vielä kerran

Kerron tarinani. lyhyesti, mutta pyydän kielinikkareilta anteeksi, kertomus ei ole "selkeä".
Olin avioliitossa miehen kanssa, johon tutustuin lestadiolaisseuroissa, 60-luvun, 70-luvun vaihteessa.
Perhe kasvoi. Meillä oli avioliittoon mennesäämme jo "hyvät" ammatit. Mutta koska meille tuli lapsia koko ajan, ei sen ajan Suomessa ollut mahdollista äidin lähteä kotoa mihinkään.
Äiti hoiti lapset, kodin, kotityöt YKSIN, koska miehëllä oli kaikenlaista kunnallistakin luottamustoimea, yleensä kokoukset olivat iltaisin.
Meillä oli monta lasta (en sano montako, koska voidaan tunnistaa),
Isä siis teki töitä, hoiti luottamushommia, mutta piut, paut perusti minusta, lapsista, perheestä.
Aloin väsyä. Koulutettuna, minulle olisi ollut tärkeää edistyä myös työssäni, mutta siihen ei kukaan kannustanut. Kaikki sanoivat, että minun tulee olla kotona, koska MIES ja lapset tarvitsevat minua!
Hain töihin ja pääsin. Ilo oli vain hetkellinen, kun minut kutsuttiin KAAMEAAN hoitokokoukseen, jossa harmaapäiset herrat vaativat minua palamaan kotiin, jättämään hyväpalkkaisen työni.
YRITIN sanoa, että mieheni on väkivaltainen minua kohtaan, mustasukkainen, luulee, että petän häntä. SE KAIKUI KUUROILLE korville, minun selitykseni. KUKAAN ei uskonut minua, vaan sanoivat, että saatana panee sanat suuhuni. Olen maailmassa, en uskomassa.
Siitä hoitokokouksesta oli rakkaus tiessään!
Minut erotettiin. Samalla minuutilla päätin erota koko lestadiolaisuudesta!
Otin lapset, lähdin kunnan vuokra-asuntoon. Saimme yhteisetä kodista lasten vaatteet ja sängyt, minä vain vaatteet.
Oma sukuni katsoi minun olevan liian syntinen heidän sukuunsa. menetin kaiken muun, paitsi lapset, (useita), ammattini, jossa olin hyvä....
Jotenkin selvisin.
Nyt minulla on uusi aviomies, osa lapsista jo lentänyt muualle. Elatusavut ulosmittauksessa, pahoinpitelyt valitusten takia vieläkin kesken, mutta minun mielenrauhani on ok.
Uskoni on vahva, tosin en kuulu rauhanyhdistykseen.
Uusi miehenikin on uskovainen, mutta aiempien kokemustensa vuoksi, hänkin kuuluu "erotettuihin".
Kuitenin olen onnellinen.
Surullienen siitä, että ikääntyvät vanhempani, painostksen alla, eivät haua olla tekemisissä meidän perheen kanssa. Lapset menettivät mummun ja papan.
Mutta kaikkea ei voi saada. Erehdyksistään pitää joskus maksaa kova hinta.
On surullista, että meitä on paljon. Mutta suurin osa on ihan hiljaa.
Minun oli pakko kirjoittaa, ajattelen, että se auttaisi joitain, jotka kokevat samaa.
Anteeksi, tuli pitkä juttu, mutta kiitos, kun jaksoit lukea.
NIUHOILLE:
ANTEEKSI KIELIASU!
682639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

että kirjoituksesi tullaan poistamaan!

Äänestä
  • Mutta ajattelin, että jos edes yksi ehtii sen tarinan, joka on TOSI, lukemaan, sekin on hyvä!

    Äänestä

  • "vaki kirjoittajat", kuitenkin vaativat meiltä harvemmin kirjoittajilta, uskoakseen meitä, jopa nimiä! Onkohan se nettiketin vastaista toimintaa?
    Tulee semmonen mieli, ettei halua, eikä uskalla enää sanoa yhtään mitään. Ei puolesta, eikä vastaan!
    Mutta hymisijöillä palsta ei kauaa mielenkiintoa säilytä, keskustelu vaatii aina useampia eritavoin ajattelevia ihmisiä. Niin minä ajatteln, vaatimattomassa OMASSA päässäni!

    Äänestä

erikoiselta tuo tarinasi.
Ainakaan vl:t EIVÄT erota ketään siionistaan, sieltä lähdetään kyllä ihan itse.Päinvastoin sinne rakkaudella yriteään jäämään, mutta jos sielunvihollinen voittaa, on päätös tietenkin lähtijällä itsellään.

Tarinasi kuulostaa katkeralta.Huono omatunto tekee ihmisestä katkeran ja sen jälkeen on hyvä liioitella ja tehdä tarinasta negatiivisella tavalla värikkäämpiä.

Äänestä
  • Puhut hölynpölyä vain siksi, koska sinulla on oman seurakunnan kunnia ja maine ojassa.

    Jos noista elämänkokemuksista ei tunne katkeruutta, niin ei sitten mistään. Jokainen Jumalan luoma ihminen on oikeutettu tulla rakastetuksi juuri sellaisena kun hän on.
    Ei ole YHTÄÄN OIKEUTETTUA syytä hylätä ketään.

    Nimittäin.. järjestö joka nimittää itseään "Jumalan valtakunnaksi", hylkää lähimmäisen, ja vielä lähisukulaisen ja täydellisesti, ja mikä pahinta pitää maailman raskainta syntiä rakkaudettomuutta luvallisena ja hyväksyttynä toimintamallina. Tällainen "uskova" on vielä jumalatontakin paljon pahempi, sillä hänen olisi pitänyt tietää.....

    Uskovan tulee rakastaa vihamiestäänkin, saati lähimpiä sukulaisiaan. Rakastetun ei tarvitse koskaan teeskennellä, sillä hän tietää varmasti, sen ettei häntä hylätä, tuli vastaan mitä tuli.

    Nämä vanh. lest, jutut ovat uskomattoman brutaaleja ja raakoja juttuja, mutta uskon että juuri näin siellä joukossa on monen käynyt.
    Sen joka ei alistu ihmisoppeihin ja valtaa pitävien "erehtymättömien" itsekeskeisiin määräyksiin.

    Erehtymättömyys, ja teeskentely eivät nimittäin kuulu löainkaan rakkauteen. Aivan... luit oikein TEESKENTELY. Rakastetun on varaa olla se kun oikeasti onkin, eli erehtyvä ihminen.

    Miten niin teeskentely???

    Siellä missä hylätyksi tulemisen vaara on suuri, siellä asuu myös pelko väkevänä voimana. Sillä mikä ihmiselle on sen kauheampaa, kun tulla läheistensä hylkäämäksi? Sehän on kuolemaan verrattava asia. Ja se on harkittu teko, eli murha.

    1. Joh. 3:15   Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

    1. Joh. 3:16   Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.

    Äänestä

  • "Ainakaan vl:t EIVÄT erota ketään siionistaan, sieltä lähdetään kyllä ihan itse."

    Äänestä

  • Tuollaiset tarinat eivät ole harvinaisuuksia. Juuri tuollaista se oli 70-luvulla. Oliivin väitteet ettei ketään potkittu pois, vaan kaikki lähtivät itse, on todistettu täällä aikaisemmin epäilyksettä vääräksi. Katsohan Anden kirjoitus tässä joku aika sitten, hänellä oli oikein kirjallisena eräs erottamispäätös.

    Olet joko liian nuori, ettet ole itse tällaista kokenut, vaan uskot sen, mitä jotkut vanhemmat, lakihenkiset "veljesi" tai "sisaresi" sinulle uskottelevat. Tai sitten olet itse tuollainen lakihenkinen, joka haluat piilottaa tämän vanhoillislestadiolaisuutta vaivaavan ongelman kieltämällä sen.

    Se ei vain onnistu siitä yksinkertaisesta syystä, että sen on TOTTA! Liian moni on sen kokenut, jotta voitaisiin puhua yksittäisistä mielenterveysongelmaisista henkilöistä, joiden puhetta ei tarvitse ottaa todesta.

    Äänestä

  • Tuntuu vähän erikoiselta tuo Sinun suhtautumisesi. Ihan kuin Sinulla ei olisi kuulevia korvia tai näkeviä silmiä, kun luet näitä meidän kirjoituksiamme täällä palstalla.

    Vai onko vika jossakin muualla, ehkä syvemmällä? Melkein pakko tehdä tuollainen johtopäätös!

    Äänestä

  • Totuuden ystävä kirjoitti:

    "Ainakaan vl:t EIVÄT erota ketään siionistaan, sieltä lähdetään kyllä ihan itse."

    hänen väitteensä johtuu siitä, ettei hän muuta ole nähnyt. Tai hän on nuori. Ei nykyään tapahdu sellaista kuin pari vuosikymmentä sitten. Ehkä joitakin yksittäisiä erottamistapauksia, mutta ne todella ovat paikallaan (jos elää julkisynnissä, eikä suostu myöntämään sitä tms.).

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Puhut hölynpölyä vain siksi, koska sinulla on oman seurakunnan kunnia ja maine ojassa.

    Jos noista elämänkokemuksista ei tunne katkeruutta, niin ei sitten mistään. Jokainen Jumalan luoma ihminen on oikeutettu tulla rakastetuksi juuri sellaisena kun hän on.
    Ei ole YHTÄÄN OIKEUTETTUA syytä hylätä ketään.

    Nimittäin.. järjestö joka nimittää itseään "Jumalan valtakunnaksi", hylkää lähimmäisen, ja vielä lähisukulaisen ja täydellisesti, ja mikä pahinta pitää maailman raskainta syntiä rakkaudettomuutta luvallisena ja hyväksyttynä toimintamallina. Tällainen "uskova" on vielä jumalatontakin paljon pahempi, sillä hänen olisi pitänyt tietää.....

    Uskovan tulee rakastaa vihamiestäänkin, saati lähimpiä sukulaisiaan. Rakastetun ei tarvitse koskaan teeskennellä, sillä hän tietää varmasti, sen ettei häntä hylätä, tuli vastaan mitä tuli.

    Nämä vanh. lest, jutut ovat uskomattoman brutaaleja ja raakoja juttuja, mutta uskon että juuri näin siellä joukossa on monen käynyt.
    Sen joka ei alistu ihmisoppeihin ja valtaa pitävien "erehtymättömien" itsekeskeisiin määräyksiin.

    Erehtymättömyys, ja teeskentely eivät nimittäin kuulu löainkaan rakkauteen. Aivan... luit oikein TEESKENTELY. Rakastetun on varaa olla se kun oikeasti onkin, eli erehtyvä ihminen.

    Miten niin teeskentely???

    Siellä missä hylätyksi tulemisen vaara on suuri, siellä asuu myös pelko väkevänä voimana. Sillä mikä ihmiselle on sen kauheampaa, kun tulla läheistensä hylkäämäksi? Sehän on kuolemaan verrattava asia. Ja se on harkittu teko, eli murha.

    1. Joh. 3:15   Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

    1. Joh. 3:16   Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.

    Puhuit hölynpölyä vain siksi, että tiedät minun puhuvan totta ja totuus satuttaa.
    Anteeksi jos olen onnellinen, enkä vaihtaisi osaani pois.

    Äänestä

  • Oliivi kirjoitti:

    "tuntuu vähän...
    Kirjoittanut: Oliivi, 3.4.2004 klo 05.20

    erikoiselta tuo tarinasi.
    Ainakaan vl:t EIVÄT erota ketään siionistaan, sieltä lähdetään kyllä ihan itse."

    Sinähän saat pitää onnellisen osasi, mutta älä ala mitätöimään niitä joiden osa on ollut toinen.

    Totuutta sinun jutussasi ei ollut, teeskentelyä sitäkin enemmän. Tämähän on avaajan juttu, ei sinun.

    Äänestä

  • Nämähän ovat tuttuja tarinoita, eikä niin harvinaisiakaan.
    Joka puolella suomeahan näitä tarinoita kuulee.
    On kuin lukisi Iltasanomia, joissa on aina kohujuttuja. Tulee mieleen, että kylläpä maailma on paha, kun näitä täällä kotinurkillakin sattuu.

    Tänne pitäisi kertoa myös heilläkin, joilla elämä lestadiolaisena on mennyt paremmin kuin hyvin.
    Se tasapainottaisi ikävien asioiden kerrontaa.

    Iltasanomia lukiessa tuntuu monesti hyvin masentavalta.
    Siksi kannattaa lukea välillä vaikkapa kodin kuvalehteä.
    Ihmistä kiinnostaa kuitenkin enemmän kaikenlainen skandaalikäryisyys.
    Tämäkin juttu oli hyvin tarkoitushakuinen.
    Mitähän tällä jutulla oikein ajetaan takaa ?

    Ei voi sanoa, että uskovaisetkaan ihmiset olisivat vapaat ongelmista.
    Kyllä elämä koettelee, ja ihmisiä on sielläkin moneen junaan, lähtöön ja vielä asemalle jääviäkin.
    Omakaan perhe-elämä ei ole ollut hääviä.
    Luonteet ovat erisorttiset puolison kanssa ja aiheuttavat hankauksia.
    Elämisen tason olis toivonut olevan korkeampaa.
    Ahtaus ja perheen sisäiset kahinat rasittaa.

    Tämä avaajan tarina tuntuu ajoittuvan jonnekin 1960 - 1970 luvuille.
    Tuntuu vaikealta uskoa, että tämä tarina ajoittuu 2000 luvulle, koska samantapaisia hoitokokouksia ei käsittääkseni enää ole.
    Yleensä syyllistetään aina naisihmisiä ja miehet pääsevät kuin koira veräjästä, kun on kyse hoitokokouksista.

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    hänen väitteensä johtuu siitä, ettei hän muuta ole nähnyt. Tai hän on nuori. Ei nykyään tapahdu sellaista kuin pari vuosikymmentä sitten. Ehkä joitakin yksittäisiä erottamistapauksia, mutta ne todella ovat paikallaan (jos elää julkisynnissä, eikä suostu myöntämään sitä tms.).

    Ne ovat kaikki kotoisin sielunvihollisesta, (omavanhurskaus) joka vaikuttaa ylpeissä ja lähimmäisistää välinpitämättömistä vallanpitäjissä.

    Heidän ainoa motiivinsa on ihmiskunnia ja valta, ei mitään muuta. Heidän legalismiin perustuva korttitalonsa ei kestä Jumalan Sanan rinnalla. Sen johtajat istuvat Mooseksen istuimella.

    Mitä järkeä on pitää seurakunnassa sen opetuksia avoimesti kyseenalaistava tai halveksuva?

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Ne ovat kaikki kotoisin sielunvihollisesta, (omavanhurskaus) joka vaikuttaa ylpeissä ja lähimmäisistää välinpitämättömistä vallanpitäjissä.

    Heidän ainoa motiivinsa on ihmiskunnia ja valta, ei mitään muuta. Heidän legalismiin perustuva korttitalonsa ei kestä Jumalan Sanan rinnalla. Sen johtajat istuvat Mooseksen istuimella.

    Kyllä muutkin osaavat sen taidon että eroittavat joukostaan jos ei ole samaa mieltä heidän kanssaan, olen sen itse nuoruudessani kokenut helluntailaisuudessa. Nyt olen saanut elää Vapaana Jumalanvaltakunnassa ja ja omat kokemukseni lähes kolmenvuosikymmenen ajalta on että ei sieltä"pois potkita" vaan ihan omin jaloin lähtevät jos on syntiin kiintynyt ja silloin on käynyt kuten tuhlaajapojalle että maailma on vienyt.Mutta Isä odottaa kaikkia tuhlaajalapsiaan takaisin ja sellaisia ihmeitä on tapahtunut että on "tuhlaajan" teiltä saanut palata. Se aika silloin 70-luvulla oli kovien taistelujen aikaa,itse sain -75 vuonna löytää Jumalanvaltakunnan,kuullut olen ja lukenut esim.
    Einari Lepistö on muistelmissaan niistä ajoista kertonut.

    Äänestä

  • Näin kirjoitti:

    kyllä niitä erotuksia eli "etnistä puhdistusta" tehdään myös vapaissa suunnissa. Törkeimmät erotukset on tehty jopa kaupan kassa jonossa. Kun ei ole vähään aikaan näkynyt ja kuulunut kokouksissa. Joten ei siellä sen parempia olla kuin muissakaan seurakunnissa. Ainoa seurakunta joka ei erota jäseniään epäsopivan käytöksen tai muun syyn takia on evlut seurakunta.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Ne ovat kaikki kotoisin sielunvihollisesta, (omavanhurskaus) joka vaikuttaa ylpeissä ja lähimmäisistää välinpitämättömistä vallanpitäjissä.

    Heidän ainoa motiivinsa on ihmiskunnia ja valta, ei mitään muuta. Heidän legalismiin perustuva korttitalonsa ei kestä Jumalan Sanan rinnalla. Sen johtajat istuvat Mooseksen istuimella.

    Raamatussa on selkeät ohjeet kuinka Siionissa säilytetään "yksi sydän ja yksi mieli".

    Ei siihen Moosesta tarvita.

    Äänestä

  • Viestisi henkii aivan sitä samaa ilmapiiriä!

    Äänestä

  • Totuuden ystävä kirjoitti:

    "tuntuu vähän...
    Kirjoittanut: Oliivi, 3.4.2004 klo 05.20

    erikoiselta tuo tarinasi.
    Ainakaan vl:t EIVÄT erota ketään siionistaan, sieltä lähdetään kyllä ihan itse."

    hän vain tuli kertoneeksi sen tosiasian, että rauhanyhdistys- eli SRK-lestadiolaiset eivät ole vanhoillislestadiolaisia, kun he erottavat uskovaisia joukostaan. MOT!

    Äänestä

  • reinhard kirjoitti:

    Nämähän ovat tuttuja tarinoita, eikä niin harvinaisiakaan.
    Joka puolella suomeahan näitä tarinoita kuulee.
    On kuin lukisi Iltasanomia, joissa on aina kohujuttuja. Tulee mieleen, että kylläpä maailma on paha, kun näitä täällä kotinurkillakin sattuu.

    Tänne pitäisi kertoa myös heilläkin, joilla elämä lestadiolaisena on mennyt paremmin kuin hyvin.
    Se tasapainottaisi ikävien asioiden kerrontaa.

    Iltasanomia lukiessa tuntuu monesti hyvin masentavalta.
    Siksi kannattaa lukea välillä vaikkapa kodin kuvalehteä.
    Ihmistä kiinnostaa kuitenkin enemmän kaikenlainen skandaalikäryisyys.
    Tämäkin juttu oli hyvin tarkoitushakuinen.
    Mitähän tällä jutulla oikein ajetaan takaa ?

    Ei voi sanoa, että uskovaisetkaan ihmiset olisivat vapaat ongelmista.
    Kyllä elämä koettelee, ja ihmisiä on sielläkin moneen junaan, lähtöön ja vielä asemalle jääviäkin.
    Omakaan perhe-elämä ei ole ollut hääviä.
    Luonteet ovat erisorttiset puolison kanssa ja aiheuttavat hankauksia.
    Elämisen tason olis toivonut olevan korkeampaa.
    Ahtaus ja perheen sisäiset kahinat rasittaa.

    Tämä avaajan tarina tuntuu ajoittuvan jonnekin 1960 - 1970 luvuille.
    Tuntuu vaikealta uskoa, että tämä tarina ajoittuu 2000 luvulle, koska samantapaisia hoitokokouksia ei käsittääkseni enää ole.
    Yleensä syyllistetään aina naisihmisiä ja miehet pääsevät kuin koira veräjästä, kun on kyse hoitokokouksista.

    on samantapainen tarina. Eivät nämä siis kovin vanhaa historiaa ole!

    Äänestä

Surullista että juuri kohdallesi piti sattua väkivaltainen mies, isäni oli väkivaltainen ja siitä sai kärsiä koko perhe. Vaikka hänkin vl:nen. Usein toivoimme lapsina että älyisivät erota ja muuttaa erilleen kun elämä oli yhtä helvettiä. (anteeksi) Milloin oli aseet esillä ja milloin oli sanan ruoska ja osansa sai usein lapset jotka asuivat kotona. Joskus kun oma isä uhkasi puukolla tappaa, päätin että tuo äijä ei koske minuun pikkurillilläkään jos tästä nyt hengissä selviän. Eipä 5-6 vuotias voi paljon itseään puollustaa. Ehkä Jumala näki tilanteen ja korjasi äidin parempaan talteen ja äidin kuoleman hetkikin oli kuin pahaa unta ja yhtä "tappelua". Vaikka hän kuoli "luonnollisen" kuoleman. (syöpä)
Vl:t kävivät veisaamassa ja minua pienintä päähän taputtamassa että voi raukkaa mitähän sinusta isona tulee. Ja jotkut kuulemma suunnittelivat jopa itseni sijoitusta muualle, kuulemma. Isä meni uusiin naimisiin ja kohtasi "voittajansa" ja joutui luopumaan väkivallasta kun pieni ja pippurinen nainen pani ukolle luun kurkkuun. Ja elämä jatkui suhtkoht normaalina. Paitsi että kuulin ja koin olevani se ylimääräinen penikka joka ei kuulu mihinkään. En kuitenkaan ole katkera kenellekkään sen aika on jo ohi ja olen päässyt ohi siitä ajasta ja pidän yhteyttä äiti puoleen ja hänen lapsiinsa. Kiitos siitä kuuluu Jumalalle ja omalle vaimolle joka jaksoi kantaa ja nostaa vaikeina aikoina. Itse en ole väkivaltainen vaimoani tai muita perheeni jäseniä kohtaan vaan erimielisyyden tullessa mieluummin vetäydyn pois ja hetken kuluttua sovimme asian.
Muuten viimeiset sanat jotka kuulin isältäni olivat, kun menin silloin viisi vuotiaan tyttäreni kanssa katsomaan ukkia sairaalaan. Ukki/isä sanoi: Mitä helevettiä sinä täällä teet? (anteeksi kirosana) Käännymme ovelta pois ja tytär kysyi että eikö ukki rakasta meitä sanoin tytölle että ukki on vain sairas. Ja niin olikin mielestäni. En nähnyt häntä sen jälkeen elävänä ja en itkenyt hautajaisissa, kannoin minulle täysin vieraan henkilön arkun hautaan. Kuitenkin viemme joka joulu "ukin" haudalle kynttilän ja lähinnä sen vuoksi että se on tapa. En ole kaivannut "isää" vaan olen helpottunut että "sota aika" on takana.

Äänestä
  • ruusuinen sinun lapsuutesi.
    Toivon , jos oikein ymmärsin että olet uskomassa,
    elämääsi Jumalan siunausta.

    Äänestä

  • jotka seriffi joutuu poistaan, koska siinä ei ylistetä Herraa/lestadiolaisia.
    Se täytyy olla feikin kirjottama, koska todellisuudessa kaikki lestadiolaiset ovat hyviä.

    Äänestä

  • tää kirjoitus vaikuttaa samanlaiselta kuin avaajan??!!

    Äänestä

  • Tunne että voi ajatella asioita rauhassa, eikä sekamelskan keskiä.
    Tyrannus *jotaain* hänen on täytynyt olla, paha tauti.
    Itselläni oli Hiljainen ja rauhallinen Isä, Isässä lapsi kokee turvallisuutta vaikkei voimanmiehiä olisikaan.

    Omiaankin pitää puolustaa varsinkin jos joutuu vääryyttä kokemaan.
    Meillä oli kerran yksi työnantaja sellainen että jopa suvulleen laittoin jauhot suuhen, MUN renkejä ei kohellakkaan miten sattuu.

    Lipsahti kai aiheesta pois, jollei aiheeton ole tämäkin viesti.

    Äänestä

  • juttuja kirjoitti:

    jotka seriffi joutuu poistaan, koska siinä ei ylistetä Herraa/lestadiolaisia.
    Se täytyy olla feikin kirjottama, koska todellisuudessa kaikki lestadiolaiset ovat hyviä.

    Kyllä se on niin ,että todellisuus on joskus "taruja" ihmeellisempää.Itse olen sen kokenut monella tavalla.Joku minulle sanoi että olisi jo "Romaanin" ainekset elämästäni,mutta en sentäs viitsi kirjoittaa sitä koska yritän nykyisin "työstää" sitä pois mielestäni.Minun kokemukseni ei johdu Lestaadiolaisuudesta,vaan elämäni ensimmäisestä 30 vuodesta,josta lapsuus ja nuoruus oli "maanpäällistä helvettiä" Mutta sitten löysin Jumalanvaltakunnan ja sain uskoa evankeliumin ilosanoman,ja siitä alkoi henkinen
    tervehtyminen vaikka fyysinen terveys olikin jo mennyt,osittain väkivaltaisen lapsuuden aikaisten "selkäsaunojen" takia.Mutta nyt vaikka "kroppa" on raihnainen niin mieleni on toivoa täynnä,ja sitä samaa muille kovia kokeneille toivotan.

    Äänestä

  • juttuja kirjoitti:

    jotka seriffi joutuu poistaan, koska siinä ei ylistetä Herraa/lestadiolaisia.
    Se täytyy olla feikin kirjottama, koska todellisuudessa kaikki lestadiolaiset ovat hyviä.

    on väärä käsitys seriffimme toiminnasta. Elämä saattaa olla myös tällaista, valitettavasti.

    Äänestä

  • vl-ope kirjoitti:

    Minä olen tyytyväinen seriffiimme sillä asiallinen ja varmaan elämänkoulussa myös oppinut
    monenlaista.Mutta luulen ettet minun kirjoitustani kommentoinut vaan edellisen.???

    en suinkaan kommentoinut sinun kirjoitustasi, vaan sen yläpuolella olevaa viestiä, jossa kyseenalaistettiin seriffimme toiminta. Olen saanut vanhasta vaimosta asiallisen ja puolueettoman käsityksen ja luotan täysin hänen arvostelukykyynsä viestien poistamisen suhteen.

    Jos katsot tarkemmin viestipuuta, huomaat, että viestini on todellakin palautetta seriffin kritisoijalle.

    Hyvää illanjatkoa sinulle, Näin, ja kiitos muuten viesteistäsi. Luen ne tarkkaan ja sydämeni sanoo aamenta mielipiteisiisi.

    Äänestä

  • juttuja kirjoitti:

    jotka seriffi joutuu poistaan, koska siinä ei ylistetä Herraa/lestadiolaisia.
    Se täytyy olla feikin kirjottama, koska todellisuudessa kaikki lestadiolaiset ovat hyviä.

    meidän uskovaistenkin kohdalla käy toteen Raamatun jae,"että sitä hyvää,mitä tahdon,sitä minä en tee ja sitä pahaa,mitä en tahdo,sitä minä teen".

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    tää kirjoitus vaikuttaa samanlaiselta kuin avaajan??!!

    henkilö kuin avaaja vaan tuli lapsuus ja ne ajat mieleen kun luin tuon avaajan jutun. Vaikka isäni oli aina minulle ja minun "oikeille" sisarille hyvin etäinen emme sisaruksina kokoontuessa yleensä muistele menneitä aikoja ja isäni on jo ollut kuolleena viisitoista vuotta. Isäni oli haavoittunut sodassa ja ne jotka elivät sodassa olleiden isien lapsina muistavat varmasti kuinka isät elivät sodan kauhut yhä uudelleen ja uudelleen unessa ja ne vaikkuttivat myös käyttäytymiseen.
    Isäni oli paljon poissa kotoa ja yleensä hänen tullessa reissusta hän tuli humalassa ja aikansa mekastettuaan taas häipyi takaisin reissuun.
    Ehkä hänen osansa oli olla aina rauhaton ja liikkeellä ja nämä poissaolot yleensä olivat riidan aihe vanhemmillani. Hän kuitenkin sanoi olevansa uskovainen vaikka oli äärettömän äkkipikainen ja tulistui herkästi. Ja kohteeksi saattoi joutua kuka tahansa, joka osui kohdalle. En kuitenkaan ole hänelle katkera, vaan ole antanut hänelle anteeksi tekonsa.
    Joskus nuoruudessa huomasin itsessä samoja äkkipikiaisuuden merkkejä. Rukoilin Jumalalta pitkämielisyyttä ja sitä että kasvattaisi minua siinä asiassa ja olen saanut ilokseni huomata että olen vanhemmiten päässyt tuosta äkkipikaisuudesta ja saan olla leppoisa vaari joka rakastaa sekä omia lapsiaan ja lapsen lasta. Joskus kun menen päivä nokosille ja lapsen lapsi tulee vaarin viereen ja käpertyy kainaloon ja nukahtaa siihen. Kiitän Jumalaa siitä että pikku poika joka usein käpertyi peiton alle ja itki itsensä uneen on saanut kasvaa aikamieheksi ja antaa turvan ja turvaisan unen pienelle pojalle joka vaarin kainalossa levähtää. Itselläni on vielä alle kouluikäinen lapsi joka on erittäin tärkeä ja rakas. Yhdessä harrastamme ja teemme pieniä askareita ja usein "rutistan" poikaa ja kerron kuinka tärkeä hän minulle on ja kuinka paljon rakastan häntä.

    Äänestä

  • vl-ope kirjoitti:

    en suinkaan kommentoinut sinun kirjoitustasi, vaan sen yläpuolella olevaa viestiä, jossa kyseenalaistettiin seriffimme toiminta. Olen saanut vanhasta vaimosta asiallisen ja puolueettoman käsityksen ja luotan täysin hänen arvostelukykyynsä viestien poistamisen suhteen.

    Jos katsot tarkemmin viestipuuta, huomaat, että viestini on todellakin palautetta seriffin kritisoijalle.

    Hyvää illanjatkoa sinulle, Näin, ja kiitos muuten viesteistäsi. Luen ne tarkkaan ja sydämeni sanoo aamenta mielipiteisiisi.

    Yritänhän minä "kuunnellatuntoa" eli kirjoitella "niillä lahjoilla" mitä Taivaanisä kulloinkin antaa,joskus huomaa että tulee vähän "hutkittua" mutta sitten huomaan että mikä minä olen hutkimaan, sillä me kaikki olemme sellaisia tempperamentiltamme ja luonteeltamme kuin olemme Luojaltamme saaneet. Usein rukoilen sitä etten "loukkauskivenä"olisi,vaan "valona ja suolana" Olen tämän talven aikana paljon tutkinut
    uskomme perusteita Raamatun ja Lutherin,ja historiallisia dokumentteja Lestadiolaisuudesta.
    Suviseuroja olen kuunnellut monien vuosien ajalta,kun on tullut hankittua kasetit ja nyt on tietokoneella kolmet viimeiset seurat,samoin vuosikirjoissa on hyvin paljon kirjoituksia jossa arkipäivän uskonelämää neuvotaan.Kun tätä ikää karttuu niin on tärkeää että säilyisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.Uskovaiset "matkakumppanit" ovat tukeneet ja lohduttaneet jos "pohjoistuuli puhaltanut". Sinulle jaksamista ja Pääsiäisen riemua,sillä meillä on ylösnoussut vapahtaja.

    Äänestä

Sinun ei ole lupa rikkoa avioliittoa ja olet tehnyt synnin ja vielä menit toisen miehen viereeen ja synti synnin päälle.
Sitten pyydät anteeksi kielinikkareilta ja pitäisi pyytää anteeksi Jumalalta jota vastaan olet rikkonut.
Olet myös syyllinen miestäsi vastaan ja nykyinen ei ole miehesi vaan "miehenpuolikas"
Siis tunnustus ja ei kuitenkaan eroa taas vaan on
tärkeintä priorisoida asiat ja antaa Jumalan sanan olla Jumalan sanana.
Siinä nähdään kun nainen menee kouluihin he rikkovat avioliiton ja saattavat monet suureen murheeseen mutta kerran helvetti ottaa omansa.
Oletko sinä siinä joukossa joka helvettiin menee?

Äänestä
  • ihmettelen tekstiäsi! noinko voimakkaat näkemykset teillä on??
    eikö ihminen voi mitenkään elämässään tehdä sellaisia valintoja ja ratkaisuja, että hän voisi olla onnellinen???
    Kyllä Jumalakin haluaa jokaisen ihmisen tekevän elämässään sellaisia asioita että voi olla onnellinen, vai eikö näin ole??

    Äänestä

  • Että viestin kirjoittaja on lakihengessä.
    Sietää käydä peilin edessä sanomassa kuvajaiselleen muutama totuus.

    Äänestä

  • kenenkään tarvitse elää omassa kodissaan helvetissä ja hellan ja nyrkin välissä. ( anteksi kirosana) Mutta tuntuu oudolta että nykyaikana voi vielä olla miehenpuolikkaita jotka ajattelevat vain omilla sukupuolielimillään. Ja omia himojaan ja jos nainen ei anna niin eikun nyrkit avuksi. Nykyisin kun mies voidaan tuomita myös avioliiton sisäpuolella tapahtuvasta raiskauksesta eli väkisin makaamisesta tai pakottamisesta yhdyntään vastoin tahtoaan. Asiasta on olemassa ennakko päätöksiä!!!!! Ja jos aviovaimo hakee omia oikeuksiaan niin heti tuomitaan ja otetaan väkivalta avuksi kun ei muuten pärjätä, äly hoi älä jätä. Ja jotkut kehtaavat sotkea omiin perheen sisäisiin ongelmiin ulkopuolisia jotka panevat vaimon "kuriin" pakottamalla alistumaan ja uhraamaan itsensä raukkamaisen "miehen" vuoksi joka ajattelee vain itseään. Sitten ollaan niin miehisiä kun on vaimo alistettu ja nöyryytetty orjan asemaan. Siitä on rakkaus kaukana. MOINEN MIEHEN KUVA EI RAKASTA KUIN ITSEÄÄN JA HALUJAAN!!!!!!!!!

    Äänestä

Pitäisi saada tietää enemmän ennekuin voisin sanoa kuinka asiasi ovat nyt.
Jos ?miehesi? huorasi, niin silloin olet NYT oikein aviossa, mutta jollei*** sain sen kuvan ettet sinä ainakaan pettänyt*** joten jäljelle jää vain ?Miehesi? ja jollein hänkään, niin olet edelleenkin avioliitossa exän kanssa.

Äänestä
  • ..eikös se ollut näin että vain huoraamisen takia saa hyljätä mutta joka nai hyljätyn tekee huorin?

    Otapa esille se Raamatunkohta kun olet niin hyvä löytämään.

    Äänestä

  • acimlainen kirjoitti:

    ..eikös se ollut näin että vain huoraamisen takia saa hyljätä mutta joka nai hyljätyn tekee huorin?

    Otapa esille se Raamatunkohta kun olet niin hyvä löytämään.

    Huoruus antaa eron ja molemmat ovat vapaat siitä liitosta, vapaat aloittamaan vapaalta pöydältä.

    Mutta jos vaikka väkivaltaisuus on eron syy, niin silloin ei tule eroa; vaikka eroaisikin....

    Äänestä

  • Ai että saa hakata, ja olla rakastamatta, ja alistaa henkisesti, mutta PETTÄÄ ei saa? Joku tos taannoin sanoi sua sekopäiseksi naistenalistajaksi. Oikeassa oli.

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Huoruus antaa eron ja molemmat ovat vapaat siitä liitosta, vapaat aloittamaan vapaalta pöydältä.

    Mutta jos vaikka väkivaltaisuus on eron syy, niin silloin ei tule eroa; vaikka eroaisikin....

    Nyt tiedetään tuokin.

    Aviooerosta puhu, kun sitä ei näy //uskovan//ymmrtävän// kukaan.
    Jos joku pikkaisen siitä hoksaa niin selittää toisessa kohtaa sitten ihan PILITULPLIKKALALLAA.
    Jos asia piotäisi käsitellä, niin kai se pitäisi oikein tehdä koko matkalta..

    JA myös seurakunnan tahtokin tässä painaa, ehkä eniten; enhän voi pyytää että he ymmärtäisivät KUN eivät ymmärrä.
    Eikä ymmärtämättömyys ole synti, joskin Jääräpäissyys oman ymmärryksen tuomaan HUHHELIHEIKKAA käsityksestä kiinni pitäminen.
    Motiivit, niin niitäkin aina on, saavat itsekukin niitä mittailla mielessään.

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Ai että saa hakata, ja olla rakastamatta, ja alistaa henkisesti, mutta PETTÄÄ ei saa? Joku tos taannoin sanoi sua sekopäiseksi naistenalistajaksi. Oikeassa oli.

    Varalle on annettu lupa asumiseroon.
    JOten ihan kauheita ei ne seurakunnanISÄT olekkaan..
    Voit ainakin vakuuttua siitä että raamatun valossa noitakin asioita Yritetään peilata.

    Jos jossakin on mennyt jotenkin vinksin, eikä seppää näy joka ne takosi suoriksi, niin voimme vain toivoen odottaa; eikä minulle oikeastaan mitään noissa asioissa oelkkaan saamista, monella muula ehkä paljonkin.
    Njuu ehkä ajan jälkeen saamme niistä korvauksen, tässä ajassa niitä turhaa krankkua.

    Se mies, josta jouduin eroamaan hänen väkivaltaisuutensa vuoksi, pieksi paitsi minua myös lapsia. Todistetusti.
    Hän luuli, että petin häntä, asia ei niin ollut, koskaan en häntä pettänyt.
    Virallisen avioeron jälkeen elin vuosia yksin, lasteni kanssa.
    Sitten tapasin miehen, jonka kanssa avioiduin. Pappi vihki meidät kotikaupunkimme kirkossa. Olemme virallinen aviopari!
    Syyllisyyttä en suostu tästä asiasta kantamaan.
    Syvät traumat vaativat terapiaa edelleen. Käyn säännöllisesti terapiassa ja syön mielialalääkkeitä.
    Mutta nykyisestä tilanteestani syyllisyyttä en siis tunne.
    Minulla(kin), on oikeus onneen.
    sen olen tottavie ansainnut.
    Että ihan turhaan minulle kukaan tulee asiasta räksyttämään.
    Halusin vain kertoa tarinani, jotta jokukaan tietäisi, ettei ole yksin. Meitä huonosti kohdeltuja on oikeasti olemassa.
    Rakkautta ei ollut hiventäkään, ei kenessäkään, joka minut "seurakunnasta" poisti.
    Onneksi sain kuitenkin rikkinäisenä, kärsineenä ihmisenä kokea vielä senkin, miltä tuntuu, kun joku rakastaa ja välittää.

    Äänestä

  • Pois potkittu kirjoitti:

    Sinkkuilua. Sillä nyt voin vain todeta että elät tavallisen avoliiton kaltaisessa suhteessa.

    No ei sun tarvii yksin olla, sellaisia on jopa vanhoillisissa.
    Ja vieläpä Seurakunnan siunaamana.//hyväksytty// aikeisemmin heidän suhteensa oli Huoruutta, mutta sitten Miehen ex kuoli, ja nyt olisivat vapaat avioitumaan, mutta tuo mitätön vihkiminen eksyttää heitä. //ero ja vihille olisi heille neuvoni.//

    kirkon sisällä avioliitto on pätevä. Ei kai siihen ketään lestadiolaispomojen siunauksia tarvita.
    Lain mukaan pari, joka on vihitty kristilliseen avioliittoon on aviopari, sanoo vakas mitä hyvänsä. Sitäpaisi susiparina eläminen ei sovi kristitylle ihmiselle, ei .

    Äänestä

  • ev.lut. kirjoitti:

    Hyvin osaavan asiasi :o) asiantuntija vai.

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Sinkkuilua. Sillä nyt voin vain todeta että elät tavallisen avoliiton kaltaisessa suhteessa.

    No ei sun tarvii yksin olla, sellaisia on jopa vanhoillisissa.
    Ja vieläpä Seurakunnan siunaamana.//hyväksytty// aikeisemmin heidän suhteensa oli Huoruutta, mutta sitten Miehen ex kuoli, ja nyt olisivat vapaat avioitumaan, mutta tuo mitätön vihkiminen eksyttää heitä. //ero ja vihille olisi heille neuvoni.//

    En mä ymmärrä noita sun huuruiluja. Välillä tulee asiallista juttua, mutta nyt taas on niin, että oksettaa lukea sun juttuja siitä, miten tuomitset ihmisten parisuhteen, avioliiton ja sitoumuksen vääräksi.

    Se mieskö ei tuo asialle mitään painoa? Väitätkö, että vaikka nainen kärsisi miehen takia (pahoinpitely ym), niin hänen on silti kärsittävä miehensä kanssa ja oltava lapsenteko koneena lopun elämänsä? Loiko Herra meidät tänne kärsimään, ilman elämän iloa?

    Vaikkei viestisi minulle olekaan tarkoitettu, niin loukkaannun siitä silti.

    Äänestä

  • Pois potkittu kirjoitti:

    Se mies, josta jouduin eroamaan hänen väkivaltaisuutensa vuoksi, pieksi paitsi minua myös lapsia. Todistetusti.
    Hän luuli, että petin häntä, asia ei niin ollut, koskaan en häntä pettänyt.
    Virallisen avioeron jälkeen elin vuosia yksin, lasteni kanssa.
    Sitten tapasin miehen, jonka kanssa avioiduin. Pappi vihki meidät kotikaupunkimme kirkossa. Olemme virallinen aviopari!
    Syyllisyyttä en suostu tästä asiasta kantamaan.
    Syvät traumat vaativat terapiaa edelleen. Käyn säännöllisesti terapiassa ja syön mielialalääkkeitä.
    Mutta nykyisestä tilanteestani syyllisyyttä en siis tunne.
    Minulla(kin), on oikeus onneen.
    sen olen tottavie ansainnut.
    Että ihan turhaan minulle kukaan tulee asiasta räksyttämään.
    Halusin vain kertoa tarinani, jotta jokukaan tietäisi, ettei ole yksin. Meitä huonosti kohdeltuja on oikeasti olemassa.
    Rakkautta ei ollut hiventäkään, ei kenessäkään, joka minut "seurakunnasta" poisti.
    Onneksi sain kuitenkin rikkinäisenä, kärsineenä ihmisenä kokea vielä senkin, miltä tuntuu, kun joku rakastaa ja välittää.

    Älä huoli vakaksen kirjoitteluista, hän on ainoa laatuaan eikä edusta minkään joukon mielipiteitä.

    Luin järkyttyen kirjoituksesi, eikä minulle ole pienintäkään syytä epäillä, etteikö kertomuksesi olisi tosi. Sinä teit aivan oikein, että lähdit väkivaltaisen miehen luota, jo yksin lastesi takia, mutta tietysti itsesikin takia.

    Sinulla on täysi oikeus onneen uuden miehesi rinnalla, ilman mitään omantunnon tuskia. Ehjäksi ihmiseksi paraneminen vie vuosia, jopa vuosikymmeniä. Olet paljon kärsinyt ja todellakin, ihan varmasti oikeutettu nykyiseen onneesi.

    Taivaan isä sinua ja perhettäsi siunatkoon!
    Debora

    Ovat vain Nimellisesti aviopari, todellisuudessa he ovat kuin avopari jollei jopa huorapari ? miehen taustaa pitäisi saada lisää.

    Pahoinpitelyn tähden VOI hakea asumiseron.
    Muttet voi saada avioeroa, kuin ja vain ajallisen.
    Jumalan ededdä se avioliitto ei purkau jollei HUORUUS ole syynä eron hakemisees.

    Selkesikö yhtään.

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Kyllä edustan, mutta ethän sinä tunne häntä.
    Isä Jumala Ja poika Kristus ovat ne joidenka mielipiteitä nämän ovat olleet, mutta asian vaikeakäsitteisuyyden vuoksi, hän kai antaa mennä niinkuin kukin taitaa.
    Tai niin olihan siellä Jarrut jumissa joten silleenkin voi kun kovasti uskoo.
    Totena menee kuin TTS:

    Jos katsoo asiotten tilasta sen miten ne tässä valossa näkyy, niin ainakin tämä pariskunta voivat elää tietoisena asioitten oikeasta tilasta.
    ****
    Ei tarvitse kysellä kuinkahan tuokin nyt on, näin vai olisko sittenkin noin...

    Äänestä

  • Pois potkittu kirjoitti:

    Se mies, josta jouduin eroamaan hänen väkivaltaisuutensa vuoksi, pieksi paitsi minua myös lapsia. Todistetusti.
    Hän luuli, että petin häntä, asia ei niin ollut, koskaan en häntä pettänyt.
    Virallisen avioeron jälkeen elin vuosia yksin, lasteni kanssa.
    Sitten tapasin miehen, jonka kanssa avioiduin. Pappi vihki meidät kotikaupunkimme kirkossa. Olemme virallinen aviopari!
    Syyllisyyttä en suostu tästä asiasta kantamaan.
    Syvät traumat vaativat terapiaa edelleen. Käyn säännöllisesti terapiassa ja syön mielialalääkkeitä.
    Mutta nykyisestä tilanteestani syyllisyyttä en siis tunne.
    Minulla(kin), on oikeus onneen.
    sen olen tottavie ansainnut.
    Että ihan turhaan minulle kukaan tulee asiasta räksyttämään.
    Halusin vain kertoa tarinani, jotta jokukaan tietäisi, ettei ole yksin. Meitä huonosti kohdeltuja on oikeasti olemassa.
    Rakkautta ei ollut hiventäkään, ei kenessäkään, joka minut "seurakunnasta" poisti.
    Onneksi sain kuitenkin rikkinäisenä, kärsineenä ihmisenä kokea vielä senkin, miltä tuntuu, kun joku rakastaa ja välittää.

    Nuo viestisi kun olen lukenut,niin siinähän käy selvästi ilmi että silloinen miehesi ja lastesi isä ei ollut "oikein" uskomassa,eli hänellä oli vain "nimi" mutta ei sydämmen uskoa.Raamattu neuvoo miten miehen on kohdeltava vaimoaan rakkaudella.Uskolla ei saa syntiä peittää,ja varmaan ent.miehesi joutuu kerran sellaisen Tuomarin eteen joka osaa oikein tuomita.Me ihmis-polot usein näemme vain sen mitä ulospäin näytetään ja "tuomitsemme" sen mukaan. Toivon sinulle kuitenkin että jaksaisit antaa anteeksi kovat kokemuksesi ja Jumala on se joka "viimeisen" sanan meistä ja uskostamme sanoo.

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Ovat vain Nimellisesti aviopari, todellisuudessa he ovat kuin avopari jollei jopa huorapari ? miehen taustaa pitäisi saada lisää.

    Pahoinpitelyn tähden VOI hakea asumiseron.
    Muttet voi saada avioeroa, kuin ja vain ajallisen.
    Jumalan ededdä se avioliitto ei purkau jollei HUORUUS ole syynä eron hakemisees.

    Selkesikö yhtään.

    olet sitä mieltä mitä kirjoitat? Hei nyt eletään jo 2000 lukua eikä 1900 luvun alkupuolta. Tiedän eräitä jotka ajattelevat kanssasi samalla tavalla ja kulkevat kukasta kukkaan ja alistavat vaimonsa eivätkä pidä perhettään muuta kuin kivirekenä joka haittaa menmistä ja harrastusta. Sitten ollaan niin pyhiä että on oikein sädekehä päänpäällä. Ja odotellaan aikaa kun nimitetään pyhimykseksi.

    Äänestä

  • vakas kirjoitti:

    Ovat vain Nimellisesti aviopari, todellisuudessa he ovat kuin avopari jollei jopa huorapari ? miehen taustaa pitäisi saada lisää.

    Pahoinpitelyn tähden VOI hakea asumiseron.
    Muttet voi saada avioeroa, kuin ja vain ajallisen.
    Jumalan ededdä se avioliitto ei purkau jollei HUORUUS ole syynä eron hakemisees.

    Selkesikö yhtään.

    ettenkö ymmärtäisi mitä tässä ajat takaa. Tahtoisin vain tietää, mistä tuo ajattelutapasi on peräisin?

    Eikö ole huoruutta, että tämä ex-mies on (mahdollisesti) pettänyt? Eikö ole huoruutta, että nainen on nyt tämän uuden miehensä kanssa?
    Missä vaiheessa se huoruus pitää ilmetä, että se mitätöi avioliiton?

    Avioliitto on pyhä asia, ja siksi en ymmärrä, että miksi lestadiolaisten pitää rynnätä avioliittoon heti kun vain mahdollista. Ei ole aikaa tutustua ihmisiin kunnolla, ei ole varaa virheisiin ja epäonnistuneisiin suhteisiin. Ei se ole ihmekään, että tulee epäonnisia avioliittoja, kun sen ensimmäisen _pitää_ olla se oikea.

    Äänestä

  • Pois potkittu kirjoitti:

    Se mies, josta jouduin eroamaan hänen väkivaltaisuutensa vuoksi, pieksi paitsi minua myös lapsia. Todistetusti.
    Hän luuli, että petin häntä, asia ei niin ollut, koskaan en häntä pettänyt.
    Virallisen avioeron jälkeen elin vuosia yksin, lasteni kanssa.
    Sitten tapasin miehen, jonka kanssa avioiduin. Pappi vihki meidät kotikaupunkimme kirkossa. Olemme virallinen aviopari!
    Syyllisyyttä en suostu tästä asiasta kantamaan.
    Syvät traumat vaativat terapiaa edelleen. Käyn säännöllisesti terapiassa ja syön mielialalääkkeitä.
    Mutta nykyisestä tilanteestani syyllisyyttä en siis tunne.
    Minulla(kin), on oikeus onneen.
    sen olen tottavie ansainnut.
    Että ihan turhaan minulle kukaan tulee asiasta räksyttämään.
    Halusin vain kertoa tarinani, jotta jokukaan tietäisi, ettei ole yksin. Meitä huonosti kohdeltuja on oikeasti olemassa.
    Rakkautta ei ollut hiventäkään, ei kenessäkään, joka minut "seurakunnasta" poisti.
    Onneksi sain kuitenkin rikkinäisenä, kärsineenä ihmisenä kokea vielä senkin, miltä tuntuu, kun joku rakastaa ja välittää.

    ovat yhä puhujan- ja muissa vastuutehtävissä. He ovat päässeet kuin koira veräjästä pyytämällä anteeksi lakihenkeä. Yhteisön sisällä he odottavat uutta tilaisuutta ...

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    ettenkö ymmärtäisi mitä tässä ajat takaa. Tahtoisin vain tietää, mistä tuo ajattelutapasi on peräisin?

    Eikö ole huoruutta, että tämä ex-mies on (mahdollisesti) pettänyt? Eikö ole huoruutta, että nainen on nyt tämän uuden miehensä kanssa?
    Missä vaiheessa se huoruus pitää ilmetä, että se mitätöi avioliiton?

    Avioliitto on pyhä asia, ja siksi en ymmärrä, että miksi lestadiolaisten pitää rynnätä avioliittoon heti kun vain mahdollista. Ei ole aikaa tutustua ihmisiin kunnolla, ei ole varaa virheisiin ja epäonnistuneisiin suhteisiin. Ei se ole ihmekään, että tulee epäonnisia avioliittoja, kun sen ensimmäisen _pitää_ olla se oikea.

    Saattaa olla että ajattelu tapani on kyseenalainen koska olen itse vielä siinä ensimmäisessä avioliitossa ja näkö kantani on suhteellista. En ole harrastanut nk vaarallisia urheilu muotoja kuten yöjuoksua, pitkänmatkanpainia ja syrjä hyppyä. Jne.

    Siitä johtuen vastaan kysymyksiisi näin: Kyllä olen samaa mieltä, mies on tehnyt huorin ja ansaitsee helvetin tulen jos on tehnyt huorin huom. jos!! en ole varma asiasta koska en tunne henk. koht. asiaa.
    Johtuen siitä että: Jos/kun mies tekee huorin on vaimolla täysi oikeus (myös raamatun mukaan) ottaa avioero ja kun hän on saanut avioeron on molemmat osapuolet vapaat menemään naimisiin ja kumpikaan ei tee huorin. Vanhan testamentin aikana vain miehellä oli oikeus ottaa avioero. Huom vanhan testamentin aikana!!!!
    Avioliiton aikana on ihan sama milloin käy ilmi että toinen on tehnyt huorin kun se on tapahtunut avioliiton aikana. Huom aviossa ollessa!!!!! Ja katson myös sen ajan olevan miehen sidottu tulevaan vaimoonsa jota kutsutaan suomessa kihlaukseksi. Eli he ovat ihmisten ja Jumalan edessä lupautuneet toisilleen. Tai naisen tulevaan mieheensä.
    Huoruus on synti tekipä sitä mies tai nainen. Ja avoliitossa on vapaus toisella osapuolella valta antaa anteeksi tai ottaa avioero. Petetyllä aviopuolisolla on vapaus tehdä päätöksensä kenenkään painostamatta puoleen tai toiseen. Ja näin ollen raamatun mukaan oikeus myös hyljätä puolisonsa. Aikoihan Joosefkin salaisesti hyljätä Marian, kuitenkin oli Jumala joka puuttui asiaan. Jeesus kuitenkin sai kuulla itse huomautettavan syntyperästään.

    Olen täysin samaa mieltä, siitä että avioliitto on pyhä asia ja siihen on suhtauduttava kunnioittavasti.
    Syytä en osaa sanoa miksi nuorilla on kiire avioon. Vaikkakin olin myös itse aikoinani erittäin nuori kun menin avioon, kuitenkin itse olin tietoinen omasta päätöksestä ja sen vaikuuksesta elämääni. Vaimoni oli kuitenkin minua jonkin verran vanhempi ja yhteisestä päätöksestä sovimme hääpäivän ja olihan se paikkakunnalla jonkinmoinen tapaus.
    Olimme molemmat jo silloin uskomassa ja vaimolla oli jo silloin hyvä ammatti ja itse opiskelin aviossa ollessa.Avioon mennessä olin työelämässä ja olin suunnitellut opiskelun aloittamista.

    Olemme joskus keskustelleet aviopuolisoina siitä onko maalimassa vain se yksi ja ainoa henkilö joka sopii aviopuolisoksi. Ja olemme tulleet siihen tulokseen että: Maailmassa voi olla useita henkilöitä joiden kanssa avioliitto voi onnistua ja avioliitto on molemmille osapuolille luopumista, antamista, uhrautumista jne...
    Ja kuten raamattu sanoo. "Kolmisäikeinen lanka ei hevin katkea". Niin tärkeintä avioliiton onnistumisessa on se että molemmilla aviopuolisoilla on luottamus Jumallaan. Ja molemmin puolinen luottamus toisiinsa, ei liikaa sitomista, vahtimista, kyselyä jne...
    Ihminen ihmistä hioo. Kivi kiveä hioo.
    Eivät kaikki henkilöt ole avioon kelvollisia tai osan ihmiset tekevät avioon kelvollisiksi. Syytä en osaa sanoa vaan kenties Jumala on tarkoittanut asian näin.
    Joillekin ihmisille saattaa tulla tilanteita jossa on tehtävä valinta ja joko pettää aviopuolisoa tai pysyä uskollisena. Tilanteet saattavat tulla yllättäen tai yllättävältä taholta että joku voi olla heikko tai heikossa hetkessä ja näin tilaisuus tekee lujastakin ihmisestä huorin tekijän. Vain luja ja vakaa suhde sekä aviopuolisoon ja Jumalaan antaa voimia vastustaa kiusausta. Perkele käy alati ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien jos mahdollista kenet niellä.

    Anteeksi tämä tiiliskivi kirjoitus.

    Äänestä

  • Elämän lapsi kirjoitti:

    ovat yhä puhujan- ja muissa vastuutehtävissä. He ovat päässeet kuin koira veräjästä pyytämällä anteeksi lakihenkeä. Yhteisön sisällä he odottavat uutta tilaisuutta ...

    Kuinka "hyvin "sinä tiedät ja tunnet asioita? Tiedän että silloiset puhujat ym joita sinä tarkoitat ovat joutuneet myös tekemään parannuksen ja monet ovat kovan taistelun ja harhailun jälkeen saanut palata Jumalanvaltakuntaan. Sen kuitenkin sanon että katkeruus on kalvava "tauti" ja siitä kärsii eniten sen sairastaja.

    Äänestä

onnea sinulle elämässäsi. olet tehnyt varmaan sellaisen ratkaisun kun syämesi on sanonut, ja voit olla nyt onnellinen ja turvallisin mielin.

Äänestä

Minä olen näitä poispotkittujen kertomuksia ihan erikseen kysellytkin, koska yritän selvittää itselleni, mitä 70-luvulla tapahtui. Sinun kertomuksestasi ei käy ilmi milloin erottamisesti tapahtui, mutta päätellen siitä, että elatusapuja on ulosmittauksessa ja pahoinpitelyasia vielä vireillä, asiat lienevät tapahtuneet viimeistään 1980-luvun loppuvuosina?

Tältä pohjalta pari kommenttia kokemuksiisi:

- Ilmeisesti miehesi pystyi jollakin keinolla manipuloimaan oman kantansa näille "harmaapäisille herroille"? Olen joskus seurannut uskovaisen pariskunnan riitelyä, johon on haettu avuksi vanhempia uskovaisia ihmisiä, ja jossa lopputulos tästä sovittelusta on ollut selkeästi väärä, koska toinen osapuoli on osannut taitavasti manipuloida muut ihmiset taakseen.
- Ihmettelen tätäkin, etteivät vanhempasi "muiden ihmisten painostuksen takia" halua pitää sinuun yhteyttä. Herää kysymys, esiintyykö tällaista oikeasti jossakin päin Suomea vl-kristillisyydessä? Omassa suvussani on eronneita ja uudelleenavioituneita, avoliitossa eläviä ja muitakin, joiden elintapa ei täytä "vl-normeja". Kuitenkin ajatus jollain tavalla välttää yhteydenpitoa kuulostaa täysin vieraalta. Vastatkaapa muutkin vl:t, onko tällainen käytäntö tosiaan jossakin olemassa?
- Jos päättelyni ajankohdasta osui oikeaan, minua ihmetyttää sikäli koko tapauskin, että yleisen yhteiskunnallisen kehityksen ja esimerkiksi päivähoitomahdollisuuksien lisääntymisen mukana noihin aikoin (1985-) alkoi jo olla, ellei nyt tavallista, niin ainakin yleistä, että suurienkin perheiden äidit kävivät kodin ulkopuolella työssä. Minusta tuntuu varsin kaukaa haetulta, että vl-kristillisyydestä olisi (millään vuosikymmenellä, mutta varsinkaan enää 1980/1990-luvuilla) erotettu ketään sen takia että haluaa mennä töihin?

Olen pahoillani, jos kuulostan siltä kuin en uskoisi tarinaasi. Ilmeisesti kuitenkin kirjoitit sen vilpittömästi. Halusin vain tuoda esille tässä sen, että en oikein tunnista tästä vanhoillislestadiolaisuuden käytäntöjä.

Äänestä
  • todella outoa suhtautumista.En ole meidän territoriossamme törmännyt moiseen toimintaan.
    Täytyy olla jokin aivan yksittäinen tapaus.

    Vaikka..kyllähän aina kadehtijoita löytyy,jos jollakin riittää energiaa lähteä perheen keskeltä opiskelemaan tai työelämään kodin ulkopuolelle...:(

    Äänestä

  • mia kirjoitti:

    todella outoa suhtautumista.En ole meidän territoriossamme törmännyt moiseen toimintaan.
    Täytyy olla jokin aivan yksittäinen tapaus.

    Vaikka..kyllähän aina kadehtijoita löytyy,jos jollakin riittää energiaa lähteä perheen keskeltä opiskelemaan tai työelämään kodin ulkopuolelle...:(

    Kuitenkin muistelen jo 70-luvulta (jonne minun 'aikuinen' muistini juuri yltää), että isojenkin perheiden äidit kävivät töissä. Taisivat kuitenkin siihen aikaan vielä olla vähän parempaa väkeä, että oli varaa kustantaa lastenhoitoa ja muuta. Mutta että erottaa siionista sen takia...

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    itsekin olin sen verran nuori 70-luvulla,että tuollaiset asiat menivät ohi korvien,mutta muutaman äidin muistan käyneen työssä muualla.

    Oma äitini kävi kodin ulkopuolella töissä,niinkauan kuin muistan,mutta perheessämme oli "vain" neljä lasta.

    Jokin muu syy täytyy olla nuhtelemiseen.

    "Jokin muu syy täytyy olla nuhtelemiseen."

    oman äitisi tilanteen pohjalta, miten KAIKKIA Suomen nuhdeltuja veeälliä nuhdeltiin ja millä perusteella?

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    ulkopuolisena tiedät vielä paremmin....

    ..en todellakaan tiedä varmasti,koska en asiaa lähemmin tunne.Kerroin vain omia kokemuksiani ja ajattelin ääneen.Sorry,I was stupid.

    Äänestä

  • joo-o kirjoitti:

    ulkopuolisena tiedät vielä paremmin....

    Mia sentäs vastasi asiallisesti huomatessaan oman mokansa.

    Sinä PÄSSI sen sijaan pidät omaa määkinääsi.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Mia sentäs vastasi asiallisesti huomatessaan oman mokansa.

    Sinä PÄSSI sen sijaan pidät omaa määkinääsi.

    määmää täällä jne. Osoitat, "Melperi", kultivoituneisuutesi tuolla sivistyneellä kielenkäytölläsi. Kaikkea muuta kuin aikuismaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pois potkittu kirjoitti:

Kerron tarinani. lyhyesti, mutta pyydän kielinikkareilta anteeksi, kertomus ei ole "selkeä".
Olin avioliitossa miehen kanssa, johon tutustuin lestadiolaisseuroissa, 60-luvun, 70-luvun vaihteessa.
Perhe kasvoi. Meillä oli avioliittoon mennesäämme jo "hyvät" ammatit. Mutta koska meille tuli lapsia koko ajan, ei sen ajan Suomessa ollut mahdollista äidin lähteä kotoa mihinkään.
Äiti hoiti lapset, kodin, kotityöt YKSIN, koska miehëllä oli kaikenlaista kunnallistakin luottamustoimea, yleensä kokoukset olivat iltaisin.
Meillä oli monta lasta (en sano montako, koska voidaan tunnistaa),
Isä siis teki töitä, hoiti luottamushommia, mutta piut, paut perusti minusta, lapsista, perheestä.
Aloin väsyä. Koulutettuna, minulle olisi ollut tärkeää edistyä myös työssäni, mutta siihen ei kukaan kannustanut. Kaikki sanoivat, että minun tulee olla kotona, koska MIES ja lapset tarvitsevat minua!
Hain töihin ja pääsin. Ilo oli vain hetkellinen, kun minut kutsuttiin KAAMEAAN hoitokokoukseen, jossa harmaapäiset herrat vaativat minua palamaan kotiin, jättämään hyväpalkkaisen työni.
YRITIN sanoa, että mieheni on väkivaltainen minua kohtaan, mustasukkainen, luulee, että petän häntä. SE KAIKUI KUUROILLE korville, minun selitykseni. KUKAAN ei uskonut minua, vaan sanoivat, että saatana panee sanat suuhuni. Olen maailmassa, en uskomassa.
Siitä hoitokokouksesta oli rakkaus tiessään!
Minut erotettiin. Samalla minuutilla päätin erota koko lestadiolaisuudesta!
Otin lapset, lähdin kunnan vuokra-asuntoon. Saimme yhteisetä kodista lasten vaatteet ja sängyt, minä vain vaatteet.
Oma sukuni katsoi minun olevan liian syntinen heidän sukuunsa. menetin kaiken muun, paitsi lapset, (useita), ammattini, jossa olin hyvä....
Jotenkin selvisin.
Nyt minulla on uusi aviomies, osa lapsista jo lentänyt muualle. Elatusavut ulosmittauksessa, pahoinpitelyt valitusten takia vieläkin kesken, mutta minun mielenrauhani on ok.
Uskoni on vahva, tosin en kuulu rauhanyhdistykseen.
Uusi miehenikin on uskovainen, mutta aiempien kokemustensa vuoksi, hänkin kuuluu "erotettuihin".
Kuitenin olen onnellinen.
Surullienen siitä, että ikääntyvät vanhempani, painostksen alla, eivät haua olla tekemisissä meidän perheen kanssa. Lapset menettivät mummun ja papan.
Mutta kaikkea ei voi saada. Erehdyksistään pitää joskus maksaa kova hinta.
On surullista, että meitä on paljon. Mutta suurin osa on ihan hiljaa.
Minun oli pakko kirjoittaa, ajattelen, että se auttaisi joitain, jotka kokevat samaa.
Anteeksi, tuli pitkä juttu, mutta kiitos, kun jaksoit lukea.
NIUHOILLE:
ANTEEKSI KIELIASU!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu