Niinistö on mies paikallaan

Kansanedustajat ja ministerit haluaa porsastella veronmaksajien rahoilla.
Niinistö pistää vähän jarruja
50383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

että reagoivat tuohon kurinpalautukseen. Melko lapsellisesti toimittu, jos niin on.

Äänestä

Taitaa olla " KOIRA" haudattu !!! ????

Äänestä

Onpa onni etteivät kansanedustajat valitse presidenttiä. Niinistö on oikea mies oikeassa paikassa juuri nyt. Kansanedustajat vain haluaisivat rellestellä - niinkuin ovat aina tehneet ilman että kukaan valvoo.

Äänestä
  • Kuka vahtii Halosta joka esikuntineen matkustelee ykstyiskoneella ja veronmaksajien piikkiin?

    Äänestä

  • Asiat ei aina ole sitä miltä ne näyttää ! ?

    Äänestä

Käyttäkää ihmiset omaa järkeä ! Maipulaatio on ovelampaa kuin arvataankaan !!??
Tämä on määrätynlaista manipulatiota, miettikää hiukan , kyllä se teille vielä selviää mitä se oli !

Äänestä
  • Aloittaja kierrättää "tarinaansa" samanlaisena monessa paikassa.

    Äänestä

..nyt piikitettiin, saattaa olla muutakin kyseessä.

Kansanedustajat ovat tottuneet siihen, ettei korppi korpin silmää noki, ja kun ovat nyt saaneet
monta kertaa oikein "isän kädestä", oli tämä kosto.

Entistä vankemmin seison Niinistön tukijoukoissa. Toivottavasti hän yön nukuttuaan päättää jatkaa
puhemiehenä, häntä tarvitaan sen hunsvottisakin kurissa pitämiseen.

Äänestä
  • on lama, kaikkien pitää osallistua. Yleensäkään en ymmärrä pröystäilyä. Tuntuu vähän siltä, että puolueet, joiden kannattajissa on perinteisesti muiden kustannuksella eläjiä, melko suruttomasti käyttävät myös yhteisiä varoja valtaan päästyään- omaksi hyödykseen, ei äänestäjien.

    Äänestä

Kansanedustajien protestointi puhemiehen vaalissa oli typerää ja lapsellista. Tietysti on niinkin, että me näemme (me = tavalliset kansalaiset) Niinistöstä sen puolen,minkä media näyttää meille. Kuitenkin teot ratkaisevat puheita enemmän. Niinistö on pistänyt toimeksi oikeasti eikä vain juhlapuheissa. Hän vaikuttaa hyvin aidolta työssään eli on oma itsensä eikä kenenkään talutusnarussa, ei edes oman puolueensa. Kyllä totuudenpuhujia myös rakastetaan, sen Niinistö on kansan tuesta voinut päätellä jo monta kertaa ja jopa niin, että hänestä pidetään yli puoluerajojen. Sen sijaan työtoverit eivät hänen hyviä piirteitään osaa arvostaa. Se kertoo kansanedustajien oman arvomaailman rappeutumisesta - kun et huijaa muiden tavoin, olet meitä vastaan. Pääministeristä alkaen kukaan ei muista mittään eikä tiedä mittään mistään.

Toivon, ettei Niinistö luovu puhemiehen tehtävästä. Tuntuu siltä,että hän on ainoa eduskunnassa,joka uskaltaa olla järkevä ja oikeudenmukainen sekä myös persoona. Niinistön kaltaisia pitäisi olla enemmän. Sylikoiria on jo tarpeeksi. En ole kokooomuslainen, joten ihailuni ei niistä piireistä tule. Itsenäisistä ihmisistä tykkään puoluekannan vaikuttamatta. Niin ilmeisesti moni muukin. Monta kertaa on tullut mieleen, että Niinistö olisi pressana toiminut jämäkämmin kuin Halonen. Uskallan veikata, että Niinistön pressakaudella kukaan ei olisi kehdannut esittää pressan oikeuksien kaventamista tähän malliin ja epäilen, että Vanhanenkin olisi vaihdettu jo aikaa sitten.

Äänestä

kokoomuksen omia juonia, tehtiin niinistöstä marttyyri, jotta kansansuosio kasvaisi, presidettipeliä selvästi

Äänestä

Ihmettelen tuota kansanedustajien palkan ja etujen jatkuvaa kadehtimista. Presidentinkin etuja paljostutaan, ja minä luulen, että nämä urputtajat ovat niitä, jotka eivät Halosta äänestäneet. Minä äänestin. Samoin ihmettelen sitä, että kansanedustajia pidetään valehtelijoina, pettureina ja huijareina. Vaalilupaukset ovat lupauksia siitä, mihin suuntaan he pyrkivät toimimaan kansanedustajuuden antamilla resursseilla.

Ehkä Niinistö on taktikko ja tietää, että kansa vihaa edustajiaan ja haluaa vahvan presidentin (porvaritkin haluaisivat heikon Halosen, mutta vahvan Niinistön). Paras keino kansan suosion tavoittelussa on olla paheksuvinaan kansan varojen tuhlailua ja mollata eduskuntaa. Miksi Niinistö ei paheksu puolueettaan, joka on kaikkien korotusten kannalla, tai miksei hän paheksu presidentin etuja, jotka ovat paljon suuremmat? Niinistön puheet ovat melkeinpä vasemmistolaisia nyt, kun hänen aktiivipoliitikon uransa on ohi. Minkähän vuoksi?

Kansanedustajan palkalla ei kukaan toimeen kykenevä rupeaisi edes keskisuuren yrityksen johtajaksi - ja hänenkin palkkansa me kuluttajat maksamme. Näkevätkö kansanedeustajat lähempää katsoessaan Niinistön läpi.

Minä pidän kansanedustajia valiokansalaisina, jotka ovat moraaliselta ryhdiltään meitä keskiarvokansalaisia ylempänä. Muutaman vilppi vaalirahoituksessa tai muutama lahjoman vastaanottaminen ei voi mustata kaikkia edustajia. Minusta he ovat palkkansa ansainneet, ja huono palkka voisi lisätä korruptiota.

Äänestä
  • Onkos Sauli lupautunut jatkamaan puhemiehenä, ja jos ei kuka on seuraava jota pyydetään vai ehdotetaan, kokoomuksesta se kuitenkin tule.
    Tarjakin sitä puheessaan rökitti, kun presidentti vastaa ulkopolitiikasta, sitkeä on Tarjakin, pieni maa ja tuskin tuota pressaa edes tarvitaan, vaan Tarja tahtoo.
    Kyllä se lentely on Tarjankin mieleen aina menossa kun pikakirjeen kantaja

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Onkos Sauli lupautunut jatkamaan puhemiehenä, ja jos ei kuka on seuraava jota pyydetään vai ehdotetaan, kokoomuksesta se kuitenkin tule.
    Tarjakin sitä puheessaan rökitti, kun presidentti vastaa ulkopolitiikasta, sitkeä on Tarjakin, pieni maa ja tuskin tuota pressaa edes tarvitaan, vaan Tarja tahtoo.
    Kyllä se lentely on Tarjankin mieleen aina menossa kun pikakirjeen kantaja

    Missä kohdassa Halonen Niinistöä rökitti? Ulkopolitiikka kuuluu presidentille perustuslain mukaan, ja siinä asiassa he ovat Niinistön kanssa samalla kannalla. Matkustelu kuuluu ulkopolitiikan hoitoon, ja kun EU katsotaan yhdeksi valtioksi ja EU-asiat sisäpolitiikaksi, presidentin on hoidettava suhteita EU:n ulkopuolelle. En tosin ole nähnyt tilastoa siitä, kuinka paljon Tarja - verrattuna muihin presidentteihin - on matkustellut, mutta eivät ne lyhyet edustusmatkat mitään huvia ole.

    Ei Niinistökään ole tarttunut eduskunnan rahankäyttöön valtin menojen säästämisen vuoksi, vaan sanojensa mukaan esimerkin vuoksi. - Ja kerettiläisesti ajatellen kansansuosion saamiseksi.

    Äänestä

  • jocus* kirjoitti:

    eritoten viimeisestä kappaleestasi olen jocus hyvä kanssasi eri mieltä. En minkään puolueen vakikannattajana saati jäsenenä, vaan ihan omilla tuntosarvillani ja vaistoillani eduskunnan ja presidentin ja muiden Arkadianmäellä työskentelevien toimia seuranneena. Ihmisen luonne ja arvot näkyvät, jos osaa katsoa.

    Valitettavasti putkeenpuhallettu puoluekanta usein hämärtää asioiden objektiivisen arvioinnin. Tahi jokin muu aivojen sopukoissa piilotteleva kestotrauma.

    Äänestä

  • non-rec kirjoitti:

    Tuntosarvillani minäkin... Aika rankka tuo arvio, että kolme neljäsosaa kansasta olisi "putkeenpuhallettuja" putkinäköisiä tai traumatisoituneita, kun eivät kokoomusta/Niinistöä kannata.

    "putkeenpuhallettu puoluekanta" tai jokin "aivojen sopukoissa piilotteleva kestotrauma" on hämärtänyt Niinistön kyvyn arvioida asioita objektiivisesti?

    En ole minäkään minkään puolueen vakikannattaja saati jäsen, enkä varmastikaan osaa katsoa sinun tavallasi ihmisen luonnetta ja arvoja, mutta Niinistö mielestäni aloitti presidenttipelin jo aikapäiviä. Varmasti tämä peli hänelle koituukin eduksi, siltä ainakin tätäkin palstaa lukiessa vaikuttaa.
    Muistaakseni hän sanoi jossain vaiheessa mm. "tällaisia veijareita meillä täällä on", työkavereistaan eduskunnassa. Kivasti sanottu.

    Äänestä

  • beessi kirjoitti:

    ..ettei hän olisi saanut arvostella arvon kansanedustajia, silloinkaan kun siihen on ollut aihetta.

    On todellakin ollut aika panna suitsia siihen hulvattomaan varainkäyttöön. Hänen puhemieskautenaan
    on tullut esiin kaikenlaisia töppäilyjä, joihin rakkaat edustajamme ovat syyllistyneet, olisiko hänen pitänyt vain hymistellä ja hyssytellä. On aika purkaa kaikenlaiset "Hyvä veli" järjestelmät siinä talossa. Harrastakoot omilla rahoillaan ja omalla ajallaan! Ja alkakoot käyttäytyä muutenkin niinkuin vastuullisten aikuisten kuuluu käyttäytyä.

    Huom! Kalapuikkoviiksimiehet!!!! Typerät valetilintarkastajat, jotka eivät ole edes tilikirjoihin kurkistaneet,
    lahjusten ottajat.....

    Äänestä

  • suvenkorento* kirjoitti:

    Arvostella saa ja asioihin pitää puuttua. On vain niin, etteivät läheskään kaikki rakkaat edustajamme ole syylistyneet yhtään mihinkään arveluttavaan. Niinkin on, että heistä löytyy paljon niitä, jotka ovat itse puuttuneet moniin asioihin, jotka ovat sotineet heidän oikeustajuaan vastaan. Heidän äänensä ei vain ole ollut niin kuuluva. Sitten on tietysti niin, ettei joihinkin asioihin osaa kukaan puuttua, ennen kuin asia putkahtaa päivänvaloon. Niinistölle tarjoutui tilaisuuksia ja hän tosiaan käytti ne, aika röyhkeästikin oikeastaan.
    Tolkutonta menoahan tuo on monissa kohdin ollut, jos esim. joltain urheilukerholta vai mikä se nyt oli voidaan kavaltaa 70000,- vai paljonko se nyt oli. Kuinka älyttömän suurella määrärahalla on koko kerhoa oikein tuettu kun noin paljon pystytään varastamaankin. Ei voi kuin ihmetellä, meikäläinen matalapalkka-alan nainen saa liikunta- ja kulttuuriseteleitä, á 4,- ja luullakseni korkeintaan 36 kpl vuosi, mutta siitä en ole ihan varma kun olen ottanut vain 12 kpl nipun kahdesti vuodessa. Joka tapauksessa, olisihan näihinkin rahan hassaamisiin voinut puuttua jo aikoja sitten, eikö vain?

    Muuten, "minun" kansanedustajalleni ei kyllä kukaan sano, että käyttäydypä kuin vastuullinen aikuinen. Munaamatta itseään.

    Äänestä

  • suvenkorento* kirjoitti:

    ..ettei hän olisi saanut arvostella arvon kansanedustajia, silloinkaan kun siihen on ollut aihetta.

    On todellakin ollut aika panna suitsia siihen hulvattomaan varainkäyttöön. Hänen puhemieskautenaan
    on tullut esiin kaikenlaisia töppäilyjä, joihin rakkaat edustajamme ovat syyllistyneet, olisiko hänen pitänyt vain hymistellä ja hyssytellä. On aika purkaa kaikenlaiset "Hyvä veli" järjestelmät siinä talossa. Harrastakoot omilla rahoillaan ja omalla ajallaan! Ja alkakoot käyttäytyä muutenkin niinkuin vastuullisten aikuisten kuuluu käyttäytyä.

    Huom! Kalapuikkoviiksimiehet!!!! Typerät valetilintarkastajat, jotka eivät ole edes tilikirjoihin kurkistaneet,
    lahjusten ottajat.....

    Saulilla nousi kusi päähän.

    Äänestä

  • jocus* kirjoitti:

    Tuntosarvillani minäkin... Aika rankka tuo arvio, että kolme neljäsosaa kansasta olisi "putkeenpuhallettuja" putkinäköisiä tai traumatisoituneita, kun eivät kokoomusta/Niinistöä kannata.

    En väitä olevani mikään matikkapää, mutta edes multavarpaan matikalla en ymmärrä miten ja mistä laskit tuon "kolme neljäsosaa kansasta..." ? Ehkä kirjoitukseni idea ei mennyt perille. Jos meni, niin 3/4 on pahasti pielessä. Jompsin kumpsin.

    Kiinnitän huomiota kansanedustajan (tai kenen tahansa ihmisen) yksilölliseen ajatteluun ja toimintaan siinä TYÖSSÄ mitä hän tekee, puolueohjelmista en ole koskaan piitannut (en yhtäkään edes lukenut). Henkilökohtaiset luonteenpiirteet (äkkipikaisuus ym. - luin tänään lehden suht tarkkaan) eivät ole oleellisia asioita politiikassa. Olisipa puhemiehenä minkä puolueen edustaja tahansa, kannattaisin häntä jos tyyli asiainhoidossa olisi sama kuin nykyisellä puhemiehellä. Näin se kuulkaa vain on, vaikka olenkin muutaman hehtaarin plänttiini kiintynyt maanomistaja ja parin tonnin kk-palkkaa nauttinut palkkatyöläinen. Onpa jollain otsaa nimitellä kokoomuslaiseksi.

    Kun muistelen, minulla taisikin olla silmissä hajataittoa... Niinpä onkin!

    Eikös se Kokoomuksen kannatus ole pyörinyt tuossa 25 %:n tienoilla.
    100 % - 25 % = 75 %. 75 / 100 = 3 / 4. M.o.t.

    "Kiinnitän huomiota kansanedustajan (tai kenen tahansa ihmisen) yksilölliseen ajatteluun - -" Minusta Niinistön jumalointi lähes messiaanisena pelastajana ei näytä lainkaan yksilölliseltä. Pikemminkin siitä tulee mieleen massahurmos.

    Minä kannattaisin miestä, joka toimisi niin kuin sanoo. Niinistön takinkäännös presidentinvaalien alla pääomapuolueen edustajasta "työväen presidentiksi" oli mautonta työväen häpäisyä. Eduskunnan ryöpytys julkisuudessa oli tarpeetonta, kun saman olisi voinut tehdä työyhteisön sisällä, niin kuin jokainen osaava johtaja tekee. Hän on kuin hukkuva, joka kiipeää toisten hukkumassa olevien hartioille. Niinistön tulisi myös tuoda palkkatositteensa näkyviin - esimerkin vuoksi. Muuten herää epäilys, että hän eduskunnan paraspalkkaisena ei ehkä olekaan alentanut omaa palkkaansa.

    En ole tavannut ketään, joka ei olisi eduskunnan - ja tietysti kaiken julkishallinnon - kulujen karsimisen kannalla. Kysymys ei ole asiasisällöstä, vaan populistisesta toimintatavasta.

    ..en ole koskaan ollut minkään puolueen jäsen, enkä koskaan osallistunut aktiivisesti politiikkaan.
    Voin ihan vapaasti arvostella kenen tahansa poliitikon tekemisiä, ilman minkään väristen lasien hämärtämää kuvaa. Ei punerra, eikä sinerrä, eikä näy muitakaan värejä.

    Minun kuvani Niinistöstä muuttui hänen tsunamin kokemustensa jälkeen, hän kertoi niistä tavalla, joka kolahti minuun. Hän on rehti, suoraselkäinen suomalainen mies. Ja rohkea kannanotoissaan, tietää varmasti, että kollegoilta ei aina sympatiaa heru. Äkkipikainenkin, mutta sekin on inhimillästä. Ja sen kaiken julkisen kuvan takana on ihan oikea ihminen. Tähän asti ei ole ilmennyt mitään, miksi en kunnioittaisi tapaa, jolla hän työtään tekee. Koska tahansa voin muuttaa mielipiteeni, jos aihetta ilmenee.

    Sinne eduskuntaan pääsee liian helposti kaikenlaisia amatöörejä, jotka ovat kunnostautuneet laulajina, urheilijoina, misseinä, siis olemalla julkisuudessa ihan epäolennaisilla avuilla. Moni tuntemattomampi, mutta täyspäinen, jää rannalle. Ja kaikkein parhaat ammattilaiset, joilla olisi tietoa ja näkemystä, eivät sinne edes asetu ehdolle.

    En vaan lakkaa hämmästelemättä sitä, millaiseen halpaan äänestäjät monesti menevät. Viime vaaleissakaan
    oma suosikkini, täyspäinen ja varmasti ammattilainen, ei mennyt läpi, jäi ensimmäiselle varasijalle. Hänen olisi pitänyt ehkä hankkia etukäteen lisäpinnoja vaikka karaoke-laulajana ympäri maakuntaa. Onneksi ei alentunut moiseen.

    Eikö niillä, joilla on jonkinlainen yhteiskunnallinen näkemys, ole oikeutta arvostella ketä tahtovat? Tai kykyä siihen?

    En ole sitoutunut mihinkään aatteeseen, vaan ajatteluni perustuu näkemykseeni oikeasta ja väärästä. Jos oikeisto joskus vastaa minun moraaliani vasemmistoa paremmin, minulla on täysi vapaus muuttaa kantaani, ja sen tietysti myös teen.

    Tiedän, että on epämuodikasta puhua vähäosaisten asemasta, kun kuulemma jokainen on oman onnensa seppä. Voi olla, mutta eroa on siinä, minkälaisen pajan ja työvälineet kukin sai. Kaikkein huonoimmassa asemassa ovat nyt työttömät ja pätkätyöläiset. Heitä eivät tue edes ammattiliitot, mikä on suureksi häpeäksi niille.

    Muodikasta on kadehtia niitä ropoja, joita näille onnettomimmille - tarpeellisten nöyryytysten jälkeen - yhteisistä verorahoistamme jaetaan. Hallitus on alentanut rikkaiden veroja, niin että porvarienkin omaatuntoa jo näkyy kolkuttavan, ja suunnittelee nyt palkintoa niille onnekkaille nuorille, jotka työpaikan saavat. - Ja se on tietysti aivan loogista: oikeistolaista politiikkaa ajamaan heidät on sinne valittu.

    Lasini ovat siis köyhyyden harmaat (mutta eivät siksi, ettei minulla olisi kaikkea, mitä tarvitsen).

    Äänestä

  • jocus* kirjoitti:

    Eikös se Kokoomuksen kannatus ole pyörinyt tuossa 25 %:n tienoilla.
    100 % - 25 % = 75 %. 75 / 100 = 3 / 4. M.o.t.

    "Kiinnitän huomiota kansanedustajan (tai kenen tahansa ihmisen) yksilölliseen ajatteluun - -" Minusta Niinistön jumalointi lähes messiaanisena pelastajana ei näytä lainkaan yksilölliseltä. Pikemminkin siitä tulee mieleen massahurmos.

    Minä kannattaisin miestä, joka toimisi niin kuin sanoo. Niinistön takinkäännös presidentinvaalien alla pääomapuolueen edustajasta "työväen presidentiksi" oli mautonta työväen häpäisyä. Eduskunnan ryöpytys julkisuudessa oli tarpeetonta, kun saman olisi voinut tehdä työyhteisön sisällä, niin kuin jokainen osaava johtaja tekee. Hän on kuin hukkuva, joka kiipeää toisten hukkumassa olevien hartioille. Niinistön tulisi myös tuoda palkkatositteensa näkyviin - esimerkin vuoksi. Muuten herää epäilys, että hän eduskunnan paraspalkkaisena ei ehkä olekaan alentanut omaa palkkaansa.

    En ole tavannut ketään, joka ei olisi eduskunnan - ja tietysti kaiken julkishallinnon - kulujen karsimisen kannalla. Kysymys ei ole asiasisällöstä, vaan populistisesta toimintatavasta.

    Tiedätkö jocus mitä; jostain syystä heräsin viime yönä, ja ajatus alkoi kierrellä. Silloin välähti mistä olit prosenttisi laskenut. Ja ihan totta puhut ja oikein laskit; jos puolueella on noin 25% kannatus, niin loput lienevät ei-kannattajia, 3/4 kansasta. Suunnilleen sama juttu kahdella muullakin ns. pääpuolueella muuten, jos noin ruvetaan miettimään. Paljonko se 3 x 3/4 onkaan, ai niin ja pienpuolueilla vielä hurjemmat luvut. Kyllä kaikkien puolueiden kannalta katsottuna Suomessa on paljon heitä äänestämättömiä typeryksiä. Vai miten se nyt meni?

    MUTTA tässä ketjussa kysymys ei ollutkaan puolueiden yleisestä kannatuksesta (ei ainakaan minun kirjoituksessani), vaan nimenomaan Niinistön kannatuksesta tahi ei-kannatuksesta puhemiehen vaalissa. Ja niistä luvuista saadaan ihan eri prosentti.

    Jätetään vielä se presidentti-spekulointi, kun ei ole tiedossa keitä kilvassa lie mukanakaan.

    Siinä aamuyön tunteina valaistuttuani e.m. prosenttikiistassa tulin herättäneeksi puoliskonkin, ja rattoisasti meni loppuyö rupatellessa syntyjä syviä kotomaamme sisä- ja ulkopolitiikasta, EU:sta, tulossa olevista eduskunta- ja presidentinvaaleista, kotomaamme edustajien lentelystä maailmalla, äänestyskäyttäytymisestä, jne... Taisipa siinä tulla jotain muutakin mukavaa hommailtua. Ei hassumpi päivän avaus! Ja vilkas on ollut päiväkin ;-)

    Äänestä

  • PYHÄ YKSINKERTAISUUS.OTAN OSAA.

    Laskin 25 % valtiollisissa vaaleissa äänestäneistä, siis kansalaisista. Varmaan äänestämättömissä suuri osa on yhteiskunnan ulkopuolelle jääneitä, huono-osaisia, joiden joukossa Kokoomuksen kannatus ei ehkä yllä 25 %:iin.

    Ihan sinun tavallasi ei prosentteja lasketa yhteen: ei-kokoomuslaisia ovat kaikkien muiden puolueiden äänestäjät yhteensä. Ei heidän määräänsä pidä kertoa enää kolmella, kun kaikki suuretkin puolueet ovat jo mukana kolmessa neljänneksessä äänestäneistä. Muidenkin kahden suuren kohdalla tilanne on tietysti sama: n. 3/4 (tai 4/5) on muita kuin heitä.

    Mutta hyvä, että yönne kului rattoisasti, vaikka väärinkin laskettujen prosenttien ansiosta.

    Tunnustan. Olen erehtynyt. Luulin jossain vaiheessa, että jocus on varsinainen humoristi(kin). En minä nyt sentään ihan NIIN huono laskemaan ole.

