Ei enää opeksi

Lukioiden määrää voisi hyvin vähentää. Opiskelija-aines on aina vaan suuremmaksi osaksi sinne kuulumatonta, joten kyse on resurssien haaskauksesta. Open rooli on muuttunut viihdyttäjän rooliksi. Itse jouduin puun ja kuoren väliin. Kun lapsi ei hallitse vielä lukiossakaan peruskoulun alkupuolella ekaa kertaa opetettuja asioita ja muutenkin koevastaukset ovat hyvin sekavia ja sisälsivät hyvin vähän asiaa, niin kuvaan astuvat vanhemmat, jotka painostavat rehtoria, joka painostaa opettajaa antamaan parempia numeroita. Tällä tavalla heikko rehtori (nainen) käveli ylitseni. En suostunut antamaan parempaa numeroa, mutta ilmeisesti rehtorilla on valta ja ennenkaikkea pätevyys (hänellä ei ollut pätevyyttä samassa aineessa kuin minulla) muuttaa numeroa. Lisäksi olen pitänyt eri lukioissa olevien kollegoiden kanssa yhteistä linjaa arvostelussa, mikä sekin tässä sitten mitätöitiin. Eniten harmittaa niiden tunnollisten ja osaavien opiskelijoiden puolesta, joiden numeroa ei korotettu samassa yhteydessä. Työstä ei enää palkita. Tämä on moraalista rappiota lukion rehtorin taholta! Koko kasvatus- ja opetustyö on rappiotilassa. Tyyliin, oli kevätjuhlapäivä ja juhla ohi. Sitten tulee opiskelija palauttamaan jotain työtään ja pyytää, että se vielä arvosteltaisiin. Rehtori kuulee tämän ja pyytää minulta samaa. Siinä sitten jäin korjaamaan tehtäviä ja antamaan numeroa iltapäivän puolelle asti, kun muut pääsivät lomille jo kello 10 jälkeen. Nykymantra kuuluu ja opiskelijoille opetetaan, että heillä on vain oikeuksia ilman mitään velvollisuuksia. Näistä jäi sellaiset traumat, että en kykene enää toimimaan opettajana. "Aikuiset" käyttävät lapsia välineinä, joilla lyödään sitten kuvainnollisesti vaikka tikaria toistensa selkään. Mitkä ja missä ovat opettajan oikeudet? Lasten hyvinvoinnista puhutaan koko ajan, entä aikuisten hyvinvointi. Eikö siihen ole mitään oikeutta? Kun kerran vanhemmat ja muut tietävät paremmin niin mihin meitä sitten enää tarvitaan. Tosin en itse lähtisi neuvomaan jonkin toisen ammatin harjoittajaa miten hänen työnsä pitäisi hoitaa.
81106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Systeemiä ei muuteta sillä se muuttuu. Sitä mukaa kuin yhteiskunta rappeutuu ja romahtaa, rappeutuu ja romahtaa koululaitos. Ja nämä tietty edesvaikuttavat toisiinsa. Mutta kaikki tapahtuu hitaasti, vaikka joku hullu paukuttelee toisia ja itseänsä tai monta hullua kiusaa toisia ja itseänsä.

Koulut ovat täynnä kusipäitä, joista osa suorastaan täysfasisteja. Myös yhä useammat oppilaat ovat täysiä kusipäitä ja jopa mieleltään fasisteja.

Ilmeisesti en kauhean väärään osu, jos yleistän, että kautta aikojen Suomessa koulut ovat olleet yhteiskunnallisesti aliarvostettuja ja yhtenä syynä on se, että kulttuurisesti tässä maassa ei ole arvostettu sivistystä tai ammattitaitoa. Kansa on ollut niin vähäväkinen, että asiat on hoidettu paikallisten hyväveliverkostojen kautta ja kaikki vähänkään ulkopuoliset "mutiaiset" on "savustettu" suorastaan koko paikallisyhteisön voimin.

