Mietiskelyä...

Aina tulee vastaan vääntöä nuorista vanhemmista. Mielestäni on surullista, että heidät lytätään samantien nurkkaan, sen kummemmin tuntematta tai tietämättä asioista. Nuorta ihmistä kuuluu tukea ja opastaa sellaisessa tilanteessa jossa hän on esimerkiksi tullut raskaaksi. Ei pidä sättiä ja mollata siitä kuinka huono ja vastuuntunnoton ihminen hän on. Nuoret usein uskaltavat kysyä neuvoa ja pyytää apua vaikeassa tilanteessa vanhemmilta ja kokeneemmilta. Toisin kuin ehkä joissain tapauksissa aikuiset ihmiset eivät kehtaa tai halua pyytää apua, koska eivät halua leimautua "huonoiksi" muiden silmissä, vaan ajattelevat tää kaikki täytyy osata ja tietää itse kun on aikuinen. Näin olen monta kertaa todennut olevan. Ei tietenkään aina, en missään nimessä halua yleistää mitään.

Monesti vedotaan myös siihen, että ihmiset pitävät huonona asiana sitä, että nuorten vanhempien lapset on useasti "vahinkoja" ja "ei-toivottuja". Mielestäni jokainen lapsi "muuttuu" siinä vaiheessa toivotuksi ja tervetulleeksi kun vanhemmat hänet päättävät ottaa vastaan. Minä itse olin myös ns. vahinkolapsi. Ei siitä ole mitään traumoja jäänyt eikä vaikuttanut elämääni mitenkään. Asiat voisi olla toisin, jos vanhempani olisivat esimerkiksi alkoholisteja tai muuten vaan kelvottomia vanhemmiksi. Vanhempani olivat myös nuoria minut saadessaan. Äitini oli 19-vuotias kun synnyin, ja voin sanoa että hän on ollut se maailman paras äiti minulle. Olen saanut todella hyvän ja kunnollisen kasvatuksen kotoa. Minusta on kasvanut "yhteiskuntakelpoinen" ja avarakatseinen ihminen. Ja tämä kaikkihan on vain ja ainoastaan vanhempieni ansiota, he ovat siihen pystyneet vaikka nuoria olivatkin. Mitään en vaihtaisi pois ja minulla on lapsuudesta hyvät muistot jäljellä.

Olen myös törmännyt kerran jos toisenkin sellaiseen ilmiöön, että aikuiset työssäkäyvät ihmiset valittavat siitä, kun nuoret vanhemmat riistävät verorahoja, koska olevinaan "aina" ovat kouluttamattomia ja työttömiä. Jotkut tietysti ovat, ja heille kuuluu se valtion oikeuttama tuki, ihan niinkuin muillekin kansalaisille. Mm. sitä varten ne verovarat ovat olemassa. En kyllä ymmärrä, mitä jonkun ihmisen toimeentulotuki (sanotaanpa vaikka n.400e/kk) on niin suuresti pois valtion rahoista. Äitiysraha tietysti tulee ihan jokaiselle äidille, joten siitä ei varmaan ole sanomista. Nämä kaikki asiat on monimutkaisia ja kaikilla on omat mielipiteensä. Tämä nyt on minun mielipide.

Itse en ole teiniäiti, mutta tulossa äidiksi. Tässä raskauden aikana on tullut ajateltua paljon kaikenlaista. Kuten esimerkiksi sitä, kuinka paljon asioita joutuu sumplimaan ja pohtimaan päässään. Nuorelle kokemattomalle ihmiselle jolla elämä ei vielä ole ns. kunnossa, se voi olla aikamoinen taakka. Minä olen myös tarvinnut paljon tukea tämä kaiken keskellä. Lasta ei vielä ole, enkä todellakaan osaa edes kuvitella mitä se sitten on kun lapsi tulee. Sen näkee sitten, ei voi muuta kun parhaanasa mukaan yrittää valimistautua siihen ja kuvitella tulevaa mahdollisimman realistisella tasolla. Eiköhän tuo päde jokaiseen iästä riippumatta.

Pontti oli lähinnä tässä se, että meillä kaikilla täällä olisi varmasti paljon mukavampi olla jos ihmiset osaisivat olla hieman suvaitsevaisempia. Ei auta nuoren vanhmman kykyjen mitätöinti, haukkuminen tai mollaaminen siinä vaiheessa kun tilanne jo on mikä on. Tiedä sitten, josko se kaikki haukkuminen on vain toisen äitien omaa huonoa itsetuntoa ja sitä ettei tiedä onko itsekään niin hyvä vanhmepi. Ja sitten sillä tavoin yritetään saada omaa paikkaa korkeammalle. En tiedä... Antaa jokaisen tehdä omat päätöksensä ja elää oma elämä. Eihän kaikkien kanssa tarvi tulla toimeen, muttei myöskään tarvi tieten tahtoen haastaa riitaa ja pahoittaa toisen mieltä tahallaan.
3198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ehkä se 400e/kk ei ole sinusta iso raha, mutta kun niitä teinivanhempia on muutama enempi kuin se 1kpl!

mielestäni kyllä pitäisi jo tehdä sellainen säännöstely noihin tukiin, että jos olet kouluttamaton, tahallasi loisit työttömänä, olet alkoholisoitunut, ja et edes hae töitä saati kouluun tai et ilmoittaudu kursseille/käy työvoimatoimistossa ilmoittautumassa työttömäksi työnhakijaksi niin et ole oikeutettu tukiinkaan.
miksi toisten verovaroista pitäisi kustantaa jonkun viinat?kotona loisiminen?lapsen ruoat ja tarvikkeet?ei se ole minun lapsi edelleenkään!!

jos olette valmiit saamaan lapsen, niin maksakaa myös itse ne oman pikku perheenne tarpeet!
sen ymmärrän että koulutetuille ja työllistetyille äitiyslomalaisille maksetaan heille kuuluvat tuet, sillä he menevät suurella todennäköisyydellä vielä töihin(huom. äitiysLOMALAINEN). mutta sitä en voi käsittää että ihmiset, jotka eivät vaivaudu tekemään mitään elämänlaatunsa parantamiseksi, että heille maksettaisiin jopa siitä että istuvat kotona kahta kauemmin!?

enkä hyväksy sitä että juoppojen eläminen kustannetaan minun työllä ansaitsemistani varoista.menisivät itse vieroitukseen ja töihin. jos eivät halua, ei minunkaan pitäisi joutua kustantamaan heidän kurjaa mitäänsanomatonta elämäänsä, kuolkoot puolestani, juoppoja on ihan liikaa muutenkin.

jokainen meistä kuitenkin on vastuussa ihan itse omasta elämisestään. ja kyllä se oma elanto tulisi oppia ansaitsemaan ENNEN LASTA.voi sitten jotain siirtää lapselleenkin..muuta kuin sen että "no ainakin äitisi oli välittävä kotiäiti"..
mielestäni en ole vastuussa toisten typeristä valinnoista, mutta tätä mieltä ovat näköjään kaiken maailman virastot, että minun tulee elättää jonkun toisen lehtolapsi.
vähän sama kuin lähettäisin lääkärilaskuni 20v ajan jollekin minulle tuiki tuntemattomalle ihmiselle, vain koska itsellä ei ole varaa, niin hän voi varmaan puolestani maksaa...

Äänestä
  • En jaksanut edes vaivautua lukemaan ed. kirjoittajan viestiä.. Jo ensimmäinen lause sai minut vakuuttumaan kirjoittajan älyllisestä puolesta.

    Sinäkö todella mietit vain nuoria äitejä jotka sossusta rahaa hakevat? Entäs vaikkapa maahanmuuttajat, tiesit varmaan vouhotuksesi perusteella että maahanmuttaja äiti saa enemmän tukia kuin perheellinen äiti saisi edes kahdessa kuukaudessa palkkaa. Mitä sinä itket muutaman äidin rahatilanteen takia?? Naurettavaa.

    No, onneksi minusta et pääse ainakaan mitää pahaa sanomaan. Kaikki rahani olen työni kautta jossakin suhteessa ansainnut ja veroja maksan itsekin. Mutta enemmän minua vituttaa kustantaa ählämien suomeen asuttaminen kuin nuoret teiniäidit.

    Äänestä

  • hahahaha.... kirjoitti:

    En jaksanut edes vaivautua lukemaan ed. kirjoittajan viestiä.. Jo ensimmäinen lause sai minut vakuuttumaan kirjoittajan älyllisestä puolesta.

    Sinäkö todella mietit vain nuoria äitejä jotka sossusta rahaa hakevat? Entäs vaikkapa maahanmuuttajat, tiesit varmaan vouhotuksesi perusteella että maahanmuttaja äiti saa enemmän tukia kuin perheellinen äiti saisi edes kahdessa kuukaudessa palkkaa. Mitä sinä itket muutaman äidin rahatilanteen takia?? Naurettavaa.

    No, onneksi minusta et pääse ainakaan mitää pahaa sanomaan. Kaikki rahani olen työni kautta jossakin suhteessa ansainnut ja veroja maksan itsekin. Mutta enemmän minua vituttaa kustantaa ählämien suomeen asuttaminen kuin nuoret teiniäidit.

    Juuri tätä olen itsekin miettinyt. Itse maksaisin paljon mielummin jonkun suomalaisen nuoren perheen elämisen kuin vaikka mustalaisperheen menot, joista voi jo valmiiksi sanoa ettei tule koskaan itse tekemään sen eteen mitään. Ja sama nämä kaikki maahanmuuttajat. Teiniäitien tukirahat on tikku paskassa niihin verranttuna!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmm... kirjoitti:

Aina tulee vastaan vääntöä nuorista vanhemmista. Mielestäni on surullista, että heidät lytätään samantien nurkkaan, sen kummemmin tuntematta tai tietämättä asioista. Nuorta ihmistä kuuluu tukea ja opastaa sellaisessa tilanteessa jossa hän on esimerkiksi tullut raskaaksi. Ei pidä sättiä ja mollata siitä kuinka huono ja vastuuntunnoton ihminen hän on. Nuoret usein uskaltavat kysyä neuvoa ja pyytää apua vaikeassa tilanteessa vanhemmilta ja kokeneemmilta. Toisin kuin ehkä joissain tapauksissa aikuiset ihmiset eivät kehtaa tai halua pyytää apua, koska eivät halua leimautua "huonoiksi" muiden silmissä, vaan ajattelevat tää kaikki täytyy osata ja tietää itse kun on aikuinen. Näin olen monta kertaa todennut olevan. Ei tietenkään aina, en missään nimessä halua yleistää mitään.

Monesti vedotaan myös siihen, että ihmiset pitävät huonona asiana sitä, että nuorten vanhempien lapset on useasti "vahinkoja" ja "ei-toivottuja". Mielestäni jokainen lapsi "muuttuu" siinä vaiheessa toivotuksi ja tervetulleeksi kun vanhemmat hänet päättävät ottaa vastaan. Minä itse olin myös ns. vahinkolapsi. Ei siitä ole mitään traumoja jäänyt eikä vaikuttanut elämääni mitenkään. Asiat voisi olla toisin, jos vanhempani olisivat esimerkiksi alkoholisteja tai muuten vaan kelvottomia vanhemmiksi. Vanhempani olivat myös nuoria minut saadessaan. Äitini oli 19-vuotias kun synnyin, ja voin sanoa että hän on ollut se maailman paras äiti minulle. Olen saanut todella hyvän ja kunnollisen kasvatuksen kotoa. Minusta on kasvanut "yhteiskuntakelpoinen" ja avarakatseinen ihminen. Ja tämä kaikkihan on vain ja ainoastaan vanhempieni ansiota, he ovat siihen pystyneet vaikka nuoria olivatkin. Mitään en vaihtaisi pois ja minulla on lapsuudesta hyvät muistot jäljellä.

Olen myös törmännyt kerran jos toisenkin sellaiseen ilmiöön, että aikuiset työssäkäyvät ihmiset valittavat siitä, kun nuoret vanhemmat riistävät verorahoja, koska olevinaan "aina" ovat kouluttamattomia ja työttömiä. Jotkut tietysti ovat, ja heille kuuluu se valtion oikeuttama tuki, ihan niinkuin muillekin kansalaisille. Mm. sitä varten ne verovarat ovat olemassa. En kyllä ymmärrä, mitä jonkun ihmisen toimeentulotuki (sanotaanpa vaikka n.400e/kk) on niin suuresti pois valtion rahoista. Äitiysraha tietysti tulee ihan jokaiselle äidille, joten siitä ei varmaan ole sanomista. Nämä kaikki asiat on monimutkaisia ja kaikilla on omat mielipiteensä. Tämä nyt on minun mielipide.

Itse en ole teiniäiti, mutta tulossa äidiksi. Tässä raskauden aikana on tullut ajateltua paljon kaikenlaista. Kuten esimerkiksi sitä, kuinka paljon asioita joutuu sumplimaan ja pohtimaan päässään. Nuorelle kokemattomalle ihmiselle jolla elämä ei vielä ole ns. kunnossa, se voi olla aikamoinen taakka. Minä olen myös tarvinnut paljon tukea tämä kaiken keskellä. Lasta ei vielä ole, enkä todellakaan osaa edes kuvitella mitä se sitten on kun lapsi tulee. Sen näkee sitten, ei voi muuta kun parhaanasa mukaan yrittää valimistautua siihen ja kuvitella tulevaa mahdollisimman realistisella tasolla. Eiköhän tuo päde jokaiseen iästä riippumatta.

Pontti oli lähinnä tässä se, että meillä kaikilla täällä olisi varmasti paljon mukavampi olla jos ihmiset osaisivat olla hieman suvaitsevaisempia. Ei auta nuoren vanhmman kykyjen mitätöinti, haukkuminen tai mollaaminen siinä vaiheessa kun tilanne jo on mikä on. Tiedä sitten, josko se kaikki haukkuminen on vain toisen äitien omaa huonoa itsetuntoa ja sitä ettei tiedä onko itsekään niin hyvä vanhmepi. Ja sitten sillä tavoin yritetään saada omaa paikkaa korkeammalle. En tiedä... Antaa jokaisen tehdä omat päätöksensä ja elää oma elämä. Eihän kaikkien kanssa tarvi tulla toimeen, muttei myöskään tarvi tieten tahtoen haastaa riitaa ja pahoittaa toisen mieltä tahallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu