Minä ja ystäväni haluaisimme lähteä jonnekin, mutta kohteen valinta tuottaa päänvaivaa. Olen itse 18 vuotta ja ystäväni 16. Matkustus ajalla ei ole niinkään merkitystä, mielellään tietysti talvella/syksyllä ettei mene Suomen kesä hukkaan. Ystävälläni on kova hinku lämpimään, joten matkakohteen tulisi olla lämpimässä maassa. Lisäksi olemme molemmat opiskelijoita, joten hinnan tulisi olla mahdollisimman alhainen. Olemme molemmat naisia, joten matkakohteen turvallisuus olisi myös otettava huomioon. Shoppailumahdollisuudet ovat plussaa. Löytyykö näillä kriteereillä mitään sopivaa?
Apua kohteen valintaan
1
396
Vastaukset
- Sokol
Kuinka lämmintä pitäisi olla?
Suosittelen matkaa toukokuussa-kesäkuun alussa Sloveniaan. Sisältö: kaupunkimatkailua ja kulttuuria Ljubljanassa, joka on nuorekas ja vireä yliopisto- ja pääkaupunki; sieltä parin päivän käynnit Blediin, joka yksi maailman kauneimmista paikoista ja lisäksi Välimeren rannalle, Koperiin, Izolaan, Portoroziin tms. Finnair lentää suoraan Ljubljanaan. Perillä voi yöpyä hostelleissa. Matkanteko maan sisällä esim. busseilla ei ole kallista. Maassa käytetään euroja eikä turvallisuudessa ole valittamista. Alueella käy runsaasti nuoria reppumatkailijoita, joilta saa hyviä vinkkejä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti28645954Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5211483Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy24211080Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump399860Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908688Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2916766Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j33563Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti33450Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.333197Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle43023