Haaveissani siintää lääkis, lääkärin ammatti on ollut unelmani jo muutaman vuoden ajan. Ihmisen anatomia ynnä muu sen sellainen kiinnostaa älyttömästi, samoin ihmisten auttaminen.
Ongelmana on kuitenkin se, että minulla taitaa olla aika heikko itsetunto. Pelkään usein tekeväni virheitä ja mokaavani. Jännitän pieniäkin esillä olemisia ryhmissä ja punastelen usein. Olen tosin saanut saanut viime kuukausien aikana tsempattua itseäni ja nuo "askeleet parempaan elämään" jatkuvat yhä. Silti lääkärinä toimiminen lähinnä hirvittää: pelkään, että tulen tekemään työssäni virheitä.
Kysyisin nyt, että onko teidän lääketieteen opiskelijoiden joukossa ketään, joka tunnistaa itsensä kuvauksestani? Ja: onko lääkärin välttämättä oltava streotypiaa kylmän rauhallinen kaikissa tilanteissa, ulospäin suuntautunut, itsevarma ja mitä kaikkea positiivista...?
Ja tosiaan, nythän on niin, että olen vasta 16-vuotias poika. Että vaikka taitaa olla ihan liian aikaista miettiä mitään tällaista niin olisin silti kiitollinen vastauksista :)
Ongelmana on kuitenkin se, että minulla taitaa olla aika heikko itsetunto. Pelkään usein tekeväni virheitä ja mokaavani. Jännitän pieniäkin esillä olemisia ryhmissä ja punastelen usein. Olen tosin saanut saanut viime kuukausien aikana tsempattua itseäni ja nuo "askeleet parempaan elämään" jatkuvat yhä. Silti lääkärinä toimiminen lähinnä hirvittää: pelkään, että tulen tekemään työssäni virheitä.
Kysyisin nyt, että onko teidän lääketieteen opiskelijoiden joukossa ketään, joka tunnistaa itsensä kuvauksestani? Ja: onko lääkärin välttämättä oltava streotypiaa kylmän rauhallinen kaikissa tilanteissa, ulospäin suuntautunut, itsevarma ja mitä kaikkea positiivista...?
Ja tosiaan, nythän on niin, että olen vasta 16-vuotias poika. Että vaikka taitaa olla ihan liian aikaista miettiä mitään tällaista niin olisin silti kiitollinen vastauksista :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eli koulutuksessa koulutetaan ihmiset niin, että he osaavat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ilman virheitä. Lääkärin ammatissakin on varmasti niitä, jotka jännittävät ja hermoilevat muuten, mutta lääkärin työssä he käyttäytyvät kylmän rauhallisesti ja "pätevästi". Itselläni on lääkäreitä työkavereina ja voin sanoa, että kyllä se harmittaa, kun näkee, että paikalle tulee lääketieteen opiskelija, jota hermostuttaa ja joka on epävarma ja hänen kanssaan täytyy asia hoitaa. Mutta kaikkien täytyy opiskella, myös lääkärien. Ja lääkäreissä nyt on se, että useinkaan epävarmuutta ei parane potilaille näyttää. Jos minä joudun kertomaan etukäteen kansliassa lääketieteen opiskelijalle, miten hänen tulee toimia, hän toimii potilaan edessä "pätevän" oloisesti ja seuraavalla kerralla hänellä on itseluottamusta jo itselläänkin.
Lääkärin koulutus on pitkä ja siinä ehtii olla monta kertaa tilanteessa, ettei tiedä mitä tehdä. Mutta opiskelijana saa kysyä ja silloin pitää käyttää tilaisuus hyväkseen ja hankkia pohja. Ammattilaisenakin saa aina kysyä kollegoilta.
Eli lääkärin tulee olla kylmän rauhallinen, ulospäinsuuntautunut, itsevarma.. ainakin potilaskontaktissa. Mutta tämä tulee koulutuksen myötä. Kun tiedät mistä puhut, osaat puhua. Omalla persoonalla ei kuitenkaan ole lääkärinkään työssä (ratkaisevaa) merkitystä, vaan sillä ammattiminällä.
"Omalla persoonalla ei kuitenkaan ole lääkärinkään työssä (ratkaisevaa) merkitystä, vaan sillä ammattiminällä. "
Ei omaa persoonaa voi noin vain erottaa ammattiminästä. Sellaiset lääkärit, jotka sitä vastaanotoillaan yrittävät, ovat melko naurettavia. Yleensä he ovat tällaisia stauksen takia lääkäreiksi ryhtyneitä ja heidän naurettava käytöksensä (ylimielisyys...) paljastaa heidän huonon itsetuntonsa. Sitten on tämä toinen ryhmä, jotka ovat ehkä arkoja ja epävarmoja, mutta usein luonteeltaan empaattisia ja huomioivat asiakastaan loistavasti. Sinä ilmeisesti kuulut siihen ryhmään ja se on hyvä asia. Eli sinun ongelmasi ei ole persoonassa vaan pelkästään uskalluksessa. Ja siinä voi kehittyä ja muuttua. Joten ei hätää.
Etpä ainakaan vaikuta koppavalta, ylimieliseltä ja "kaikki tuntevalta (joka ei kuuntele lainkaan asiakastaan) lääkäriltä, joihin aina välillä asiakkaana törmää. Mielummin menen hieman ujolle, asiakasta kuuntelevalle, empaattiselle ja asiansa oikeasti osavalle lääkärille kuin ed. mainitulle. Ehkäpä se varmuus työhön tulee koulutuksessa, mutta älä aseta koskaan itseäsi muiden (asiakkaiden ja muun hoitohenkilökunnan) yläpuolelle kun sitä varmuutta saat. Hyvän lääkärin löydettyään, asiakas haluaa mennä samalle uudestaan. Ylimielistä ja koppavaa lääkäriä ei kestä kukaan. Niille pitääkin sanoa suorat sanat, koska kuvittelvat osaavansa kaiken ja olevansa jotain ylijumalia. Tosiasiassa sellaiset ovat usein kaikkein huonompia myös lääkärintaidoiltaan, koska heiltä puuttuu aito kiinnostus auttaa asiakasta.He vain odottavat palkkapäivää, muista viis. Mutta onneksi heistä voi aina valittaa korkeimmalle tahoille. Onnea valitsemallasi uralla ja mene vain kohti unelmiasi.
Itsestänikin tuntuu siltä, että oma persoona sanelee aika pitkälle sen, miten lääkäri työssään käyttäytyy. Ja jos yrittää kyhäillä eteensä kulisseja, tulos ei ole hyvä. Ole oma itsesi, siinäpä käypä neuvo.
asiakas XX:n neuvoja ja kannustuksia oli mukava lukea :) Niitä tulen varmasti muistamaan jatkossa.
Ei asiakas vaan potilas. Potilas ei määrää itselleen antibioottikuureja tai sairauslomaa, vaan lääkäri. Moni potilas tosin kuvittelee olevansa asiakas ja kehtaa vielä vaatia oikein palveluakin.
jos maksan yksityisellä lääkäriasemalla hoitoni itse, silloin olen asiakas, jota kuuluu palvella eikä minun tarvitse kuunnella vittuilua.
Koska liian kiltti lääkäri uupuu. On paljon hankalia ja vaativia potilaita, jotka jaksaa jankata ja valittaa.
Lääkärin pitää kuitenkin toimia tiettyjen resurssien puitteissa.
Vaikka olisi ujo ja epävarma, on osattava pitää puolensa (ja julkisella puolella ajaa yhteiskunnan etua, valitettavasti).
Olen lääkäri ( ei tarvitse uskoa, mutta olen). Valmistuin 1984 eli olen jo vanhaa mallia. Lopun ikääsi tulet kantamaan lääkärin työssä tiettyä epävarmuutta: työ on vaikeaa, virheet todella mahdollisia. Olet nuori ja kehityt vielä ainakin 10 vuotta. Jos tosissasi tykkäät ideasta, voin vakuuttaa, että nahka paksunee!
Olen tuore lääkäri, viime keväänä valmistunut. Tässä työssä epävarmuus on jokapäiväinen työtoveri, siitä ei pääse eroon varmaan koskaan. Itse olen opiskeluaikana ollut todella arka esim. harjoittelemaan toimenpiteitä. Olen pelännyt virheitä ja itsetunto on huono. Mutta jotenkin kummallisesti sitä ajan myötä vahvistuu ja kasvaa. Ensimmäisenä työkesänä päivystäminen pelotti, enkä sitten päivystänytkään ollenkaan. Seuraavana kesänä ei jostain syystä pelottanut, eikä se päivystäminen sitten ollutkaan ollenkaan kamalaa, vaan oikein mukavaa. Terveyskeskustyötä en ole tehnyt vielä lainkaan, vaan olen ollut töissä vain sairaaloissa. Nyt tuntuu, että aika on kypsä tk-työlle, ja kahden viikon päästä aloitan väestövastuulääkärinä keskikokoisella lääkäriasemalla. Eli ei sitä epävarmuutta kannata pelätä, se vähenee pikkuhiljaa. Pelottavista asioista tulee tuttuja ja mukavia, kokeilunhalu voittaa arkailun. Se virheiden pelkokin hälvenee, koska jokainen tekee virheitä ja niihin oppii suhtautumaan fiksummalla tavalla.
Itse olen ajatellut, että potilaille ei kannata näyttää epävarmuutta. Täytyy olla varma siinä mitä sanoo tai määrää, mutta täytyy myös reilusti sanoa, että tästä asiasta en tiedä, otan selvää. Ulospäinsuuntautunut, itsevarma...hmph. ;-) Älä kanna huolta stereotypioista. Meitä on moneen junaan ja lääkäri saa olla myös persoonallinen.