Auringon asetuttua iltaiseen asentoonsa, sen valo loi maisemille kaksipuoleisen ilmeen, kultaiset kasvot, ja varjoisat takaraivot. Tällaisesta olisivat keskustan ja rannikon välialueilla esimerkkinä jo pelkät epätasaiset mukulakivet, ja rakennusten seinustat, ja valo muuttaisi vesistön pinnan kirkkaaksi, tyyneksi peiliksi, josta peilautuisivat parin lähimmän saaren puustot.
Eräälle bussipysäkille saapuessani katselin ja kuuntelin jälleen hyvillä mielin ympäristöjä. Yksinäiset vesipisarat vielä tipahtelivat katujen varsiin pystytettyjen, toistaiseksi lehdettömien puiden oksilta pieniin, peilityyniin ja –kirkkaisiin pikku lammikoihin. Varis hyppelehti nurmikolla sinne tänne, napsauttaen nokkansa milloin minkäkin ihmissilmälle näkymättömän ympärille, ja päätään nostellen päästeli kurkustaan raakaisujaan, kunnes ohiajavan auton takia lehahti ylös, ja laskeutui vieressä seisovan puun oksalle. Pari vanhempaa, elämäntapojensa kautta pysyvästi punertunutta herraa nousivat bussipysäkin katoksen penkiltä, ja lähtivät hoippuroimaan aution autotien yli kohti lähintä kapakkaa, laulellen marssinsa tahdittamana:
»Siellä missä kamelinpaskat kuivana törröttää…»
Katselin auringon viistoa kajastusta näillekin kaduille, mutta tyytyväisenä sain huomata, että olin toisaalta ajatusteni maailmoissa ― ajatuksissa tulevaisuudesta.
Eräälle bussipysäkille saapuessani katselin ja kuuntelin jälleen hyvillä mielin ympäristöjä. Yksinäiset vesipisarat vielä tipahtelivat katujen varsiin pystytettyjen, toistaiseksi lehdettömien puiden oksilta pieniin, peilityyniin ja –kirkkaisiin pikku lammikoihin. Varis hyppelehti nurmikolla sinne tänne, napsauttaen nokkansa milloin minkäkin ihmissilmälle näkymättömän ympärille, ja päätään nostellen päästeli kurkustaan raakaisujaan, kunnes ohiajavan auton takia lehahti ylös, ja laskeutui vieressä seisovan puun oksalle. Pari vanhempaa, elämäntapojensa kautta pysyvästi punertunutta herraa nousivat bussipysäkin katoksen penkiltä, ja lähtivät hoippuroimaan aution autotien yli kohti lähintä kapakkaa, laulellen marssinsa tahdittamana:
»Siellä missä kamelinpaskat kuivana törröttää…»
Katselin auringon viistoa kajastusta näillekin kaduille, mutta tyytyväisenä sain huomata, että olin toisaalta ajatusteni maailmoissa ― ajatuksissa tulevaisuudesta.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Saisiko tästä edes yhden palautteen, kun tulee muuten hulluksi...
Hassua, että ennenkuin näin nimimerkkisi, niin yhdestä lauseesta tiesin, että se on sinun kirjoittamasi. Sinulla taitaa olla oma tyyli! Tämä on siis ikäänkuin taiteilijan kirjoittama tekstinpätkä. Mutta mutta, itse en kauheasti rakasta tämmöistä viipyilevää tyyliä, joten ehkä olen huono arvioimaan sitä, esim. "elämäntapojensa kautta pysyvästi punertunutta herraa"... tuohan on hauska ilmaus ja kertoo ihmisestä, joka näin sanoo, mutta minusta tämä kaipaisi vastapainoksi jotain, joka on suoraviivaisempaa, jonkun joka myös sanoo "siis pari spurgua".
Eli ihailen tätä pätkää kyllä, mutta se on minun mielestäni sinällään kuin marenkia, joka kaipaisi ehkä seurakseen kermavaahtoa ja marjahyytelöä, ollakseen jälkiruokana mahtava. Tätä varmaan muutkin ovat sanoneet, mutta olet kyllä kammo hyvä kirjoittaja.
Hei Yur,
kiitos tekstinpätkästäsi.
Kuten "Click Click" tuossa yllä jo sanoikin, tekstisi on ikään kuin taiteilijan kirjoittama. Voisi ehkä jopa sanoa, että se on kuin öljyvärimaalauksen kirjallinen vastine. Rehellisyyden nimessä minun on sanottava, että nautin kuvailemasi kaltaisesta maisemasta mieluummin juuri öljyvärimaalauksen muodossa taikka sitten itse paikan päällä. Kirjalliseen asuun sommiteltuna kovin yksityiskohtainen kuvailu ympäristöstä ei oikein ole minun makuuni. Olisin "Click Clickin" tavoin myös käyttänyt kuvaamistasi miehistä jotakin ytimekkäämpää ilmaisua. Ehkä "spurgu" olisi turhan alatyylinen vaihtoehto. Ainakin sillä on minun korvissani suorastaan onomatopoeettisestikin kovin kielteinen sointi. Olisin ehkä itse käyttänyt sanaa "deeku", mutta nämähän ovat ihan puhtaita makuasioita.
Yleinen kokemukseni tekstinpätkästäsi oli, että keskittyessäni kyllä pystyin näkemään mielessäni maiseman, jota kuvasit, mutta sisäisillä verkkokalvoillani pyörinyt "videopätkä" eteni ikään kuin hidastettuna. Olisin kaivannut hieman vähemmän kuvailua, mikä olisi nopeuttanut kerrontaa.
Toivotan sinulle kirjoittamisen iloa ja inspiraatiota jatkossakin :)!
Kiitokset kummallekin. Olen kuullut paljonkin tästä viipyileväisyydestä, ja se lienee osa omaa tyyliäni. Toisaalta on kai hyvä, että on oma tapansa.
On myös syytä muistaa, että moni todella suuri kirjailija on omaksunut maalailevan tyylin, joten mitään objektiivisesti pätevää ohjetta ei tässä asiassa mielestäni voi antaa. August Strindbergin "Röda rummet" ("Punainen huone") -niminen kirja alkaa kulttiasemaan nousseella seikkaperäisellä kuvauksella Tukholmasta lintuperspektiivistä katsottuna. Ironista kyllä Strindbergin voi tavallaan katsoa takautuvasti syyllistyneen senkaltaiseen kuvailuun, josta tätä nykyä usein kuulee kirjailijanalkuja perin ehdottomasti varoitettavan.
Sanoisin, ettei seikkaperäisyyttä voi missään nimessä kategorisesti leimata ei-toivotuksi. Juuri "Röda rummet" on hyvä esimerkki siitä, että seikkaperäisyys voi myös toimia ja itse asiassa olla juuri se ominaisuus, joka tekee kirjan menestykseksi.
Ouluinen, helsinkinen, espoinen... oujee.
… no kooklettin tuon laulunsana alun, mutta ei löytynyt jatkoa... joten kirjoittajalle nyt ehdottaisin, että:
-
laittaisit koko laulunsanat tähän yhteenpötkäleeseen,
-
koska muuten jää lukijalle hämäräksi tämä salaseuraiselta haiskahtava laulurenkutus, ja kertakaikkiaan tuli vaan mieleeni ajatusvirtaani killumaan, ettei nyt vaan olisi sittenkin skipattu yli siitä
Kyllä Jeeves hoitaa, mahtaako siis olla näin tapahtunut?
-
… joten täsmennystä kaipailisin tähän tekstinpätkään kyllä, siis faktaa fiktioon !
Se on sattumalta todellisessa tapahtumassa kuultu laulu, josta en todellisuudessa tiedä mitään.
... tässä sen nyt taas sitten huomaa, että lukijoista on niin moneksi. Minua kun kertakaikkiaan kiinnosti nyt tässä kirjoittamassasi pätkässä nuo
spuget ja hoilaus,
ajattelin jopa, että ai onkohan joku vantaalainen spuge matkustanut Ouluun!
... joo hauskaa!
Kyllä tekstisi ovat täynnä sivupolkuja,
ja hyvä niin!
Laulun nimi on Palmu ja tähti, sama jossa on "...äidin antama käärmeennahkainen takki..."
Kun vain muistais onko se Jaakko Tepon laulu, luultavasti. En löytänyt minäkään sitä netiltä, mutta olemassa se on.
Lauluhan on Jukka Itkosen sanoittama ja Pedro Hietasen esittämä hieno laulu. Laulu kertoo äidin neulomasta käärmeennahkaisesta takista, joka on hukassa, ynnä täytyisi löytää.
Tylsää ja huonoa ympäristön kuvaamista. Täynnä vanhoja fraaseja. Sinänsä turvallista lukea tekstejäsi, kun huomaa ettei kehitystä tule, vaikka vuodet vierii.
anna sinä meille näyte omasta tekstistäsi.
Ei tämä ole kilpailu. Kerroin mielipiteeni, pidit siitä tai ei.
hyvän tekstinäytteen antamalla kohottaisit omaa profiiliasi, vaikkei hyvä kirjoitustaito sinänsä anonyymiin loanheittoon oikeutakaan.
Ei siinä ollut loanheittoa, lähinnä nyt sinulla alkaa sitä olla. Koita nyt kestää erilaiset mielipiteet.
mitä mieltä muut ovat, kumpi heittää lokaa?
haastat riitaa...
puolustan palstalaisten oikeutta lähettää tänne tekstejään tarvitsematta pelätä yksipuolisia, asiattomia ja sarkastisia arvioita.
Jaksaa aina huvittaa nämä selitykset. Oikeuden puolustaja asialla. JOOOOOO!
Noh, noh, jokainen. Jokainen saa esittää mielipiteitään, puoleen ja toiseen. En pidä tätä maailman parhaimpana pätkänä, mutta ehkä parhaimpana omistani.
täällä saa esittää ala-avoisia arvosteluja teksteistä, mutta kovin helppoa ei ole esittää arvosteluja ala-arvoisista arvosteluista. minun viimeinen viestini esimerkiksi on poistettu: se oli vastaus Batmanjne:n viestiin ja siinä luki vain "mikä huvittaa?". ilmeisen vaarallista anarkiaa sananvapautta kohtaan kai :D
en tiedä kumpi palstan tasoa laskee enemmän: tunkiotyyppiset arvosteluröyhtäykset vai se että joku jo ehkä hieman jankuttaenkin peräänkuuluttaa asiallisuutta siihen miten puhutaan kanssa-aluille.
Lopettaisit turhan jauhamisen? Kirjoittajakin ymmärsi (vain) erään lukijan kertovan näkemyksensä. Kumma ettei se sinulle riitä.
tähän astisten kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, että ihmisiä ei palstalla häiritse ilkeys vaan se, että joku asiasta huomauttaa. kävellään ohi kun jotakuta kiusataan ja kiusaannutaan siitä kun joku tekee asiasta numeron. kertoo yhteiskunnan paskasta moraalista. kiusantekijät pitää ohittaa vaiteliaisuudella tai heidän sananvapauttaa pitää ymmärtää. luulisi kirjalijaksi aikovien jos kenen ymmärtävän asian laajemmassa kontekstissa.
voi paska.
Vetelet aikamoisia johtopäätöksiä. Ilkeilet sille kuka ei ollut samaa mieltä kanssasi ja haukut samalla koko yhteiskunnan?
Jospa vika onkin siinä, ettei yksittäiset ihmiset näe kuin omat ajatuksena. Kaikki muu on pahasta. Aikamoisen itsekästä.
Kirjalijanalkuja on monenmoisia. Omine mielipiteineen. Koita tämä nyt hyväksyä, niin elämäsi helpottuu huomattavasti. Hauskaa kevättä.
en ole ilkeillyt vaan perustellut kantani asiallisesti, toisin kuin siinä arvostelussa josta jankutus lähti liikkeelle.
ja eikö yhteiskunnassa sinun mielestäsi ole korjattavaa - esimerkiksi juuri kiusaamisen osalta? seuraatko mediaa ja elämää ympärilläsi: koulumaailmaa, työelämää, ratikoissa haisevia juoppoja... aiotko kirjailijaksi?
miksi muuten minä en saisi esittää mielipidettäni? enkö saa vastata minulle tulleisiin vastauksiin? kunnioittako kiistakumppanipuoli minun mielipiteenvapauttani samalla tavalla kuin edellyttää minun kunnioittavan omaansa? jankutanko minä yksin vai onko niin että kiistakumppanipuoli jankuttaa samalla tavalla... kumman pitäisi lopettaa, jos ajatellaan että dialogissa kumpikin saa esittää kantansa yhtä monta kertaa...?
Mene poliitikoksi korjaamaan yhteiskunta. LOPETA SE JANKKAAMINEN! Täällä ei ole pakko olla, jos noin pahasti ahdistaa.
viimeinen sana.
tänne myös
:D kiitos piristyksestä flunssaisen kirjoituspäivän keskelle, tuli ääneenhihitys :D
Detta är på svenska
Mitä sananvapauden käyttöä se on, että postaa tänne "mikä huvittaa"-viestejä, mikä ei mitenkään liity alkuperäiseen aiheeseen? Se on sananvapauden tuhlausta. Tätä palstaa saisi karsia paljon kovemmalla kädellä.
Minun mielestäni taas tekstissäsi oli ihan sopiva tasapaino kuvailua ja tapahtumaa. Siis olettaen, että tämä olisi esim osa novellia tai kirjaa ja tässä pyrittäisiin vain luomaan kuva paikasta.
Yleensä en jaksa oikein lukea pelkkiä kuvailuja, koska ne toimivat oikeastaan vain suuremman kokonaisuuden (käytännössä siis tarinan) yhteydessä. Usein tänne lähetetyissä pätkissä on lähes pelkkää kuvailua tai pientä toimintaa. Tässä auttoi sekin, että oli aika lyhyt teksti.
Sanot kuitenkin asiat suht suoraan, eikä pätkässä ole pahimpia kliseitä ja ylirunollisuutta. Jos tämä avaisi romaanin, jatkaisin lukemista. Muista vaan, että vaikka kuvailu on ihan hauskaa ja sillä voi harjoitella taitojaan, se myös tekee tekstistä raskaamman. Helpoin tapa upottaa kuvailua pitempään tekstiin on liittää se eteenpäin kulkevaan juoneen (esim. pultsarit ovat tarinassa tärkeitä hahmoja). Siis nämä vinkit olettaen että aiot pidempiä tekstejä joskus duunailla.
Nyt kun joku vain olisi opettamassa minulle, mikä modernissa runoudessa on se punainen lanka...
itsehän runoutesi rakentelet siis, ja
... no eikös se ole pitkänlainen, alkaen sieltä kaukoidästä ja tössähtäen pitkäksi aikaa Kreikkaan ja päätyen tämänhetken
runokoneisiin.
Runokoneeseen kun sujauttelet kreikkalaista mytologiaa ja jumaluutta
niin sillä pärjää tämänhetkisessä melko pitkälle...
näin minä olen ymmärtänyt yskähtelyn,
tosin omissa runoissani en noudata
... juuh!
¤
juokse pupu juokse
Mutta ongelma on se, etten aivan ymmärrä sitä, mitä kullakin kielikuvalla tarkoitetaan. Tottakai voin mennä satirisoimaan nykyrunoutta näin:
"Maailma käärmeen vatsassa
multainen kokkareet
koiranpaska fiit fuut pilli soi
saunakauhalla raiskaa", jne.
Tietysti tässä nykyrunoudessakin on juuri omat logiikkansa, mutta minä en ole sitä oppinut löytämään. Siksi en ymmärrä lainkaan esim. Mestari Liukkosen oheista:
"Imetän riikinkukkoja
Intian louhoksilla
luolamaalausten unet otsallani
olen raukea kuin Rooma
viinirypäleiden hedelmällinen susi
sekoitus aurinkoa ja sadetta
painan huuleni Kleopatran olkapäille
kuparinruskeasta olkapäästä imen
kolmen kryptan lämmön
Aavikoiden okra on huulteni hedelmä
vannon valani kengurun pussiin
ja suutelen apiloita kannibalismin kehdossa
synnytän perhosen orjalaivalla
luolamaalausten unet otsalla
ja purskautan omenasta verta"
Tarvitsen opastusta analysoimaan ja siten luomaan omaani.
....heeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee !
¤
Toivottavasti oikeat asiantuntijat vastaavat huutoosi !
Mut siis näissä ei ole mitään mieltä, ei mitään mistä ottaa kiinni. Ilmaa & sanataidetta - ilman väleissä.
voisit kysyä.
Sinänsä mitä voidaan sanoa nykyrunoudeksi?
Tuolla nykyrunoutta klikkailet sivun vasenta nimiriviä
http://www.electricverses.net/sakeet.php
Saarikoski oli oman aikansa nykyrunoilija, joka omalla tavallaan vaikutti nykyajan runouteen.
http://www.compuline.fi/ComDocs/Suomi/uushlp/html/fin-1m21.htm
Samaa voidaan sanoa Edith Södergranista.
http://www.elisanet.fi/teo_littunen/es.htm
Nämä kaikki ovat tuttuja, mutta ongelma on se, etten ymmärrä niitä.
Koska aurinkoisen aamun myötä olivat pilvet jälleen alkaneet kertyä, ja tiputtelivat juuri nyt peräti räntää, seisahduin katoksen alle, jonka penkille olivat punakat, tuikeroisesti pölisevät puliukot jälleen päätyneet. Ei kestänyt kauaakaan, kun tajusin toisen jo heittäneen kysymyksen suuntaani:
»Hei poika! Tuus talo alle lämmittellee!» Tätä seurasi naurunkihinää, mutten ollut millänikään, vaikka tällaisten miesten puheet aina olivatkin kuuntelun arvoisia.
»Hei, ookko sä menos savottaa, vai? Ku näyttää ni oleva reppuki valamiina!»
»En ny iha niinkkää…»
»Mitä? Ekkö ookkaa menosa? No joh… Sanos poika, et onkko elämä yhtä kärsimystä?»
»No ainaki Schopenhauer vois nii sannoo…!»
»’Soppe’hauheri’? Mikäs se se o? Onko se joku koira…? Vai nimi? Vai onko se joku maaherra? Vai mikä? Kirkkoherra? Eiku… onks se joku näist Raamatu herroista…? Va eiku… onko se joku niinkkö joku shoppailuhauheri? Vai mikä se o? Eiks se kuulosta iha ku jolttai koiralta?»
»Se-emone yks filosooffi…»
»Filosooffi?! No sitte… Säähä taijat tietääkki sitte näitä, tämmösiä… Sanos, tuleeks susta tohtori isona?»
»Eipä taija tulla…»
»Mitä, eikö susta tuukkaa? No, sanos… veturinkuljettajako sitte?»
»Ei iha niinkkää…»
»No mikä susta tulee?»
Tähän en voinut kuin kohautella hartioitani, sillä en tosiaankaan tiennyt.
»No jo… No uskoks et mul on ruottalaine sukunimi? Häh? Vai eiks ‘Hans’ oo aika yleine sukunimi? Häh?!»
»En tiiä… Vaa on kai mullaki ruottalaine sukunimi.»
»Älä?! Sattu sopivasti! No, mikä se su nimi o?»
»Lönnkreeve.»
»Lönnkree… hei-hei!» hän yhtäkkiä älähtää, nostaen kätensä ylös, ja sohii etusormiaan hitaasti edestakaisin, toisiaan kohti ja taas pois päin. »Mä tunnen! Mä tunnen! Binko! Mä tunne yhen Lönnkreeve…! Se oli se… mikä Korilla se oli, vai… eiku Kolijatti! Ee… ku se oli se… Taavitti! Se se oli!»
En olisi uskonut voivani osua näin sopivasti jonkun kohdalle, joka tunsi sukulaiseni. Ilmeisesti siis oli kyse jo aiemmin kuulemastani lapinlahtelaisesta Daavidista.
»Uskoks, ku mä sanon, et seki o vaa humpuuttanu muaki sillä polovellaa, ku mä oli penska? Se oli kaksnollakaheksan pitkä! Se oli hirvee iso!»
Mutta saman tien hän huomaa toisen katokseen tupsahtaneen, ja siirtää huomionsa tähän, julistellen, kuinka tämä huppunsa kanssa tuo hänen mieleensä »Ropi’ Huutin ja Punahilikan». Itse kuitenkin huomaan odottamani auton tulleen, ja miesten puheet kaikkonevat, ja ajatukset tulevasta palasivat jälleen.
Pyydän jälleen, että joku antaisi jotain pientäkin palautetta tästäkin pätkästä, että saisin tietää, onko tällaisellekin jotain kannatusta.
Tervehdys taas Yur :).
Minun täytyy myöntää, että alan pitää tyylistäsi sitä enemmän, mitä enemmän tekstinpätkiäsi olen lukenut. Dialogi oli jollain selittämättömällä tapaa vangitseva. Ehkä se johtui siitä, että itsekin nuorena miehenä olen muutamaan otteeseen joutunut puliukkojen jututtelemaksi :D. Kiinnosti varmasti siksi nähdä, tunnistaisinko vuoropuhelusta jotain yhteisiä piirteitä sen kanssa, mitä itse elävässä elämässä olen kokenut.
Täytyy sanoa, että erittäin todentuntuisen ja elävän dialogin olet onnistunut kirjoittamaan. Peukkuja ylös sen johdosta! (Mainittakoon näin ohimennen omista kokemuksistani, että ”noloin” niistä sattui suhteellisen täyteen ahdetussa metrojunassa Helsingissä. Olin palailemassa kotiin yliopistolta ja istuin yhdellä sellaisella pitkittäisseinästä kääntyvällä istuinalustalla. Minua vastapäätä istui kahden puliukon ja yhden puliakan muodostama seurue ja ties minkä aasinsiltojen kautta heidän haastelunsa oli ajautunut jalkoja koskeviin miettelöihin. ”Mauritsil on kolme jalkaa”, yksi näistä puliukoista tokaisi. ”Mulki on kolme jalkaa”, toinen puoliukoista tokaisi. Puliakka räkätti naurusta ja suureksi kauhukseni tämä Mauritsista puhunut puliukko katsahti minuun, oli huomannut kuinka suunpieleni oli vääntynyt vääjäämättömään hymyyn, ja kysyi: ”Onks sullaki kolme jalkaa?”. Kyllä nolotti :-/ :D. Mitä tuohon nyt olisi pitänyt vastata täyteen ahdetussa metrovaunussa, kun ei edes varmuudella tiennyt, tarkoittiko tuo kolmas jalka puliukkoslangilla juuri sitä, mitä luuli.. :D?)
Kiitos tästäkin arvokkaasta tuesta. On hienoa tietää, että tällekin löytyy lukijansa!
En erikoisemmin jaksa puuttua sisältöön, mutta...
Pilkutus, voi luoja. En sitten tiedä miten muut käsittävät asian, mutta mielestäni on erittäin raskasta lukea tekstiä, kun joka väliin tungetaan sen hemmetin pilkku. Ei, sitä ei todellakaan ole tarpeellista laittaa "ja"-sanan eteen eikä varsinkaan jokaiseen sopivaan aukkokohtaan. Joskus sen voi jättää pois eikä se tee tekstistä yhtään sen vaikealukuisempaa. Käsitätkö?
Pilkutuksesi häritsee liikaa, aivan samoin kuin ja-sanan liikakäyttö.
hmm... onko tämä nyt sitten sitä pilkunviilausta täh :D
Monet muutkin siihen syntiin syyllistyvät; esim. lukiessani Paasilinnan "Yhdeksää unelmaa" muistan koko teoksen ajan kiinnittäneeni huomion juuri tuohon "ja"-sanan yhteydessä esiintyvään pilkutukseen. Ehkä liiat pilkut hankaloittavat, mutta olen niitä laitellut tähän saakka kuvitellessani sen oikeaoppiseksi ja kielen sääntöjen mukaiseksi. En oikein osaa kuvitella kohtaa, missä siitä voisi poiketa, mutta tämähän vain on minun sokeuttani.
ja-sanan käyttö kertoo että tekstiä voisi laittaa "menemään eteenpäin". ja-sana kertoo, että jostain asiasta tai kohteesta kerrotaan useampia asioita tai että henkilö tekee vaiheittain jotain. en tiedä tartteeko tekstin sisältöä varsinaisesti muuttaa mutta sen dynamiikkaa ehkä:
"Auringon asetuttua iltaiseen asentoonsa, sen valo loi maisemille kaksipuoleisen ilmeen, kultaiset kasvot, ja varjoisat takaraivot."
esim. Auringon asetetutta iltaiseen asentoonsa sen valo loi maisemalle kaksipuolisen ilmeen. Kasvot loistivat kultaisina, mutta takaraivo katosi varjoon.
tuo oli vain esimerkki. aina on parempi saada tekstiin verbejä kuin adjektiivejä. (huom yur pistin pätkään myös jotain muita hiomisehdotuksiani.)
pilkunkäyttö on minusta suhtvapaata kirjan kirjoittamisessa. sen käyttö ja-sanan edessä on perusteltua jos ja-sana aloittaa selvästi erillisehkön ajatuksen tai asian. liika on tietenkin aina liikaa mutta se on myös makuasia. itse olen vähien pilkkujen ja adjektiivien käyttäjä, ja koitan panostaa verbeihin. lausepituuksia en silti yritä lyhentää. lauseet voivat olla pitkiä jos ne ovat hyviä.
Aloitusviestin pätkä oli mielestäni melko vaikeaselkoista luettavaa. Ihan kuin siitä olisi yritetty tehdä mukahienoa kovinkaan hyvin onnistumatta. Raskaita ja ontuvia virkkeitä juuri sen pilkutuksen takia, vaikka voisit tehdä virkkeistä hieman selvempiä poistamalla jatkuvaa ja ja ja ja ja. Pilkun kohdalla pidän automaattisesti joka kerta tauon ja lopulta teksti on koko ajan sellaista "pläää plää PILLKU plääää PILKKU pläää plää PILKKU plää PILKKU". Se vie liikaa huomiota. :D
Piitulin ehdotus uudesta virkkeestä oli paljon parempi. Sen sentää tajusi ilman sen suurempia mietintöjä, että mitä ihmettä tuossa nyt halutaan sanoa. No, miten sen nyt kukakin ottaa ja ihan miten Yur haluaa kirjoittaa, mutta itse arvostan eniten yksinkertaisia ja _selkeitä_ lauseita. Ehkä tekstisi on tavallaan kuin "taidetta", mutta en ainakaan jaksaisi lukea sen kaltaisia hieroglyfejä.
Ehkä minun pitäisi vääntää pilkkuja, tai ehkä Sinun pitäisi sietää muutakin kuin vain tuollaista yhdentekevää. Naputtajamaista. Ja. Siksi. Niin. Rasittavaakin. Tyyliä. Tai. Sekä. Että.
Mutta makunsa kullakin, ja siihen vedoten aion jatkaa tätä mallia, sillä kaikkia ei voi miellyttää, ja on tälläkin kannattajansa. Mutta jos tarkoitat nimenomaan taas kerran virkkeiden raskautta, niin kehotan lukemaan mm. Volter Kilven ja Marcel Proustin teokset (tyypillistä olisi taas se, että huomauttaisitkin jo näin tehneesi...).
Voisihan se tietty olla:
"Auringon asetuttua iltaiseen asentoonsa, sen valo loi maisemille kaksipuoleisen ilmeen: kultaiset kasvot ja varjoisat takaraivot."
Mutta suurin syy pilkkujen käyttööni on juuri virkkeideni pituuskysymys: se tavallaan antaa lukijalle pienen suvantopaikan ja siten mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi henkäisemään, jatkaakseen kohta taas matkaansa eteenpäin. Esim. Proustin teoksen suomennosta kritikoitiin muinoin, koska suomentaja ei erään kriitikon mielestä antanut teoksen pitkävirkkeisen kielen juosta vapaammin kosken lailla ilman pilkkuja, ja kaiketi tämä pilkutus on itsestäänselvä ja vaistomaisesti ilmiintyvä piirre, jonka on tarkoitus AUTTAA lukijaa.
Olen siis käyttänyt romaaniani jo WSOY:llä, kerran ja nyt vielä toisen kerran Gummeruksella (tällä kertaa jo ens. kuukausi kasassa), sekä runokokoelmaani vielä myös Gummeruksella. Tähän saakka vastaukset ovat olleet kielteisiä, mutta saa nähdä, jatkuuko sama vielä tälläkin kertaa, kun romaani on myös Minervalla...
Odottavan aika on pitkä, kuten tätä samaa kliseetä aina toistellaan. Mutta kaikesta pahasta huolimatta toivon, että kustannustoimittajakin voisi nähdä käsikirjoituksessa saman hyvän, minkä jo monetkin arvostelijalukijani ovat siinä pystyneet näkemään.
Minulla on unelma, sanoi muuan salamurhattu musta mies vielä eläessään. Hän ei ehtinyt nähdä heimoveljilleen ja -sisarilleen julistamaansa Luvattua Maata, mutta minä toivoisin, että teokseni voisi nähdä julkaisukynnyksen toisella puolella sijaitsevan Luvatun, olin itse sitä elävänä näkemässä tai en...
Mutta mihin ihmeeseen ovat kadonneet Juupeli ja Toho?
Moi! Tekstisi sinänsä on melkoisen hyvää, mutta se ei etene oikeastaan minnekään, toisin sanoen kuvailet vain ympäristön tapahtumia. Tuossa ei vielä sinänsä ole mitään pahaa, ja kuvailusi on kyllä ymmärrettävää ja jopa kohtalaisen eläväistä, muttei siitä välity tunnelma jota haet, tai haetko ylipäätään minkäänlaista tunnelmaa.. Toisin sanoen tuntuu, ettet oikein 'vie' lukijaasi minnekään, samaistumisen kokemusta ei tule eikä tällöin tekstistä jää liiemmin mitään käteen.
Mutta osaat kirjoittaa, sen tuosta huomaa, joten älä missään nimessä lopeta, van päin vstoin kirjoita entistä enemmän, vain siten voit kehittyä!
Ehkä suurin osasyy on juuri se, etten ole antanut tämän pätkän ympäriltä juuri mitään sellaista, jossa voisi näkyä se, mitä juuri tästä pätkästä haet. Olen siis vain pätkinyt tämän pätkän jostain kohdin, ja sen syyt siihen, miksi olen sen juuri näin pätkinyt, johtuu juuri siitä, että siinä ei näy minkäänlaisia lankoja kontekstiin, jossa saattaisi näkyä paremmin se, mitä juuri tältäkin olit hakemassa.
Toki ymmärrettävää on, että haluat suojella tekstin kontekstia, muttei mielestäni konteksti paljastuisi, vaikka antaisitkin lukijan ymmärtää mitä tunnetilaa tekstilläsi haet.
Mutta ymmärrän siis, että olet halunnut antaa melko niukan pätkän tekstiä, siksi se varmaan onkin niin vaikea arvioida ja palautetta antaa, kun ei tiedä millaista se teksti 'oikeasti' on. Joka tapauksessa sanoisin edelleen, että kuvailet rahtusen liikaa asioita ja ehkä välistä liian monimutkaisesti (elämäntapojensa kautta pysyvästi punertunutta jne.), mutta sinänsäideat ovat hyviä ja teksti eläväistä ja soljuvaa, pientä hiontaa ainoastaan vailla.
Antaisin paljon reilummin (nykyistäkin reilummin), ellen pelkäisi, että jossain vainuaa myös joku ratkaiseva kustannustoimittaja, joka päättäisi kohtaloni hänen käsissään sen perusteella, miten paljon tänne tekstiäni ilmaiseksi ammennan...