Lukekaapa allaoleva teksti, minun, syömishäiriöisen kirjoittama. Saattaa olla sekavaa luettavaa, kirjoitin vain mitä mieleen pälkähti. Minulla on ollut sh vasta alle vuoden, ajattelumaailmani on niin helvetin vääristynyt.
- - -
Mitä helvettiä mä teen? Oikeesti. Mitä enemmän mä ajattelen asiaa, sitä enemmän mä tuskastun. Oon lihonut ainakin kolme kertaa takas tähän painoon mut mähän en luovuta. Vielä musta tulee sen kymmenen kiloo kevyempi.
Minä en luovuta, en takuulla! Se olisi vain niin häpeällistä ja nöyryyttävää lopettaa kaikki tämä sh paska osaksi porukoiden takia, jotka yrittävät lihottaa minut.
Musta tulee koko ajan vaan entistä onnetomampi ja surullisempi mitä kauemmin jatkan tätä. Sh on mulle yhtä helvettiä, mutta mä en halua luopua siitä. Se on liian iso osa mun elämääni, elämäntapa. Kiellän tosiasiat, kiellän sen että voin kuolla jos jatkan tätä pitkään. Todellisuudessa tiedän ne asiat, mutta kiellän ne.
Jatkanko laihduttamista kun olen tavoitepainossani? Asetanko uuden tavoitepainon? Hoitoon tuskin pystyisin hakeutumaan itse. Mä luulen että asetan uuden tavoitepainon ja lähden tavoittelemaan sitä.
Tuhoan elämäni. Mutta en välitä. En vain jaksa. Toisaalta haluaisin elää vielä pitkään, en kuitenkaan yli 50-vuotiaaksi ja saada lapsia. Mutta en välttämättä tule koskaan saamaan lapsia syömishäiriön vuoksi, olen hyväksynyt sen asian, tosin pitkin hampain.
En ole hyväksynyt kuolemaa. Osa minusta tuntuu ajattelevan että en voi kuolla tähän, ei tämä niin vakavaa ole. Eihän?
Vihaan ja halveksin itseäni yli kaiken. Haluaisin pois tästä ruumiista, mutta se ei ole mahdollista. Joten yritän tehdä tästä vähän siedettävämmän laihduttamalla. Haluan olla kevyt, kaunis, täydellinen lasikeiju. En tälläinen mammutti. VIHAAN TÄTÄ!
Toisinaan haluaisin kuolla, mutta syömishäiriö/laihdutus pitää minut todellisuudessa hengissä. Ja itsemurha olisi liian itsekäs teko eli elän lähimmäisilleni. En halua tuottaa heille tuskaa, he tietävät kyllä syömishäiriöstäni, luulevat sen olevan lievää. Mutta me kaikki tiedämme, tämän tekstin luettuaan, että tämä on vakavaa. Eikö vain?
Tiedän olevani sairas mutta en halua parantua. Tämä on minun elämäntapani. Elän siellä anoreksiamaailmassani. Se on muuttanut persoonallisuuteni täysin, vanhaa minää tuskin löytää enää. Mutta itse näen sen hyvänä asiana, olen aikuistunut tämän myötä. Ja syömishäiriön tiedostin itse vasta alle vuosi sitten.
Sh myrkytti mieleni pikkuhiljaa, jatkaa edelleen sen myrkyttämistä. Ruumiinkuvani on hyvin vääristynyt, samoin suhde ruokaan.
Pyydän. Älkää hankkiko syömishäiriötä. Sen saatuanne elämästänne tulee täyttä helvettiä.
- - -
Mitä helvettiä mä teen? Oikeesti. Mitä enemmän mä ajattelen asiaa, sitä enemmän mä tuskastun. Oon lihonut ainakin kolme kertaa takas tähän painoon mut mähän en luovuta. Vielä musta tulee sen kymmenen kiloo kevyempi.
Minä en luovuta, en takuulla! Se olisi vain niin häpeällistä ja nöyryyttävää lopettaa kaikki tämä sh paska osaksi porukoiden takia, jotka yrittävät lihottaa minut.
Musta tulee koko ajan vaan entistä onnetomampi ja surullisempi mitä kauemmin jatkan tätä. Sh on mulle yhtä helvettiä, mutta mä en halua luopua siitä. Se on liian iso osa mun elämääni, elämäntapa. Kiellän tosiasiat, kiellän sen että voin kuolla jos jatkan tätä pitkään. Todellisuudessa tiedän ne asiat, mutta kiellän ne.
Jatkanko laihduttamista kun olen tavoitepainossani? Asetanko uuden tavoitepainon? Hoitoon tuskin pystyisin hakeutumaan itse. Mä luulen että asetan uuden tavoitepainon ja lähden tavoittelemaan sitä.
Tuhoan elämäni. Mutta en välitä. En vain jaksa. Toisaalta haluaisin elää vielä pitkään, en kuitenkaan yli 50-vuotiaaksi ja saada lapsia. Mutta en välttämättä tule koskaan saamaan lapsia syömishäiriön vuoksi, olen hyväksynyt sen asian, tosin pitkin hampain.
En ole hyväksynyt kuolemaa. Osa minusta tuntuu ajattelevan että en voi kuolla tähän, ei tämä niin vakavaa ole. Eihän?
Vihaan ja halveksin itseäni yli kaiken. Haluaisin pois tästä ruumiista, mutta se ei ole mahdollista. Joten yritän tehdä tästä vähän siedettävämmän laihduttamalla. Haluan olla kevyt, kaunis, täydellinen lasikeiju. En tälläinen mammutti. VIHAAN TÄTÄ!
Toisinaan haluaisin kuolla, mutta syömishäiriö/laihdutus pitää minut todellisuudessa hengissä. Ja itsemurha olisi liian itsekäs teko eli elän lähimmäisilleni. En halua tuottaa heille tuskaa, he tietävät kyllä syömishäiriöstäni, luulevat sen olevan lievää. Mutta me kaikki tiedämme, tämän tekstin luettuaan, että tämä on vakavaa. Eikö vain?
Tiedän olevani sairas mutta en halua parantua. Tämä on minun elämäntapani. Elän siellä anoreksiamaailmassani. Se on muuttanut persoonallisuuteni täysin, vanhaa minää tuskin löytää enää. Mutta itse näen sen hyvänä asiana, olen aikuistunut tämän myötä. Ja syömishäiriön tiedostin itse vasta alle vuosi sitten.
Sh myrkytti mieleni pikkuhiljaa, jatkaa edelleen sen myrkyttämistä. Ruumiinkuvani on hyvin vääristynyt, samoin suhde ruokaan.
Pyydän. Älkää hankkiko syömishäiriötä. Sen saatuanne elämästänne tulee täyttä helvettiä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Keskity vain siihen hoitoosi, niin kyllä se siitä. Muista, että vain luuserit luovuttavat! Tsemppiä elämään! :D
Porukat tietävät että mulla on jonkinasteinen sh. Mutta en halua 'parantua'. He eivät oikein pysty tarkkailemaan minua muulloin kuin viikonloppusin, arjet asun yksin (tai no, on mulla kämppis) ja kontrolloin itse syömisiäni.
En halua taipua porukoiden tahtoon ja alkaa syödä normaalisti, en kestäisi sitä miten ne tuijottaisi mua sillä omahyväisellä virneellä kun söisin normaalisti.
Minua vaan sattuu kun näen miten satutan heitä masennuksellani ja syömishäröilylläni.
En usko että he omähyväisellä virneellä sinua tuijottaisivat, enemmänkin helpottuneena siitä että olet päässyt sairaudestani. Itsekin olen aikuistunut anoreksian myötä, mutta tnään päätin etten enää ikinä saa sh:ta tai laihdu liikaa, kun ystäväni kertoi vihdoin satuttaneensa ja syyttäneensä itseään öisin anoreksiastani. Vieläkin itkettää, ja heti kotiin päästyäni keitin spagettia ja söin. Koville otti ja maha ei oikein toimi nyt, mutta olen sen hänelle velkaa. Kiitos, Mia. ♥
Oletko hakeutunut hoitoon? En minä mitään hienoja neuvoja osaa antaa, mutta sinulla pitäisi olla yksi ihminen, jolle uskallat sanoa totuuden, juuri sellaisena kuin se on.
Entä jos ehdotan, että teet totuudenpuhumisesta itsellesi dogmin. Sanot asiat niin kuin ne ovat. Ehkä läheisesi sitten osaavat auttaa sinua paremmin. Riko salaisuuden muuri sisältä käsin!
Oletko miettinyt, mistä tuo lähti liikkeelle? Syömishäiriöhän on aina vain oire jostain muusta.
SInun kannattaa hakea kirjastosta vähän tietoa ongelmastasi. Anoreksia on tautina samankaltainen kuin alkoholismi tai masennus. Kerran sairastettua sille altistuu ikuisesti. Pitää kehittää kontrollijärjestelmiä itselleen, joilla pitää toimensa järkevinä. Huomaa, että addiktiotyyppiset ongelmat on mahdollista korvata toiselle addiktiolla. Voit koittaa yrittää suunnata anoreksiaasi kohti vaikkapa ortoreksiaa, jolloinka fyysinen vahinko saadaan ainakin kuriin. Henkinen vamma vaatinee pidempää painiskelua, terapiaa, asennekasvatusta itselle.
En minä mitään tiedä. Toivotan sinulle onnea ja kehotan olemaan lempeä itsellesi.
Olen edellisen kanssa samaa mieltä. Eiköhän teidän perheessä valehtelu ja salailu ja toisten kyräily riitä. Kaikki olisivat onnellisempia, jos eläisitte totuuden maailmassa. Jos sinä uskaltaisit sanoa, että et halua kuolla ja pelkäät tätä sairautta, mutta et uskalla parantua, etkä yksin pysty... etkä edes halua. Jos muut uskaltaisivat ottaa totuuden vastaan sellaisena kuin se on. Uskaltaisivat hetkeksi hellittää pelkonsa siitä, ettei sinua tarvitse joka hetki vahtia, ettet kuole juuri tällä hetkellä. Että et halua kuolla. Että se, mitä sinä nyt tarvitset on muutakin kuin ruokaa. Tarvitsisit jonkun, joka sanoisi, että asiasi voidaan laittaa järjestykseen. Sinusta ei koskaan tarvitse, eikä pidäkään tulla se, joka olet ollut. Syömishäiriö on muokannut persoonallisuuttasi, mutta se on pidemmän päälle valheellista. Sairaus on ollut sinulle ainoa mahdollisuus päästä entisestä eroon ja tuntunut siksi hyvältä, mutta olisiko nyt aika jatkaa eteenpäin. Sairaus on sairaus, eikä sen turvassa kannata elämäänsä jatkaa. Se vasta valhetta onkin. Pyydä apua. Vaadi saada päästä hoitoon. Uskalla antaa periksi, ethän sinä voi loppuikääsi ajatella, miten porukat sinua katsovat ja mitä sinusta ajattelevat. Elämäsi on SINUN.