Enneunia?

On alusta asti ollut todella epätodellinen olo ja hirveä tunne siitä että kaikki ei ole hyvin. Nyt viime viikkoina olen nähnyt hirveästi painajaisia siitä että saan keskenmenon ja että lapsi syntyy kuolleena jne. Viime yönä heräsin tuskaisena ja hikisenä. Näin unta että lapsi syntyi aivokuolleena.
Olo on aivan hirveä. En saa nukuttua kunnolla.. Hirveä stressi ja pelko koko ajan ja painajaiset eivät sitä yhtään helpota. Rakennenultra 2 vkon päästä ja pelottaa mennä sinne.. Dopplerin ostin rauhottaakseni omaa mieltäni mutta kun se dopplerikaan ei kerro jos jokin on vialla. Pelkään että ultrassa sanotaan että lapsi ei selviydy.
Onko muita jolla on tämmöstä?
4142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä näin raskauden puolivälistä asti unia, joissa synnytin kuolleen, kädettömän, jalattoman, päättömän vauvan tai jopa pelkän vauvan torson. Välillä unissa vauva ei ruvennut synnyttyään hengittämään tai veri ei kiertänyt ja vauva oli ihan sininen. Pahimpia olivat unet, jossa vauva oli ihan kuolemankielissä eikä henkilökunta huomannut mitään ja minä yritin huutaa niille, että hoitaisivat mun vauvaa, mutta ne sanoi että se on ihan kunnossa. Eihän ne unet mukavilta todellakaan tunnu, mutta luulisin että kyse on vain siitä että yön aikana purat tunteitasi ja tuntojasi vauvan suhteen. Eli huolehdit lapsesta ja kiintymyssuhde vauvaan alkaa nyt todella kehittyä. Aivot ja pääkoppa käy kaikenlaisia asioita läpi unessa ja valmistavat sinua äitiyteen, ei sen kummempaa. Koeta olla stressaamatta liikoja, se stressaaminen on huonompi asia masuasukille, kuin pahat unet. Tiedän kyllä että huonon yön ja pahojen unien jälkeen koko seuraavan päivän on paha mieli ja sellanen outo olo kun käy läpi sitä unta koko aja, mutta muista että se on kuitenkin vain unta, ei totta.

Äänestä

moi, mä näin noilla viikoilla ja siitä vielä paljon pidemmällekki unia epäonnistuneista synnytyksistä, viitosista, vammaisuudesta, ja ties mistä kolmijalkaisista vauvoista. Neuvolassa kun mainitsin asiasta niin ne sano että on kovinkin yleistä tuommonen, että äidin kroppa valmistautuu äitiyteen erilaissin kkeinoin ja yksi niistä on unet. Hormoonit ku lisätään sekoittamaan pakkaa niin tulos on kamalat painajaiset. itsellä nyt menossa 37 ja iime yönä piiiitkästä aikaa synnytin, ja tänää aamulla taas olen niiin väsynyt raskaasta yöstä. :D Unet on kyllä mun osalta ainaki muuttuneet positiivisemmiksi ja kuten viime yönäki, synnytys onnistui oikein hyvin. :) ehkäpä siis oikeassakin elämässä kaikki menee hyvin...

Äänestä

Aloin näkemään painajaisia keskenmenosta ja kohtukuolemasta jo melkein heti saaatuani tietää raskaudesta, eivätkä ne unet ole vieläkään jättäneet minua rauhaan.

En ole osannut nauttia raskaudesta pelon takia ettei kaikki ole hyvin, mutta se pelko johtuu pitkälti siitä että minulla on yksi keskenmeno takana ja olen sairas, eikä se sairaus hyväksi ole sikiöllekkään.
Ennen raskautta en tiennyt sairaudestani, tai tiesin toki, mutta luulin olleeni parantunut(olikin jäänyt piileväksi) ja tyhmintä tässä on se että sairauttani ei voida hoitaa raskauden aikana.

Ultrissa ei olla havaittu mitään poikkeavaa, mutta ahdistavaa on se että niitä ei enää tehdä, ellei sitten muita ongelmia ilmene. Sairauteni ei riitä perusteeksi tarkkailla sikiön vointia ultrassa.

Ei noista painajaisunista kannattaisi hirveätä stressiä ottaa, sillä todennäköisesti ne ovat kaikki vain heijastumia peloistamme joita sitten käydään läpi untenmailla.

Raskausaikana monet näkevät painajaisia, eivätkä ne aina liity raskauteen, mutta raskaushormoonit ovat usein syynä niihin painajaisiin.
Ainakin omien raskauksieni kohdalla olen huomannut että raskaana ollessa tulee nähtyä paljon painajaisia ja ne ovat olleet hyvinkin ahdistavia ja todentuntuisia siitäkin huolimatta että osa niistä on olleet sellaisia, mitä ei todellakaan todellisuudessa tapahdu.
Esikoista odottaessani näin paljon painajaisia siitä että unessakin olin raskaana, mutta raskaudesta huolimatta vedin kännit. Keskenmenounia tai vastaavia en silloin nähnyt kuin kerran muistaakseni.

Hyvin paljon uneni ovat pyörineet kuitenkin samalla teemalla eli sillä etttä jollekkin käy/tehdään jotain pahaa.

Ja vielä tahdon painottaa sitä ettei noista unista kannata välittää, vaikka ne pahoilta tuntuvatkin ja saavat ehkä lisää pelkäämäänkin. Pelosta ne kuitenkin johtuvat todennäköisesti joten ei tarvitsisi pelätä että ne enteilisivät että jotain on vialla, tai menee vikaan.

Äänestä
  • Yksi syy miksi pelkään näitä painajaisia on että sain reilu 6kk sitten keskenmenon ja n. pari viikkoa ennen olin alkanut näkemään painajaisia että sain keskenmenon ja uiskentelin veressä jossa oli kuolleita vauvoja..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv 18+3 kirjoitti:

On alusta asti ollut todella epätodellinen olo ja hirveä tunne siitä että kaikki ei ole hyvin. Nyt viime viikkoina olen nähnyt hirveästi painajaisia siitä että saan keskenmenon ja että lapsi syntyy kuolleena jne. Viime yönä heräsin tuskaisena ja hikisenä. Näin unta että lapsi syntyi aivokuolleena.
Olo on aivan hirveä. En saa nukuttua kunnolla.. Hirveä stressi ja pelko koko ajan ja painajaiset eivät sitä yhtään helpota. Rakennenultra 2 vkon päästä ja pelottaa mennä sinne.. Dopplerin ostin rauhottaakseni omaa mieltäni mutta kun se dopplerikaan ei kerro jos jokin on vialla. Pelkään että ultrassa sanotaan että lapsi ei selviydy.
Onko muita jolla on tämmöstä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu