Miksi on niin vaikeaa,
sanoa : pidän sinusta.
Miksi rakennan muurit,
kaivan aina esiin esteet,
kun en ole rampa,
osaan kiivetä!
En ole huono,
miksi vikisen kuin hiiri
ja loputtomiin torjun,
etten joutuisi hylätyksi.
Puhun aidanseipäistä,
kun en uskalla puhua aidasta,
tallon itseäni aidan rakoon,
jottei kukaan minua tallaisi!
En aio enää pelätä,
en itseäni säästellä,
Tempokoon tuuli,
lähden sen matkaan!
yli kaiken pelkään
hylkäämistä.
sanoa : pidän sinusta.
Miksi rakennan muurit,
kaivan aina esiin esteet,
kun en ole rampa,
osaan kiivetä!
En ole huono,
miksi vikisen kuin hiiri
ja loputtomiin torjun,
etten joutuisi hylätyksi.
Puhun aidanseipäistä,
kun en uskalla puhua aidasta,
tallon itseäni aidan rakoon,
jottei kukaan minua tallaisi!
En aio enää pelätä,
en itseäni säästellä,
Tempokoon tuuli,
lähden sen matkaan!
yli kaiken pelkään
hylkäämistä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mua itketti tää, kun juuri luin. Muuta en sano.
Kukaan haluaisi tulla.
Mutta joskus niinkin
voi käydä.
Siksi rakennat muurin
ettei se
pilkka pistävä osuis
arkaan sisimpään !
Mi haavoilla on
ennestään.
Mut muurin tuon
alla /takana
kaipaat kosketusta..
Sanaa ystävän
Rakastavan.
Mut ystävä tuo
jää niihin aidan seipäisiin..
Pistäviin.
Vaik luokse tahtois hän.
hänelle, sen mitä itse pelkäät eniten -
hiukan ennenaikaisesti, kun jäin miettimään runoa. Tuttuja tunnelmia siinä, asetuin molempiin rooleihin ja päädyin sitten tuohon kommenttiin. Mutta oikeastaan siinä taitaa helposti hylätä sen oman mahdollisuutensa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Itsensä laittaminen alttiiksi haavoittumiselle vaatii rohkeutta.
Kiitos ajatuksista, joita runosi synnytti.
-Ei, ei, sanoo virallinen siili,
puhuu virallisia,
vaikka miettii runollisia.
Alkaa puhua rikkinäisestä autosta,
kun toinen puhuu illallisesta kahden.
Vahingossakaan hänen huuliltaan
ei irtoa pienintäkään merkkiä,
että voisi pikkuriikkisenkään,
se toinen kiinnostaa.
Koska ainahan voi sattua,
että se ei olisikaan totta!
Varmuushan on tärkeintä,
siksi kannattaa odottaa
tuhat talvea, yksin!
Ties mikä oli miehiään,
huh, mutta onnistuin!
Kaiken onnea muistuttavankin
sujuvasti kiertämään!
Ja jälleen, niin turvallisesti yksin!
Mutta mitä tehdä
kun alakulo katkeruudelle kättä lyö,
ja niin kaivertaa.