Tosiaan, pitää olla vähän "natsihenkinen", persoonallisuudeltaan jotenkin kaavamainen, keskinkertainen. Sitten pitää kuulua johonkin puolueeseen, joista nyt tyypillisimpiä ovat oikeistolaiset Keskusta ja Kokoomus. Opettajienhan pitää olla oikeistolaisia.

Opetusalalle eksyy yhä useammin "fiksuja" ihmisiä, mielikuvituksellisia persoonallisuuksia, luovia tyyppejä, älykköjä. Miksi? Koska he eivät pääse tässä maassa niihin töihin, joihin haluaisivat. Siispä heidän kaikkien pitäisi tajuta: "Go west!"

Äänestä
  • ratkaisevat. Siinäkin oppilaitoksessa kävi erään valtapuolueen naisministeri kylässä, ja kyseisellä sijaisella oli vapaapäivä, eikä viittinyt tuhrata vapaapäiväänsä ja työterveyslääkäärillä käyntiään ministerin pokkurointiin. Siispä osaston pomot ajattelivat, että sijaisen kansalaiskuntoisuus ei ollut kohdallaan. Virka meni sitten sellaiselle, jonka kanta oli varmasti tiedossa.

    Sijaisparka joutui siis naistoveriensa taholta kansanperinteessä tunnettuun olotilaan, jota sanotaan nimikkeeksi "vitun vihat".

    http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-2005969

    Äänestä

  • vaan uusikin lähti pois! Virka WC:n kulmilla on taas avoinna....

    Äänestä

  • kusinen mesta kirjoitti:

    vaan uusikin lähti pois! Virka WC:n kulmilla on taas avoinna....

    haastattelupyynnön työpaikkaan, joka on kivan matkan päästä kotoani. Rukoukseni on kuultu! Työnantaja ei välitä paskaakaan entisen työnantajatahon parjauksista vaan haluaa itse kattoa, osaanko hommani. Se on reilua peliä se. Kaikki työnantajat eivät sentään ole korruptoituneita ja vedettävissä kuin pässiä narusta, kuten isoveli tahtoo (siellä looseissa...).

    Äänestä

opettajankoulutukseni aikana lukiolla ns. vertaisohjaajana, eli seurasin äidinkielen ja viestinnän opettajan opetusharjoittelua vaikka musta tuli ammattiopiston ja vapaan sivistystyön opettaja. Kyllä maaseutukouluilla vielä aika rauhallisia oppilaita on, tosin huomasin kyllä, että tytöt hyppyyttävät sijaisopettajaa enemmän kuin vakinaistettua lehtoria, eli auktoriteettiongelmia on. Silti annoin hyvät arviot kurssikaverini pärjäämisestä, vaikka hän pisti ruotuun höliseviä tyttöjä ja poikia. Hän teki sen oikealla asenteella! Tsemppiä sulle vain. Ehkä seuraava paikka on parempi. Ehkä rexi ei soita entiseen työpaikkaasi ja kysy, miten pärjäsit. Jos oot työkkärissä, saattaa rexi soittaa sinnekkin, jos haluaa tietää työvoimavirkailijalta psykososiaalista tilannettasi nyt työttömänä, ootko masentunut, itsesäälissä (tai jopa -tuhoinen!), ärtynyt, turhautunut, yritteliäs vai optimistinen? On se kurjaa, jos siellä ootkin merkonomityönvälittäjälle itkenyt viimeisintä työpaikkaasi ja työttömyyttäsi. Sehän pistää heti sut tasapainottomien luetteloon, koska on pätevämpi kuin psykologi. Työkkäristä ei saa antaa tietoja työnantajille, jos ruksaat kohdan työnhakusuunnitelmassasi tietojen luovutuksesta. Toisaalta, jos ruksi on siellä, niin silloinkin epäillään - vielä enemmän. No, onneksi on olemassa muitakin ammatteja kuin opettajan ammatti. Ryhdy kouluttajaksi aikuispuolelle. Se ehkä on ratkaisu.

Ohessa on laskiaisruno sinulle:

Kun sä katsot aamulla peiliin,
on siellä kasvot omasi.
Usein mietit ken siell' katsoo,
voiko tuo olla kuvasi?
On parasta lähteä lumille,
Laskiaisena hangille.
Antaa tulla pitkiä pellavia.

Äänestä

on yksi työpaikkakiusaamisen muoto (esim. mitätöidään arviointi-, kurssinveto-, didaktisia-, yhteistyö- ja vuorovaikutus- tai työkykytaitoja). Jos kiusaaja voittaa, on varmaan monta uhria edessäpäin, ennenkuin narsisti jää kiinni ja joutuu vastuuseen. Ohessa on artikkeli asiasta:

http://www.apu.fi/ajassa/article157880-1.html

Äänestä

Lukekaas taas te uudetkin stereotyypit. Teidän opiksi ja hyödyksi ne on nääkin ihmiset vuodattaneet näille suolipalstoille katkeruuttansa kun ei muualla tule mitään palautetta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ainoujuunou kirjoitti:

Lukioiden määrää voisi hyvin vähentää. Opiskelija-aines on aina vaan suuremmaksi osaksi sinne kuulumatonta, joten kyse on resurssien haaskauksesta. Open rooli on muuttunut viihdyttäjän rooliksi. Itse jouduin puun ja kuoren väliin. Kun lapsi ei hallitse vielä lukiossakaan peruskoulun alkupuolella ekaa kertaa opetettuja asioita ja muutenkin koevastaukset ovat hyvin sekavia ja sisälsivät hyvin vähän asiaa, niin kuvaan astuvat vanhemmat, jotka painostavat rehtoria, joka painostaa opettajaa antamaan parempia numeroita. Tällä tavalla heikko rehtori (nainen) käveli ylitseni. En suostunut antamaan parempaa numeroa, mutta ilmeisesti rehtorilla on valta ja ennenkaikkea pätevyys (hänellä ei ollut pätevyyttä samassa aineessa kuin minulla) muuttaa numeroa. Lisäksi olen pitänyt eri lukioissa olevien kollegoiden kanssa yhteistä linjaa arvostelussa, mikä sekin tässä sitten mitätöitiin. Eniten harmittaa niiden tunnollisten ja osaavien opiskelijoiden puolesta, joiden numeroa ei korotettu samassa yhteydessä. Työstä ei enää palkita. Tämä on moraalista rappiota lukion rehtorin taholta! Koko kasvatus- ja opetustyö on rappiotilassa. Tyyliin, oli kevätjuhlapäivä ja juhla ohi. Sitten tulee opiskelija palauttamaan jotain työtään ja pyytää, että se vielä arvosteltaisiin. Rehtori kuulee tämän ja pyytää minulta samaa. Siinä sitten jäin korjaamaan tehtäviä ja antamaan numeroa iltapäivän puolelle asti, kun muut pääsivät lomille jo kello 10 jälkeen. Nykymantra kuuluu ja opiskelijoille opetetaan, että heillä on vain oikeuksia ilman mitään velvollisuuksia. Näistä jäi sellaiset traumat, että en kykene enää toimimaan opettajana. "Aikuiset" käyttävät lapsia välineinä, joilla lyödään sitten kuvainnollisesti vaikka tikaria toistensa selkään. Mitkä ja missä ovat opettajan oikeudet? Lasten hyvinvoinnista puhutaan koko ajan, entä aikuisten hyvinvointi. Eikö siihen ole mitään oikeutta? Kun kerran vanhemmat ja muut tietävät paremmin niin mihin meitä sitten enää tarvitaan. Tosin en itse lähtisi neuvomaan jonkin toisen ammatin harjoittajaa miten hänen työnsä pitäisi hoitaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu