En ole koskaan seurustellut

Tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu, tosin olen mies.

Et ole menettänyt mitään. nokka pystyyn ja ulos ! Ja suutele ekaa miestä joka tulee vastaan..Lakkaa rypemästä itse säälissä.

Olen seurustellut liikaa ja särkenyt sydämeni.
Treffeillä olen ollut ja tarjontaa on, jos sitä olen halunnut, etsien kuitenkin sieluni silmillä sitä oikeaa.
Olen suudellut ja kaikki huulet on erilaisia ja mukavia. Kädet on pidelleet kädestä ja vannoneet rakkautta, mikä on kuitenkin hajonnut.
Minua on kehuttu, mutta itse tiedän miten tavallinen olen. Minuun on ihastuttu ja minä myös, mutta mitä pintaliitoa ja ohikiitävää se on ollutkaan.
Minulla on ollut poika- ja miesystäviä, mutta tiukan paikan tullen heistä ei ole ollut kaveriksi ja olen saanut taas itkeä.
Häpeän myös itseäni ja sitä että aina olen täysillä ja sitten käy näin. Häpeän seksinjakamistani paskoille roskapöntöille.
En minäkään pysty myöntämään miten sattuu ja nytkin itken kokemani hylkäyksen jälkeen.
Luulin saavani elämääni täytettä toisesta ihmisestä, mutta tajuan nyt että minun pitää rakastaa ja arvostaa itseäni sellaisena kuin olen. Olen herkkä, siipeeni saanut...kuka rakasti siis oikeasti minua ?
Toivon sinulle todella suurta rakkautta, kestävää, Tuplajättipottia ja ruusuilla tanssimista :)))

Aika perkeleen noloahan tää on ja koko ajan vaan nolommaks menee.

Ei ole syytä hävetä. Itse olet vain onnesi esteenä. Ala rakastaa itseäsi koska se ihan tosissaan näkyy ulospäin! Olet ihan varmasti aivan yhtä upea kuin muutkin. TsemppiÄ! :)

Kirjoituksesi kosketti syvältä. Olen pahoillani puolestasi ja toivottavasti tulevaisuudessa pääset eroon häpeäntunteestasi. Niin, ja toivottavasti löydät itsellesi hyvän miehen. Ujona ihmisenä tajuan kyllä tuntemuksesi ja toivon, että miehet olisivat aloitteellisempia naisten suhteen (olettaen, että olet nainen).

on melko samanlainen, mutta enää en kaipaa ketään, kun se on turhaa. Katson itseäni peilistä ja sanon itselleni ett ei ihme ettet kelvannut kun olet noin saatanan ruma!! Sillä tottahan se on, siinä se suurin syy miksen kelvannut. Pilkankohteeksi olen ainoastaan kelvollinen, en muuhun. Nyt yritän hävittää turhat tunteet, sillä vaikka olenkin ruma, niin silti minullekin on tunteet annettu, harmi kyllä. En enää katsele miehiä sillä tavalla tai jos katsonkin, niin naurahdan mielessäni itselleni, ett luuletko tosiaan ett tuon näkönen mies sut huolis, ei taatusti! Jos olisin ollut nätti,, niin silloihan mullakin olis mies, ainakin luulisin niin. Mulle on turha todistella muuta tai hokea ett rakasta itseäs niin sitten kelpaat muillekin. Paskat, sanon minä. Kuori se on nykyään tärkein, ei sen kuoren sisältö.

No nytpä sinua on pyydetty treffeille, sillä kysyn: Lähdetkö kanssani treffeille? Missä päin muuten asut, ettei jäisi nämä mahdolliset treffit ihan nettitreffailun asteelle.

Minäkin häpeän.
Maailmani meni sekaisin noin kaks kuukautta sitten kun ihastuin (viime kerrasta on aikaa 11 vuotta [olen 21.v])
Sisälläni painii kaksi voimaa. Häpeä, (joka haluaa kieltää tunteitteni osoittamisen) ja rohkeus/järki joka haluaa että ainakin yritän.

