Onko täällä bulimiasta parantuneita? Voitteko kertoa miten parantua? Kauanko olette olleet terveitä? Kauan sairastitte? Mitä oireita saitte, mitä jäi parantumisenkin jälkeen?
Kiitos paljon, tarvitsen apua
Kiitos paljon, tarvitsen apua
Parantuminen
justshe
2339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No en tiedä voinko koskaan parantua täysin. Nyt kuitenkin tuntuu paremmalle. Pisin tauko koskaan on meneillään tällä hetkellä, viimeksi oksensin joskus lokakuun lopussa. Kertaakaan ei ole tehnyt edes mieli oksentaa, jota ihmettelen suuresti :D
Bulimiaa tuli sairastettua reilu pari vuotta. Kun miettiikin niitä aikoja niin todella toivon, etten koskaan palaa siihen helvettiin. Ei ole sen arvoista. Kuvottavaa miten turvoksissa naamakin oli joinakin päivinä, eikä jaksanut oikein mitään koskaan. Tietysti sitä alko loppuaikoina jo pelkään oman terveytensä puolestä: hampaaat, sydän ym.
En osaa sanoo mikä mut sai lopettamaan oksentelun, ehkä säännölliset ruoka-ajat liikunta. jollain tapaa olen hyväksynyt itseni ja oman kroppani, olin sitten 5kg laihempi tai lihavempi niin ei se tee musta kauniimpaa tai onnellisempaa.
Kiitos vastauksesta pisara_ :)
Mä kanssa pelkään jo terveyden puolesta, vaikka bulimiani ei olekaan kaikista rankinta muotoa. Joskus voi olla kuukauden taukojakin... Iho on kuitenkin kuiva ja siinä on jo ihottumaa. Hiukset on ohnetuneet huomattavasti, ja latvat haarottavat. Silmänaluset on aina tummat, jotain vitamiininpuutetta luultavasti. Vatsa on jatkuvasti turvoksissa ja täyttä ilmaa. Kurkku haavoittuu herkästi. Nälän tunne on jotenkin häiriytynyt, kun tunnen nälkää aina juuri syötyäni. Olen yrittänyt säännöllisiä ruoka-aikoja, vaihtelevalla tuloksella. En kiellä itseltäni mitään, sillä sitäkin on kokeiltu, eikä sen onnellisemmaksi tultu. En yritä laihduttaa. Toki ahmimisen jälkeen turvonneena tuntuu kuin olisi maitovalas, mutta muuten olen sinut itseni kanssa. Ärsyttää aina lukea "ammattiauttajien" kertomuksia, joissa bulimikko useimmiten on teinityttö, joka yrittää epätoivoisesti laihduttaa, vaikka laiha jo onkin. Olen jo 19-vuotias, en siis ihan pikkutyttö, vaikka nuori olenkin. Ja bulimiani kehittyi BEDistä, en yritä laihduttaa, kuten aiemmin totesinkin. Olen myös normaalinpainon keskivälissää painoni kanssa. Suurin haaveeni olisi vain päästä eroon ahmimisesta ja oksentamisesta. Olisi ihana kyetä ostamaan ruokaa kaappeihin, kun omassa kodissakin asun, ilman että ne olisi pakko sieltä heti syödä :( Ja olisi ihana kuluttaa illat vaikkapa mieluummin opiskeluun ja urheiluun, kuin ahtamiseen ja oksentamiseen ja masisteluun. En myöskään nauti syömisestä, vihaan joka hetkeä kohtauksen iskiessä. Enkä suunnittele ahmimisiani etukäteen tai osta ruokaa ahmimista varten. Herkkuja syön harvoin, ahmiessa saattaa suusta mennä alas niin omenat kuin kaurapuurokin. Syömisestä nautin ainoastaan seurassa, mikä sekin on "ammattiauttajien" kertoman mukaan epätyypillistä bulimikolle. Eiväthän bulimikot halua syödä muiden ihmisten seurassa.
Luulen, että tällä hetkellä suurin syy siihen, etten kykene täysin lopettamaan, on yksinäisyys.
Toivottavasti löytyy lisää paruntumis-/melkein parantumistarinoita :)