~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Yksin olin jäänyt
Pakenin julmaa maailmaa
Halusin löytää turvapaikan
Pahuudelta piiloutua
Metsässä harhailin
Eksyin pimeyteen, pakkaseen
Kaaduin kylmään lumeen
Halusin vaipua iki-uneen
Kuu taivaalla loisti
Lumen peitossa oli maa
Tuskaa ei poistanut mikään
Halusin siirtyä toiseen maailmaan
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ikuiset lumihiutaleet
2
190
Vastaukset
- lumileijona
On suuri kun tuossa tilanteessa kulkee metsään,
yhtä äkkiä se pimeä ja hieman peloittava metsä muuttuukin,
elämää ylläpitäväksi ja valoisaksi sekä syliäkin lämpöisemmäksi rauhan tyys sijaksi.
(Tähän aikaan vuodesta)
Mutta sekin on vain aistien harhaa,
kuten niin moni asia elossamme.
Ehäpä löydät runoihisi sitä kevään muassaan tuomaa solinaa ja elämän voimaa.
Sellaista toivon sinulle oikeaankin elämään.
Oli hyväksi lukea runosi.
Kiitos. melkein satuttava runo ihmisen yksinäisyydestä
ja halusta siirtyä ajasta iäisyyteen. Vaikka kuinka
se tuntuisi oikealta, niin parempi kuitenkin on aina
odottaa, että Korkein katkaisee elämän.
Valoa ja voimia päiviisi, aurinko löytää vielä Sinut !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617