uskallatko?

Moi!
Mulla kohta 2v poika, jota kovasti yritimme ja toivoimme pidemmän aikaa ja vihdoin onneksi saimme. Alku ei sitten ollutkaan niin ihanaa kun kuvittelin ja itseltäni toivoin. Tuli synnytyksen jälkeinen masennus tai ainakin väsyin ja ahdistuin aivan totaalisesti. Jonkinlaista apua sain neuvolapsykologin juttusilla käynneistä ja vertaistukiryhmästä. Lapseni oli ns. vaativa vauva, nukkui hyvin lyhyitä pätkiä ja yleensäkin keskimääräistä vähemmän ja hereillä ollessa vaati virikettä/kanniskelua ym. jatkuvasti, selällään tai paikallaan ei suostunut olemaan, oli itkuinen. Olin kuitenkin päättänyt että minähän jaksan ja olen onnellinen enkä sitten jaksanutkaan enkä ollut onnellinen. Fyysinen väsymys vain korosti pahaa oloa, päivät olivat pelkkää suorittamista ja selviytymistä ja pelkäsin öitä ja itkua. Nyt mulla menee jo ihan kivasti, käyn töissä ja kotonaolo ei enää niin ahdista vaikka jonkinlaista suorituspainetta tunnen koko ajan lapseni kanssa ollessa, en osaa rentoutua. Nykyään osaan kuitenkin nauttia hänen kanssaan olosta, tuntea suurta rakkautta ja ikävää kun ollaan erossa ja hän on ehdottomasti tärkeintä mitä minulle on tapahtunut. Lisäksi yritän kovasti hyväksyä, että olen "itsekäs" eli tarviin myös omaa aikaa esim jumpalla käyntiin ja kavereiden tapaamiseen ym normaalia mitä tein ennenkin, tietty niissä puitteissa mitä voi järjestää.

Nyt kiinnostais tietää, kuinka moni "kohtalotoveri" on uskaltautunut yrittämään/saamaan toisen lapsen? Onko jollakin jäänyt lapsiluku yhteen ns. rankan alkutaipaleen takia? Mä toisaalta haluaisin, mutta en uskalla, niin kamalaa on ollut. Miten sen kakkosen kanssa on mennyt? Miten ootte pärjänneet niin fyysisesti kun psyykkisesti? Olis kiva kuulla tarinoitanne, kun toisaalta haluaisin yrittää vielä kakkosta, mutta pelkään...
0386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

uskallanko? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu