Heippa! Tänään neuvolassa havaittiin vauvelin mahdollinen perätila. Rakenneultrasta asti ollut raivotarjonnassa. Viikkoja siis jo 40 2. Huomenna mennään sairaalaan ultraan. Onko kellään tapahtunut samaa, että näin myöhäisessä vaiheessa kääntynyt väärin päin? Varmaan sektio edessä.
Perätila 40+2
Äippä to be
189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuli vain mieleen, että itsellänikin rakenneultrassa nökötti raivotarjonnassa kiltisti, ja kaikissa neuvoloissa ja lääkärikäynneillä meinasivat, että samassa asennossa on. Likkeet tuntuivat koko ajan samalla tavalla ja samassa kohtaa, eli lapsi ei ainakaan ympäri ollut missään vaiheessa kääntynyt loopuvaiheessa. Kuitenkin perätila havaittiin synnytystapa-arvion ultrassa rv 37. Sielläkin synnytyslääkäri meinasi, että kivasti on pää edellä tulossa (sisätutkimuksen ja mahan päältä tunnustelemisen jälkeen), kunnes ultraan tarttui ja siinä sitten lääärikin joutui myöntämään, että kerranpas hänkin näköjään erehtyy. Eli on hyvin mahdollista, että neuvolassakin väärin arvioidaan asento.
Periaatteessa vauva voi kääntyä vielä viimeisen viikonkin aikana, vaikkakin siinä vaiheessa kääntyminen onkin hyvin epätodennäköistä.
Oman vauvani sain siis sektiolla, eikä siitä minulla ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa.