Perheeseemme muutti 4-vuotias isokokoinen koira jolle ei ole aikaisemmin opetettu hihnakäyttäytymistä, eli se vetää ihan hirveästi. Koska on talvi ja liukasta päätin suojella itseäni ja ostin koiralle kuonopannan. Keväällä kelien parantuessa on tarkoitus aloittaa opetus normaalilla pannalla nätisti kulkemiseen.
Kysymykseni siis on, että miten kuonopannan kanssa opetetaan koiraa olemaan vetämättä? Kuuluuko kuoniksen kanssa esim. pysähtyä kun koira alkaa vetämään? Ei kai pelkkä kuonopannan päässä oleminen opeta koiralle mitään sellaisenaan? Edelliset koirani olen opettanut kulkemaan nätisti pennusta asti, joten tämä on ensimmäinen jolle on tarvinut kuonopantaa.
Kuonopanta on ollut käytössä nyt jo muutaman päivän, mutta koira vetää siitä huolimatta. Eli miten kuonopannan avulla koiraa voi kouluttaa olemaan vetämättä?
Kuonopannan käyttö
5
3715
Vastaukset
- pompompom
En osaa sanoa ohjeita, kerroin vain omat kokemukset. Joskus mullakin onnistaa ;) 35kg koiramme veti ja lisäksi saattoi tehdä yllättäviä äkkilähtöjä esim oravien perään. Kuonopanta laitettiin, ja aikansa murjotettuaan on tottunut siihen ja ja lähes kaikki vetäminen on loppunut kuin taikaiskusta. Hihna on aivan löysällä, panta ei kiristä kuonoa. Antaa laittaa nätisti, ei kammoksu pantaa, mutta on kuin toinen koira kuonopannan kanssa. Olen nähnyt myös tapauksen, jossa kuonopanta ei vaikuttanut koiran käyttäytymiseen mitenkään. Meillä vaikutus oli välitön.
- ilkikuri
Eli teillä pompompom pelkkä kuonopanta itsessään sai koiran lopettamaan vetämisen. Meillä se ei tunnu vaikuttavan millään lailla, vaan koira "jäykistää" niskan ja vetää kuoniksesta huolimatta.Toki veto on kevyempää kuin normipannalla.
Onko kellään muulla vinkkiä siitä, miten kuonopannan kanssa tulee toimia? Tarkoitus on tosiaankin teiden sulamisen jälkeen siirtyä tavalliseen pantaan ja aloittaa sillä vetämättömyyskoulutus. Mutta tällävälin olisi kiva alkaa puuttua asiaan, kun vaan tietäisi miten. Tavallisella pannalla osaan kyllä kouluttaa vedon pois, mutta niin kauan kuin tiet ovat liukkaat se ei onnistu. ilkikuri kirjoitti:
Eli teillä pompompom pelkkä kuonopanta itsessään sai koiran lopettamaan vetämisen. Meillä se ei tunnu vaikuttavan millään lailla, vaan koira "jäykistää" niskan ja vetää kuoniksesta huolimatta.Toki veto on kevyempää kuin normipannalla.
Onko kellään muulla vinkkiä siitä, miten kuonopannan kanssa tulee toimia? Tarkoitus on tosiaankin teiden sulamisen jälkeen siirtyä tavalliseen pantaan ja aloittaa sillä vetämättömyyskoulutus. Mutta tällävälin olisi kiva alkaa puuttua asiaan, kun vaan tietäisi miten. Tavallisella pannalla osaan kyllä kouluttaa vedon pois, mutta niin kauan kuin tiet ovat liukkaat se ei onnistu.Kuonopanta on todellakin APUväline, joka itsestään ei taikaiskusta poista ongelmaa, vaan oikein käytettynä tarjoaa ohjaajalle mahdollisuuden puuttua ongelmaan ja kitkeä se pois.
Aluksi valitaan koiralle sopiva malli, myyjä osannee usein arvioida mikä malli sopii koiralle parhaiten. Sen tulee siis istua hyvin koiran kuonolle siten, että se ei tiukkaa liikaa, mutta ei valahda poiskaan.
Itse kuonopantaa käyttäessäni minulla on kahden pannan ja kahden hihnan- menetelmä ja se sopii loistavasti minulle: Koiralla on siis ihan tavallinen panta ja hihna JA sen lisäksi kuonopanta ja siinä hihna. Periaate on se, että kuonopanta on vain olemassa, ohjaan koiraa siis tavallisella pannalla. JOS veto sitten alkaa, annan käskyn "eivedä", jos koira ei usko käskysanaa annan pakotteen (tylppä nyppäsy) tavallisesta hihnasta. JOS veto ei edelleen lopu, puhuu kuonopanta, silloin kiristän kuonopannan ja koiran pää kääntyy oikealle (minun kylkeni suuntaan) ja veto loppuu, koska koira ei saa etukropallaan puskettua itseään eteenpäin. Pakotetta nyppäsyn muodossa en kuonopannalle tee, koska se saattaa kääntää koiran pään nykäisyllä, joka taas ei tee hyvää koiran niskoille. Kuonopannassa vetämisen estän siis hitaalla kiristämisellä. Myös kokonaan pysähtyminen auttaa, jos ongelma on paha näin aluksi.
