijykynällä/värikynillä/hiilellä/tussilla piirtämistä lähinnä. Olen itse kiinnostunut juuri siitä, samoin maalaamisesta, jos puhutaan vesi -akryyli tai -guassiväreillä maalaamista. Öljyväreistä en oikein välitä. Olen piirtäjänä ja maalaajana hyvin nopea, joten menetän usein kärsivällisyyteni "hitaissa" tekniikoissa kuten nimenomaan öljyväreillä maalattaessa.
Lemitaiteilijoitani ovat mm. Gustav Klimt, Salvador Dali ja H.R. Giger. Klimtin värikkäät työt vetoavat minuun, samoin Dalin maalausten muodot, ja Gigerin tarkka kynänjälki. Olen kiinnostunut monista tekniikoista ja niiden sekoittamisesta, ja mietinkin sitä, että hakiessani kouluun, mikä erikoistumisala pitää sisällään näitä eri tekniikoita? Kun vaihtoehtoina on esim. tilataide, yhteisötaide, maalaustaide ja taidegrafiikka. En haluaisi opetella tai käyttää vain yhtä tekniikkaa.
Itsellenikin tuli taidegrafiikasta nimenomaan tuo kuparilevylle kaivertaminen, olen joskus kokeillutkin, eikä tainnut olla ihan mun juttu. Ja kyllä, haen nimenomaan käsityötä ja käytännön tekemistä, joten vaikka nyt puhunkin vähän hassuilla termeillä niin tuo "piirtäminen" tarkoittaa juuri sitä :)
Vielä lisäkysymys, mikä unohtui tuosta ensimmäisestä viestistä, että tietääkö joku mikä mahtaa olla Tampereen AMK:n painotus ja millaista opetusta siellä on? Jostain aiemmasta viestiketjusta luin, että sinne ei kannata hakea kuvataidetta opiskelemaan, mutta ei tarkennettu asiaa sen enempää. Tampere viehättää paikkakuntana.En osaa kyllä sanoa tohon mitään. Hae vaan johonkin taidekouluun. Tuskin noi nyt kauheasti eroaa tosisistaan, paitsi toi Kotkan koulu, jossa opetetaan kunnolla asiat.
- ghhsjj
Morna87 kirjoitti:
Hei Bare!
Piirtämisella tarkoitan sitä että laitetaan kynä paperille ja piirretään :D Eli tarkemmin sanottuna tarkoitan lyijykynällä/värikynillä/hiilellä/tussilla piirtämistä lähinnä. Olen itse kiinnostunut juuri siitä, samoin maalaamisesta, jos puhutaan vesi -akryyli tai -guassiväreillä maalaamista. Öljyväreistä en oikein välitä. Olen piirtäjänä ja maalaajana hyvin nopea, joten menetän usein kärsivällisyyteni "hitaissa" tekniikoissa kuten nimenomaan öljyväreillä maalattaessa.
Lemitaiteilijoitani ovat mm. Gustav Klimt, Salvador Dali ja H.R. Giger. Klimtin värikkäät työt vetoavat minuun, samoin Dalin maalausten muodot, ja Gigerin tarkka kynänjälki. Olen kiinnostunut monista tekniikoista ja niiden sekoittamisesta, ja mietinkin sitä, että hakiessani kouluun, mikä erikoistumisala pitää sisällään näitä eri tekniikoita? Kun vaihtoehtoina on esim. tilataide, yhteisötaide, maalaustaide ja taidegrafiikka. En haluaisi opetella tai käyttää vain yhtä tekniikkaa.
Itsellenikin tuli taidegrafiikasta nimenomaan tuo kuparilevylle kaivertaminen, olen joskus kokeillutkin, eikä tainnut olla ihan mun juttu. Ja kyllä, haen nimenomaan käsityötä ja käytännön tekemistä, joten vaikka nyt puhunkin vähän hassuilla termeillä niin tuo "piirtäminen" tarkoittaa juuri sitä :)
Vielä lisäkysymys, mikä unohtui tuosta ensimmäisestä viestistä, että tietääkö joku mikä mahtaa olla Tampereen AMK:n painotus ja millaista opetusta siellä on? Jostain aiemmasta viestiketjusta luin, että sinne ei kannata hakea kuvataidetta opiskelemaan, mutta ei tarkennettu asiaa sen enempää. Tampere viehättää paikkakuntana.Tampereen AMK:n taideopetus on meinattu ainakin joitakin vuosia sitten lopettaa. En tiedä mikä on nykytilanne. Katso mitä opettajia on missäkin koulussa ja tsekkaa niiden töitä netissä. Opettajista se sisältö on aika paljon kiinni.
- --------------------
pitäisi tarkoittaa perinteistä taidegrafiikkaa joka tehdään käsin laatalle ja vedostetaan käsin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751471
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431061Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38745- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21660Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 36643
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30587