Miten narsistisen isäsuhteen jälkeen muuttua "normaaliksi"? Isäni kuolemasta tulee nyt vuosi täyteen ja ajoittain vielä käsittelen hyvinkin paljon kuolemaa ja kyseistä henkilöä. Henkilöä joka jätti käytöksellään pelkkiä kysymysmerkkejä mieleen ja paskan maun suuhun. Ajoittain hänen käytöksensä oli todella naista alentavaa ja kaikki tapahtumat hyvinkin kirkkaasti mielessä. Osa tapahtumista menee jopa yli ymmärryksen joten en viitsi kaikkea tässä kertoa.
Suhteeni miehiin on hyvin ristiriitainen. Olen seksuaalisesti hyvin vahva mutta tunnepuolella hyvinkin sulkeutunut. En usko että kukaan mies haluaa pohjimmiltaan minulle hyvää ja välittää aidosti minusta. Oikeastaan uskon että jos mies on kiinnostunut minusta niin hänellä vain yksi taka-ajatus; minun satuttaminen. Ulkoapäin olen fiksu ja kaunis nuori nainen, sisällä taas koen toisinaan sellasta myllerrystä että pahaa tekee. Äitini nykyinen miesystävä myös osoittanut kohtaani vähän liiankin tuttavallista kiinnostusta joten tämäkään ei yhtään asiaa auttanut.
En ymmärrä naisia jotka näyttävät tunteitaan avoimesti miehille ja halveksun heikkoja ihmisiä. Itse pyrin olemaan vahva ja itsenäinen vaikka samalla sisälläni oleva herkkyys ja heikkous huutaa esille tuloa. Äitini on minulle todella rakas mutta samalla myös läheisriippuvainen persoona. Vanhempieni käytösten takia elän omaa elämääni yrittämättä tehdä samoja virheitä kuin he ovat tehneet. Eli toisinaan elän elämääni hyvinkin kontrolloivasti.
Olen empaattinen ja tilannetajua omaava henkilö. Kaverini myös todennut että olen todella hyvin selvinnyt kaikesta tapahtuneesta ja saanut elämäni raiteilleen. Joskus vaan tuntuu että kaikkea tätä vaikea pitää sisällä ja käsitellä. Terapiaan? Narsistien tukiryhmään? En halua terapiaan. Koska jotenkin vähättelen ongelmaani ja uskon että muutkin vähättelevät asioitani. Mietin että asiani ei ole yhtään niin vakava terapiaan mentäväksi ja sielä käsiteltäväksi.
Tänään on taas tämmönen fiilis mutta huomenna todennäköisesti taas elämä voittaa.
Suhteeni miehiin on hyvin ristiriitainen. Olen seksuaalisesti hyvin vahva mutta tunnepuolella hyvinkin sulkeutunut. En usko että kukaan mies haluaa pohjimmiltaan minulle hyvää ja välittää aidosti minusta. Oikeastaan uskon että jos mies on kiinnostunut minusta niin hänellä vain yksi taka-ajatus; minun satuttaminen. Ulkoapäin olen fiksu ja kaunis nuori nainen, sisällä taas koen toisinaan sellasta myllerrystä että pahaa tekee. Äitini nykyinen miesystävä myös osoittanut kohtaani vähän liiankin tuttavallista kiinnostusta joten tämäkään ei yhtään asiaa auttanut.
En ymmärrä naisia jotka näyttävät tunteitaan avoimesti miehille ja halveksun heikkoja ihmisiä. Itse pyrin olemaan vahva ja itsenäinen vaikka samalla sisälläni oleva herkkyys ja heikkous huutaa esille tuloa. Äitini on minulle todella rakas mutta samalla myös läheisriippuvainen persoona. Vanhempieni käytösten takia elän omaa elämääni yrittämättä tehdä samoja virheitä kuin he ovat tehneet. Eli toisinaan elän elämääni hyvinkin kontrolloivasti.
Olen empaattinen ja tilannetajua omaava henkilö. Kaverini myös todennut että olen todella hyvin selvinnyt kaikesta tapahtuneesta ja saanut elämäni raiteilleen. Joskus vaan tuntuu että kaikkea tätä vaikea pitää sisällä ja käsitellä. Terapiaan? Narsistien tukiryhmään? En halua terapiaan. Koska jotenkin vähättelen ongelmaani ja uskon että muutkin vähättelevät asioitani. Mietin että asiani ei ole yhtään niin vakava terapiaan mentäväksi ja sielä käsiteltäväksi.
Tänään on taas tämmönen fiilis mutta huomenna todennäköisesti taas elämä voittaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Isän vaikutus tytön sisäiseen mieskuvaan on merkittävä. Epävarmuutesi miesten suhteen kumpuaa juuri tuosta. Onko sinulla ollut muita miesmalleja elämässäsi? Miehiä, jotka ovat vaikuttaneet elämääsi? Isoisää? Setiä?
Vie aikaa ennenkuin tuollaisista pääsee yli, jos koskaan niistä pääsee eroon. Minun isä kuoli 10 vuotta sitten ja vieläkin on asioita joita täytyy pohtia. Minäkin pidin isääni 'syyllisenä' ja koska hän oli hyvin ristiriitainen ihminen joka jätti jälkeensä myös vain kysymyksiä. Yllättävää kyllä myöhemmin tulin tulokseen että syyt isäni käytökseen johtuivat osittain äidistä. Alkuun sitä en huomannut mutta myöhemmin kaikki alkoi selvitä kun isäni poistui näyttämöltä ja jäin vain äitini kanssa tekemisiin. Isä oirehti sitä millainen äitini oli, mutta silloin kun isä vielä eli, näytti että isäni on läpipaska ihminen. Todellisuudessa se paska taitaa olla äitini.