Kakskytkaks on nurkka tää
saamme runoilla taas yllättää.
Päivän menot liikuttaa
menneetkin tulla kiikuttaa.
Lapsenlapset mieltä nostattaa
vaikka turhaakin ostattaa.
Se elämältä näyttää
ja sen voi runoonkin käyttää.
On ilo nurkkaan pistäytyä taas
eikä ole ovi lukkohaas.
Runot meitä viihdyttää
ja aivotoimintaa kiihdyttää.
Tärkeä on tunteitakin käyttää
ja muodossa runon näyttää.
Muuttaisinko eloani toisin
mitä tekisin jos voisin.
Hyvä nyt taitaa näin olla,
ei mietteet liene hunningolla
Runoja taas nurkka oottelee
joku hyllyyn tilaa muuttelee.
Kaikki runoillaan yhteistuumin
iloisia ovat ystävät runopuumin.
Kohta helmikuun neljästoista ,
ystäville runoja monenmoista.
saamme runoilla taas yllättää.
Päivän menot liikuttaa
menneetkin tulla kiikuttaa.
Lapsenlapset mieltä nostattaa
vaikka turhaakin ostattaa.
Se elämältä näyttää
ja sen voi runoonkin käyttää.
On ilo nurkkaan pistäytyä taas
eikä ole ovi lukkohaas.
Runot meitä viihdyttää
ja aivotoimintaa kiihdyttää.
Tärkeä on tunteitakin käyttää
ja muodossa runon näyttää.
Muuttaisinko eloani toisin
mitä tekisin jos voisin.
Hyvä nyt taitaa näin olla,
ei mietteet liene hunningolla
Runoja taas nurkka oottelee
joku hyllyyn tilaa muuttelee.
Kaikki runoillaan yhteistuumin
iloisia ovat ystävät runopuumin.
Kohta helmikuun neljästoista ,
ystäville runoja monenmoista.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Kortin rustaan
mennee luo Kustaan.
Ystäviä on oltu
toimeen on tultu,
on kai vähän kultu.
Tunteita vähän
mukkaan tähän.
Korvaan kuiskaa
poskeen muiskaa.
Sätkässä haju
mennee taju.
Silti tykkään
karkin lykkään.
Kortti lähtee
ja viis tähtee.
Tuttu on pilliklupin haju
mut siitä melkein lähti taju.
Tytön päätä pyörrytti
äiti myös hajua hengitti.
Ei oo kumpikaan enää täällä
Ei tuoksu tupakki, ei isä käy jäällä.
Ahvenet järvessä oottaa
onkijaa, huopatossukulkijaa.
Ei äitikään keitä särkiä kanoille,
muistot on jääneet vain jäljelle.
Tupakin maku suussa on tuttu,
tosin, vuosien takainen ja lopetettu juttu.
Mummopieni tupaan käy,
missä kissa, ei näy.
Huoli mieltä jäytää
kettuko lounaaksi kissan löytää.
Miuku mauku kuuluu tuolta
kammarin puolta.
Helpotus valtaa mielen,
tuon, mummopienen.
Katson taivasta tummuvaa
ootan huomisesta parempaa.
Lääkäriin aika on aamulla
säryn polvesta lopettaa.
Toive on se suuri nyt
kipuun kyllästynyt oon kovin,
aamu olon kirkastaa
lääkäriltä rohdon saan.
niin kylmä kuin mikä kun kylmäst pääsen kipitän mä äkkiä pirtihin lämpöön siellä jutut parhaat kuulen ja unen saan
Ruusun ystävälle taitan
kortin siihen mukaan laitan.
Suunnittellen siihen runoa
miten voin sen punoa.
Hän on ystävä parhain
tullut elämääni varhain.
Hymynsä valon suo
silmänsä lämpöä luo.
Kipakka joskus myös on
silti elo on huoleton.
Vaikka kulkisi maailman rantaa
ystävyys kaikkialle kantaa.
Päivä jokainen on ystävän,
elämään kuulut tiedäthän.
Hymyn korttiin piirrän
runoksi sen siirrän.
Aamukahvi maistuu tässä nyt
pimeys jo yltämme on häipynyt,
aamun askareille ryhtyä jo pitää
suuret suunnitelmat päässä itää.
Siivouskaapin aioin järjestää
imurille paikan tyhjentää.
Sitten voikin pitää vapaata!
Tie luminen polku kaitainen
onko poljettu kovin.
Ajatus viipyi laidassa mökin.
polku peittyi askelleet
katosi lumen alle
ajatus karkuteille liukui
hiljaisien muistojen sekaan.
Runonurkaan riimit,lorut,
niistä meille mielen korut.
Arvostella ei nyt sovi,
vaikka tämääkään ei soinnu kovin.
Halu yrittää on mulla,
onko ystävä myös sulla?
Riviin muutamaan kun tunnot purkaa,
iloon mieli - surut muualle jo kurkkaa;)
Mitä päivä mukanaan,meille tuoda voinee,
siitä selvää ottamaan, aikoo tämä muori.
Täällä onkin vanhat ajat
talvi saanut omat tavat
lunta nyt jo tarpeeks riittää
kaikki eivät jaksa kiittää!
Kaivaa nyt voi vanhat kalut -
jos on päällä hiihtohalut.
Vanhat riittää kertakäyttöön -
kompurointi tyylin näyttöön.
Vanhat taidot pianhan palaa
harjoitella voihan salaa.
Suihkaa suksi, taittuu matka
ilo tulee, tunne metka!
Latuni pellon kiertää
kulkee metsään sieltä
vain helppoa tasamaata
haaveilla samalla saatan.
Tallella hiihdon taito
nautinto aina aito
omassa vauhdissa pysyn
muilta en edes kysy.
Ihan oma on tämä latu
monoilla jo vanha satu
muodista pois myös sukseni
mutta soma on uusi myssyni.
Lumi on rakas tuttuni
ulkoilu juuri mun juttuni
istuissain takan ääressä
talvimetsä on vielä mielessä.
Kuljen tietä
lumi pellot peittää,
talvi jatkuu
pilvi uutta heittää.
Hiljaa leijuu
hiutaleita hangelle
säde auringon
tanssii esiin keväimen.
Lapset juoksee
liukumäen rinteeseen,
äänet kaikuu
ilonauruun raikkaaseen.
Talvi jatkuu
laskiainen pian on,
hernekeitto
ja -pullaherkku verraton.. hmmm
Niin se on
ja mutkaton
laskiainen
verraton.
Syödään soppa
lasketellaan
lomaillaan
tietty ulkoillaan
Ilima on lämmennyt
ulkoillaan vaan.
Soppaa maistoin
hernerokkaa
potkuri saa
kaasumoottorin.
Tillaa mennoon
kaasutellen.
Kävinpä kylillä kirkonmäen
kuulinkoos äänen käen.
hautuumaan aian vieres kukkus
harhaa, taiski olla.
kevättä outtaa koko roppa
korvis oli äänisoppa.
Outellaa iliman harhoja
jos ois pianki tarjolla.
Lunta riittää,
hyvä on hiihtää,
hänen, joka sukset
omistaa.
Suksia en omista,
oikein halusta
lähtisin nyt hangille,
mutta eihän se käy.
Tietä riittää
ja täytyy kiittää,
polut kunnossa on,
huolto moitteeton.
Siispä kävelylle,
kyytiä kepeille
pitkästä aikaa
annoin.
Lunta hipsi poskille,
pieni tuuli puhalteli.
Ketään ei liikkunut tiellä,
melkein yksin olin siellä.
Nyt jo sauna lämpenee,
kukahan kohta kylpenee?
Kyllä se minä olen,
siellä kohta nautiskelen.
Hyvähän tässä on elellä,
huolta vailla pällistellä
tämän maailman menoa
ja tuota laman "tuloa".
Hiljaista on
on sunnuntai,
linnutkin nukkuvat.
Hiljaista on
oman kuulee
ajatuksen ajattelemattoman.
Sunnuntai- jo päivä aukee,
harsoja maahan putoo,
häikäsevä lumivaippa,
talviaamun kauneus.
Harva meistä löytää kulkemattoman polun
mihin vain omat jäljet jäisivät
täällä kaikki polut
ovat jo jälkien täyttämiä
joskus kaipaa niitä umpihankia
missä sai tehdä ihan omia polkuja.
Hei, mutta nämä runommehan
ovatkin omia polkujamme.
Elon polut omia on,
ei aina huoleton.
Runomme ajastamme kertoilee
miten nuo polut mutkailee.
Sanoi Kirveli asian hyvin,
runoissamme on elon ydin.
Omat polut näkyvänä runoillen
muistoista myös punoillen.
Runo hyvin helpottaa
mieltäkin lohduttaa.
Ilossa suu hymyyn taipuu,
mietteiden mutkissa kaipuu.
Runot päiviin hohtoa tuo
kaikki omannäköisiään luo.
Aika kuluu antoisasti
lukijan ja kirjoittajan mukavasti.
Kiitos suuri runonurkkalaisten
uusien ja vanhojen runolaisten.
Aamu uus herätessä kuus
kello näytti.
Tyynyyn työnsin päätä
ylöskö nousta pitää..
Kahvihammasta pakotti
ylös kiusasi.
Oh, päivä onkin komea
mielen kirkasti.
Aamun uutiset katsottu
ulos latu on jo tampattu.
Maistu ei siivous,
ei ompelus,
muutaman tyynyliinan silitin
suoraksi rypyt oiensin
raudalla kihisevällä
höyrystä pihisevällä.
Jätin liinat pöydälle
siletyt, kuivumaan hiljalleen.
Tuolille hiukan istahdin,
mietteissäni naurahdin:
Elo toki on ihanaa
kun jotainkin töitä valmiiksi saa.
Tänään oli viisi virkaa, piskin häntä huiskii.
Kylään lähti turre tuo,
pääsi lapsen perheen luo.
Päiväksi muutamaksi,
vaan kuluuko vierailuun viikko, vai kaksi.
Otin kaapista siivouskalut,
piskin lähtö toi siistimishalut.
Imuria pikkuinen pelkäsi kovin
nyt voin häärätä jokusen tovin.
Petivaatteetkin tuuletin ja ravistin
lakanat puhtaat sänkyyn laittelin.
Illalla itseni viereen asetun,
piski on unissain vierellä mun.
korvissa soi, laulunsa käheä, krrhhmm
kevään ensi kukkuja,
talviuntansa nukkuva, vielä
piilossa jossain, en tiedä.
Oksalla lumisella jos istuu käki,
kesän toiveissa nukkuja unta näki.
Silmälasit huurussa aivan,
näin koen asian laidan.
Heräsin ja kaipasin, piskia pikkuista viereeni.
Laitoin viestiä lapsille, mummo tulee kylille,
tervehtimään kullanmuruja,
isompia ja keskenkasvuisia.
Piski hyppi syliini riemusta
lapsoset katsoivat vierestä,
he ujoina kuten aina
ei syliin enää, mut' ei asia heitä paina.
Mummo tulee miten sattuu
siihen kyllä tottuu.
Päätä lasten silitän, isojen ja pienien.
Kevättä se lintu lauloi,
Soitti yhden säveleen.
Sitten lensi toiseen puuhun,
siellä soi jo paremmin.
Mieli tuli iloiseksi,
niin kai oli tarkoitus.
Vaikka tintti pörhöläinen,
kultaansa vain haikaili.
niin lauloi lintunen
ja minäkin kuulin sen.
Kevättä äänessä
ystävä mielessä kaikiten.
Hienoa tunnetta
lintusen laulussa.
Pallo kirkas taivahalla
loisuaa silmiin saakka.
Kulta reuna pilvihattaralla
remuaa onnesta naakka.
Kevättä kutsuu tovin
pakkaspoika vain jarruttaa.
Ilakoimaan ilmasta sovin
poikaa se jurnuttaa.
Oudoksi tekee pilven harmaan
siihen maassa kun jo totutaan.
Kevätneidin tuon armaan
myötä nyt tässä iloitaan.
Runoa koko maailma on
ja säveltä kaunista soittaa.
Odotus tulevan sammumaton
askel vauhtia kiinni koittaa.
Sinulta Ynnä muu pyytäsin lupaa saada lähettä runosi ystävälleni. Rohkaisin häntä hiihtolenkille ja annoin vanhat mononi, jotka sopivat Voitto-siteisiin. Lähettäsin runon hänelle, jos sallit - sopisi niin hyvin juuri hänen tilanteeseensa. Annatko luvan tässä ketjussa! Demeter
Läpi jään niin kirkkaan puhtaan
näkyy hento sulka.
Hienot herkät viivat vielä piirtyy
pienen irronnen siipisulan.
Se irtosi lennossa pakoon haukkaa
ja leijui houkuttaen saalistajaa
syöksyyn haavoittavaan, mutta jäätä
kynsillään haroi haukka, päätään
käänteli etsien pientä varpusta,
jonka höyhenet pallona peitti
tuuhean oksan suojassa siivet väristen.
Kylmää, kyl mää sen tunnen
aurinko se ei lämmitä.
Kyl mää jo toivosin sen
kevvään jo tulevan.
Hymmyyvä ihminen
lämmittää syrämmen
kyl mää tunsin sen.
Kimaltelee ja hauskasti soi
jääpuikot reunassa kattoni oi'h.
Niitä kun piti mun rikkoa en
voinutkaan kun niitä ihailen.
Niinpä nyt harjalla soittelin vain
kauniin kaiun niistäkin sain.
Pikät ne hauskasti kumahtaa
pienet kuin kellot kilkahtaa.
Pakko ne ovelta rikkoa on
niskani muuten on suojaton:D
Kirkaat ja iloiset jääpuikot on
loistakoon kilossa auringon!
Nauraen niitä nyt ihailen
kaikki vaarat unohtaen.
Lumivalli jo katolta niin
saa jo reunalta puoleen metriin.
Yöllä jos päättää se hypätä
oveani aamulla saan lykätä.
Tämän talven muistan varmaan
odotuksessa kevään armaan.
talvesta monia runoja
jäästä, lumesta
pakkasesta kylmyydestä.
Kaunista todenmukasta
miellyttävää luettavaa,
hauskuuttakin mukana,
talven mielen maisemassa.
Koiranputki, saraheinä
samettinen ladonseinä,
vihervarpuselle siin,
einettä on riittämiin.
Vanha lato paikoillaan
seinät hiukan raollaan,
suojan antaa eläimille
peuroille ja lintusille.
Useampaan suuntaan vie
eläimien valtatie,
polku kaita mutkainen
jatkuu yli niittyjen.
Talipallot sinne vein
ruuaks' jätin linnuillein.
Nyt niin paljon luntakin
ruokaa vein kun vierailin,
eläimien ruokalassa
ladossa niin harmajassa.
Onkkelis niin olematon ollut on
runot kun aivan hukassa on
kuitenkin haluaa toivottaa
ystävänpäivää ihanaa
kaikille runon ystäville
tutuille sekä vieraammille.
Aivan vapaasti Demeter, jos siitä iloa on!
Kokematta vähän tietää
mitä vielä täytyy sietää
Elon koulut iän tuomat
näkee jatkot, onnen suomat
Vaivat siirtyy vuoden, kaksi
uusi iskee pahemmaksi
Oppitunnin elämästä,
antaa aika tämän tästä
Pienestäkin hyvä mieli,
jos nyt toimii järki, kieli
Saa monet haaveet unohtaa -
tämä hetki uuden kohtaa.
...
(vastaukseni D:lle lipsahti vähän väärään kohtaan)
Pimenevä ilta,
jossain koira haukahtaa.
Taivaalla tähtien silta,
Väinämöisen viikate,otava.
Voih" -tähdenlento !
Ehdinkö toivoakaan !
Sydänkakku, kahvia litroittain
oisi tarjolla ystäväin.
Yksin iltaani vietän
kaikilla menoa riittää
vaan voin ystävyydestä kiittää.
Aikaa on joka vuosi
jokainen päivä ystävän tiedäthän.
Sä luoksein tuot lämmön ihanan
kuin kirjoitit sanan niin upean.
Mä melkein pilviin hypähdän
se viesti on rakkaan ystävän.
Yhdessä konserttiin kuljetaan
muistot sydämeen suljetaan
Elluja teeveestä katsotaan niin
ja on aika pysähtynyt siin.
Sinulle, sinulle kertoilen ystäväin
oot virkistystä mun elämässäin.
suruissani ajoittain
minut punnitsi vain hän,
kevyenä piti,varmaan.
Toivon tien löytyvän hänellekin.
Surusta huolimatta on rauha.
Maassa joskus mieli mataa,
etsien kai uutta rataa,
mistä voisi ilon löytää,
onko sitä - ken sen tietää.
Ilman surua jos elää vois,
ilon sävelet jos aina sois.
Oisko oikeata elämää,
varjot puuttuis tummat nää
Huomenna taas päivä uusi on,
mieli ilonen ja huoleton.
Synkkyys mielestä on pois,
ilon sävelet rinnassa soi.
Ylös noustua kahvin keittoon
luulin kellon paljon olevan.
Join kahvin maistuvaisen
ihmetellen väsymystä.
Puoliyö kun nukkumaan vaivuin
peiton alle taivuin.
Uudemmankerran kelloa vilkaisin
jestas kolome, kiljasin.
Väsymys kaikkosi kokonaan
jäin kahveeta litkimään.
Tuttua juttua mullekin,
monesti ylös kapasin.
Sitten kelloa vilkaisin,
huomasin erheen,
liian aikaisin heräsin --
uni siitä karkasi.
Ätsii se tervehti
ja uudelleen Ätsii!
Enpä ollut kuulevinani,
silloin virus suuttui,
huusi entistä kovempaa:
Ätsiii!
No,odotas,
kaakaota kuumaa,
valkotiikeri teetä,
mehun huumaa ja
valkosipulia!
Virus silloin mykistyi,
häipyi pois ja
luhistui!
Luhistunut ei
rommia vaan kerjäsi
veteen kuumaan.
Pyyhe yli pään
vettä höyryävää
kolvi niiskuttaa
ja posket punottaa.
Täss jos olla jaksan,
rommin sulle maksan.
Lainan takas saat
haat aukee jo kolvin.
Johan lähti...
Mykisti ainakin mun runon
jonka juuri äsken punon.
Heitti tuuliin taivaan
silti yhä viel vaivaan.
Onnitteluita Helille, Helinälle, Heljälle
edelliset meni pilven seljälle.
Nimipäiviään he nyt viettelee
huomenna jo keijoa mukaan pyytelee.
Pakkaspäivää sisällä viettää saa
jos ei tiedos parempaa.
Runosuonen ylijäähdytystä
sulattelemaan toivon mykistystä.
Mukavaa lukea runoja oisi
kunpa posti niitä pian toisi.
Nenä kohta akkunaan jäätyy
oottamaan tähän jos hääty.
Pakkanen jäärytti
aatteen karotti.
Miettiä ei jaksa
mikä lie taksa.
aurinko maksaa
jos oottaa jaksaa.
Kauniin muiston jättää talven puhdas lumi
viime hetken vielä viipyy, kun se jo haihtuu ja sulaa.
Viel' uinuu alla vaipan koko pienelämän kirjo
kukkasten aiheet ja runsauden ihme.
Taas kerran ne herätä saa, kun aurinko tuo loistollaan
kahleista roudan vapauttaa maan.
Ennen sitä nukutaan.
Enpä huoli mietiskellä
junämatkako jos kellä
myöhästyy, niin suuta hymyyn,
taikka päätä panna lymyyn.
Kuka viitsis harmitella,
jos saa joskus lorvitella.
Jututtaa kait muita vois,
vapaata kun työstä sois.'
Kohtalolle et mitään voi,
vaikka herätyskello soi.
Siitä vain nyt nauru suin
vaatteet päälleni mä puin.
Työt ei lopu tekemällä,
tieto siitä tytöllä tällä.
Kaikki hoituu ajallaan,
sille vain kun nauraa saan!
Päivät matelevat
pilvet lunta satelevat
mukava on sisällä vain istua
ikkunasta ulos katsella
kun ei kiirettä oo minnekään
eikä viitsi mennä edes sinnekään
kunhan lorun luikautan
kättäin vähän huiskautan.
Älkää menkö lumihankeen
siell voi saada olon kankeen.
Kyllä tuli hyvä viilis
kun pähkäilyä luin.
Ikkuna auki maailmaan
pöyän viereen istumaan
ja pallia kokeilemaan.
Aika hiljaa mataa
lunta vaan sataa.
Naapuri luo lunta
saa kai illalla hyvää unta.
Hohhoijaahoi jaksa ei enää
ikkunasta tuijottaa,
lumista maisemaa.
Hyvän yön toiveessa
läpösessä vuoteessa.
Onpas siitä aikaa
kun täällä käväisin.
Nyt radioni raikaa
ja tänne piipahdin.
Nyt ilta yöksi vaihtuu,
sää hetken kirkas on,
pakkanenkin lauhtuu
ja luonto tuuleton.
On hanget korkeat,
nietokset mahtavat.
Lapsilla riemu on rajaton,
talvesta kaikki irti otettava on.
Huomenna taas sataa,
lunta lisää tupsuttaa.
Lapiota heiluttamaan
päästään oikein olan takaa.
Enempää en hupatakkaan,
tuli väsy tähän akkaan.
HYVÄÄ YÖTÄ sanon vaan
ja lähden tästä nukkumaan.
Terv. Atolfia
Monta vuotta sai nähdä vain unta,
että maassa olis talvella puhdasta lunta.
Sitä satoi ajoittain ja pois taas suli.
Pitkästä aikaa nyt kunnon talvi tuli.
Viikkoja kun pakkanen paukkuu
viluinen koirakin kylmissään haukkuu
ja kolmella jalalla ulkona liikkuu,
mutta orava se yhä oksallaan kiikkuu.
On metsä täyttynyt kuusi veistoksilla
pitsipukuisilla komeilla lehtipuilla
ja valkoiset hanget kaikkialla hohtaa...
nietos toisen nietoksen pihalla kohtaa.
Sataa timantteja hangelle auringossa
niiden säteet toistuvat kuutamossa
kuin helmiä elämän polulle sataa.
Kovin hitaasti laiskana aika mataa.
On mittari juuttunut pakkaslukemaan
heti aamusta lämmintä ylle pukemaan.
Kutsuu hanget valkeat viettelevinä kovin
siellä voi viettää suksillakin tovin.
Ikkunasta kiukuissaan ken ulos tuijottaa
hän talven ilot pirtissään ohittaa.
Pakkaslumi narskuu askelten tahtiin
kun ei taivu tähän pakkasten mahtiin.
Nousiaisen Ville
ihan reipas kille
sisullansa kaiken antoi
hyvin sentään suksi kantoi
parta jäässä sauvoi sentään
harmissaan ei varmaan kenkään
Ville-poika Nousiainen runon saa nyt multa
pohjoismaihin sentään tuli hopea ja kulta!
vielä saapi jännätä kuink' jääkiekkopojaat pelaa
onneks unessani sentään matsia en kelaa.
Pakkanen nurkissa vielä vaan paukkuu,
tuuli myös osansa kylmyyttä suo.
Lunta on tullut ja alkaisi riittää,
monikaan jaksa ei enää kiittää.
Talvi on ollut kuin lapsuuden aikaan,
mitä kaikkea hauskaa silloin saikaan.
Huopikkaat jalkaan ja takki niskaan,
kohta jo lumipalloja viskaan.
Kelkkamäkeen ja lumi-ukon tekoon,
ylös mäkeä juostiin ja alas huiii!
Lumilinnat ja lyhdyt syntyi nuo,
aina kiire oli ystävien luo.
Muistoissa nyt vain sinne meen,
kaikkeen hauskaan retken teen.
Kestämme talven kuin suomalainen,
toisin vois olla maan kansalaisen toisen.
Kohta tuo aurinko kevään tuo meille,
talven kouriin jo uupuneille.
Räystäät "tippuu" ja linnut laulaa,
mikäpäs meillä, ei huolen päivää.
Eikö kukaan täällä rakkaudesta haasta?
Eikö enää lempi meidän rintaa raasta?
Toisin täällä meillä, leiskuu lempi
toisen lähellä on aina lämpöisempi,
pakkanen kun paukkuu järven jäällä
makaan lämpöisessä kainalossa täällä.
Ei tuo aina kulta tänne ehdi tulla
silloin ikävä jo kaivaa rintaa mulla,
mutta kysele en reissujensa perään,
lämpöä vain suhteeseemme silloin kerään.
Hän vain lepää hetken, jälleen palaa.
Ei mitään pahaa tee, ei mitään salaa.
Taas kun saapuu viikonlopun päivät
pois on taivahalta tummain pilvein häivät.
Vaikka sataa, pakastaa tai tuulee kovin
halailemme, suutelemme pitkän tovin
kuumenee jo siinä tunne, ehkä kiihkokin.
Liian pitkä aika odottaa on alkuviikkokin.
Vanhaltakaan lempeä ei kiellä kukaan
siitä vaan, ja kaikki tunteet mukaan.
Suoritukset tärkeimmät ei ole rakkaudessa
hellitään ja halitaan, kuin nuoruudessa.
Mikä kiihko, mikä tunne, mikä tämä tauti ?
Älä kysele, vaan tunteidesi ohjaamana nauti.
Lempi kun leiskahtaa
Aatos mukaan keikahtaa,
ikälisää siihen kuulu ei
tunteet jos mukaan vei.
Suuteloissa tuuria
jos ei oota suuria
syliin vaan köllähtää
syän siinä pöllähtää.
Onnea jokaikinen kaipaa
siitä ei liene vaivaa,
rakkaus luo kipinää
elon ehtooseen vipinää
Kerran vielä elon illassa
kuutamoisen sillassa
nuoruuskin muistuu
ennenkuin elo poistuu.
Rakkautta,lempeä
muistokin hempeä
pois anna ei niitä
Onnia hetkistä kiitä.
Mun varpusein riemusta lentelee
ja siementä noukkivat multa.
Nyt selvästi rintansa riemuitsee,
siemen auringon on kulta.
Ja ilma on leuto ja herttainen,
ei palella jalkoja enää.
lakkas elo niin kylmä ja verkkainen,
ei pakkanenkaan tee tenää.
Oi' varpuset pienet te sirkuttakaa,
on ilo siementä antaa.
Kun lentonne riemua katsoa saan,
mä vasten taivaan rantaa.
Minä siskona joukkoonne tulisin,
jos kanssanne lennellä saisin.
Ja rintani riemusta sirkuttaisin,
joka päivä ja sunnuntaisin.
Ajattelin sinua ja elämää,
ajattelin kuukausia vaihtuvaa.
Miksi kaikki muuttu hankalaksi
eikä mikään paremmaksi.
Valoa tuoko maaliskuu
kevät aurinko ja me kaksi
löydänkö hukkuneen sävelen
kultaisen trumpetin myötä.
Vaihtuvaa tuulen tuomaa
uuden sävelen suomaa.