Talvisin on nenän sieraimet olleet karstaiset ja kuivuneet, johon vuosi sitten lääkäri määräsi Fucidin® voide 2%. Se on auttanut todella paljon, eikä ole sieraimet olleet enää kipeät tai muutenkaan vaivanneet viime talvena.
Nyt olen kuitenkin raskaana 28 2 ja nenän tukkoisuus vaivannut edellä mainitsemieni oireiden lisäksi raskauden alusta alkaen. Tukkoisuuden tiedän kyllä johtuvan raskaudesta. Aamulla sitten joutuukin niistää, kun öisin ei pysty.
Kysymykseni kuuluukin, onko kenellekään teistä määrätty koskaan tuota Fucidin® voide 2% ja saako sitä käyttää raskaana? En ole sitä uskaltanut käyttää sitä tiedon puutteessa.
Nenän tukkoisuudesta
5
3209
Vastaukset
- kölli2
apteekista. Sieltä saa aina varmaa ja luotettavaa tietoa. Itseäni myös vaivaa nenän tukkoisuus aamupainotteisesti, mutta pärjäilen sen vaivan kans.
Onko sulla tieyoa, miksi raskausaikana on tukkoinen nenä?- Nuhis25
Minä olen ymmärtänyt, että raskauden aikana alapään limakalvot ovat tavallista turpeammat ja erittävämmät, että alkio voisi hyvin ja samat hormonit saavat kaikki muutkin limakalvot limoittumaan. Odotan kovasti sitä aikaa, kun kaikki palaa taas normaaliksi. Jatkuva valkovuoto on tosi kyllästyttävää ja olisi ihana taas pystyä hengittämään kunnolla nenän kautta ilman että tuhisee ja pihisee.
- Fucidin
Nenän tukkoisuus johtuu hormoneista, jotka huolehtivat kohdunalueen limakalvojen vahvistamisesta, vaikuttavat myös nenän limakalvoihin ja saavat nenän tuntumaan tukkoiselta.
- Nuhis25
Voiteesta ei ole kokemuksia, mutta ei se varmaan tukkoisuuteen auta. Käy lääkärillä ja kysy voitko ottaa jotain nenätippoja tai sumutetta limakalvojen turvotukseen. Minulla aloitettiin rv 20 Flixonase-tipat, mutta aika huonosti kyllä tuntuvat auttavan. Tukkoisuusongelmaa on ollut ennen raskauttakin, mutta se on selkeästi pahentunut odotuksen aikana. Nenätipat kuivattavat nenää, joten käytän myös kostuttavaa nenäsumutetta, tämä on minusta erinomainen tuote (sisältää keittosuolan lisäksi bepanthenin typpistä ainetta) ja saattaa olla että riittäisi sinulle pelkästäänkin:
http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/NASO-DEXPANTHENOL-RATIOPHARM-20-ML-NENASUMUTE
Oletko kokeillut nenähuuhtelukannua? Joillakin se auttaa tukkoisuuteen ja nenän limakalvojen kuivuuteen hyvin, itselläni siitä ei ole ollut kovin ratkaisevaa apua, mutta voisi sitä taas kokeilla.- Fucidin
Täytyykin perehtyä noihin nenätippoihin, jos ne auttaisivat tukkoisuuden lisäksi tuohon joka vuotiseen karstaisuuteen ja nenän limakalvojen kuivuuteen (on kyllä aika pahana ollut tämän talven). Fucidin on auttanut tosiaan noihin oireisiin todella tehokkaasti. Tämän talven olen sitten kärsinyt ilman voidetta, kun en ole uskaltanut käyttää ilman "lupaa" :(. Täytyy melkeinpä soittaa apteekkiin ja kysäistä asiaa.
Nenähuuhtelukannusta olen kyllä kuullut, mutta en koskaan ole kokeillut. Otan ilomielin kaikki ehdotukset vastaan.
Sekään tietty ei ole pois suljettu vaihtoehto, että jos fucidinia saa käyttää, niin käytän sen ohella sitten esim. nenätippoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401420Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981355Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2901255- 1091115
- 191061
- 651038
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161019- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841