miten vaikea päästä opiskelemaan LTO:ksi JKL:ään?

Hei!
Eli, olen kuullut että Jyväskylän yliopiston kasvatustieteelliseen on vaikea päästä. Onko totta? Haluaisin lastentarhan opettajaksi.
Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2003 ja keskiarvoni on n. 7.2 ja kirjoitin C:n paperit. Olen ollut nyt syyskuusta asti töissä päiväkodissa, esikouluryhmässä. Lisäksi olen tehnyt vapaa-aikana lastenhoitotyötä noin 500 tuntia.( Mannerheimin lastensuojeluliiton kautta).
Olen myös toiminut erään perhepäivähoitajan sijaisena. Vaikuttaako tämä työkokemus mitenkään?
Tahdon todella tuonne kouluun!
1730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tilaapa hakuopas tai mene yo:n nettisivuille. Pisteet on apuna pääsykokeeseen, mutta sitten oot omillasi kokeessa, ryhmätilanteissa, haastattelussa ja taitoainetilanteissa. En tidä tarkalleen, että onko nuo kaikki osiot vielä olemassa. Kaipa. Voi olla tiukkaa pääsykokeisiin pääsemisen kanssa noiden todistusten puitteissa. En osaa sanoa, että mahtaako työkokemus kompensoida tuota puolta. Taitaa olla niin, että ne, jotka oikeesti haluaa alalle (eikä esim OKL:ään) eivät pääse edes pääsykokeisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kaipaava. kirjoitti:

Hei!
Eli, olen kuullut että Jyväskylän yliopiston kasvatustieteelliseen on vaikea päästä. Onko totta? Haluaisin lastentarhan opettajaksi.
Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2003 ja keskiarvoni on n. 7.2 ja kirjoitin C:n paperit. Olen ollut nyt syyskuusta asti töissä päiväkodissa, esikouluryhmässä. Lisäksi olen tehnyt vapaa-aikana lastenhoitotyötä noin 500 tuntia.( Mannerheimin lastensuojeluliiton kautta).
Olen myös toiminut erään perhepäivähoitajan sijaisena. Vaikuttaako tämä työkokemus mitenkään?
Tahdon todella tuonne kouluun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu