Näin venemessujen kynnyksellä alkaa taas venekuume iskeä mieheen. Tilanteeni on nyt sikäli onnekas, että sain edellisen Baylinerini syksyllä myytyä, joten tästä on helppo lähteä puhtaalta pöydältä etsimään korvaavaa paattia tilalle. Jenkkityyppinen midcabin ratkaisu on meille täydellinen, joten sellainen on tulossa myös seuraavaksi paatiksi. Parin beikun kokemuksien jälkeen ajattelin, että voisin vaihtaa merkkiä. Mielessä ovat olleet lähinnä Sea Ray ja Chris-Craft, joista jälkimmäisten saatavuus Suomessa on valitettavasti erittäin heikko. Muitakin vaihtoehtoja toki harkitsen, jos jollakin hyviä ehdotuksia on. Kokoluokka mitä haen on 28-30 jalkaa ja vuosimalli 1995-2000 tai sanotaan näin, että hintaluokka maksimissaan 50-60 tuhatta. Ajotunteja meille tulee kaudessa vain noin 50, joten uskoisin bensakoneiden olevan meille selvästi järkevämpi vaihtoehto, ellei sitten jostain löydy sopivaa diesel-venettä erittäin sopivaan hintaan. En nimittäin ole innostunut maksamaan kymmeniä tuhansia ekstraa dieselistä. Käsiteltävyyden ja turvallisuuden nimissä kaksi moottorinen vene olisi ensisijaisesti hakusessa, mutta tästä olen toki valmis tinkimään, mikäli muuten löytyy sopiva laitos.
Onko täällä ihmisiä joilla olisi omakohtaisia kokemuksia 28-30 jalan Sea Raysta tai Chrisusta? Plussat ja miinukset?
Ohessa muutama Sea Ray kotimaan tarjonnasta:
http://www.nettivene.com/277709
http://www.nettivene.com/353152
http://www.nettivene.com/356539
http://www.nettivene.com/356539
Ja pari chrisua jenkeistä:
http://se.yachtworld.com/baatar/2000/Chris-craft-308-Express-1978169/country.usa
http://se.yachtworld.com/baatar/2000/Chris-craft-308-Express-1272463/country.usa
Midcabin jenkkivene?
4
890
Vastaukset
- 3X,voimaa,muut käytt
Tehdään nyt kun on mahdollisuus samoin kuin kaikki muut maailmassa....
Valitse 3x- pituinen esim. Sea Ray, Chris Craft tai Fairlane kahdella moottorilla.
Vaadi tarjoukseen tarkat ja sitovat erittelyt :
valtameren rannikon hyäksynnästä ja muista käyttäjistä ko.ympäristössä ko. moottoreilla,
ko. vetotavalla ko. vuonna,
hyväksymiskilvestä,
painosta, kantavuudesta,
syvästä v-kulmasta, - Kevättä odotellessa
Paljon olen tsekannut jenkkiveneitä.Olen huomannut että veneissä ei ole kovin paljon erilaisuuksia.Sea ray on vanha hyvä venemerkki,mutta vastaavia on Esim.Chaparral Signatur.Glastron Gs 289.Lisävarusteet nostaa veneen hintaa roimasti.Mulla meni 96000 Euron veneeseen lisävarusteisiin noin 35000 Euroa,mutta ompahan vene viimosen päälle,ei mitään puutu,ku sauna ja poreallas.
Hyviä venekauppoja sulle- sallapor
Miksi kukaan ei toteuta poreallasta siten, että ilmarenkaalla varustettu pussi lasketaan täyteen merta ja lämmitetään joitakin asteita moottorin hukkalämmöllä. Sitten porepumppu pohjalle.
Vaikea käyttää ajon aikana, mutta jos ei ole henkilökuntaa, ei ajon aikana paljon muutakaan voi tehdä. - venekuume
sallapor kirjoitti:
Miksi kukaan ei toteuta poreallasta siten, että ilmarenkaalla varustettu pussi lasketaan täyteen merta ja lämmitetään joitakin asteita moottorin hukkalämmöllä. Sitten porepumppu pohjalle.
Vaikea käyttää ajon aikana, mutta jos ei ole henkilökuntaa, ei ajon aikana paljon muutakaan voi tehdä.vastausten tasokkuus saa hyvälle mielelle... Kiitos kuitenkin nimimerkille "kevättä odotellessa" järkevästä kommentista. Uudessa veneessä varusteet tosiaan maksavat hunajaa, mutta onneksi käytetyssä niistä ei pahemmin ekstraa tarvitse maksella.
Lisää järkeviä kokemuksia tai mielipiteitä aiheesta, kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112942Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U461921Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1411703SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1011703Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin761428- 71981
Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse
Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän11908Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä185856- 54792
- 17764