    Yritä tässä nyt repiä edes jotain pientä hauskaa tylsästä aiheesta - ei mennyt perille. Mitenkäs tulikin vanha kansakoulunopettaja mieleen ??? (huokaus)

    No, en luovu toivosta että täältä vielä löytyy huumor-ihmisiikii.

    Äänestä

  • Johan Sauli paheksui ja vaati hallitusta avaamaan budjetin. Katainen ei halua ja siitä sitten väännetään kättä.
    Niinistön meininki on oikea. Olosuhteet on täysin erilaiset, kuin hallitusohjelmaa tehtäessä.
    Niinistö on aidosti asialla, vaikka sitä väännetään väkisin vaalitouhuksi. Eihän Niinistö halua edes riisutuksi presidentiksi.

    Edustajia riittäisi sata, kaikki on paisunut ylettömästi, ja kenenkäs aikana? Uosukaisen..

    Äänestä

  • MYRKKY.VIESTISI ON KAMMOTTAVAA LUETTAVAA,KESKISUUREN YRITYKSEN JOHTAJAKSI.!URHEILIJOITA,
    MISSEJÄ,TYHJÄNPÄIVÄISIÄ RADIOKUULUISIKSIA.AHDASMIELISIÄ USKOVAISIA.ONNEKSI KASSIALMAN KAUSI
    PÄÄTTYY KOHTA.KEHOITTAISIN TUTUSTUMAAN PRESSA HALOSEN HISTORIAAN HIEMAN TARKEMMIN.VAIKKA
    -60 LUVULTA LÄHTIEN.TAKTIKOINTIA,VAI TAKINKÄÄNTÖÄ.

    Äänestä

Toimii siten että kansa äänestää, eniten äänestetyt muodostavat Eduskunnan.
Eduskunta äänestää puhemiehen ja muodostaa hallituksen.
Puhemies ja hallitus tanssii Eduskunnan pillin mukaan.
Jos hallitus tai Puhemies ei tanssi, äänestetään uudet.
Jos eduskunta ei miellytä, voi eduskunta määrätä uudet eduskuntavaalit.

Pieni juju on siinä että jos haluaa vaikuttaa pitää äänestää puolueita, jokusen voimailijan ja baskeripään yms. voi sinne äänestää, mutta se ei auta mitään.
Äänet menevät hukkaan.

Äänestä
  • Muistan vielä ajan kun Kansanedustaja oli kunnioitettu henkilö. Paljon tavallisen ihmisen yläpuolelle yhteisesti korotettuja vaikuttajaia. Jopa vastapuolen Kansanedustajaa kunnioitettiin,vaikka aatetta saatettiinkin vihata henkeen ja vereen saakka.
    Itse ovat omalla toiminnallaan vaikuttaneet siihen että nykyisin kansanedustajan arvostus osuu johonkin Kaatopaikan hoitajan ja trukkikuskin välille. Palkka ja muut etuisuudet ovat Toimitusjohtajan tasoa. On kaiken sorttisia kerho ja saunatiloja käytettävissä. Kansakunnan piikkiin tietystikin. Kansalaisilta tukitaan eläkeputkea kynsin hampain. Kansanedustaja pääsee täydelle eläkkeell 12 vuoden palvelun jälkeen. On ilmaiset taksi ja bussimatkat. Työssä poliittiset avustajat hoitelee rutiinihommat.
    Voivat päättää itse asiassa omat palkka,loma ja eläke-etunsa miten haluavat. Yleensä ovat halunneet korottaa palkkojaan noin 4-5 kertaa enempi kun mitä kovan kädenväännön jälkeen muut ammattiryhmät ovat saaneet.
    Suoraan sanoen,tekevät tavallisesta kansasta pilkkaa. Ovat,todellakin,vieraantuneet kansalaisen arjesta kauas omaan lasitorniinsa. Rehellinen kansa vihaa tällaista kaksinaismoraalia. Jossakin puolue-elimen tupailloissa on läsnä "hengen Ihmisiä",joille kelpaa puhe kuin puhe. Siellä heitä arvostetaan hieman.
    Sitten näillä on otsaa kysyä vakavalla naamalla,ääni väristen,miksi nuoret eivät ole kiinnostuneita politiikasta ja miksi kansa ei käy vaaliuurnilla. Miksi äänestää,kun puoluetoimistot on etukäteen nostaneet äänestettäviksi SOPIVAT eikä päteviä. Lopputulos on kuitenkin ennalta arvattavissa. Kassakaappisopimukset pätee aina vaalien jälkeen.
    En ole Vennamolainen,vaikka lainaankin lopuksi Hänen kuolematonta lausettaan,"kyllä kansa tietää".

    Äänestä

  • ..olisi ollut sopivampi tuonne 16 palstalle, jospa et nyt sentään yrittäisi meitä "opettaa". Naurettavaa.

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    Muistan vielä ajan kun Kansanedustaja oli kunnioitettu henkilö. Paljon tavallisen ihmisen yläpuolelle yhteisesti korotettuja vaikuttajaia. Jopa vastapuolen Kansanedustajaa kunnioitettiin,vaikka aatetta saatettiinkin vihata henkeen ja vereen saakka.
    Itse ovat omalla toiminnallaan vaikuttaneet siihen että nykyisin kansanedustajan arvostus osuu johonkin Kaatopaikan hoitajan ja trukkikuskin välille. Palkka ja muut etuisuudet ovat Toimitusjohtajan tasoa. On kaiken sorttisia kerho ja saunatiloja käytettävissä. Kansakunnan piikkiin tietystikin. Kansalaisilta tukitaan eläkeputkea kynsin hampain. Kansanedustaja pääsee täydelle eläkkeell 12 vuoden palvelun jälkeen. On ilmaiset taksi ja bussimatkat. Työssä poliittiset avustajat hoitelee rutiinihommat.
    Voivat päättää itse asiassa omat palkka,loma ja eläke-etunsa miten haluavat. Yleensä ovat halunneet korottaa palkkojaan noin 4-5 kertaa enempi kun mitä kovan kädenväännön jälkeen muut ammattiryhmät ovat saaneet.
    Suoraan sanoen,tekevät tavallisesta kansasta pilkkaa. Ovat,todellakin,vieraantuneet kansalaisen arjesta kauas omaan lasitorniinsa. Rehellinen kansa vihaa tällaista kaksinaismoraalia. Jossakin puolue-elimen tupailloissa on läsnä "hengen Ihmisiä",joille kelpaa puhe kuin puhe. Siellä heitä arvostetaan hieman.
    Sitten näillä on otsaa kysyä vakavalla naamalla,ääni väristen,miksi nuoret eivät ole kiinnostuneita politiikasta ja miksi kansa ei käy vaaliuurnilla. Miksi äänestää,kun puoluetoimistot on etukäteen nostaneet äänestettäviksi SOPIVAT eikä päteviä. Lopputulos on kuitenkin ennalta arvattavissa. Kassakaappisopimukset pätee aina vaalien jälkeen.
    En ole Vennamolainen,vaikka lainaankin lopuksi Hänen kuolematonta lausettaan,"kyllä kansa tietää".

    toiminnallaan vaikuttaneet siihen että nykyisin kansanedustajan arvostus osuu johonkin kaatopaikan hoitajan ja trukkikuskin välille"?!

    Miten tuo käsittämätön lause pitäisi tulkita? En ymmärrä, mutta arvostan suuresti erästä hyvin tuntemaani henkilöä, joka on tehnyt noita kahta hommaa, samoin arvostan useampaakin tuntemaani tai hyvin tietämääni kansanedustajaa. Kuinka paljon muuten arvelet median vaikuttaneen noihin arvostusasioihin?
    Olet tietysti itse seurannut niiden "värittömien", mutta rehellisten ja ahkerien, äänestäjiensä asialla olevien kansanedustajien työskentelyä jostain, kerro mistä? Vai meinasitko, ettei sellaisia ole olemassakaan?

    Äänestysintoa saattaa laimentaa sekin, ettei puolueiden välillä juurikaan ole eroja. Muutkin syyt tietenkin, mmutta toisella kertaa sitten.

    harjoittajassa on monenlaisia. En halveksi kaaopaikan hoitajaa, en myöskään trukkikuskia. Kunniallisia ja tarpeellisia ammatteja molemmat. Kansanedustajista tunnen yhden henkilökohtaisesti ja olen ollut hänen tukiryhmässään. Hän tekee työtään hyvin. Nykyään yhteydenpito välillämme on joulukortilla muistaminen.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    Tase papan suhtautuvan halveksivasti joihinkin ammatteihin, vaan tarkoittaneen, että kansanedustajan tulisi tavallaan olla arvostusasteikossa korkeammalla. Harmitti vain tuo vertaus, kun tosiaan hyvin tunnen mm. kaatiksella ja trukkikuskina työskennelleen rehellisen ja hyvän ihmisen.
    Onhan suurin osa kansanedustajista kunniallisia ja rehellisiä ihmisiä. Nykyinen meno vain on sitä mitä on. Äkkiseltään voisi vaikuttaa siltä, että edustajat vain tähtäävät jatkopaikan varmistukseen.
    Nyt tuleekin vähän kiire junalle.

    Oikeassa olet beesi. En vertauksellani väheksynyt kumpaakaan ammattilaista. Ne ammatit ovatkin yhteiskunnan toimivuuden kannalta oltava ammattimiesten hanskassa. Kansanedustajaksi kelpaa kuka tahansa juuri äänestysaikoina pinnalla oleva julkkis. Itse siis arvostan näitä ammattilaisia,MUTTA--kysäisepä joltakin nuorelta ihmiseltä, esimerkiksi,menisikö hän naimisiin,jos valita saisi, Trukkikuskin tai Kaatopaikan Hoitajan kanssa. Siis se yleinen arvostus edellä mainituilta ammateilta puuttuu. Samanlaisen arvostuksen puutteen näkee näitten ammattilaisten tilinauhan loppusummassa,verrattaessa kansanedustajan liksoihin ja etuisuuksiin. Kyllähän Kansanedustajissakin löytyy oikeita ihmisiä oikealla paikalla. Kuitenkin vain muutama pitkän linjan Edustaja on puuttunut Edustajien häpeämättömiin etuisuuksiin. Niinistö sen teki.

    Vähän on kai nyt bonuspisteillä tehty lentomatkoja, mitä muuta? Kuinka paljon on oikeastaan karsittu turhia menoja?
    Kieltämättä on muutama edustaja, joiden äänestäjiä en ymmärrä. Mutta on minun kyllä aivan mahdoton uskoa, että olisimme valinneet enimmäkseen lapsellisia, tyhmiä, lyhytnäköisiä ja (pikkusummille) ahneita edustajia, jotka kiukuttelisivat kuin pikkukakarat kuullessaan ettei ensi lauantaina olekaan karkkipäivä. Sellaisiahan heidän täytyisi olla, jos heidän äänestyskäyttäytymisensä syy olisi muka ollut raha. Sitäpaitsi, eihän kakaratkaan kiukuttele, jos asian perustelee. Ja läheskään kaikkia edustajia nuo säästötoimet? eivät edes koske millään tavalla.
    Lähes holtitonta rahankäyttöä ja olematonta valvontaa varmasti on, mutta mitä ovat nuo häpeämättömät edut ja koska ja ketkä niistä ovat olleet päättämässä?

    Kyllä osa siellä on täysin kurittomia, piittaamattomia kakaroita, jos muistella liliuksen aikoja jolloin mönkäre teki lain jolloin rahaa syydettiin aivan hurjasti muutamien harhaanjohtajan taskuun ???!!!!
    Siellä on täysin hunvotteja seassa, SAULI NIINISTÖ on oikea mies oikealla paikalla , kansan mieleinen .

    Äänestä

  • ?????????? kirjoitti:

    SAULI NIINISTÖ OIKEA TOSI REHELLINEN KANSAN MIES !!!

    Äänestä

Niinistö on sanonut "kaikkien tulee osallistua suomen talouden talkoisiin" siis koko hallitus ja eduskunta, mielestäni myös presidentin tulee alentaa palkkaansa ja tulevaa eläkettään, tästä oli kysymys, ja puolueitten protesti . Mitä tämä kuvastaakaan ?????? , siitä että päättäjät ei omista eduistaan luopuisi, NIINISTÖ oli toista mieltä !! ?????

Äänestä
  • mukaan osasyynä ovat Niinistön huonot johtamistaidot. Jos on fiksu, niin ottaa opikseen.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    mukaan osasyynä ovat Niinistön huonot johtamistaidot. Jos on fiksu, niin ottaa opikseen.

    höpön höpö, Niinistö on halunnu karsia eduskunnan menoja, siinä syy, kuuntelin ku Niinistö sanoi että jokaisen tulee luopua ja osallistua talouden hoitoon, se ei kansanedustajille kelvannu.
    Kyllä ollaan tavallista kansaa kurjistamassa,, mutta itte ei luovuttas etuuksista !
    Niinistö on hyvä ja oikeassa !

    Äänestä

mutta miksi vasta nyt, puhemiehenä?

Enpä nosta Niinistöä jalustalle.

Äänestä
  • Niinistö ei ole eduskunnan johtaja vaan puhemies.
    Siinä tehtävässä hän on toiminut hyvin.

    Äänestä

Koko ukko. Jos olette seurannut eduskunnan täysistuntojen yhteydessä hänen työskentelyä.
Sekoilee pahasti tehtävissään.

Ihmettelen miksi häntä ei päästetty vapaalle tehtävistään.

Äänestä
  • Olen täysin eri mieltä, Sauli NIINISTÖSTÄ uusi KEKKONEN suomeen !!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • on seurattu !! kirjoitti:

    Olen täysin eri mieltä, Sauli NIINISTÖSTÄ uusi KEKKONEN suomeen !!!!!!!!!!!!

    Herkkähipiäinen kiukuttelija!

    Äänestä

Niinistö "pröystäilee" vai omalla tavallaan,
jotta Kokoomus saa värisuoran tulevaisuudessa.

Olisihan Kokoomuksen politiikka parasta suomelle,
ettei olisi ollenkaan niitä valittajia ja lakkoilevia jotka lyövät kapuloita rattaisiin.

Äänestä

Niinistö on hyvä, senhän näki jo silloin kun hän oli valtionvarainministeri,
saatiin enemmän käteen rahaa,

eikös Katainen ole mielestäni yhtä hyvä,
kun hänkin alensi veroja, miksi ei ole ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarja h kirjoitti:

Kansanedustajat ja ministerit haluaa porsastella veronmaksajien rahoilla.
Niinistö pistää vähän jarruja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu