... tytöt ja -pojat.
Jos te haluatte selvittää clubistanne totuuden, niin painukaa sinne poliisiasemalle. Ei siellä tartte välttämäti käräyttää kaveria, vaan kertoa oman osuutensa tapahtumista (etenkin rahaliikenteestä). Ja turha on vinkua, että olen jokin poliisin agiteerauskoneisto. En ole.
Te vähättelette talousrikoksia. Sponsoriko on opettanut? Tunnustatteko te oikeesti ne vähäpätöisiksi, harmittomiksi pieniksi leikeiksi viran omais rikollisia kohtaan, jos tietäsitte, jotta mitä kaikkea ne pitää sisällään? Kyllä te tiedätte, mutta haluatte kieltää itseltänne totuuden. Ettehän te hienot ihmiset osaa avata silmiänne ja katsoa totuutta suoraan silmiin, koska te silloin näkisitte sen Hannun kertoman hirviön ja sitä te ette halua nähdä. Hyi, hyi, pois se minusta. Noin te ajattelette, ettekä yhtään mieti, että joku kärsii teidän takianne.
Minäpä kerron muistutuksena teille mm. seuraavaa: Talousrikokset pitävät sisällään rahanpesun ominaisuudessa mm. ihmiskauppaa, huumekauppaa, lapsikauppaa, asekauppaa, terrorismia, kiduttamista, väkivaltaa, tappamista, raiskauksia, psyykistä väkivaltaa, pakottamista, orjuuttamista..... yms. kauheuksia. Jos te hyväksytte kaiken tuon, niin olette kyllä jollain tapaa sairaita.
Nyt mars sinne poliisiasemalle selvittämään osallistumistanne GiiClub, WinClub/-Capita vyyhtiin. Turha teidän on vinkua tutkinnan pitkittymisestä, jos kerta ite ette tee mitään.
Ja mitaan ette voi...
Kerran vielä Winkkari-...
46
669
Vastaukset
- kaketsu
Yks asia unohtui se VIRANOMAISRIKOLLISUUS ,lue tai katso vaikka Alpo Rusin tapaus jota on viime aikoina
käsitelty aika monessakin paikassa??????- jakomielitautinen
USKOKAA POLISII
Uusimmassa "Pressiklubissa" käydään keskustelua siitä, antoiko media Suojelupoliisin ohjailla itseään silloin, kun Alpo Rusia epäiltiin vakoilusta. Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen arvioi poliisin ja median suhdetta seuraavasti (ohjelma löytyy Ylen nettisivulta).
"Tää on tota tietysti niinku aika jyrkkä esimerkki siitä meikäläisestä kulttuurista, siitä isommasta ilmiöstä, josta minä olen vähän huolissani pikkusen samalla tavalla kuin Alpo Rusi, et kyl meillä tää tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis 80-90 prosenttia suomalaisista uskoon niin kun suunnilleen millä ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan. Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on. Poliisi on. Ja esimerkiksi KRP on hvvinkin taitava omien asioidensa ajamisessa." - Hei haloo....
jakomielitautinen kirjoitti:
USKOKAA POLISII
Uusimmassa "Pressiklubissa" käydään keskustelua siitä, antoiko media Suojelupoliisin ohjailla itseään silloin, kun Alpo Rusia epäiltiin vakoilusta. Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen arvioi poliisin ja median suhdetta seuraavasti (ohjelma löytyy Ylen nettisivulta).
"Tää on tota tietysti niinku aika jyrkkä esimerkki siitä meikäläisestä kulttuurista, siitä isommasta ilmiöstä, josta minä olen vähän huolissani pikkusen samalla tavalla kuin Alpo Rusi, et kyl meillä tää tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis 80-90 prosenttia suomalaisista uskoon niin kun suunnilleen millä ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan. Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on. Poliisi on. Ja esimerkiksi KRP on hvvinkin taitava omien asioidensa ajamisessa."Eikö sen Aamulehden pitänyt olla suurin piru valehtelemaan ?
Nyt yllättäen se onkin vinkkaripuolustaja ?
Päättäkää jo.
- jäävätyt..
Pelkona on se että puolustusrintama finncapitals (1-10) gmail porukoitten aloittamat nimikyselyt (musta lista)
tutkintapyynnön tehneiden henkilötiedoista, saattavat valua vääriin käsiin.
Uhkailuakin löytyy ns. omalta sivustolta. Mikä on järkyttävää.
Kovasti ovat aktivoituneet Wincapita Oy.n perustamisen aikoihin. - Shahov
Joo, varmasti kovinkaan moni wincapitalainen ei ole vieläkään sisäistänyt sitä faktaa että jokainen euro joka wincapitasta omalle tilille kilahti,oli toiselta,ehkä naapurilta pois.
Netin kautta tapahtuva rikollisuus on sen verran uutta ettei sitä osaa yhdistää vanhaan perinteiseen "savupiippu rikollisuuteen" Saattaapa joku pitää sitä kätevänä tapana viedä rahat tyhmiltä,koska liikutaan lain harmaalla alueella,eikä lainsäädännöllä ole aseita siihen puuttumiseen. Ja vaikka olisikin,asiantuntijoita on vähän ja tutkinnat kestävät luvattoman kauan.
Mutta teitpä ryöstön aseella uhaten tai taskulaskinta käyttäen lopputuloksena on se että joku menettää omaisuuttaan.
Nyt niillä jotka olivat osallisena wincapitassa on moraalisen mietinnän paikka. Hyväksyykö sen että tässä yhteiskunnassa on luvallista hyötyä heikompien kustannuksella.Vieda rahat ystävältä,sukulaiselta. Jos olet sitä mieltä ettei näin ole,mene ja tee rikosilmoitus/tutkintapyyntö. - Adan spammia
"Jos te haluatte selvittää clubistanne totuuden, niin painukaa sinne poliisiasemalle. Ei siellä tartte välttämäti käräyttää kaveria, vaan kertoa oman osuutensa tapahtumista (etenkin rahaliikenteestä). Ja turha on vinkua, että olen jokin poliisin agiteerauskoneisto. En ole." ==> Oletpas!
"Te vähättelette talousrikoksia. Sponsoriko on opettanut? Tunnustatteko te oikeesti ne vähäpätöisiksi, harmittomiksi pieniksi leikeiksi viran omais rikollisia kohtaan, jos tietäsitte, jotta mitä kaikkea ne pitää sisällään? Kyllä te tiedätte, mutta haluatte kieltää itseltänne totuuden. Ettehän te hienot ihmiset osaa avata silmiänne ja katsoa totuutta suoraan silmiin, koska te silloin näkisitte sen Hannun kertoman hirviön ja sitä te ette halua nähdä. Hyi, hyi, pois se minusta. Noin te ajattelette, ettekä yhtään mieti, että joku kärsii teidän takianne "==> Jollain viiraa ja pahasti!
"Minäpä kerron muistutuksena teille mm. seuraavaa: Talousrikokset pitävät sisällään rahanpesun ominaisuudessa mm. ihmiskauppaa, huumekauppaa, lapsikauppaa, asekauppaa, terrorismia, kiduttamista, väkivaltaa, tappamista, raiskauksia, psyykistä väkivaltaa, pakottamista, orjuuttamista..... yms. kauheuksia. Jos te hyväksytte kaiken tuon, niin olette kyllä jollain tapaa sairaita" ==> Soitto Rautavalle, infon imutus ja taas riittää toistoa toiston perään!
"Nyt mars sinne poliisiasemalle selvittämään osallistumistanne GiiClub, WinClub/-Capita vyyhtiin. Turha teidän on vinkua tutkinnan pitkittymisestä, jos kerta ite ette tee mitään." ==>Ei täällä VINGU muut kuin Ada/Raili. - elvatolvaluppakorva
Käväseppä Raili vai mikä lienetkään lukemassa korppilasta uusimpia tietoja.
Ja kun olet perännyt rehellisyyttä ja lainkunnioitusta klubilaisilta, soita korpeille, kysy tarkennuksia ilmojen määrään sekä ilmoita tietosi tänne palstalle.
Minä tiedän jo tilanteen, joten tuo sinun mahdollinen tietojen päivityksesi tulee koskemaan muita lukijoita ja antaa vähän osviittaa sinun asenteestasi.- TIEDOTE !
Poliisi korostaa, että käräjäoikeus on viimeksi joulukuussa todennut, että esitutkinnassa ilmikäyneen perusteella on todennäköisiä syitä epäillä Kailajärveä mm. törkeästä petoksesta.
Syyttäjät tulevat myöhemmin kertomaan ja ohjeistamaan vaatimuksia esittäneille asianomistajille, kuinka vaatimuksien kanssa toimitaan.
Sijoitusklubin toiminnassa ei ole saatu valuuttakaupasta tuottoja, joita olisi voitu edelleen jakaa jäsenille. - Shahov
Nythän on niin että oikeuden rattaat rullaa siitä huolimatta onko rikosilmoituksia 30 vai 3000. Kun käväiset tekemässä sen ilmon se kertoo sinusta seuraavaa.
-Haluat että totuus selvitetään ja mahdollisesti rikokseen syyllistyneet saavat ansaitsemansa rangaistuksen.
-Se kertoo että sinulla on edes pieni pätkä tallella moraalista selkärankaa.
-Se antaa ystävillesi(onhan niitä vielä ??) kuvan että et lähtenyt toimintaan mukaan viedäksesi mummosi säästöt, vaan hetken hurmassa uskoit johonkin sellaiseen mikä oli liian hyvää ollakseen totta.
Joka tapauksessa olet jo nyt menettänyt sen mitä wincapitasta hyödyit. Se miten maksat hyödyn takaisin riippuu sinusta. - ollaan oikein
Shahov kirjoitti:
Nythän on niin että oikeuden rattaat rullaa siitä huolimatta onko rikosilmoituksia 30 vai 3000. Kun käväiset tekemässä sen ilmon se kertoo sinusta seuraavaa.
-Haluat että totuus selvitetään ja mahdollisesti rikokseen syyllistyneet saavat ansaitsemansa rangaistuksen.
-Se kertoo että sinulla on edes pieni pätkä tallella moraalista selkärankaa.
-Se antaa ystävillesi(onhan niitä vielä ??) kuvan että et lähtenyt toimintaan mukaan viedäksesi mummosi säästöt, vaan hetken hurmassa uskoit johonkin sellaiseen mikä oli liian hyvää ollakseen totta.
Joka tapauksessa olet jo nyt menettänyt sen mitä wincapitasta hyödyit. Se miten maksat hyödyn takaisin riippuu sinusta.tarkkoja, niin ne oikeuden rattaat rullaavat katkeraan loppuun asti ilman rikosilmoituksiakin. Wincapitan suhteen rikosepäilyt ovat yleisen syyttäjän alaisia tekoja. Ne tutkitaan ja hutkitaan loppuun asti, vaikka kaikki rikosilmoitukset peruttaisiin.
- juurikin Näin
ollaan oikein kirjoitti:
tarkkoja, niin ne oikeuden rattaat rullaavat katkeraan loppuun asti ilman rikosilmoituksiakin. Wincapitan suhteen rikosepäilyt ovat yleisen syyttäjän alaisia tekoja. Ne tutkitaan ja hutkitaan loppuun asti, vaikka kaikki rikosilmoitukset peruttaisiin.
Oikea tulkinta.
Tämän vuoksi sponsseille on tärkeää että r.ilmoja olisi mahdollisimman vähän.
Koska ilman rahankeräyssyytettä voisi spede pitää ne rahat joita kynitty ei pyydä r.ilmolla.
Ei tämä ole ollenkaan vaikeaa....
- AdaFlink
... voi olla noin nössöjä, että tyydytte 3.000 rikosilmoon. Johan teidän puljunne nimikin velvoittaa teitä olemaan voittaja-ainesta. Näyttäkää nyt, että teistä on rikkomaan rajoja.
Paremmaksi vaan ja uudet tavoitteet tonne 4.000 rikosilmoon.
Ja mitaan ette voi...- pelle cpeloton
Todista ne 3000 ilmoa. Keksit päästäsi sen luvun.
- AdaFlink
pelle cpeloton kirjoitti:
Todista ne 3000 ilmoa. Keksit päästäsi sen luvun.
... että """"Keksit päästäsi sen luvun."""
Ja mitaan ette voi... - Yhtiön Mies
Rikosilmoja tulee varmasti lisää. Kohde vaan voi olla yllättävä?
- pelle c peloton
AdaFlink kirjoitti:
... että """"Keksit päästäsi sen luvun."""
Ja mitaan ette voi...No mistä olet saanut luvun
- elvatolvaluppakorva
Ehei, Ada, ei se noin mene.
Kaikille ei vain yksinkertaisesti enää riitä krp:n ja sen sylikoiran median vakuuttelu vastoin perustuslakia jonkin tahon syyllisyydestä ennen oikeudenkäyntiä. Ei, vaikka kuorossa vinkuisivat arpajaisneuvokset ja oikeusministerit.
Paperit syytäjälle, Kailajärvi käräjille, tuomiot täytäntöön.
Sen jälkeen tuo 4000:n ilmon raja on pahasti alakantissa.
En voi uskoa, että krp:iin olisi valikoitunut pelkästään sellaista porukkaa, joka ei tuota olisi jo tässä vaiheessa oivaltanut.
Nyt viimeistään krp:n tulisi kertoa, mihin se tarvitsee lisää rikosilmoituksia.
Niitä ei tarvita enää yhtään enempää pääjutun saattamiseksi päätökseen.
Kaikkein tomppelimmatkin käsittävät, että krp hakee rahanpesijöitä, veronkiertäjiä ym. henkilökohtaisiin vilunkeihin syyllistyneitä jäseniä. Mikä onkin ihan oikein.
Mutta päämäärä ei saa pyhittää keinoja.
Krp:n keinoista ongelmallisin taitaa olla MB:n tilitiedot.
Miten niitä käytetään oikeudessa todisteina, jos ne ovat julkista riistaa oikeudenkäynnin jälkeen.
Millä perusteilla ne on hankittu MB:stä?
Rahanpesun selvittelykeskuksen pyyntöihin ei ehkä tulevaisuudessa suhtauduta kovinkaan vakavasti.
Krp on kompastunut omaan näppäryyteensä.
Ainoa keino krp:lle selviytyä on tuomio Kailajärvelle väh. törkeästä petoksesta. - Kova Laki
elvatolvaluppakorva kirjoitti:

Ainoa keino krp:lle selviytyä on tuomio Kailajärvelle väh. törkeästä petoksesta.Arvailua ! Odotetaanhan nyt rauhassa, parin kuukauden sisällä selviää, mistä Hannua syytetään. Oma arvaukseni (jos tätä arvuuttelua jatketaan) on että KRP:llä on ässä hihssaan, mitä syytteisiin tulee.
- Kuvaaja 2200
AdaFlink kirjoitti:
... että """"Keksit päästäsi sen luvun."""
Ja mitaan ette voi...http://www.youtube.com/watch?v=LfZHFa9Sqhc&NR=1
Tammikuussa 2200 rikosilmoitusta kertoo tämän videon kuvaaja. - AdaFlink
elvatolvaluppakorva kirjoitti:
Ehei, Ada, ei se noin mene.
Kaikille ei vain yksinkertaisesti enää riitä krp:n ja sen sylikoiran median vakuuttelu vastoin perustuslakia jonkin tahon syyllisyydestä ennen oikeudenkäyntiä. Ei, vaikka kuorossa vinkuisivat arpajaisneuvokset ja oikeusministerit.
Paperit syytäjälle, Kailajärvi käräjille, tuomiot täytäntöön.
Sen jälkeen tuo 4000:n ilmon raja on pahasti alakantissa.
En voi uskoa, että krp:iin olisi valikoitunut pelkästään sellaista porukkaa, joka ei tuota olisi jo tässä vaiheessa oivaltanut.
Nyt viimeistään krp:n tulisi kertoa, mihin se tarvitsee lisää rikosilmoituksia.
Niitä ei tarvita enää yhtään enempää pääjutun saattamiseksi päätökseen.
Kaikkein tomppelimmatkin käsittävät, että krp hakee rahanpesijöitä, veronkiertäjiä ym. henkilökohtaisiin vilunkeihin syyllistyneitä jäseniä. Mikä onkin ihan oikein.
Mutta päämäärä ei saa pyhittää keinoja.
Krp:n keinoista ongelmallisin taitaa olla MB:n tilitiedot.
Miten niitä käytetään oikeudessa todisteina, jos ne ovat julkista riistaa oikeudenkäynnin jälkeen.
Millä perusteilla ne on hankittu MB:stä?
Rahanpesun selvittelykeskuksen pyyntöihin ei ehkä tulevaisuudessa suhtauduta kovinkaan vakavasti.
Krp on kompastunut omaan näppäryyteensä.
Ainoa keino krp:lle selviytyä on tuomio Kailajärvelle väh. törkeästä petoksesta.... voidaan salata oikeuden päätöksellä. Ei niitä tartte antaa kaikille pällisteltäviksi. Mm. WGI-tapauksessa osa tilitiedoista ei ollut julkista riistaa oikeuden jälkeen. Ei kellekään ulkopuoliselle voi kuulua esim., jos joku on saanut jotain sosiaalisia etuuksia, saanut palkkaa työnantajaltaan, maksanut elatusmaksuja, maksanut pysäköintisakkoja yms. yms..., mikä ei asiaan mitenkään liity.
Tämä vaan tiedoksi, kun kerrot näin:
"""""Krp:n keinoista ongelmallisin taitaa olla MB:n tilitiedot.
Miten niitä käytetään oikeudessa todisteina, jos ne ovat julkista riistaa oikeudenkäynnin jälkeen.""""""
Ja mitaan ette voi... - 16+1
Kova Laki kirjoitti:
Arvailua ! Odotetaanhan nyt rauhassa, parin kuukauden sisällä selviää, mistä Hannua syytetään. Oma arvaukseni (jos tätä arvuuttelua jatketaan) on että KRP:llä on ässä hihssaan, mitä syytteisiin tulee.
Sehän kuulostaa hienolta. Päästään tästä jaskan jauhamisesta.
- AdaFlink
Kuvaaja 2200 kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=LfZHFa9Sqhc&NR=1
Tammikuussa 2200 rikosilmoitusta kertoo tämän videon kuvaaja.... 2009 niitä oli jo paljon enemän. Kts. KRP sivut.
Ja mitaan ette voi... - Kuvaaja 3000
AdaFlink kirjoitti:
... 2009 niitä oli jo paljon enemän. Kts. KRP sivut.
Ja mitaan ette voi...voit kysyä asian kuvaajalta tai velllihousulta
mistä itse olet saanut tiedon että ilmotuksia on 3000, ei taida olla faktaa antaa.
kaikki toki tietää että teet näitä avauksia provokaation mielessä - Voi Reppanoita
Kuvaaja 3000 kirjoitti:
voit kysyä asian kuvaajalta tai velllihousulta
mistä itse olet saanut tiedon että ilmotuksia on 3000, ei taida olla faktaa antaa.
kaikki toki tietää että teet näitä avauksia provokaation mielessäSitä Faktaa on ollut aina antaa ! BUAhhHHHaaaHHhhaAAAAAAaaaaaaaaaa!!!!!!!
- AdaFlink
Kuvaaja 3000 kirjoitti:
voit kysyä asian kuvaajalta tai velllihousulta
mistä itse olet saanut tiedon että ilmotuksia on 3000, ei taida olla faktaa antaa.
kaikki toki tietää että teet näitä avauksia provokaation mielessä... melkoisen selvin sanoin kertonut, jotta mistä olen tietoni saanut.
Kertositko minulle, jotta miksi eräät clubilaiset ovat suorastaan paniikissa, kun rikosilmot ovat lisääntyneet, eivätkä suinkaan heidän kertomansa mukaan ole ainakaan vähentyneet satamäärin?
Ja mitaan ette voi... - Mr Toppila
Kuvaaja 3000 kirjoitti:
voit kysyä asian kuvaajalta tai velllihousulta
mistä itse olet saanut tiedon että ilmotuksia on 3000, ei taida olla faktaa antaa.
kaikki toki tietää että teet näitä avauksia provokaation mielessäKaikella kunnioituksella kuvaajaa ja vellihousua kohtaan, ainoa lähde, jossa luvut tiedetään, on tutkintaryhmä. Jos Ada on kysynyt ryhmästä ja saanut luvun yli 3000, se on sen päivän kurantti tieto ja parempaa ei ole saatavissa. Oikeudessahan tuo nähdään.
. - AdaFlink
Mr Toppila kirjoitti:
Kaikella kunnioituksella kuvaajaa ja vellihousua kohtaan, ainoa lähde, jossa luvut tiedetään, on tutkintaryhmä. Jos Ada on kysynyt ryhmästä ja saanut luvun yli 3000, se on sen päivän kurantti tieto ja parempaa ei ole saatavissa. Oikeudessahan tuo nähdään.
.... blogissa oli tällanen juttu. En ole kytännyt KRP:n tiedoteitta muutamaan päivään, joten en voi sanoa, jotta onko tuo totta (siis onko tuo eka tiedote ollut KRP:n sivuilla?), mutta joku kirjoittaa, että KRP olisi muutellut tiedotusta. Toi kirjoitushan voi olla taas niitä hurlum-veikkojen poliisin vastaisen ajattelutavan iskostamista hihhuleihin ja näin yritetään taas väittää poliisin valehdelleen.
Näin siellä kirjoitettiin (lainattu Columbon blogista):
"""""Anonyymi kirjoitti...
Kopioitu krp:n sivulta:
--- Sijoitusklubi WinCapitan (entinen WinClub) toimintaa koskevassa esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan klubissa on yli 10 000 sijoittajaa. Noin 3 000 henkilöä on tehnyt klubin toiminnasta rikosilmoituksen. Vakuustakavarikossa, hukkaamiskiellossa tai väliaikaistoimenpitein takavarikoituna on runsaat 18 milj. euroa.
Tuossa alkuperäinen versio 30.tammikuu 2010 ja alla uusi 04. helmikuu 2010.
--- Sijoitusklubi WinCapitan (entinen WinClub) toimintaa koskevassa esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan klubissa on yli 10 000 sijoittajaa. Tutkinnan aikana on kuulusteltu noin 3 000 henkilöä. Vakuustakavarikossa, hukkaamiskiellossa tai väliaikaistoimenpitein takavarikoituna on runsaat 18 milj. euroa.
Mihin katosivat rikosilmoitukset?
4. helmikuuta 2010 15.34
""""""""""""
Eikös se ollu niin, että hihhuleiden pitäisi luottaa Columbon blogiin, joten mihin se usko nyt on kadonnut? Columbohan tuossa verifioi (heh, heh) Adan kertoman, joten hyi hyi noita clubilaisia, kun vielä kehtaavat epäillä Adan kertomaa. Hekoti, heh.
Ja mitaan ette voi... - Kuvaaja video
AdaFlink kirjoitti:
... melkoisen selvin sanoin kertonut, jotta mistä olen tietoni saanut.
Kertositko minulle, jotta miksi eräät clubilaiset ovat suorastaan paniikissa, kun rikosilmot ovat lisääntyneet, eivätkä suinkaan heidän kertomansa mukaan ole ainakaan vähentyneet satamäärin?
Ja mitaan ette voi...Onko ilmojen määrä lisääntynyt
Ei ole varmaan mistään tarkastettavissa
jos on yksikin rikosilmo niin sekin pitää tutkia tiesitkö sen. - AdaFlink
Kuvaaja video kirjoitti:
Onko ilmojen määrä lisääntynyt
Ei ole varmaan mistään tarkastettavissa
jos on yksikin rikosilmo niin sekin pitää tutkia tiesitkö sen.... clubin sponsorit tietävät, että he narahtavat sitä varmemmin, mitä enemän niitä rikosilmoja tulee. Ne on ottaneet rahaa käteisenä värvätyltään ja laittaneet (ei toki kaikki, mutta kavalimmat huijarit) ne rahat omaan perstaskuunsa ja antaneet sitten ns. leikkirahaa värvättynsä clubitilille. Tollaset huijarit eivät jää kiinni, kuin vasta sitten, kun heistä mennään tekemään rikosilmo.
Juuri tuon takia ketkummat sponssit kampanjoi kaikenlaisilla paskanpuhumisilla ja yrittävät niin vaikuttaa, ettei juuri se hänen värvättynsä menisi poliisille.
Viimeisen tiedon mukaan rikosilmoja on 3.000 kpl, joten ei mikään ihme, että sponssit käy kuumana.
Ja mitaan ette voi... - Shahov
elvatolvaluppakorva kirjoitti:
Ehei, Ada, ei se noin mene.
Kaikille ei vain yksinkertaisesti enää riitä krp:n ja sen sylikoiran median vakuuttelu vastoin perustuslakia jonkin tahon syyllisyydestä ennen oikeudenkäyntiä. Ei, vaikka kuorossa vinkuisivat arpajaisneuvokset ja oikeusministerit.
Paperit syytäjälle, Kailajärvi käräjille, tuomiot täytäntöön.
Sen jälkeen tuo 4000:n ilmon raja on pahasti alakantissa.
En voi uskoa, että krp:iin olisi valikoitunut pelkästään sellaista porukkaa, joka ei tuota olisi jo tässä vaiheessa oivaltanut.
Nyt viimeistään krp:n tulisi kertoa, mihin se tarvitsee lisää rikosilmoituksia.
Niitä ei tarvita enää yhtään enempää pääjutun saattamiseksi päätökseen.
Kaikkein tomppelimmatkin käsittävät, että krp hakee rahanpesijöitä, veronkiertäjiä ym. henkilökohtaisiin vilunkeihin syyllistyneitä jäseniä. Mikä onkin ihan oikein.
Mutta päämäärä ei saa pyhittää keinoja.
Krp:n keinoista ongelmallisin taitaa olla MB:n tilitiedot.
Miten niitä käytetään oikeudessa todisteina, jos ne ovat julkista riistaa oikeudenkäynnin jälkeen.
Millä perusteilla ne on hankittu MB:stä?
Rahanpesun selvittelykeskuksen pyyntöihin ei ehkä tulevaisuudessa suhtauduta kovinkaan vakavasti.
Krp on kompastunut omaan näppäryyteensä.
Ainoa keino krp:lle selviytyä on tuomio Kailajärvelle väh. törkeästä petoksesta.Jos tämä wincapita keissi jotain hyvää poikii, niin laskisin sen plussaksi, mikäli muutama veronkiertäjä ja harmaantalouden puuhamies narahtaisi.
Kun poliisi käy lävitse niiden 10000 jäsenen tilitietoja,taitaa sieltä väkisinkin löytyä epämääräisiä tapahtumia.
Ja miten poliisin pitäisi toimia tapauksessa jossa MC tykinkuulalta on tullut 10000 euron siirto sponsori X tilille. Ummistaa silmät,vai.
Mielestäni tavallisella winkusetuksen uhriksi joutuneella on aika vähän todellisia syitä olla tekemättä rikosilmoa. - Kysytään vaan
AdaFlink kirjoitti:
... clubin sponsorit tietävät, että he narahtavat sitä varmemmin, mitä enemän niitä rikosilmoja tulee. Ne on ottaneet rahaa käteisenä värvätyltään ja laittaneet (ei toki kaikki, mutta kavalimmat huijarit) ne rahat omaan perstaskuunsa ja antaneet sitten ns. leikkirahaa värvättynsä clubitilille. Tollaset huijarit eivät jää kiinni, kuin vasta sitten, kun heistä mennään tekemään rikosilmo.
Juuri tuon takia ketkummat sponssit kampanjoi kaikenlaisilla paskanpuhumisilla ja yrittävät niin vaikuttaa, ettei juuri se hänen värvättynsä menisi poliisille.
Viimeisen tiedon mukaan rikosilmoja on 3.000 kpl, joten ei mikään ihme, että sponssit käy kuumana.
Ja mitaan ette voi...Olisko noista ilmojen lukumääristä jonkinlaista todistetta.
- elvatolvaluppakorva
AdaFlink kirjoitti:
... voidaan salata oikeuden päätöksellä. Ei niitä tartte antaa kaikille pällisteltäviksi. Mm. WGI-tapauksessa osa tilitiedoista ei ollut julkista riistaa oikeuden jälkeen. Ei kellekään ulkopuoliselle voi kuulua esim., jos joku on saanut jotain sosiaalisia etuuksia, saanut palkkaa työnantajaltaan, maksanut elatusmaksuja, maksanut pysäköintisakkoja yms. yms..., mikä ei asiaan mitenkään liity.
Tämä vaan tiedoksi, kun kerrot näin:
"""""Krp:n keinoista ongelmallisin taitaa olla MB:n tilitiedot.
Miten niitä käytetään oikeudessa todisteina, jos ne ovat julkista riistaa oikeudenkäynnin jälkeen.""""""
Ja mitaan ette voi...En epäile yhtään, etteikö krp haluaisi salattavaksi koko oikeudenkäynnin, mutta kuten fiksuimmat ovat huomioineet, tuomareiden käytäntö on viime aikoina piirun verran muuttunut. Ehkäpä EIT:llä on oma roolinsa asiassa.
Voidaan salata, mutta se pitäisi tietää etukäteen. Ennenhän se oli helppoa, mutta ajat muuttuvat, Adaseni.
PS. MB:n tileiltä tuskin on hoideltu parkkisakkoja, eikä sosiaaliturvan suorituksia ole sinne ohjattu. - AdaFlink
elvatolvaluppakorva kirjoitti:
En epäile yhtään, etteikö krp haluaisi salattavaksi koko oikeudenkäynnin, mutta kuten fiksuimmat ovat huomioineet, tuomareiden käytäntö on viime aikoina piirun verran muuttunut. Ehkäpä EIT:llä on oma roolinsa asiassa.
Voidaan salata, mutta se pitäisi tietää etukäteen. Ennenhän se oli helppoa, mutta ajat muuttuvat, Adaseni.
PS. MB:n tileiltä tuskin on hoideltu parkkisakkoja, eikä sosiaaliturvan suorituksia ole sinne ohjattu.... ko. maksutapahtumat mallina. Onhan se henkilö esim. siirtänyt sinne MB:hen omalta pankkitililtään clubiin siirrettävän summan ja myös toistepäin. Eli silloin tarkastelussa on myös epäillyn ns. kotipankin tilitapahtumat panoineen ja ottoineen ja siellä on kyllä myös tuollaisia tuloutuksia. Ja, jos ihan totta puhutaan, niin tartteeko niillä MB:n tiedoilla todistaa? Jos MB:ltä on tullut tilinomistajan nimi, niin sitä jatko"polkuahan" sitä seurataan, eli sitä mihin se raha on ohjautunut sieltä MB:stä. Ainoastaan silloin MB:n välipurnukka on tärkeä todistelutarkoituksessa, jos joku on käyttänyt kotiutuskelpoiset rahat clubista MB:n tilillä (vaikka testatakseen), mutta samointein palauttanut ne uudelleen clubiin kumuloitumaan. Ne verot nääs siitä kotiutuksesta. Vaikka tosin eihän rikollisesta toiminnasta ole ennenkään veroja tarttenu maksaa, mutta kaikkihan on otettava huomioon.
Päinvastoin saattaa olla, että epäilty/syytetty suorastaan haluaa, että MB:n kautta kulkeneet tapahtumat ovat oikeudessa tukemassa hänen puolustustaan.
Ja mitaan ette voi... - elvatolvaluppakorva
AdaFlink kirjoitti:
... ko. maksutapahtumat mallina. Onhan se henkilö esim. siirtänyt sinne MB:hen omalta pankkitililtään clubiin siirrettävän summan ja myös toistepäin. Eli silloin tarkastelussa on myös epäillyn ns. kotipankin tilitapahtumat panoineen ja ottoineen ja siellä on kyllä myös tuollaisia tuloutuksia. Ja, jos ihan totta puhutaan, niin tartteeko niillä MB:n tiedoilla todistaa? Jos MB:ltä on tullut tilinomistajan nimi, niin sitä jatko"polkuahan" sitä seurataan, eli sitä mihin se raha on ohjautunut sieltä MB:stä. Ainoastaan silloin MB:n välipurnukka on tärkeä todistelutarkoituksessa, jos joku on käyttänyt kotiutuskelpoiset rahat clubista MB:n tilillä (vaikka testatakseen), mutta samointein palauttanut ne uudelleen clubiin kumuloitumaan. Ne verot nääs siitä kotiutuksesta. Vaikka tosin eihän rikollisesta toiminnasta ole ennenkään veroja tarttenu maksaa, mutta kaikkihan on otettava huomioon.
Päinvastoin saattaa olla, että epäilty/syytetty suorastaan haluaa, että MB:n kautta kulkeneet tapahtumat ovat oikeudessa tukemassa hänen puolustustaan.
Ja mitaan ette voi...Jokainen saa käsittääkseni paljastaa omat tietonsa vaikka paaville, siitä ei rikosta synny. Ja siihen paljastamiseen ei tarvita poliisia, se tehdään, jos siitä on hyötyä puolustukselle.
En usko, että käräjäoikeus hyväksyy syyttäjän puolelta todisteita, joista ei ole dokumentteja esittää. Tai jostakin syystä niitä ei voida esittää.
Jos kyse olisi suomalaisen pankin tilitiedoista, ongelma pysyisi kotimaan rajojen sisällä.
MB vain sattuu sijaitsemaan rajojen ulkopuolella ja voi olla, että MB:ssa katsellaan altakulmain, mikäli sen asiakkaiden tilitietoja julkaistaan esim. netissä. Asiakkaita MB:ssa on yli 10 miljoonaa ja vahinko voi olla krp:n budjetin ylittävää suuruusluokkaa.
Ja kuten olemme viime vuosina havainneet, capitan jäsenten nimiä on yritetty kerätä jopa rikollisin keinoin. Tosin "oikeusvaltio" Suomessa rikoksen tekijöitä kiiteltiin jopa viranomaisten toimesta. - mitä v....a
Shahov kirjoitti:
Jos tämä wincapita keissi jotain hyvää poikii, niin laskisin sen plussaksi, mikäli muutama veronkiertäjä ja harmaantalouden puuhamies narahtaisi.
Kun poliisi käy lävitse niiden 10000 jäsenen tilitietoja,taitaa sieltä väkisinkin löytyä epämääräisiä tapahtumia.
Ja miten poliisin pitäisi toimia tapauksessa jossa MC tykinkuulalta on tullut 10000 euron siirto sponsori X tilille. Ummistaa silmät,vai.
Mielestäni tavallisella winkusetuksen uhriksi joutuneella on aika vähän todellisia syitä olla tekemättä rikosilmoa.oma elämä. Täällä vatvotaan kaikkee itselle kuulumatonta asiaa. Ilmoitusten teko ei auta yhtään mitään.Nyt tarvii vaan odottaa ja katsoa mitä tuleman pitää. Menkää vaikka lenkille.
- AdaFlink
mitä v....a kirjoitti:
oma elämä. Täällä vatvotaan kaikkee itselle kuulumatonta asiaa. Ilmoitusten teko ei auta yhtään mitään.Nyt tarvii vaan odottaa ja katsoa mitä tuleman pitää. Menkää vaikka lenkille.
... kuulu meille? Kuka tällähetkellä on maksajana WinCapita-tutkinnassa? Ovatko ne clubilaiset vaiko tunnollisesti veronsa maksavat? Aivan oikein yhteisestä kukkarosta se tutkinta maksetaan.
Ja mitaan ette voi... - Tutkinnalliset syyt
Kysytään vaan kirjoitti:
Olisko noista ilmojen lukumääristä jonkinlaista todistetta.
KRP:n sivulla sanotaan 3000 kuulusteltua. Rikosilmoitusten ja tutkintapyyntöjen määrä on tutkinnallisista syistä salainen.
- haamumies
elvatolvaluppakorva kirjoitti:
Jokainen saa käsittääkseni paljastaa omat tietonsa vaikka paaville, siitä ei rikosta synny. Ja siihen paljastamiseen ei tarvita poliisia, se tehdään, jos siitä on hyötyä puolustukselle.
En usko, että käräjäoikeus hyväksyy syyttäjän puolelta todisteita, joista ei ole dokumentteja esittää. Tai jostakin syystä niitä ei voida esittää.
Jos kyse olisi suomalaisen pankin tilitiedoista, ongelma pysyisi kotimaan rajojen sisällä.
MB vain sattuu sijaitsemaan rajojen ulkopuolella ja voi olla, että MB:ssa katsellaan altakulmain, mikäli sen asiakkaiden tilitietoja julkaistaan esim. netissä. Asiakkaita MB:ssa on yli 10 miljoonaa ja vahinko voi olla krp:n budjetin ylittävää suuruusluokkaa.
Ja kuten olemme viime vuosina havainneet, capitan jäsenten nimiä on yritetty kerätä jopa rikollisin keinoin. Tosin "oikeusvaltio" Suomessa rikoksen tekijöitä kiiteltiin jopa viranomaisten toimesta.että MB korvaansa lotkauttaa huijarien tilitietojen julkisuudelle. Sillä riittää ihan tarpeeksi rehellisiäkin asiakkaita. Toimiluvatkin säilyvät, kun oikeusapupyyntöihin asiallisesti vastataan.
- 4+4=7
AdaFlink kirjoitti:
... kuulu meille? Kuka tällähetkellä on maksajana WinCapita-tutkinnassa? Ovatko ne clubilaiset vaiko tunnollisesti veronsa maksavat? Aivan oikein yhteisestä kukkarosta se tutkinta maksetaan.
Ja mitaan ette voi...Sitä saa, mitä tilaa...
- KRP tiedottaa
Tutkinnalliset syyt kirjoitti:
KRP:n sivulla sanotaan 3000 kuulusteltua. Rikosilmoitusten ja tutkintapyyntöjen määrä on tutkinnallisista syistä salainen.
WinCapitasta tehty yli 2 200 rikosilmoitusta
24.06.2009
Sijoitusklubi WinCapitan toiminnasta on tehty tähän mennessä noin 2 250 rikosilmoitusta, joissa ilmoitetut asianomistajien vahingot ovat yhteensä runsaat 33 miljoonaa euroa.
Poliisi ja syyttäjä pyysivät toukokuun puolivälissä klubin toiminnassa vahinkoa kärsineitä tekemään tutkintapyynnön 15.6. mennessä. Kuukauden aikana pyyntöjä tehtiin poliisille yli 400 kappaletta. Rikosilmoitusten määrä tulee vielä jonkin verran nousemaan, sillä kaikkia ilmoitushalukkaita ei ole vielä ehditty kuulla.
WinCapita-tutkinnassa vakuustakavarikkoon, hukkaamiskieltoon tai väliaikaistoimenpitein takavarikkoon asetettujen varojen määrä on vajaat 17 miljoonaa euroa. - Taas sä selität
haamumies kirjoitti:
että MB korvaansa lotkauttaa huijarien tilitietojen julkisuudelle. Sillä riittää ihan tarpeeksi rehellisiäkin asiakkaita. Toimiluvatkin säilyvät, kun oikeusapupyyntöihin asiallisesti vastataan.
lotkauttaa molempia korvia.
* Pankin palkkioita 2 966 000 euroa.
Tulee vielä kyseeseen sekin, että pankit joutuvat palauttamaan mahdollisesta rikollisesta (verifioimatta) liiketoiminnasta keräämänsä palkkiot tai osan niistä. - elvatolvaluppakorva
Taas sä selität kirjoitti:
lotkauttaa molempia korvia.
* Pankin palkkioita 2 966 000 euroa.
Tulee vielä kyseeseen sekin, että pankit joutuvat palauttamaan mahdollisesta rikollisesta (verifioimatta) liiketoiminnasta keräämänsä palkkiot tai osan niistä.Juuri näin!
Jo nyt MB:n päälle on heitetty varjo, kun krp väittää, että se on sallinut pyramidihuijauksen pyörittämisen yhden tilin kautta. MB on krp:n julkisuuteen antaman käsityksen mukaan laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa ja saanut siitä rikollista hyötyä liki 3 M€.
Tuostakin voi jo ruveta korvat punoittamaan... - haamumies
elvatolvaluppakorva kirjoitti:
Juuri näin!
Jo nyt MB:n päälle on heitetty varjo, kun krp väittää, että se on sallinut pyramidihuijauksen pyörittämisen yhden tilin kautta. MB on krp:n julkisuuteen antaman käsityksen mukaan laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa ja saanut siitä rikollista hyötyä liki 3 M€.
Tuostakin voi jo ruveta korvat punoittamaan...Siksipä MB kiltisti palauttaa, mitä vain vaaditaan, kun "omavalvonta" tuli pettäneeksi. Terrorismin aikana on syytä tekeytyä hölmöksi. Kusettajien intimiteettisuojasta ei saarivaltakunnassa ole ennenkään huolta kannettu. MB yksinkertaisesti pesee winkkareista kätensä. Onneksi ne olivatkin vain suht harmittomia hörhöjä.
- 1+1
4+4=7 kirjoitti:
Sitä saa, mitä tilaa...
...molemmin puolin.
- Shahov
elvatolvaluppakorva kirjoitti:
Juuri näin!
Jo nyt MB:n päälle on heitetty varjo, kun krp väittää, että se on sallinut pyramidihuijauksen pyörittämisen yhden tilin kautta. MB on krp:n julkisuuteen antaman käsityksen mukaan laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa ja saanut siitä rikollista hyötyä liki 3 M€.
Tuostakin voi jo ruveta korvat punoittamaan...Eikö rahaliikenne kulkenut reittiä Nordea-MB-Nordea. MB:lle wincapita sijoittajien rahat tulivat "luotettavan" suomalaisen pankin kautta,joka saattoi olla syynä siihen ettei hälytyskellot alkaneet kilkattaa.
Nordean päässä taas ei sitten ihmetelty laisinkaan miksi vuosia pers-aukisena asiakkaana tiedetyn raaka arskan tilille alkoi ilmaantua tuhansien eurojen siirtoja englantilaiselta välittäjältä.
Eli isolla veljellä on vielä parannettavaa.Pankkien,vero ym. viranomaisten,poliisin,lainlaatijoiden yhteistoimintaa tulee kehittää siten, että tällaiset wincapitan kaltaiset viritelmät saataisiin torpattua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. - niin no
1+1 kirjoitti:
...molemmin puolin.
En minä ainakaan ole tilannut reilukerhoa huijaamaan ääliöiltä rahoja pois, maksamaan silti joudun veronmaksajana sirkuksen jlkipyykkiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232512- 622414
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062290- 321537
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381532- 321520
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371442- 281220
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201186- 951171