Olen umpikujassa... Jos en tee mitään niin todennäköisesti kadun sitä lopun ikääni, ja jos lähestynkin ihastukseni kohdetta niin kuolen häpeästä jota tunnen. Häpeän omia tunteitani enkä usko että kelpaisisin kenellekkään tällaisena (lisää syytä hävetä).

ole koskaan seurustellut. En ollut ulkoisesti tarpeeksi viehättävän näköinen että joku olisi ollut minusta koskaan kiinnostunut. Häpeän sitä ja itseäni. Mietinkin että miksi yleensä synnyinkään. Totta on sekin että jossain vaiheessa tyhmyyttäni haaveilin että minullekin olisi joku olemassa, joku joka voisi rakastaa näin rumaa ihmistä. Totuus on se ettei sellaista ihmistä ole olemassakaan joka näin rumasta välittäisi. Häpeän noita haaveitani. Onneksi en enää haaveile, tunnen vain suurta häpeää olemassaolostani. En kaipaa enää ketään, ketä kaipaisin, sitä mielikuvitusmiestäkö jota ei ollut koskaan olemassa. Häpeä on toisaalta hyvä tunne, se estää turhat kuvitelmat ja auttaa elämään tätä elämää yksinäni loppuun asti.

olen nuori nainen enkä ole seurustellut tai ollut treffeillä. Olen suudellut useita kertoja mutta ei mitään vakavampaa. Minua ei hävetä seurustelemattomuus ollenkaan, ei sinuakaan kannata. Suuteleminen on ihan mukavaa, vähän hölmön tuntuista kun ei ole tunteita. Siis tunteeni ovat koko sinä aikana olleet yhdessä miehessä, joten tyhjääkin tyhjempää on se läheisyys muiden kanssa ollut. Ainoastaan kerran tapasin erään toisen miehen jonka kanssa oli vahvoja tunteita, mutta hän vain käytti minua. Ei siis seksiä tai mitään, emme edes suudelleet paitsi pienen pusun, mutta käytti läheisyyttäni lohtuna. Taistelua vaati unohtaa hänet, ja vaikka nyt olen yli hänestä niin silti välitän aina vaan siitä toisesta kuitenkin. En halua seurustella ennen kuin löydän jonkun josta välitän niin paljon että unohdan tämän miehen ja hänkin välittää musta takaisin. Menipä siihen sitten viikkoja tai vuosia. Tsemppiä sulle, toivottavasti tämä auttoi yhtään. Koeta ajatella ettei oikeasti kannata hävetä, etpä ole ainakaan itsestäsi tehnyt kiertopalkintoa :)

En ole minäkään ja aika lottovoitto vaadittaisiin jos vielä onnistuisin jonkun löytämään. (ikää siis 26v.)
En minäkään eikä varmaan pyydetä, olen mies enkä mitään eliittiainesta.
En minäkään, naista siis. :D
En minäkään.
En minäkään.
Jne.
Jne.

Häpeäminen loppuu aikanaan mutta vittuilu ei ikinä.
Joo en suosittelekaan että alat ruikuttamaan oikeassa elämässä.

Et varmaan viihdy baareissa etkä muutenkaan käy ulkona?

Kuulostat niin multa. Olen suudellut, mutta vain baarissa humalassa. Minua on kehuttu, mutta vain baarissa humalassa. Usko meinaa loppua miehen etsimiseen. Missä tahansa liikun, niin katson vain ympärillä olevia miehiä ja mietin, että huomaako kukaan edes mua. En osaa puhua enää miehille normaalisti, vaan alan teeskennellä kiinnostavampaa, milloin musta tulee niin ärsyttävä. Itsetunto ihan nollissa tähän touhuun.

Häpeän tätä kaikkea. Haluaisin kertoa tästä jollekin läheiselleni myös, mutta miten sen voi kertoa. Ei auta asiaa, kun kaikki kaverit seurustelusuhteessa ja niin onnellisia. Häpeän sitä, että oon kateellinen heille.

En tiedä miksi mutta jotenkin koin tämän keskustelu ketjun aikan sellaisen "AHAA" elämyksen.
Olen kuin täydellinen kopio ketjun aloittajasta. Olen 21.v ja kaverini ovat seurustelleet useammin ja osa on kihloissakin!
Enkä kuollaksenikaan uskalla tehdä ihastukselleni tunteitani selväksi. Koska häpeän itseäni.

Mutta tuli tosiaan tuon "häpeällinen-nuori" kirjoittajan jälkeen vastannut "yks vaan" selainen oivallus että... PERKELE! Kohta mä löydän itseni tästä samasta tilanteesta vanhaikodissa kiikkustuolissa ja harmittaa kun en KOSKAAN EDES YRITTÄNYT! Että nyt tai ei koskaan periaatteella seuraavaan tilanteeseen. Jos tulee pakit niin voin ainakin olla ylpeä itsestäni että edes rohkenin yrittää!!! Voitin pelkoni. Yritä tämä ohje pitää sitten mielessä tosi tilanteessa.

Mutta jos se kumppanin löytäminen tosiaan on kuin lottovoitto niin lototaan sitten! Pistetään matoa koukkuun ja ainakin yritetään, pakko sieltä on joskus napata. Ja kuten tästä keskustelu palstasta näkyy niin emme ole ongelmamme ja pelkojemme kanssa yksin. Voi olla että jotkut tältä palstalta kohtaavat huomenna tuolla ulkomaailmassa toisensa ja jompi kumpi uskaltaa edes yrittää.
Itse olen nähnyt niin hurjan näköistä hiihtäjää tuolla seurustelevan (niin ulkonäkö kuin luonne mielessä) että on kyllä kumma jos huonoa itsetuntoa poteva ihminen ei seuraa koskaan elämässään löytäisi jos uskaltaa yrittää.
Hei tsemppiä kaikille ja yritetään mennä rohkeasti seuraavaan tilanteeseen mukaan ;)

Joo, tsemppiä teille muille. Mä en enää jaksa turhia kuvitella tai yrittää. En vain ollut tarpeeks nätti ett joku olis musta ollut joskus kiinnostunut. Nyt vanhempana olen jo liian vanha ja kuten sanonta kuuluu:"rumuus sen kun lisääntyy kun ikää tulee lisää", niin on käynyt mun kohdalla. En voi kuin nauraa kun katson itseäni peilistä, miten sitä on ollut joskus niin hölmö ett luuli kelpaavansa edes jollekin :D :D. Onneks edes vanhetessa on tullut järkeä päähän. Enää en katsele ketään, kun tiedän ettei kukaan näin rumaa huoli. Ja eikä musta muut ole olleet kiinnostuneita kuin vanhat juopot(yli 20-30 vuotta mua vanhemmat) parin promillen kännissä, kun baarista ei löytynyt sopivaa muijaa yöksi mukaan ja naisen puutteessa sitten yrittävät näinkin rumaa vongata mukaansa. Mä en niin miehen kipeä ole ett sellaseen retkahtaisin vaikka ruman ei sopisi jonkun mielestä olla nirso vaan pitäis ottaa sen mikä tarjolla on. Muita ei ole tarjolla ollut niin jäänpä sitten mieluummin yksikseni.En vain kelvannut koskaan sellaselle josta itse olin kiinnostunut, joten on pakko jo hyväksyä ett mulle ei ollut ketään oikeasti olemassa ja unohtaa pilvilinnojen rakentelu ja elää todellisuudessa. Muille toivotan parempaa onnea ihmissuhdemarkkinoilla.

Kiitos, olen jo miettinytkin tekeväni sen, mutt en ihan vielä. Ehkä sitten kun aika on sopivampi.

Ap, olet hölmö, kun vellot häpeän ja kaipuun tunteissasi. Sinä et tarvitse miestä ollaksesi onnellinen. Sinun kuuluisi hävetä vain sitä ajattelumallia, jossa luulet olevasi arvokas vain, kun todistettavasti kelpaat jollekin kaksilahkeiselle. Miljoonat naiset kiroavat juuri tällä hetkellä sitä päivää, kun haksahtivat omaan "rakkaaseen" narsistiinsa, natsiinsa, juoppoonsa, vaimonhakkaajaansa, kiusaajaansa tai mihin lie vätykseensä. Että kehtaat! Sinun on aika tulla onnelliseksi ja se onnistuu vain ymmärtämällä, että sinä et tarvitse miestä.

Tämän oivalluksen jälkeen voit ystävystyä itsesi kanssa, muiden kanssa, myös miesten kanssa ja lopulta rakkaus tulee jos on tullakseen, mutta oma seura paras seura :)

Sietääkin HÄVETÄ!

HÄPEÄ!

HÄPEE!

*kyykyttää*

KYYKKYYN!

YLÖS!

KYYKKYYN!

MATELE!

HÄPEÄ!

Minäkään en ole koskaan seurustellut, suudellut, rakastellut, pitänyt kädestä, jakanut sydäntäni kenenkään miehen kanssa. Minun tuntemukseni voisivat olla sinun tuntemuksiasi tai toiste päin. Haluaisin rakastua, mutta kehen? En edes osaa tulkita sitä onko joku kiinnostunut minusta. En osaa flirttaillakaan.

Ei voi olla totta! En usko että kukaan tänne kirjoittajista on niin ruma - jos ruma ollenkaan - ettei joku ihan asiallinen mies/nainen voisi heistä kiinnostua.

Nuorille asetetaan aivan järjettömiä paineita. Kenties jotkut koulukaverit on teitä pilkanneet ja siitä on syntynyt virheellinen mielikuva ulkonäöstä.

Ei tartte olla missinnäköinen mutta yrittäkää kävellä pystypäin eikä hartiat lysyssä. Se tuo ihmiseen ryhtiä ja lisää kiinnostavuutta. Ei kukaan katso jos lyyhistää itseään peitellen nokka nyrpässä.

Itsestä pitää ajatella kauniisti. "Minä olen hyvä tällaisena kuin olen" Koska se on täydellisen totta! On synti haukkua omaa itseään!

Älä häpeä, olet yhtä arvokas ihminen siinä missä kuka hyvänsä! Uskalla olla oma itsesi ja kenties huomaatkin joku päivänä, että rinnallasi kulkee joku.. Kulje silmät auki niin kenties huomaat, että joku on kiinnostunut sinustakin!

ääh..
Puolitoista vuotta ensimmäisestä viestistä ja tilanne jatkuu samana... Kaikenlaista viestiä näkyy kertyneen joten kai meitä on monia erilaisista häpeän tunteista kärsiviä..

Sille joka luuli että ajattelen olevani arvokas vain "... kun todistettavasti kelpaat jollekin kaksilahkeiselle", haluaisin sanoa että arvostan itseäni mm. ammattilaisena ja ihmisenä, enkä siihen tarvitse miestä, mutta haluan jakaa elämäni jonkun toisen kanssa. Yksin oloa olen jo kokeillut tarpeeksi kauan ja todennut että se ei ole mun juttu. Oma seura ei riitä kenellekään pidemmän päälle eikä ystävät voi korvata puolisoa, varsinkin kun kaikilla heillä on jo omat miehet ja perheet. Haluan löytää jonkun jonka kanssa voin perustaa kodin ja ehkä oman perheen. Tiedän että tässä maailmassa on paljon naisia jotka ovat toivoneet samaa ja päätyneet sitten tyrannisoivien miesten orjiksi, mutta ei se estä minua haaveilemasta.

On kauheaa aina kun jotakuta haukutaan ja pilkataan ja saadaan siten heidän itsetuntonsa alas. Minua ei ole koskaan oikeastaan pilkattu ulkonäköni takia ainakaan päin naamaa, mutta toisaalta eipä ole kukaan kehunutkaan. Jos humalainen mies tulee vonkaamaan naisporukan kaikilta jäseniltä mutta sinä olet ainoa jota takelteleva mies ei lähesty, niin kyllä siinä vetää jo omat johtopäätökset. Tai kun kaikki ystäväsi ovat vakaissa parisuhteissa ja lähes tulkoon naimisissa mutta itse mietit milloin saat ensisuudelmasi.