Maltti on valttia. Muista myös palkita ja kehua kun koira tekee oikein, vahvistaminen on tehokkaampaa kuin pakoitteet usein.- ilkikuri
rottweiler-mami kirjoitti:
Kuonopanta on todellakin APUväline, joka itsestään ei taikaiskusta poista ongelmaa, vaan oikein käytettynä tarjoaa ohjaajalle mahdollisuuden puuttua ongelmaan ja kitkeä se pois.
Aluksi valitaan koiralle sopiva malli, myyjä osannee usein arvioida mikä malli sopii koiralle parhaiten. Sen tulee siis istua hyvin koiran kuonolle siten, että se ei tiukkaa liikaa, mutta ei valahda poiskaan.
Itse kuonopantaa käyttäessäni minulla on kahden pannan ja kahden hihnan- menetelmä ja se sopii loistavasti minulle: Koiralla on siis ihan tavallinen panta ja hihna JA sen lisäksi kuonopanta ja siinä hihna. Periaate on se, että kuonopanta on vain olemassa, ohjaan koiraa siis tavallisella pannalla. JOS veto sitten alkaa, annan käskyn "eivedä", jos koira ei usko käskysanaa annan pakotteen (tylppä nyppäsy) tavallisesta hihnasta. JOS veto ei edelleen lopu, puhuu kuonopanta, silloin kiristän kuonopannan ja koiran pää kääntyy oikealle (minun kylkeni suuntaan) ja veto loppuu, koska koira ei saa etukropallaan puskettua itseään eteenpäin. Pakotetta nyppäsyn muodossa en kuonopannalle tee, koska se saattaa kääntää koiran pään nykäisyllä, joka taas ei tee hyvää koiran niskoille. Kuonopannassa vetämisen estän siis hitaalla kiristämisellä. Myös kokonaan pysähtyminen auttaa, jos ongelma on paha näin aluksi.
Maltti on valttia. Muista myös palkita ja kehua kun koira tekee oikein, vahvistaminen on tehokkaampaa kuin pakoitteet usein.Tätä juuri tarkoitin. Eläinkaupassa minulle sanottiin, että kun koiralla on kuonopanta, siihen ei saa käyttää voimaa. Täytyypä kuitenkin kokeilla tuota pysähtymistä ja pään kääntämistä.
Meillä on ollut koko ajan käytössä tuo kaksi hihnaa -systeemi, mutta kun koira vetää koko ajan, ei normaalille pannalle ole ollut käyttöä. Se on siis lähinnä mukana tuplavarmistuksena, ettei koira pääse karkuun missään tilanteessa. Koira ei reagoi kuonopantaan millään tavalla, ei yritä rimpuilla siitä pois, jatkaa vaan eteenpäin vetämistä. - Liisa L.
ilkikuri kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitin. Eläinkaupassa minulle sanottiin, että kun koiralla on kuonopanta, siihen ei saa käyttää voimaa. Täytyypä kuitenkin kokeilla tuota pysähtymistä ja pään kääntämistä.
Meillä on ollut koko ajan käytössä tuo kaksi hihnaa -systeemi, mutta kun koira vetää koko ajan, ei normaalille pannalle ole ollut käyttöä. Se on siis lähinnä mukana tuplavarmistuksena, ettei koira pääse karkuun missään tilanteessa. Koira ei reagoi kuonopantaan millään tavalla, ei yritä rimpuilla siitä pois, jatkaa vaan eteenpäin vetämistä.Mulla on nuori uros joka vetää lähes kokoajan, joten tolle toiselle hihnalle ei tässä koulutuksen vaiheessa ole ollut käyttöä. Olen opettanut sitä samoin kun kaulapannassakin, eli pyytänyt sivulle, palkinnot hyvästä käytöksestä jne. Myös toi pysähtely ja pään kääntäminen (tosiaan varovasti, ettei koiran niskaa riuhdo) ovat tehokkaita. Meillä pannasta on ollut silleen apua, että näin raskaana ollessani koen että mulla on koira hallinnassa tilanteessa kuin tilanteessa ilman vaaraa, että se kiskaisee mut kumoon. Tsemppiä harjoituksiin :) Meillä totuttelu pantaan ja sen saaminen kivaksi kapineeksi on ollut vähän kuoppainen ja välillä puen pannan kotona ihan muuten vaan koiralle kun leikitään namien piilotusta/muita kivoja juttuja, näin vahvistan positiivista kuvaa pannasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad32644- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26578Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557- 25555
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17543Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523