Tiedän millainen olet. Silti joskus olit rakkain.

En mielelläni. Olen ihan tietoinen mitä siellä on.

Mä olen miettinyt sen koko asian puhki.
Muistan sen ilmeen. Se vaikutti muhun. Sillä tavalla siis, että olisin kiepsahtanut sen kaulaan ja pussaillut kasvot täyteen suukkoja mistään välittämättä, jos se olisi ollut yksin.

Mulle jäi ihan hyvä olo siitä, millainen olin. Ennen murehdin siitä paljonkin. Siis silloin ennen kuin tämä lopahti. Murehdin tosi paljon vanhoista hetkistä, jolloin käyttäydyin väärin, omista typeryyksistä, siitä etten kerro tarpeeksi kuinka tykkään, etten riitä, että ahdistan, siitä että joku tuttu vahingossa tietää ja tavallaanhan se on mun vika vaikkei ollut, siitä että mun tutut on typeriä enkä ollut kiinnostunut tarpeeksi aikaisemmin lukemaan oudoille kirjaimille kirjoitettuja viestejä, että olisin tajunnut mitään. Siitä tunsin aika pahaa mieltä, että ihan kuin en olisi kuunnellut häntä kunnolla. Kun en tarpeeksi jaksanut selvittää asiaa/ajattelin enimmäkseen sattumaa. Mutta enää mä en niinkään murehdi. Tuntuu turhalta ja turha itsensä syyttäminen katosi muun alle.
Kukaan ei ansaitse tietynlaista kohtelua ja pahoja loukkauksia, oli käyttäytynyt miten vain. Se vika on aina siinä loukkaajassa, jos oikein kunnolla yrittää haavoittaa. Niin kuin minussakin on ollut, pyysin sitä kyllä anteeksi joskus.
Mutta se, mikä minua loukkasi.. Kukaan ei omilla teoilla voi sellaista kohtelua ansaita. Siitä hetkestä jäi ihan hyvä olo itselle, koska niihin aikoihin minulla oli sellaisia kokemuksia, jossa olisin voinut käyttäytyä väärin, mutta en tehnyt niin. Muun muassa se, että vein silloin vettä entiselle poikaystävälleni ja se yritti viimeisenä oljenkortenaan kosia. Kauniisti, päättäväisesti ja kaikenlaisia vaihtoehtoja ehdottaen. Sanoin kaikkeen ei ja kerroin syyn miksi ei. Muistan sanoneeni, että rakastan sitä toista enkä ikinä edes ajatuksissa voisi satuttaa sitä sillä tavalla. Vähän ironiseltahan sitä tuntuu nyt muistella. Oli silloin muitakin hetkiä ja niissäkään ei kertaakaan edes päähän tullut, että tekisi jotain epäkunnioittavaa. Muitakin juttuja, esim. lyhensin yhtä matkaa puoleen, koska en halunnut olla pois kotoolta niin pitkään hänestä johtuen. Minulle on jäänyt sellainen olo, että olin niin hyvä kuin siinä tilanteessa pystyin. Ei ole minun vikani millaisia asioita toinen tekee. Siitä, mitä itse teen voin vain olla vastuussa.
Sen jälkeen mulla tunteet lopahti ja olen ollut täysin erilainen. Siksi, koska tuntuu siltä. Ja koen edelleen tekeväni oikein, koska tunteita on jäljellä aika vähän ja pääsääntöisesti yritän vain jatkaa omaa elämääni. En edes pyri kohtelemaan lämpimästi. Minusta me emme ole sellaisessa tilanteessa. En ainakaan itse ole kokenut niin puoleen vuoteen. Katson vähän eri näkökulmasta nykyään eikä kukaan voi olettaa, että asiat ovat samanlaisia sen jälkeen, kun ne itse tahallaan rikkoo. Tuli mieleen kaksi asiaa täältä. Muistan jonkun viisaita ja hauskoja ajatuksia kirjoittaneen ihmisen kirjoittaneen, että ei pidä aliarvioida tyynynpäälisen vaikutusta unen laatuun. Tai jotain sellaista. En enää unelmoi. Unelmointi kuoli tyynynpäälisen vaihdossa, sen mukana helposti lähtee muukin. Kädet ovat aika tärkeä osa päiväunia, sen jälkeen ei enää tehnyt mieli ajatella niitä. Enemmänkin tuli mieleen, että oksettavaa ja typerää, hankin muuta ajateltavaa. Ja jos ennen on ollut kauhean vahva tunne, että haluaa lämmittää toisen käsiä, huolenpidon tunne kulminoitunut niihin, niin ymmärrettävästi silläkin oli hauska loppu. Minusta minun kokemuksiani ei oikein ole ymmärretty. Mutta koskapa olisikaan. Olen ilmeisesti valkokangas, johon voi heijastaa kaiken negatiivisen itsestä ja muista.
Jatkuu

Kaikissa on virheitä kirjoitti:

Mä olen miettinyt sen koko asian puhki.
Muistan sen ilmeen. Se vaikutti muhun. Sillä tavalla siis, että olisin kiepsahtanut sen kaulaan ja pussaillut kasvot täyteen suukkoja mistään välittämättä, jos se olisi ollut yksin.

Mulle jäi ihan hyvä olo siitä, millainen olin. Ennen murehdin siitä paljonkin. Siis silloin ennen kuin tämä lopahti. Murehdin tosi paljon vanhoista hetkistä, jolloin käyttäydyin väärin, omista typeryyksistä, siitä etten kerro tarpeeksi kuinka tykkään, etten riitä, että ahdistan, siitä että joku tuttu vahingossa tietää ja tavallaanhan se on mun vika vaikkei ollut, siitä että mun tutut on typeriä enkä ollut kiinnostunut tarpeeksi aikaisemmin lukemaan oudoille kirjaimille kirjoitettuja viestejä, että olisin tajunnut mitään. Siitä tunsin aika pahaa mieltä, että ihan kuin en olisi kuunnellut häntä kunnolla. Kun en tarpeeksi jaksanut selvittää asiaa/ajattelin enimmäkseen sattumaa. Mutta enää mä en niinkään murehdi. Tuntuu turhalta ja turha itsensä syyttäminen katosi muun alle.
Kukaan ei ansaitse tietynlaista kohtelua ja pahoja loukkauksia, oli käyttäytynyt miten vain. Se vika on aina siinä loukkaajassa, jos oikein kunnolla yrittää haavoittaa. Niin kuin minussakin on ollut, pyysin sitä kyllä anteeksi joskus.
Mutta se, mikä minua loukkasi.. Kukaan ei omilla teoilla voi sellaista kohtelua ansaita. Siitä hetkestä jäi ihan hyvä olo itselle, koska niihin aikoihin minulla oli sellaisia kokemuksia, jossa olisin voinut käyttäytyä väärin, mutta en tehnyt niin. Muun muassa se, että vein silloin vettä entiselle poikaystävälleni ja se yritti viimeisenä oljenkortenaan kosia. Kauniisti, päättäväisesti ja kaikenlaisia vaihtoehtoja ehdottaen. Sanoin kaikkeen ei ja kerroin syyn miksi ei. Muistan sanoneeni, että rakastan sitä toista enkä ikinä edes ajatuksissa voisi satuttaa sitä sillä tavalla. Vähän ironiseltahan sitä tuntuu nyt muistella. Oli silloin muitakin hetkiä ja niissäkään ei kertaakaan edes päähän tullut, että tekisi jotain epäkunnioittavaa. Muitakin juttuja, esim. lyhensin yhtä matkaa puoleen, koska en halunnut olla pois kotoolta niin pitkään hänestä johtuen. Minulle on jäänyt sellainen olo, että olin niin hyvä kuin siinä tilanteessa pystyin. Ei ole minun vikani millaisia asioita toinen tekee. Siitä, mitä itse teen voin vain olla vastuussa.
Sen jälkeen mulla tunteet lopahti ja olen ollut täysin erilainen. Siksi, koska tuntuu siltä. Ja koen edelleen tekeväni oikein, koska tunteita on jäljellä aika vähän ja pääsääntöisesti yritän vain jatkaa omaa elämääni. En edes pyri kohtelemaan lämpimästi. Minusta me emme ole sellaisessa tilanteessa. En ainakaan itse ole kokenut niin puoleen vuoteen. Katson vähän eri näkökulmasta nykyään eikä kukaan voi olettaa, että asiat ovat samanlaisia sen jälkeen, kun ne itse tahallaan rikkoo. Tuli mieleen kaksi asiaa täältä. Muistan jonkun viisaita ja hauskoja ajatuksia kirjoittaneen ihmisen kirjoittaneen, että ei pidä aliarvioida tyynynpäälisen vaikutusta unen laatuun. Tai jotain sellaista. En enää unelmoi. Unelmointi kuoli tyynynpäälisen vaihdossa, sen mukana helposti lähtee muukin. Kädet ovat aika tärkeä osa päiväunia, sen jälkeen ei enää tehnyt mieli ajatella niitä. Enemmänkin tuli mieleen, että oksettavaa ja typerää, hankin muuta ajateltavaa. Ja jos ennen on ollut kauhean vahva tunne, että haluaa lämmittää toisen käsiä, huolenpidon tunne kulminoitunut niihin, niin ymmärrettävästi silläkin oli hauska loppu. Minusta minun kokemuksiani ei oikein ole ymmärretty. Mutta koskapa olisikaan. Olen ilmeisesti valkokangas, johon voi heijastaa kaiken negatiivisen itsestä ja muista.
Jatkuu

Eli en ole sen jälkeen enää edes yrittänyt kohdella hyvin. Paljolti olen keskittynyt ihan muihin asioihin. Ymmärrän miksi sellainen on huonoa kohtelua, mutta olen mielestäni yrittänyt parhaani tilanteissa. En tiedä mitä ihmettä minulta odotetaan. Omaa elämääni olen jarruttanut jos on tuntunut, että käsittelemättömiä tunteita onkin ja kaikesta ollut kaikille avoin. Tämän koen vastuunottamiseksi, että häivyn tästä internetmaailmasta. Se on palvelus, niin sen ainakin koen. Sellaisia signaalejakin on tullut.
En tiedä olenko katkera. Ainakin kovasti luulen etten ole. Ehkä vain väsynyt siihen, kun tahallaan loukataan. Siitä en ainakaan ole katkera, että elää elämäänsä. Sen olen hyväksynyt ja siihen tottunut. Ei juurikaan herätä mitään tunteita enää. Enemmän se aina vaikutti, jos tuntui olevan elämättä elämäänsä.
En usko, että mulla on mikään mistään rohkeudesta enää kiinni. Sen verran tämä asia tuntuu kylmettyneeltä ja vanhalta. Kyse on vain siitä, että en näe mitään järkeä kertoa tätä muualle, koska minulle tämä ajaa saman asian. Se, että kirjoitan suoraan hänelle eikä vastaukseksi tule edes ok moikka, on minulle ihan sama kuin että kirjoitan tänne. Voi olla, että en osaa hoitaa asioita kunnolla, mutta en tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Kun itse ajattelen tämä tuntuu järjellisimmältä näin.
Hänelle tässä teen palveluksen näin. Olen ajatellut, että tämä on hänelle parasta. Ainakaan ei tule tunnetta, että roikutan eikä hän roikuta minua. Kun sellaista se muuten on. Eikä kukaan sellaista halua.
Noin. Pitäisi nyt katkaista tämä pitkä sepustus, jotta uskottavuus täältä poistumisesta ei liikaa kärsi.