Se että nauretaan ja pilkataan päin naamaa on varmasti kamalaa (ja silloin pitäisi tarkistaa millaisissa porukoissa liikkuu), mutta sekin jos aina jää huomiotta vie itsetunnon erittäin tehokkaasti. Tämä kulttuurikin on mielestäni osasyyllinen. Miksi kehuja on niin vaikea antaa ja miksi pitää olla niin umpirehellinen? Eikö voisi joskus antaa toiselle kehuja vaikkei toisen ulkonäkö mitenkään erikoinen olekaan??? Itse yritän ainakin kerran viikossa kehua jonkun ystäväni vaatetta/hiuksia/ulkonäköä tms. koska tiedän miten ihanalta se kuulostaa. Itse en sellaisia kehuja tunnu kuitenkaan saavan. Viimeksikin kun tapasimme pienessä kaveriporukassa, kehuttiin muiden ulkonäköä (koruja yms)., mutta mitään kehua en itse saanut kuin "onpa erikoinen kuvio tuossa paidassa". Tämä taitaa olla erittäin naisellinen ongelma, mutta miten paljon se pienikin kehu piristäisi päivää! Niinpä kaikki tämän lukijat kehuvat seuraavan ystävän/sukulaisen ulkonäköä ja piristävät siten heidän päiväänsä!

Asioita on niin helppo analysoida koneen ääressä anonyymisti, mutta miten kaikki ne opit ja oivallukset saisi toteutettua todellisessa elämässä, kun häpeän ja torjunnan pelko jylläävät suonissa niin että korvissa kohisee?

Kaipaatko lopulta vain kehuja (kenties sääliä), mutta kun joku sanoo, että olet arvokas omana itsenäsikin, myös yksin se ei riitä. Itse alussa valitit, että et koskaa ole... ja sitten arvosteltet sitä, että joku yrittää lohduttaa, että kenties rinnallasi joku päivä joku onkin sinä tyrmäät toisen ajatuksen, sillä itsehän puhuit vain toisesta sukupuolesta ei kukaan ole epäillytkään ettekö ammatillisesti osaaja...

Mä oon 13 vee tyttö, enkä koskaa seurustellu enkä ees suudellu :O enkä ees oo mikään nurkka nörtti hiiri.

taitaa nää kaikki ketjun eukot olla jotain v*tun puistattavia suohirviöitä

niin rumia ettei niitä voi kukaan rakastaa

tai niin sekaisin, ettei niitä kukaan kestä

hajotkaa kurjuuteenne

vai niin

Muuttakaa ulkomaille, jonnekin missä ihmiset suhtautuvat toisiinsa eri tavalla. Suomi ei ole ulkonäöstään epävarmoille mikään ihanteellinen maa, sen olen huomannut.

http://m.youtube.com/#/watch?v=lVhn5IvMPxo&desktop_uri=/watch?v=lVhn5IvMPxo&gl=FI
Ite rakastan tätä kappaletta se antaa voimia:) jos linkki ei toimi nii kappale on siis Juha Tapio- Kelpaat kelle vaan

Moi!
Minultakin kesti aika lailla vuosia tulla ennen kuin löysin sitte tän nykyisen poikaystäväni. Ennen häntä en tosiaan ollut edes pussannut ketään tai seurustellut yms.
Itsekin itkin usein iltani uneen ennen häntä, halusin niin kovasti ystävän ja rakkautta.
Eräänäpäivänä kuitenkin päätin, että turha miun on tässä pahassa olossa kieriä! Päätin olla ihan rauhassa, onnellinen vapaudestani. Aloin harrastaa kaikkee kivaa ja matkustella (sain ite päättää matkakohteet, ja mitä siellä tein!)
Parin kuukauden päästä sattumalta törmäsin sitten tähän komistukseen. Nyt olemm olleet vuoden yhdessä, eikä häntä yhtään haitannut kokemattomuuteni :)
Muista aina: toivoa on! vaikka olisit 50 v etkä ikinä kokenut suurta rakkautta, se on aina mahdollista! :D

Minä olen vaan liian ruma että joku nainen kiinostuis minusta edes kaverina.

mielestäni olet voiton puolella!see no evil hear no evil?kaikkea hyvää!

Olen kiva, mutta ruma mies. Ei riitä pariutumessa muut avut ellet sitten ole miljonääri. Olen käynyt baareissakin lukemattomia kertoja eikä sieltä ole mitään jäänyt käteen. Samanlaisen asenteen olen ottanut että ollaan yksin sitten, peiliin vilkaisu riittää todisteeksi kyllä. Toisaalta alkanut miettiä kehtaako enää mihinkään mennäkään pilaamaan muiden ilmapiiriä...

Kaikki on asenteesta kiinni, IHAN TOSI! Jos luulette ettei kukaan teistä voisi ikinä välittää niin luultavasti niin myös käy. Tutustukaa itteenne, löytäkää hyvät puolenne ja tehkää niistä valttinne. Pää pystyyn ja ulos maailmaan siitä, ei oo mitään menetettävää !

"Miksi aloittaja tuntee ettei kelpaa kenellekään?"

Ei se kuule tunteesta kiinni ole. Jos mieille ei kelpaa niin eipä siinä mikään auta vaikka olisi kuinka itserakas. Tämä on totta ainakin minulle. Monien sinkkuvuosien jälkeen itsetunto laski ja nyt ajattelen että olen ällöttävä. jos meikkaa, ja näytän "jotenkin siedettävämmältä" niin heti miehen edessä alkaa hävettämään, en uskalla aukaista suuta koska häpeän puhetapaani ja kaikkea ja tekisi mieli luikkia pakoon. Pahalta näyttää, tuskinpa enää koskaan uskallan mennä miehen eteen.

rumuus on MYÖS tunne. Itse vaikeasti masentuneena koin itseni kaikinpuolin rumana, rujona, epänaisellisena.

Nyt masennuksesta toipuneena tajuan, etten ole edelleenkään ns kaunotar, mutta itseinho on väistynyt. Ihan kiinnostuneens suorastaan katselen peilistä, että jahas, tältäkö sitten näytänkin. Nuorena oli vaihe, jolloin pidin itseäni ehkä suhteettoman nättinäkin (kärsin anoreksiasta ja pakonomainen hoikkuus vaikutti ulkonäkökeskeisyyteen). Nyt en ole niin hoikka mutta tunnen itseni terveeksi, olen vihdoin melko sinut itseni ja peilikuvani kanssa.

Ehkä pointtini on se, että rumuudentuntoja on monenlaisia ja todellakin, asenteella on hirveän iso merkitys siinä, miten käyttäydyt, olet, suhteudut muihin ja olet kontaktissa. Masentunut ja häpeävä ihminen sulkeutuu ja välttelee katsetta. Hän työntää kaikki pois luotaan.

En sano että kaikki täällä olisivat (vain) masentuneita. Harvassa on kuitenkin sellainen ulkonäkö jolle ei voi tehdä yhtään mitään. Ja tähän liittyy myös se henkinen kunto. Hyvinvoivan näköinen ihminen vetää muita puoleensa. Nää kaikki kietoutuu niin toisiinsa..

Itse en ole ainakaan kovin ruma mutta henkisesti täysin lukossa ryhtyäkseni seurustelemaan kenenkään kanssa. Ikääkin on jo kertynyt sen verran, että kynnys aloittaa nousee koko ajan korkeammaksi. Toisaalta olen jo oppinut elämään itsekseni, joten olisinkin varmaan melko rasittava ja itsekeskeinen parisuhteessa.

Seurustelemattomuuden syynä saattaa olla myös se, että on jollakin tavalla vaikeuksissa. esim. joutunut rikoksen uhriksi, rikollisten käsiin tai esim. taloudellisesti hyväksikäytetyksi. Tuollaisessa tilanteessa oleva ei ymmärrettävästi halua tutustua lähemmin uusiin ihmisiin, jotta heille ei tulisi hankaluuksia.

Tuo sana suohirviö oi mainio. Juuri semmoinen olen. Yksin. Erona moneen muuhun, tiedän mille rakkaus tuntuu. Siitä on jo kauan. Ihana tunne oli.
Miten me yksin jääneet voidaan helpottaa oloamme ja eri syistä johtuvaa häpeäämme? Monet asiat voi tehdä yksinkin. Kivaa se ei ole, mutta ei mahdotonta. TV, netti, koti, eäimet, kirjat. Uusin mulla on radio. Kuunetelen sitä usein.

Kyllähän se naisen ainoa asia mitä miehet naista etsiessä katsovat on ulkonäkö. Jos ei ole nyt kaunotar niin ainakin pitää olla tavallinenkaan, kyllä tavallisenkin näköinen saa aina miehen, mutta jos on ruma ja miesmäisen näköinen ei todellakaan ole mahdollisuuksia yhtenekään mieheen, vaikka luonne olisi kuinka mahtava tahansa ei sillä ole mitään merkitystä. Pahinta on silti, että meille joillekin rumillekin on annettu silti halut yhtä lailla kuin kauniillekin. Eri asia jos ruma ei edes tusntisi mitään seksuaalisia haluja se olisi helpompaa, mutta ilmeisesti se on jokin rangaistus meille ehkä jostain entisestä elämästä, tiedä sitä, mutta oikein se ei silti ole, että rumat naiset joutuvat kärsimään ilman omaa syytään. Tarkoitan rumuudella sitten ihan sellaista syntymä rumuutta ei itse aiheutettua.

En ole aikoihin seurustellut. Olen YH-isä. Viimeksi lähestyessäni naista taisin puhua pelkillä konsonanteilla. Niin ne sosiaaliset taidot häviää kun ei ole omaa elämää..

Ehkei e kannaa....

Nyt lopetat haaveilen ja ryhdyt toimeen. Netti on sinulle hyvä väline tutustua uusiin ihmisiin. Laadi itsestäsi kunnon profiili, niin siitä se lähtee.

Vastauksia saat aivan varmasti. Antaisin muutaman hyvän neuvon. Tutustu mieheen kunnolla ajan kanssa. Jos mies osoittautuu hyväksi tyypiksi ja hänellä on samanlaiset toiveet ja arvot kuin sinulla, niin sitten vasta sänkyyn. Jos haluat todellakin suhteen, niin älä mene sänkyyn liian pian.. ja se tarkoittaa nyt vähintään kahden viikon tutustumista. Ja mitä kauemmin pidättäydytte, niin sitä parempi. Seksille ei pidä antautua väärien ihmisten kanssa. Siinä vain satutat itseäsi.

Kyllä täältä suomen maastakin löytyy kaiken ikäisiä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan seurustelleet. Rohkeasti vaan tuumasta toimeen!

En tiedä olisitko sen onnellisempi sitten jossain huonossa suhteessa..Toinen ihminen arvostelisi ja määräilisi sinua ja itsetuntosi olisi nollassa..Enpä siis tiedä..Luulet siis kuusta kpivuksi jos kuvittelet että seurustelusuhde tuo vain onnen elämään joillekin se ei tosiaan tuo sitä..Minullakin ainoa jonkinlainen pitkähkö suhteeni toi hyvin paljon tuskaa ja raastavuutta elämään.seurustelukumppani kun oli aika usein ilkeä ja lähti jonnekin toiselle paikkakunnalle kotiinsa ilman minua vaikka oli sovittu että.mwnnään yhdessä yms yms..Eli suudella voit joskus kun korona hilliintyy niin jotakuta suurin piirtein tuntematonta,sellaisenahan tuntemattomana se toinen kuitenkin pysyy aina vaikka olisit monta kymmentä vuotta yhdessä jonkun kanssa niin kyllä hän voi tehdä.katoamistemoun esim tai muuta yllättävää yhtä äkkiä että eipä muuta varmaan maailmassa ole kuin jonkun näköinen muutos!..Jos ei ole muka rakkaus suhdetta niin kukaan ei myöskään voi repiä henkisesti sitä sydäntäsi rinnastasi eli ei voi sinua särkemällä haavoittaa ;ajattelepa sitä toisesta puolesta asiaa!..

En ole itsekään koskaan seurustellut. Olen varsin introvertti ja teini-iässä olin myös äärimmäisen ihmisarka. En juuri liikkunut sisältä ulos. Eipä silti, en tykkää liikkua edelleenkään kovin paljon.
Kyllä tietenkin se kaipuu kumppanista on ollut olemassa. Toisaalta olen pärjännyt ja viihtynyt yksinkin ja harrastukset olleet sen mukaisia. Ystäviä ja kavereitakaan ei juurikaan ole, en ole osannut solmia niitäkään ihmissuhteita. Liika sosiaalisuus toki alkaisi myöskin väsyttää. Silti toki se yksinäisyys ja kumppanin kaipuu on ajoittain todella vahvaa. Mielessään toivoo, että potentiaalinen vastakumppani olisi hieman samantyylinen.
Itse olen mies ja 40 vuotta.

Mitä sulle kuuluu nykyisin? Onko löytynyt viereen ketään?