hetero ja kuinkas kävikään... en ymmärrä mikä minuun on mennyt. Olen ihastunut naiseen, enkä saa häntä mielestäni vaikka kuinka yritän. Hän tulee mieleeni jatkuvasti. Kaikki miten hän katsoo, hymyilee, sanoo jne. tulee päivän mittaan kymmeniä kertoja mieleen, vaikka yritän todella aktiivisesti karistaa hänet mielestäni. Olemme molemmat naimisissa ja hän on minua myös reilusti nuorempikin. Kertokaa mistä tämä johtuu, miksi en saa häntä mielestäni? Miten tällaiseen ahdinkoon voi ajautua, sillä tilannehan on aivan mahdoton. Molemmat naimisissa, perhe jne. Onko jokin keino millä saisin hänet mielestäni? Tilannetta ei varmaan paranna, että näen häntä päivittäin ja joudun hänen kanssaan puheisiin.
En enää pysty kunnolla keskittymään työhöni, yöuneni karsii...
En enää pysty kunnolla keskittymään työhöni, yöuneni karsii...
Vastaukset 1
Vanhimmat
kävi minulla. Tiesin olevani todellisuudessa jotain muuta kuin hetero jo nuoruudestani lähtien, mutta jotenkin en osannut suuntautua siten. En saanut ajatustani irti tuosta naisesta ja tuskailin oman avioliittoni sekä perheeni kanssa, joka tuntui olevan "vaakakupissani" kakkonen. Jostain syystä löysin miehestänikin viime vuosien ajalta pelkkiä vikoja ja seksi hänen kanssaan alkoi jopa inhottamaan. En pystynyt antamaan miehelleni sitä mitä hän vaati ja tämä taas vaikeutti tilannetta entisestään. Mieheni ei pystynyt tyydyttämään tarpeitani mitenkään ja päädyin lopulta jättämään hänet ... ja siinä ohessa menetin myös jotain teini-ikäisissä lapsissani. Tuo rakkauteni kohde ei kuitenkaan koskaan vastannut fantasioitani ja huomasin näin jälkikäteen tehneeni virheen hänen suhteensa. Olen jo pitkään "tarponut" asian kanssa enkä kuitenkaan löytänyt sitä fantasioideni naista jota mielessäni kaipaan. Seksuaalisia kokemuksiaki olen saanut jopa epätoivoisien yritysteni kanssa, mutta niistä on jälkikäteen jäänyt mieletön morkkis. Nyt näin myöhemmin olen myös kokenut, että tunnen jotain miestäni kohtaan ja ehkäpä myös kaipaan hänenkin kosketustaan. Tämä on tietenkin myöhäistä vaikka tiedän mieheni tunteet minua kohtaan, sillä hän jäi erossamme jalkoihini. Kun mieheni nyt vihdoin on löytänyt ehkä sen uuden rakkauden, en vain tohdi mennä siihen väliin ... näin olen tyttärelleni luvannut. Elämä on minulle avoin, mutta jotenkin tyhjää. Onko vastaavia kokemuksia ja sielunkumppaneita?