kamala esiintymispelko!

Inhoan itseäni! Olen ysiluokkalinen ja Todella esiintymiskammoinen. aina kun joudun esiintymään, alan tärisemään, kämmeneni hikoilevat...
Ja vieläpä aivan naurettavissa tilanteissa! Niinkuin joskus jos pitää vuorotellen luokassa sanoo jotain, jännitän omaa vuoroani jostain syystä. Vaikka kuinka koetan vakuuttaa itselleni ettei tässä ole mitään pelottavaa, niin ei auta! Kaikkein kamalimpia ovat kaiken laiset esitelmät!! Kävelen ihan paniikissa luokan eteen, olen punainen, tärisen ja äänenikin tärisee!!! ERITTÄIN NOLOA. Ja Kuitenkin jännitys laukeaa vähän ajan kuluttua eikä pelota enää ollenkaan! :o En ymmärrä. Ja esityksen jälkeen tulee aina sellainen olo, että eihän tämä ollut edes paha, voisi vaikka pitää nyt toisen heti perään.

Toisaalta taas olen tutussa kaveriporukassa iloinen, enkä ollenkaan ujo.

Mietin, että onko olemassa mitään (nuorille tarkoitettuja) kursseja joilla pidettäisiin esitelmiä, ja opeteltaisiin esiintymään, ja ujoudesta pois pääsemistä???
Jatko-opinnoissa joutuu varmasti paljon esitelmiä tekemään, joten minun on oikeasti pakko päästä tästä erooon!! Ei tule muuten mitään! :'(
Joten, jos kesällä olisi jossain joku sellainen kurssi, tietääkö kukaan ?????
Ja ketään kohtatovereita?
:>
2330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

....myös se pelottaa, että en saa kavereita kun menen ihan outoon kouluun ensi vuonna kun olen niin huono tutustumaan ihmisiin !??! ;((

Äänestä

"Vaikka kuinka koetan vakuuttaa itselleni ettei tässä ole mitään pelottavaa, niin ei auta!"

Älä yritä vakuutella itsellesi että mitään pelättävää ei ole. Tiedän että se voi tuntua oudolta, mutta kun alat vakuutella itsellesi ettei mitään pelättävää ole, mielesi alkaa luonnostaan ajattelemaan näitä pelkoja. Tämä taas ruokkii pelkoja, ja lisää jännistystä.

"Ja Kuitenkin jännitys laukeaa vähän ajan kuluttua eikä pelota enää ollenkaan! :o En ymmärrä. Ja esityksen jälkeen tulee aina sellainen olo, että eihän tämä ollut edes paha, voisi vaikka pitää nyt toisen heti perään."

Minusta tuntuu että sinulla ei varsinaisesti ole mitään ongelmaa, vaan enemmänkin kuvittelet sinulla olevan ongelma. Jännitys itsessään ei ole pahasta, koska se on kehon tapa kertoa, että keskityt tilanteeseen täydellä tehollasi. Tutkimukset ovat todistaneet että ne opiskelijat jotka jännittävät ennen koetta saavat parempia arvosanoja kuin ne jotka jotka eivät jännitä. Sen sijaan että ajattelet jännitystä uhkana, ajattele sitä merkkinä että olet niin täynnä energiaa, että nyt kaikki menee loistavasti.

"Kävelen ihan paniikissa luokan eteen, olen punainen, tärisen ja äänenikin tärisee!!!"

Mutta onko kukaan koskaan sanonut sinulle näistä asioista? Ihmisillä on mielenkiintoinen tapa kuvitella asioita joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sinusta voi tuntua että olet tehnyt suoranaisen megamunauksen, mutta yleisö tuskin on edes huomannut sitä. Se miksi jännitys purkautuu pian sen jälkeen kun aloitat esiintymisen johtuu yksinkertaisesti siitä, että keskityt niin kovaa itse esiintymiseen, ettei sinulla ole aikaa ruokkia omia uskomuksiasi. Muista että 99 prosenttia kuvittelemistasi seuraamuksista on huomattavasti pahempia kuin todellisuudessa voi koskaan käydä. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ujo ulkokuori :< kirjoitti:

Inhoan itseäni! Olen ysiluokkalinen ja Todella esiintymiskammoinen. aina kun joudun esiintymään, alan tärisemään, kämmeneni hikoilevat...
Ja vieläpä aivan naurettavissa tilanteissa! Niinkuin joskus jos pitää vuorotellen luokassa sanoo jotain, jännitän omaa vuoroani jostain syystä. Vaikka kuinka koetan vakuuttaa itselleni ettei tässä ole mitään pelottavaa, niin ei auta! Kaikkein kamalimpia ovat kaiken laiset esitelmät!! Kävelen ihan paniikissa luokan eteen, olen punainen, tärisen ja äänenikin tärisee!!! ERITTÄIN NOLOA. Ja Kuitenkin jännitys laukeaa vähän ajan kuluttua eikä pelota enää ollenkaan! :o En ymmärrä. Ja esityksen jälkeen tulee aina sellainen olo, että eihän tämä ollut edes paha, voisi vaikka pitää nyt toisen heti perään.

Toisaalta taas olen tutussa kaveriporukassa iloinen, enkä ollenkaan ujo.

Mietin, että onko olemassa mitään (nuorille tarkoitettuja) kursseja joilla pidettäisiin esitelmiä, ja opeteltaisiin esiintymään, ja ujoudesta pois pääsemistä???
Jatko-opinnoissa joutuu varmasti paljon esitelmiä tekemään, joten minun on oikeasti pakko päästä tästä erooon!! Ei tule muuten mitään! :'(
Joten, jos kesällä olisi jossain joku sellainen kurssi, tietääkö kukaan ?????
Ja ketään kohtatovereita?
:>

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu