En nyt tiedä onko tämä oikea palsta tälle, mutta yritetään. Olen siis adoptiolapsi. Olen hyvin leimautunut ja sopeutunut ottovanhempiini ja en ole tuntenut tarvetta etsiä biologisia vanhempiani. No, aikaisemmin sain kuulla, että minulla on myös biologinen sisko, joka halusi ottaa yhteyttä. Itse tunsin tilanteen hyvin tukalana, ahdistavana ja hankalana. Nyt on aikaa mennyt paljon siitä tapahtumasta, eiliseen asti. Hän otti uudelleen yhteyttä. Kirjoiteltiin pari viestiä tässä, oloni on kummallinen, samalla utelias, mutta myös hämmentynyt ja pelokas. Olen halunnut sulkea kaikki aikaisemmat asiat lapsuudestani pois ennen adoptiovanhempiani, siellä menneisyydessä on ikäviä asioita, minua ahdistaa nähdä ihmisiä joka muistuttavat minua ulkonäöllisesti ym. Nyt mietin miten suhtautua loukkaamatta siskoani joka kuitenkin haluaisi tutustua? Ja miten jaksan itse?
Adoptiosisko
pyryä päässä
3193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
niin kuin ne ovat.
Kyseessä ei kuitenkaan ole sairaus eikä ainakaan mielisairaus.
Ole onnellinen siitä että siskosi yrittää ottaa yhteyttä sinuun. Se ei ole itsestään selvyys. Kaikki siskot ja veljet eivät piittaisi pätkääkään sukulaisistaan. Älä käännä selkää sille joka aidosti välittää susta. Sillekin on varmaan tuskaa se mitä tapahtunut ja haluaa siksi lähestyä. Et tiedä mitä menetät jos nyt et tapaa. Siskosi on hieno ja välittävä ihminen jos haluaa tavata. Ole yhtä fiksu häntä kohtaan. kohtele toista niinkuin haluasit itseäsi kohdeltavan muista se.
Teistä voi tulla mitä parhaimmat ystävät. Tärkeintä teille molemmille selvittää asiat ja niin saat myös sinä rauhan sielullesi.
t. mies vaan
Ollaan me kirjoiteltu, mutta tapaamisesta ei vielä ainakaan olla puhuttu. Saa nähdä, se kai hänellä on pohjalla tässä. Itseäni vaan jännittää ja samalla kauhistuttaa. Entä jos tässä tulee takkiin jotenkin? Arka asiahan tämä on kuitenkin, ei ole menneisyydestä muistikuvia, biol.äitiini minulla on todella kielteiset tunteet, minulle on jo muovautunut oma elämä, mitä adoptiovanhempani tästä ajattelee, heidän tunteet? Lisäksi asioita on niin lyhyellä aikavälillä tullut eteen paljon, nekin vaativat käsittelyä. Nyt näinä päivinä olen kulkenut kuin sumussa, en osaa keskittyä ja kohta alkaa vielä uusi työ, pitäisi olla 100% keskittynyt siihen. Välillä tuntuu etten jaksa.